Sivu 1/2

Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Ke Maalis 12, 2014 11:03 am
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Seurueeseen liittynyt mies kävi kahdesti teinitytön päälle.

Tyttökaksikko oli kavereineen Helsingin Kaisaniemen puistossa viime elokuisena yönä. Seurueeseen liittyi kolme entuudestaan nuorille tuntematonta aikuista miestä.

Nuoret ja miehet jutustelivat niitä näitä. Keskusteluissa tuli ilmi myös tyttöjen ikä. 14-vuotias kertoi tosin olevansa viisitoista, koska oikea ikä hävetti häntä.

Jossakin vaiheessa 14-vuotiaan piti poistua mäen taakse luonnollisille tarpeilleen. Tytön tietämättä yksi miehistä seurasi häntä. Mies työnsi tytön maahan istualleen ja kosketteli häntä vastoin tahtoa.

Tytön onnistui rimpuilla itsensä tilanteesta pois. Hän pakeni syrjemmälle, josta lähetti kaksi tekstiviestiä kaverilleen. Ensimmäinen viesti kuului "pelasta" ja heti perään tullut toinen "raiskaus".

14-vuotias tajusi sitten, että hänen käsilaukkunsa oli jäänyt miehen luokse. Hän lähti hakemaan laukkuaan.

Tällöin mies kävi uudelleen päälle. Nyt hän kaatoi uhrinsa maahan, jossa yhteydessä tyttö loukkasi selkäänsä. Mies yritti raiskata itkuisen tytön, muttei ehtinyt, sillä tytön hätäviestit saanut kaveri tuli paikalle. Toinen tyttö ei jäänyt toimettomaksi vaan tempaisi miehen ystävänsä päältä ja veti 14-vuotiaan mukaansa.

Tilanne päättyi siihen. Vähän myöhemmin mies liittyi takaisin seurueeseen ja pyyteli anteeksi.

14-vuotias teki tapahtuneesta rikosilmoituksen.

Selvisi ehdollisella

31-vuotias sai vastattavakseen syytteet raiskauksen yrityksestä ja törkeästä lapsen hyväksikäytön yrityksestä.

Käräjäsalissa 31-vuotias myönsi suudelleensa ja hyväilleensä tyttöä, mutta molempien yhteisestä tahdosta. Syytetty kiisti, että olisi yrittänyt päästä sukupuoliyhteyteen tytön kanssa.

Edelleen 31-vuotias väitti, ettei tiennyt tytön ikää.

Oikeus ei uskonut syytettyä uhrin ja hänen kaverinsa yhdenmukaisten ja uskottavien todistusten ansiosta.

31-vuotias sai vuoden ja kymmenen kuukauden pituisen vankeusrangaistuksen. Koska hän on rikoksentekijänä ensikertalainen, selvisi tuomittu ehdollisella rangaistuksella. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei pelkkä ehdollinen riitä teon vakavuuden vuoksi ja määräsi melkein-raiskaajan 70 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

Uhrilleen miehen tulee maksaa yhteensä 6 000 euroa korvauksia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014031 ... 2_uu.shtml

Käsitämätöntä tuomaripeliä... Omaisuusrikoksista saa enempi, vaikkei menis ku rahaa. Tässä on mennyt jo paljon enemmän, vaikka jäi yritykseksi.

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Ke Maalis 12, 2014 11:12 am
Kirjoittaja Nobelaner
Ei ois moni kaveri välttämättä uskaltanu mennä tommoseeseen tilanteeseen väliin. Hyvä että män.

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Ke Maalis 12, 2014 12:48 pm
Kirjoittaja Atlanta
Tämähän oli raiskauksen yritys. Tässä ei ollut mitään vinkumista.
Tuo olisi voinut sattua minkäikäiselle vain ja missä vain. Samoin raiskaajakin olisi voinut olla minkäikäinen tahansa.

Hyvä, että oli niin rohkea kaveri.

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Ke Maalis 12, 2014 1:23 pm
Kirjoittaja Nobelaner
Mä en edelleenkään jaksa ymmärtää miksi kaisaniemi on niin "suosittu" raiskauspuisto. Okei onhan se pimee jne iltaisin mut siit menee kumminkin niin paljon jengii aina ohitte että aina luulis olevan silminnäkijöitä ym :roll:

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Ke Maalis 12, 2014 4:27 pm
Kirjoittaja Marko M
Nobelaner kirjoitti:Mä en edelleenkään jaksa ymmärtää miksi kaisaniemi on niin "suosittu" raiskauspuisto. Okei onhan se pimee jne iltaisin mut siit menee kumminkin niin paljon jengii aina ohitte että aina luulis olevan silminnäkijöitä ym :roll:
Normihommaa Afrikassa.

https://www.google.fi/search?q=public+r ... 3&ie=UTF-8

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: To Maalis 13, 2014 2:43 am
Kirjoittaja rane
Ihmettelen miksi pitää alaikäisten olla yöllä paikassa mikä on tunnetusti vaarallinen? :roll:
-Minäkin kiertäisin tuon puiston kaukaa.... :|

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: To Maalis 13, 2014 4:48 am
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Tosiaan?
Mikä siinä on niin vaikeata: Eikö peruskoulussa voitaisi sen verran lähimaantietoa opettaa että Kaisaniemen puistoon ei mennä illalla/yöllä/pimeällä/kännissä/yksin ?

Sinne on moni isompikin äijä kuollutkin.

Aidat ympärille, mamut+spurgut+narkit yöksi koirien kanssa helvettiin sieltä ja puisto yöksi kiinni...

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: To Maalis 13, 2014 8:04 pm
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Toisaalta tuli nimikin tälle tekijälle. Tekijänä kantasuomalainen Matti-Ritva Nieminen olisi yllätys, mutta en yllätä ketään kun kerron että nimi on Habtamu Andarge Wodagi. Nimen toimitti Pedofilian uhrien puolesta-niminen nettiryhmä. Lisää dataa kunhan saan.

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: To Maalis 13, 2014 8:18 pm
Kirjoittaja Atlanta
marokon_kauhu kirjoitti:Tosiaan?
Mikä siinä on niin vaikeata: Eikö peruskoulussa voitaisi sen verran lähimaantietoa opettaa että Kaisaniemen puistoon ei mennä illalla/yöllä/pimeällä/kännissä/yksin ?

Sinne on moni isompikin äijä kuollutkin.

Aidat ympärille, mamut+spurgut+narkit yöksi koirien kanssa helvettiin sieltä ja puisto yöksi kiinni...
Tuossa on ideaa. Ei muuta kuin kaupunginisille aloite.
Vaikka pitäisi sitä jokaisen itsekin tajuta pysyä poissa noinkin kuuluisan vaarallisesta paikasta.
Ja mitäs 14-vuotiaat vielä siihen aikaan yöllä siellä tekivät? Lasten pitää olla jo silloin kotona.

Vaikka tietty, kyllä sitä pitäisi saada turvallisesti olla, vaikka kello olisi mitä tahansa.

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: To Maalis 13, 2014 9:36 pm
Kirjoittaja Marko M
Tuomiolauselma löytyy Junes Lokan blogista.

http://jlokka.blogspot.fi/

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Pe Maalis 14, 2014 12:29 am
Kirjoittaja rajurolle
Marko M kirjoitti:Tuomiolauselma löytyy Junes Lokan blogista.

http://jlokka.blogspot.fi/
Nuorukainen? :shock: 32-vuotias nuorukainen, yli tuplasti tyttö vanhempi äijänkoriläs :roll: Tässä taas Lehmälle esimerkki siitä, kuinka ulkomaalaistaustaisten rikostilastoista saa oikean kuvan vasta kun siinä tarkastellaan henkilöiden syntymämaita. Tämäkin ulkomailta Suomeen kulttuuria rikastuttamaan tullut henkilö lasketaan Suomen kansalaisten tekemiin rikoksiin.

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Pe Maalis 14, 2014 9:23 pm
Kirjoittaja mitzy
Tässäkin voi taas ihan oikeast ihmetellä,että mitä helvettiä ton ikäiset tekee ees ulkona tohon aikaan? Toisaalta, jos vanhemmat ei ton enempää katso jälkikasvunsa perään niin tuskinpa ovat opastaneet penskojaan ettei Kaisaniemen puisto TODELLAKAAN ole lastenpaikka..

Tietty ois kiva,että lapset vois hillua missä tahansa ja kenen seurassa tahansa, mutta näin se ei vaan ole ja on vanhempien vastuulla katsoa missä ne lapset hilluu.
Edes mä en ole niin tyhmä,että kävelisin yksin Kaisaniemen puiston läpi..

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Pe Maalis 14, 2014 11:33 pm
Kirjoittaja rajurolle
Joo, tytön ja vanhempien syy, että ovat laittaneet tytön näytille ja rikastuttajalle kiusaukseksi. Tyttö oli vielä mennyt pissaamaan kiihottavasti rikastuttajien läheisyyteen, tälläistä ei voi sietää monikulttuurisessa Suomessa! Tyttö ja tämän vanhemmat on asetettava korvausvelvollisuuteen tällä viattomalle katujamme kaunistavalle 32-vuotiaalle "nuorukaiselle". Eipä ihmekkään, että jossain päin sivistynyttä maailmaan jo tuon ikäisten on kuljettava päästä varpaisiin hunnutettuna.

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Pe Maalis 14, 2014 11:43 pm
Kirjoittaja mitzy
rajurolle kirjoitti:Joo, tytön ja vanhempien syy, että ovat laittaneet tytön näytille ja rikastuttajalle kiusaukseksi. Tyttö oli vielä mennyt pissaamaan kiihottavasti rikastuttajien läheisyyteen, tälläistä ei voi sietää monikulttuurisessa Suomessa! Tyttö ja tämän vanhemmat on asetettava korvausvelvollisuuteen tällä viattomalle katujamme kaunistavalle 32-vuotiaalle "nuorukaiselle". Eipä ihmekkään, että jossain päin sivistynyttä maailmaan jo tuon ikäisten on kuljettava päästä varpaisiin hunnutettuna.
Huoh, en ole sanonut,että tytön ja vanhempien syy. Vaan perään kuuluttanut,että missä on vanhempien vastuu,että 14v likat on jossan puistossa keskellä yötä?
Niin se vaan on,että tuon ikäisten ei kuulu hillua keskellä yötä jossan puistossa, vai oletko erimieltä?

Re: Kaveri pelasti 14-vuotiaan raiskaajan käsistä

Lähetetty: Pe Maalis 14, 2014 11:49 pm
Kirjoittaja rajurolle
Sinulla Mitzy on kieroutunut ajatusmaailma, kun syyllistät rikoksen uhrin ja hänen omaisensa rikoksesta, etkä rikoksen tekijää. Onko se noin vaikeaa, kun kyseessä on, yllätys, yllätys, maamme rikastaja, TAAS?