Poliisi pelasti 3 naista talosta Britanniassa 2013
Lähetetty: To Marras 21, 2013 8:51 pm
"Poliisi on pelastanut lontoolaisesta talosta kolme naista, joiden epäillään olleen orjina jopa 30 vuotta.
Poliisi pidättänyt epäiltynä 67-vuotiaan miehen ja naisen, jotka eivät ole Britannian kansalaisia, kertoo brittimedia.
Poliisi sai viime kuussa yhteydenoton Freedom Charity –järjestöltä, joka oli saanut puolestaan puhelun naishenkilöltä. Nainen kertoi olleensa vasten tahtoaan vankina vuosikymmeniä.
Talosta pelastettiin poliisin mukaan 69-vuotias malesialaisnainen, 57-vuotias irlantilaisnainen ja 30-vuotias brittinainen.
30-vuotiaan sanotaan olleen "palveluksessa" koko elämänsä. Hänen syntymänsä olosuhteet ovat epäselvät.
Naiset, joiden kuvataan olevan ”vakavasti traumatisoituneita”, ovat nyt poliisin mukaan turvallisessa paikassa.
- Olemme aloittaneet laajan tutkimuksen selvittääksemme näiden vakavien syytösten taustat, Metropolitan Policen ihmiskauppayksikön edustaja Kevin Hyland kommentoi.
Naiset vapautettiin jo viime kuussa, mutta pidätykset suoritettiin vasta torstaina. Ilmiannon tehnyt uhri oli ilmeisesti rohkaistunut nähtyään Freedom Charity -järjestön toimintaan liittyneen dokumentin pakkoavioliitoista.
CNN:n haastatteleman järjestön mukaan vangitsemisella ei vaikuttanut olleen seksuaalista motiivia. Naisten kerrotaan viettäneen suurimman osan ajasta sisätiloissa, mutta he ovat ilmeisesti välillä päässeet ulos."
Lähde: Ilta-Sanomat
Olen pahoillani, jos aiheesta on jo keskustelu. En sitä pikavilkaisulla ajankohtaisista tai kadonneista-löydetyistä löytänyt.
Tulee väkisinkin mieleen kun näitä vuosikausia vankina olleita vähän väliä löytyy, että kuinka moni on vankina tälläkin hetkellä ilman että kukaan tietää.
Tässä vielä linkki BBC:n uutiseen englanninkielentaitoisille: http://www.bbc.co.uk/news/uk-england-london-25040741
Tiivistettynä BBC:n uutisesta selviää, että 30-vuotiaan naisen epäillään olleen koko elämänsä vankeudessa ja viranomaiset selvittävät, onko hän syntynyt talossa. Todisteita seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole. Naisilla oli joitakin vapauksia, ja ilmeisesti se mahdollisti soittamisen kun niin naiset lopulta löytyivät. Herää kysymys, että kuinka paljon vapauksia on ollut ja miksi vasta nyt on soitettu? Ovatko olleet niin alistettuja etteivät aikaisemmin ole uskaltaneet, vai onko ollut jotain Tukholmasyndroomaa?
Ihmettelen myös, ettei asiasta ole uutisoitu näkyvämmin.