PPK 1994
Tärkeä ruutihiukkanen
Sanotaan, että juttu on joskus pienestä kiinni. Tuskin sanonta kuitenkaan voi tarkoittaa mitään vähempää kuin mitättömän kokoista hiukkasta. Tosin tämä hiukkanen oli ruutisavujäänne ja sinänsä tärkeä.
Se liittyy kesällä 1991 Lahdessa tapahtuneeseen henkirikokseen, joka on jo kiertänyt kaikki oikeusasteet.
Korkein oikeus palautti yllättävän käänteen takia jutun alioikeuteen.
Jutun eri vaiheissa on tapahtunut paljonkin mielenkiintoista.
Tässä asiaa tarkastellaan pääosin kuitenkin ruutihiukkasen kannalta, sillä sen arviointi on tuottanut monelle tuskastuttavan paljon päänvaivaa, ellei peräti harmaita hiuksia.
Mukkula, noin 5 kilometriä Lahden keskustasta pohjoiseen, on ollut monenlaisten poliisia työllistäneiden tapahtumien kaupunginosa.
Osin tähän ovat vaikuttaneet suuri ostoskeskus, joka on kerännyt väkeä ja sen naapurissa oleva kaupungin vuokratalo, johon on pesiytynyt enemmän ja vähemmän poliisin tuttuja henkilöitä.
Sunnuntain, kesäkuun 9. päivän vastainen yö vuonna 1991 oli kostea ja pimeä, vaikka lähestyttiin keskikesää.
Väkeä liikkui paljon kaupungilla ja poliisille riitti tehtäviä yllin kyllin.
Kello 02.01 ilmoitti eräs mies puhelimitse Mukkulasta, että romaanimies makaa kuolleena Reppurinkadun puhelinkioskin luona.
Väkeä lähetettiin paikalle ja väkivaltatoimiston komisario herätettiin sikeästä unesta.
Mustat pilvenriekaleet roikkuivat pahaenteisen matalalla, kun hän ajoi Mukkulaan perehtyäkseen tapaukseen.
Myös tekniikkaa johtava komisario oli matkalla rikospaikalle

- Mukkulan ostoskeskus Lahdessa tuohon aikaan. Taustalla oikealla poliisille tutuksi tullut kaupungin vuokratalo Ritaniemenkatu 5, jota yleisesti kutsuttiin Mukkulan 'Putiksi'.jpg (170.42 KiB) Katsottu 3323 kertaa
Kioskille ammuttu mies
Ammuttu makasi selällään Reppurinkadun jalkakäytävällä yleisöpuhelinkioskin luona.
Järjestyspoliisi oli eristänyt nauhalla lähialueen. Muutamia rikospoliiseja oli jo paikalla aloittamassa tutkintaa.
Vaikka ajankohta oli varhainen joitakin uteliaita, kerääntyi lähistölle.
Hermostuneita romaaneja saapui autoillaan viereiselle parkkipaikalle.
Uhrin lähempi tarkastelu osoitti, että häntä oli ammuttu ilmeisen pienikaliiberisella aseella päähän.
Uhrilla oli päällään suorat housut, valkoinen paita ja ruskea nahkatakki. Hänen ylävartalonsa päälle oli heitetty ruskea villatakki, jonka taskussa oli muutamia 6.35 cal. patruunoita. Asetta ei ollut paikalla.
Uhrin oikea käsi oli housun taskussa puukon kahvaan takertuneena.
Kävi ilmi, että uhri oli 29-vuotias
Armas Blomerus, jonka poliisi tiesi jonkin verran sotkeutuneen huumeisiin. Hänen seurassaan yön aikana liikkuneista ei heti saatu tietoa. Hylsyä ei tapahtumapaikalta löytynyt ja pääteltiin, että Blomerus olisi ammuttu revolverilla. Myöskään tarkka alueen etsintä miinaharavalla ei tuottanut tulosta.

- Puhelinkioski, jonka edustalla surmatyö tapahtui. Oikealla näkyy ostoskeskuksen seinä.jpg (186.11 KiB) Katsottu 3323 kertaa
Tekijöiden etsintä alkaa
Lähialueen ihmisten puhutteluissa kävi selville, että ostoskeskuksen ravintolanpitäjä oli vaimonsa kanssa ajanut puhelinkopin ohi
kello 01.20 aikoihin ja kopin luona oli ollut kolme nuorta miestä, joista kaksi oli harrastanut karatepotkimista.
Puhuttelukierros kaupungilla tuotti kohta sen tuloksen, että Blomerus oli etsiskellyt edellisenä päivänä asetta, koska oli kertomansa mukaan joutunut uhkailun kohteeksi.
Saatiin myös tietää, että Blomerus oli ostanut joltakulta amfetamiinia ja väittänyt sitä huonoksi.
Edellisenä iltana Blomerus oli ollut keskustassa ravintola Jokerissa, jossa oli käynyt pitkiä keskusteluja
Jori Olavi Savolaisen ja
Markku Juhani Auvisen kanssa. Molemmat olivat poliisin tuntemia henkilöitä. Melko pian saatiin selvitetyksi, että kolmikko oli noin kello 23 poistunut eräiden naisten seurassa ravintolasta ja mennyt näiden autossa Mukkulaan. Savolainen löydettiin jo illalla kesäkuun 9. päivänä ja Auvinen parin päivän päästä. Molemmat pidätettiin henkirikoksesta epäiltyinä.
Tutkijoiden ”eväät”
Kuulusteluissa Savolainen ja Auvinen osoittautuivat varsin vaiteliaiksi.
Kumpikaan ei lähtenyt selvittämään asioitaan ja Salmiselta kuulustelua saatiin vain muutama rivi. Silminnäkijöitä tapaukselle ei löytynyt.
Oli varsin hämärä kesäyö. Lähitalosta ei kukaan ollut nähnyt tapausta ja ostoskeskuksesta on sen verran matkaa, ettei sieltä selvästi voisi nähdäkään.
Ravintolanpitäjän, joka poistui kello 01.20 aikaan, tunnistus jäi melko ympäripyöreäksi.
Hän kyllä tunsi Savolaisen ja Auvisen ravintolansa asiakkaina, mikä myös saattoi vaikuttaa tunnistukseen.
Kuulusteluissa romaanitytöt, joiden autossa Blomerus, Savolainen ja Auvinen menivät ravintola Jokerista Mukkulaan, kertoivat,
että Blomerus ja Auvinen olivat ostoskeskuksella kinasteltuaan sopineet, että tavataan kello 02.00 puhelinkioskilla.
Savolainen oli ollut jossain vähän sivummalla.
Blomerus oli tullut tyttöjen autossa takaisin kaupunkiin ja sieltä edelleen Timonkadulle Mukkulaan, missä hän oli jäänyt pois.
Hän oli mennyt Timonkadulle asuntoonsa, josta on noin 800 metrin matka ostoskeskukselle.
Myöhemmin hänen oli nähty kävelevän puhelinkioskia kohti villatakki käsivarrellaan.
Hän oli kysellyt joiltakin henkilöiltä ampuma-asetta.
Savolaisen asunnossa tehdyssä kotietsinnässä löydettiin mm. ”New Basic”-nahkatakki, jonka hihasta tutkimuksissa löydettiin yksi ruutisavuhiukkanen.
Tämä hiukkanen nousi varsin ratkaisevaan asemaan arvioitaessa Auvisen kaverin, Savolaisen, syyllisyyttä kyseiseen henkirikokseen. Myöhemmin myös surma-aseesta käytiin tiukkaa keskustelua.
Juttuun tehtiin runsaasti tiedusteluja ja kymmeniä ihmisiä kuulusteltiin. Paljon ei lisävalaistusta tullut.
Muutama Mukkulan asukas kertoi kuulleensa Timonkadun suunnalta kello 01.15 aikoihin laukauksia.
Nämä laukaukset kuuluivat kuitenkin ainakin kilometrin päästä surmapaikalta.
Savolainen ja Auvinen pysyivät suurin piirtein vaiti, mutta kylläkin kiistäen teon.
Teon syyksi vahvistui, että Blomerus oli suuttunut ilmeisesti Auttiselta ostamastaan amfetamiinista, jota väitti "jatketuksi” ja ettei se ”kolahda”.
Työläs ”ruletti”
Savolainen, joka pidätettiin illalla 9. päivänä kesäkuuta, vangittiin Lahden raastuvanoikeudessa 12. päivänä kesäkuuta, mutta oikeus laski hänet vapaaksi 19. päivänä kesäkuuta 1991. Uudestaan Savolainen pidätettiin 25. päivänä kesäkuuta ja vangittiin 26. päivänä kesäkuuta. Oikeus vapautti hänet jälleen 19. päivänä elokuuta, mutta asetti hänet matkustuskieltoon.
Hänet vangittiin taas 25. päivänä marraskuuta.
Auvinen pidätettiin 11. päivänä kesäkuuta ja vangittiin 14. päivänä kesäkuuta 1991. Syyttäjän esityksestä hänet vapautettiin syyteharkinnan jälkeen 5. päivänä heinäkuuta. Uudelleen Auvinen vangittiin 28. päivänä lokakuuta.
Luettelo toimenpiteistä vaikuttaa melkoiselta ”ruletilta”. Uudelleen pidättämiset ja vangitsemiset tehtiin luonnollisesti silloin, kun oli saatu lisää näyttöä, vaikka vähäistäkin.
Syytettä Blomeruksen surmaamisesta käsiteltiin Lahden raastuvanoikeudessa heinäkuun 8. päivänä ensimmäisen kerran, jolloin virallinen syyttäjä vaati Savolaiselle rangaistusta taposta.
Juttua lykättiin useita kertoja. Poliisi joutui erityisturvajärjestelyin turvaamaan oikeudenkäynnit, jottei heimoviha syytettyjä kohtaan olisi leiskahtanut väkivallaksi oikeuspaikalla.
Oikeuslääkäri oli todistamassa ampuma-aukosta (uhrin kallossa 6–7 mm aukko) ja rikosinsinööri keskusrikospoliisista selvitteli ruutisavujäänteen merkitystä.
Tutkijat tekivät kiivaasti töitä ja lisätutkintapöytäkirja toisensa jälkeen valmistui. Uhrin omaisten tarmokkaat asianajajat olivat koko ajan pyytämässä poliisilta lisätutkimuksia, ettei juttu luiskahtaisi "nahkaksi”.
Välillä tuntui, että "tyhjästä on paha nyhjäistä”. Palapelistä näytti puuttuvan jotakin.
Yhä enemmän Savolaisen syyllisyys näytti painottuvan ruutisavujäänteen arvioinnin varaan.
Auvisen kohdalla oli sentään tiedossa hänen sovittu tapaamisensa uhrin kanssa ja muitakin asiaan vaikuttavia taustatietoja.
Lisäksi Auvisen vaatteista saatiin esiin pari sellaista villakuitua, jotka olivat samanlaatuisia Blomeruksen vaatteiden kuitujen kanssa.
Ruutihiukkasen joutumista Savolaisen nahkatakin hihaan tarjottiin puolustuksen taholta ensin poliisin vaatteittensa mukana tuomaksi,
mikä väite osoittautui kestämättömäksi.
Sitten Savolainen muisti olleensa rakennustöissä tekemisissä Hilti-pistoolin (ammutaan nauloja) kanssa, mutta rikosinsinööri todisti,
että hiukkasen koostumus oli erilainen.
Myöhemmin tämä asia nousi vielä uudelleen esiin.
Savolainen kertoi tapahtuma-aikaan olleensa erään rouvan luona, jonka nimeä ei voi ”kunniasyistä” paljastaa.

- 1. Tapahtumapaikka, Reppurinkatu 2n kohdalla puhelinkioski. 2. Armas Blomeruksen asunto. 3. Vuokratalo Ritaniemenkatu 5. 4. Ostoskeskuksen ravintola. 5. Auttisen kertoma pistoolin kätköpaikka.jpg (158.98 KiB) Katsottu 3323 kertaa
Tuomio
Vihdoin joulukuun 2. päivänä 1991 luettiin Lahden raastuvanoikeudessa tuomio jutusta.
Sekä Savolainen että Auvinen tuomittiin taposta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.
Vainajan omaisille tuomitut velvoitettiin lisäksi korvaamaan kuluja muutamia kymmeniä tuhansia markkoja.
Pitkässä perusteluosassa on todettu, että molemmat syytetyt ovat kiistäneet syytteen, eivätkä ole halunneet kertoa olinpaikkaansa surman tapahtuma-aikaan ja sen jälkeen.
Yleisen elämänkokemuksen perusteella tämänkaltaisissa rikoksissa syytteessä oleva henkilö esittäisi syyttömyyttään tukevia seikkoja, vaikkei hänellä oikeudellista velvoitetta siihen olekaan.
Myös todetaan, ettei ole löytynyt ketään tutkinnan ulkopuolista henkilöä, jolla olisi ollut aihe Blomeruksen surmaamiseen,
kuten Auvisella huumekaupasta syntyneen erimielisyyden vuoksi oli.
Siksi oikeuden mukaan on pidettävä äärimmäisen epätodennäköisenä, että jotkut muut henkilöt kuin Savolainen ja Auvinen olisivat juuri Auvisen ja Blomeruksen sopimassa tapaamispaikassa ja lähes sovittuna tapaamisaikana surmanneet Blomeruksen.
Aihetodisteista todettiin, että mikään niistä ei yksinään, mutta kaikki yhdessä tukevat syyttäjän ja asianomistajien Salmiseen ja Auviseen kohdistamaa syytettä.
Erityisen painavan arvon oikeus antoi sille, että kaikki aihetodisteet tukevat kaikilta osin ristiriidattomasti näiden syyllisyyttä.
Se vähä mitä Savolainen ja Auvinen ovat asiasta suostuneet edukseen kertomaan, on osoittautunut ristiriitaiseksi ja epäuskottavaksi.
Vielä todettiin, että tämän vuoksi ei jää järkevää epäilyä siitä, etteivätkö juuri vastaajat olisi syyllistyneet Blomeruksen surmaamiseen.
Kouvolan hovioikeudessa tuomio pysyi ennallaan.
Korkeimmasta oikeudesta haettiin valituslupaa, joka vihdoin saatiinkin.
Ennen kuin asiaa ehdittiin siellä käsitellä, juttuun tuli yllätyksellisiä käänteitä. Auvinen kyllästyi vankilassa oloon ja karkasi Hämeenlinnan lääninvankilasta maaliskuun 26. päivänä 1992.
Auvisen etsintä
Auvista etsittiin Lahdesta ja jaettiin tiedotteita ympäri pohjoismaita.
Tietoja ja havaintoja hänestä ei kuitenkaan herunut ennen toukokuuta.
Lahden Asemantaustassa tehtiin Osuuspankkiin aseellinen ryöstö toukokuun 4. päivänä 1992 ja tekijä haihtui lähistölle kuin "tuhka tuuleen”, vaikka poliisi oli piirittänyt lähitienoon.
Pankin videoita katsellessa väkivaltatoimiston tutkija Vesti sanoi:
- Onpa Auvisen näköinen mies.
Pankkiryöstön tutkimuksissa päästiin eteenpäin ja Auvinen etsintäkuulutettiin.
Hänen hyvän kaverinsa, Iikka Kairolan, todettiin asuvan ryöstetyn pankin lähellä (poliisin tekemän piiritysrenkaan sisällä!).
Auvista ei Kairolan asunnosta löydetty, kylläkin jotain hänen papereitaan. Kairola sanoi, ettei tiedä Auvisesta mitään.
Maa näytti nielleen etsittävän.
Seuraava kovan luokan juttu oli rahankuljetusauton rahalippaan anastus Mukkulassa heinäkuun 17. päivänä 1992.
Auvista ei siihen osattu silloin yhdistää.
Seuraava havainto Auvisesta olikin vasta syyskuun puolivälissä 1992. Silloin hänen nähtiin liikkuvan Mukkulassa.
Samoihin aikoihin Lahdessa tapahtui kassakaappikeikka Joutjärvellä.
Tarmokas hakeminen Lahdesta ja lähiympäristöstä ei tuottanut tulosta, vaikka syksyllä tuntuikin, että kannassa ollaan.
Marraskuun 12. päivän aamuna tuli kuitenkin soitto Ruotsista Nyköpingistä, että siellä on kiinni mies,
joka ilmoittaa olevansa Iikka Kairola, mutta onkin Markku Auvinen (sormenjäljet oli jo tarkistettu).
Auvinen oli piileskellyt Nyköpingin edustalla pienessä saaressa, jota Ruotsin armeija käytti ammunnoissaan. Luovutuksen valmistelu aloitettiin ja Ruotsin poliisi ilmoitti loppukuusta, että Auvisen voisi noutaa.
Lahden poliisi haki hänet Arlandasta marraskuun 24. päivänä 1992 ja kuulustelut aloitettiin.
Tunnustus
Auvinen tunnusti useita juttuja sekä Suomessa että Ruotsissa.
Täällä hän kertoi tehneensä Asemantaustan pankkiryöstön, rahankuljetusauton rahojen anastuksen, kassakaappikeikan
ja kaupan rahojen ryöstön Kuusankoskella.
Järvenpäässä hän oli ammuskellut vapun aikaan 1992 ja ajattanut itsensä sitten sivullisella henkilöllä Lahteen.
Ruotsissa hän tunnusti tehneensä mm. erilaisia ryöstöjä ja ryöstöyrityksiä. Niistä ilmoitettiin Ruotsin poliisille.
Varsinainen yllätys koettiin, kun Auvinen ilmoitti tunnustavansa Blomeruksen surmaamisen Mukkulassa kesällä 1991.
Rikosylikonstaapeli Rajala kirjoitti kertomuksen paperille ja kävi vankilassa kysymässä toiselta tuomitulta, Savolaiselta, mitä tällä oli asioiden uudesta käänteestä sanottavaa. Savolainen ilmoitti, ettei mitään.
Kuulustelut kasattiin pöytäkirjaksi ja lähetettiin syyttäjän kautta korkeimpaan oikeuteen.
Sieltä ratkaisua odoteltiin aina kevääseen 1993 saakka, jolloin korkein oikeus päätti palauttaa jutun alioikeuteen sen selvittämiseksi,
mikä merkitys Auvisen tunnustukselle oli annettava.
Lisäksi todettiin, että asian käsittely kävisi parhaiten Lahden raastuvanoikeudessa.
Auvinen kertoo Blomeruksen jutusta
Auvinen kertoi tehneensä Blomeruksen surmatyön yksin.
Hän sanoi, ettei hän kerro toisten osuuksista mihinkään juttuihin.
Hän kertoi menneensä mustalaistyttöjen kyydissä kesäkuun 8. päivänä 1991 illalla ravintola Jokerista Blomeruksen ja Savolaisen kanssa Mukkulan ostoskeskukseen. Siellä hän oli auton ulkopuolella ”sanaillut”
Blomeruksen kanssa. Lopulta oli sovittu tapaamisesta kello 02.00 puhelinkopilla. Savolainen oli keskustelun aikana ollut ”jossain lähistöllä”.
Auvinen sanoi menneensä hakemaan metsästä ”Timonkadun takaa” piilottamaansa 7.65 cal. pistoolia ja patruunoita.
Kätköpaikalla hän oli ampunut kolme koelaukausta, jotka myös eräät todistajat olivat kuulleet.
Palattuaan ostoskeskukselle ja puhelinkioskin luo sinne oli tullut Blomerus, jolla oli ollut villatakki käsivarrellaan.
Se oli ”pullottanut” niin, että Auvinen oli arvellut takin alla olevan ampuma-aseen.
Auvinen sanoi ottaneensa sitten Blomerusta vaatteista kiinni ja laukaisseensa pistoolin Blomeruksen poskeen, jolloin tämä oli lentänyt selälleen ja kuollut.
Hylsy oli Auvisen mukaan ”kilahtanut” jalkakäytävälle ja hän oli poiminut sen mukaansa poistuessaan surmapaikalta.
Tämän jälkeen hän oli mennyt Kairolan kämpälle Asemantaustaan ja hävittänyt vaatteensa sekä aseen myöhemmin.
Mistä hän oli aseen hankkinut, hän ei suostunut kertomaan. Myöskään hän ei kertonut, tuliko hän Savolaisen kanssa kaupunkiin.
Sen hän kertoi, että hänellä oli aiemmin ollut pienikaliiberinen revolveri, mutta ei enää rikoksentekoaikaan.
Auvinen sanoi, ettei hän ollut mitään velkaa Blomerukselle, koska oli myynyt tälle ”täyttä ainetta” (amfetamiinia).
Blomerus oli kuitenkin vaatinut Auviselta 500 markkaa takaisin.
Auvinen ei suostunut näyttämään miten ampuminen tapahtui.
Syyksi tunnustuksiinsa Auvinen sanoi halunsa ”lähteä linnasta puhtain paperein”.
Uusi käsittely
Lahden raastuvanoikeus alkoi käsitellä juttua huhti-toukokuun vaihteessa 1993.
Todistajiksi kutsuttiin taas oikeuteen oikeuslääkäri, rikosinsinööri, tutkija, tutkinnanjohtaja, asianosaisten kavereita jne.
Auvinen pysyi tunnustuksessaan, mutta ei suostunut tarkentamaan sitä.
Savolainen kieltäytyi vastaamasta tarkennuksiin.
Käsiteltyään juttua uudelleen kolme kertaa Lahden raastuvanoikeus antoi asiassa päätöksensä 26. päivänä toukokuuta 1993:
molemmille, Auviselle ja Salmiselle, langetettiin yhdeksän vuoden vankeustuomio taposta eli sama, kuin alun perinkin vuonna 1991.
Savolainen ilmoitti heti tyytymättömyyttä päätökseen.
Yhteenvetoa
Juttuun tehtiin valtava työmäärä, lisätutkintapöytäkirjojakin poliisi teki kymmenen.
Tutkinnan lisäksi oli turvattu monen miehen voimin oikeudenkäyntejä, joihin oli kulunut paljon aikaa.
Asian puimisessa saavutettiin jo ”kyllästymispiste”, kun kukaan ei enää keksinyt kysyä mitään.
Alioikeus sai nyt jutun päätökseen, mutta mitä sanoo Kouvolan hovioikeus ja entä Korkein oikeus?
Mikä oli Auvisen tunnustuksen merkitys? Oliko se vain yritys, että yksi mies ”lusii” tapon eikä kaksi? Kysymyksiä riittää.
Kyseessä oli vaikea juttu. Tapauksella ei ollut silminnäkijöitä, edes asetta tai hylsyä ei löytynyt. Syytetyistä Savolainen veti sellaista roolia, ettei pääosin edes vastannut kysymyksiin.
Auvisen yllätystunnustusta ei pidetty kaikilta osin oikeana.
Poliisi on tuntenut Savolaisen ja Auvisen jo vuosia mm. väkivaltarikoksista.
Auvisen ryöstöjutut ovat vielä oikeudessa puimatta.
Vaivalloisesti koottu palapeli on kuitenkin kasassa. Sen kestävyyttä mitataan vielä.
Pieni ruutihiukkanen oli yksi osa siitä, mutta ei merkitykseltään vähäisin.