Kolme tuomiota seksuaalirikoksista
Lähetetty: Pe Tammi 24, 2014 4:47 pm
Pe 15:43 KP24
Kolme tuomiota seksuaalirikoksista
Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa oli perjantaina neljä henkilöä syytettynä useista erillisistä käräjäoikeuden tuomiopiirissä tehdyistä seksuaalirikoksista. Kolme heistä sai tuomion, ja kaikissa tapauksissa uhrina oli sama, rikosten tekoaikaan alle 15-vuotias henkilö. Rikokset oli tehty seurustelusuhteissa.
Yksi vastaajista tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä kahdeksankymmenen tunnin yhdyskuntapalveluun. Tuomittu työskenteli rikoksentekoaikana koulunkäyntiavustajana, joten oikeus huomioi työn erityisen luottamuksellisuuden rangaistusta määrätessään.
Toinen henkilö tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuoden ehdottomaan vankeuteen, koska hän oli syyllistynyt aikaisemminkin vastaavaan rikokseen.
Kolmas henkilö tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hänen rangaistustaan lievennettiin huomattavan terveyden heikentymisen takia.
Oikeus hylkäsi neljännen kohdalta syytteen ja vahingonkorvausvaatimukset, koska ei ollut pitävää näyttöä sille, että hän olisi syyllistynyt rikokseen.
Jokainen rikoksen tehnyt on tuomittu erikseen korvaamaan uhrilleen kärsimyksestä 5 000 euroa sekä lisäksi tämän oikeudenkäyntikulut. Valtio korvaa syytteestä vapautetun oikeudenkäyntikulut.
Oikeus hylkäsi yhden tuomitun korvausta koskevan kohtuullistamisvaatimuksen.