ABRAHAM LINCOLNIN SALAMURHA 14. HUHTIKUUTA 1865
Abraham Lincolnin murha ei ollut yksinäisen mielipuolen päähänpisto. Teon takana oli laaja salaliitto, jonka kaikki osalliset eivät koskaan joutuneet vastuuseen teosta. Liipaisinta painanut John Wilkes Booth, johon presidentti Lincolnin salamurha henkilöityi. Hän kuoli pian teon jälkeen piiritystilanteen yhteydessä vieden monta salaisuutta mukanaan hautaan.
Abraham Lincoln murhattiin poliittisen myllerryksen keskellä. Vain viisi päivää aiemmin Etelävaltioiden armeijakunta kenraali Robert E. Leen johtamana oli antautunut ja sisällissota käytännössä tämän myötä päättynyt. Etelävaltioiden ihmisille Lincoln edusti tyranniaa, vaikka todellisuudessa Lincoln tahtoi edistää mustien orjien asemaa. Myös John Wilkes Boothin mielestä Lincoln oli tyranni. Kun Lincolnista tuli presidentti, Booth julisti kannattavansa orjuutta ja vihaavansa Lincolnia. John Wilkes Booth kuului näyttelijäsukuun. Hänen isänsä Junius Brutus Booth muutti 1821 Yhdysvaltoihin Englannista, missä hänet tunnettiin yhtenä maan lahjakkaimmista näyttelijöistä, joka pääsi esiintymään Shakespearen näytelmien pääosissa. Myös John itse oli näyttelijä, joskaan ei isänsä veroinen. Hän oli kuitenkin paikallisesti tunnettu eikä suinkaan lahjaton. Booth tunnettiin toisaalta äkkipikaisena miehenä, jonka tunteet kuohahtivat usein etenkin puhuttaessa politiikasta.
Hän ei ollut ajatuksineen yksin. Etelävaltioissa vihattiin Lincolnin ideologiaa. Hallitus haluttiinkin ajaa kaaokseen, koska vain siten uskottiin saavutettavan muutos valtasuhteisiin.
Salajuoni ei ollut pelkkä Boothin päähänpisto. Salaliitto oli ollut voimissaan vuoden ajan ennen murhaa. Alunperin Licolnia ei suunniteltu murhattavan, vaan ainoastaan kuljettaa tämä Etelävaltioiden rajojen taakse, mistä hänet olisi luovutettu Etelävaltioiden hallitukselle. Kun etelän armeijat olivat joutuneet alakynteen sisällissodassa, Booth ja hänen kokoamansa kaappausryhmä tuli siihen tulokseen, että juonesta oli luovuttava. Kaappaus ei onnistunut, koska Lincolnia vartioitiin niin tarkasti.
Abraham Lincoln, ensimmäinen murhattu Yhdysvaltain presidentti.
Oli selvää, ettei Booth liittolaisineen tyytynyt alistumaan, vaikka ensimmäinen suunnitelma kuivuikin kasaan. Nimenomaan Booth toi esiin salamurhan mahdollisuuden. Booth oli suunnitellut tekonsa tarkoin ja tehnyt sitä varten myöskin valmisteluja. Hän oli muun muassa käsitellyt presidentin käyttämän aition ovea niin, ettei sitä suljettaessa saisi avattua ulkopuolelta. Se suoritettiin Washingtonissa Fordin teatterissa, jonne Lincoln saapui vaimonsa Maryn kanssa katsomassa Our American Cousin -teatterinäytelmää. Aitiossa olivat myös upseeri Henry Rathbone sekä tämän kihlattu.
Kun Lincolnin pariskunta lopulta saapui teatteriin, oli näytelmä jo ehtinyt alkaa. Presidenttiparin saapuminen keskeytti kuitenkin esityksen ja arvovieraille tehtiin kunniaa soittamalla presidentillinen hymni ”Hail to the Chief”.
Kolmatta näytöstä oli ehtinyt kulua jonkin aikaa, kun kesken kaiken, noin klo 22.15, ryntäsi presidentin aitioon mies ase kädessään. Ennen kuin kukaan ehti huomata tai tajuta mitään, laukaisi tunkeilija presidentin takaraivoon kohdistamansa aseen. Ampuja oli John Wilkes Booth aseenaan Philadelphia Deringer -pistooli. Henry Rathbonea Booth iski kahdesti veitsellä käsivarteen. Tämän tehtyään Booth hyppäsi teatteriaition kaiteen yli näyttämölle, jossa näytelmä oli edelleen menossa. Kohtalon ivaa lienee se, että Boothin loikatessa alas hänen toisen saappaansa kannus sattui takertumaan pohjoisvaltioiden lippuun, jolla presidentin aitio oli verhottu - lippuun, jota Booth vihasi koko sydämestään. Boothin jalka vääntyi takertumisen vuoksi ja hän putosi jalkansa päälle sillä seurauksella, että se murtui. Kivusta huolimatta Booth pomppasi näyttämöllä ylös kääntyen yleisöön päin. Hän kohotti veristä veistään ja huusi "Sic semper tyrannis! (Näin käy tyranneille!)." Tämän jälkeen Booth poistui näyttämöltä vaivalloisesti, mutta ehti silti ulos teatterista ennen kuin takaa-ajajajoukkoa ehdittiin kokoamaan. Näyttämöavustaja Edmund Spangler avasi Boothille teatterin takaoven (tästä johtuen hänet tuomittiin myöhemmin vankeuteen murhaajan avustamisesta). Kun jäljittäjät olivat valmiina etsimään Boothia, tämä oli jo ratsuineen kaukana.
Luoti tunkeutui Lincolnin päähän vasemman korvan kohdalta. Hänen pelastamisekseen ei ollut tehtävissä enää mitään. Presidentti Lincoln kuoli seuraavana aamuna läheistensä läsnäollessa.
Näyttelijä John Wilkes Booth, presidentti Lincolnin salamurhaaja
Pakomatkallaan Booth tapasi David Heroldin Anacostiajoen sillalla pian teon jälkeen. Herold oli rohdoskaupan myyjä, ja sanalla sanoen sangen yksinkertainen ja johdateltavissa oleva mies. Herold lyöttäytyi Boothin matkaan ja auttoi tätä pakomatkalla kaikin tavoin.
Murtunutta jalkaansa Booth hoidatti lääkäri Samuel Muddin luona. Kun takaa-ajajat kyselivät Muddilta Boothista, tämä myönsi kyllä hoitaneensa Boothia mutta kielsi tunteneensa tätä. Myöhemmin kävi ilmi, että Mudd oli myös antanut väärää tietoa Heroldin ja Boothin pakoreitistä. Kotietsinnässä löydettiin todisteita Muddin osallisuudesta salaliittoon.
Jäljittäjät pääsivät karkureiden kannoille saamiensa vihjeiden perusteella. Booth ja Herold tavoitettiin 11 päivän kuluttua presidentti Lincolnin murhasta virginialaiselta maatilalta, jossa nämä piileksivät tupakkaladossa. Sotilaat uhkasivat sytyttää ladon palamaan elleivät miehet antautuisi. Herold antautuikin, Booth ei. Booth oli liian ylpeä antautumaan näin helpolla. Hän viivytteli ladossa, vaikka liekit jo löivät rakennusta. Vaikka Booth ei yrittänytkään paeta, ryhmään kuulumaton kersantti Boston Corbett ampui vastoin määräystä kohti Boothia. Booth haavoittui kuolettavasti ja menehtyi kolme tuntia myöhemmin.
Todisteena laajasta salaliitosta toimii se, ettei Lincoln ollut ainoa suunniteltu salamurhan kohde. Vähän ennen Lincolnin ampumista John Wilkes Booth oli luovuttanut pienen paketin Lewis Thornton Powell -nimiselle miehelle. Floridalainen Powell oli taistellut aikoinaan Etelävaltioiden riveissä. Hän oli väkivahva, mutta vähämielinen. Hän pystyi vaikka minkälaisiin raakuuksiin, mutta yleensä vain käskystä. Oma-aloitteisuutta tai kykyä itsenäisiin ratkaisuihin Powellilta ei löytynyt. Suunnitelman, jonka Powellin oli määrä laittaa täytäntöön oli suunnitellut Booth.
William H. Seward, ulkoasiainministeri ja Lincolnin kakkosmies, oli pari päivää aiemmin loukkaantunut vankkurionnettomuudessa ja makasi nyt toipilaana vuoteessaan, kun Powell saapui hänen kotinsa ovelle. Boothin antama paketti kainalossaan Powell kertoi ovella palvelijalle tuovansa Sewardille lääkärin määräämää lääkettä, joka hänen piti ojentaa Sewardille henkilökohtaisesti. Powell pääsikin aina Sewardin vuoteen äärelle, jossa yllättäen olivatkin myös Sewardin poika William, tytär sekä miespuolinen sairaanhoitaja. Powell sysäsi kaikki heistä syrjään ja puukotti paketistaan vetämällä veitsellä Sewardia. Syntyi kamppailu, jossa myös Powell sai useita iskuja. Kesken kaiken Sewardin toinen poika Augustus tuli huoneeseen ja onnistui työntämään Powellin ulos huoneesta. Tajuttuaan murhayrityksen epäonnistuneen, Powell poistui talosta ja pakeni Washingtonin ulkopuolelle. Mutta kun kukaan ei ollut antamassa ohjeita, Powell tuli neuvottomaksi ja palasi lopulta Surrattsvillen kaupunkiin lisäohjeiden toivossa muutaman päivän päästä. Samaan aikaan kun Powell saapui paikalliseen kapakkaan, poliisit kuulustelivat siellä paikan omistajaa Mary E. Surrattia, koska oli aihetta epäillä, että Booth ja muut salaliittolaiset olivat kokoontuneet siellä. Powellin saapuessa paikalle poliist kysyivät häneltä, tunsiko tämä naisen. Hölmö Powell vastasi myöntävästi ja sanoi jopa olevansa tämän palveluksessa. Surratt ei tiennyt, mitä Powell oli vastannut, mutta pelkäsi tämän tunnustaneen salaliiton. Rouva julisti hurskaasti, ettei tuntenut Powellia, ei ollut nähnyt tätä, eikä koskaan pitänyt tätä palveluksessaan. Poliisit tiesivät, että rouva oli puhunut juuri itsensä pussiin. Myöhemmin todistettiin, että Surratt ei ollut ainoastaan majoittanut salaliittolaisia, vaan osallistunut jopa murhavalmisteluihin järjestämällä poikansa kanssa Boothille aseen. Sewardin palvelija puolestaan tunnisti Powellin puukottajaksi. Sekä Powell että rouva Surratt tuomittiin heinäkuussa 1865 hirteen. Kuolemaan tuomittiin myös David Herold sekä George Atzerodt, vakooja, joka oli lupautunut tappamaan varapresidentti Andrew Johnsonin.
Myös Edman Spangler, mies joka avasi oven teatterista pakenevalle Boothille, pidätettiin, kun poliisi kuuli hänen jutelleen Boothin kanssa ennen murhaa. Spangler oli kieltänyt myös erästä toista teatteriavustajaa kertomasta poliisille, mihin suuntaan Booth pakeni. Myös Samuel Arnold pidätettiin Virginiassa, koska Boothin hotellihuoneista oli löytynyt tämän kirjoittamia kirjeitä. Arnold kuitenkin auttoi poliisia kanssa ja paljasti paljon tietoja salaliitosta kertoen muun muassa kaappaussunnitelmasta. 18 päivää ennen murhaa Booth kirjoitti kirjeen, jossa hän toi esiin salamurhan mahdollisuuden. Tämä todistanee ainakin sen, että ajatus presidentin murhaamisesta oli John WIlkes Boothin itsensä idea. Vastuu alkuperäisestä salasuunnitelmasta ulottui todennäköisesti häntä korkeammalle, aina Etelävaltioiden presidentti Jefferson Davisiin sekä tämän henkilökohtaiseen lähettilääseen Jacob Thompsoniin asti. Booth oli matkustanut ennen tekoaan Kanadaan, missä hän keskusteli maassa vaikuttaneen Thompsonin kanssa. Thompson siirsi tapaamisen jälkeen varoja Boothin pankkitilille. Todisteena tästä esitettiin oikeudessa Thompsonin allekirjoittama shekki.
Taitelijan näkemys Boothin piirityksestä.
Boothin kuolema olikin onnenpotku kaikille niille, jotka Booth olisi halutessaan voinut saada kiedotuksi mukaan rikokseen. On oletettavaa, että merkittävimmät salaliittolaiset jäivät ilman rangaistuksia. Yksi heistä oli Jefferson Davis, jonka pidättämisestä luvattiin 100 000 dollarin palkkio sen perusteella, että hän oli ollut osallisena murhaan. Hänet pidätettiinkin, mutta se ei merkinnyt tuomiota. Davisia ei koskaan asetettu syytteeseen salamurhaan osallistumisesta, vaikka hän istuikin pari vuotta vankilassa pidätettynä. Uusi presidentti Johnson jouluna 1865 julisti armahduksen Davisille ja tämä pääsi vapaalle jalalle.
