Onhan tuo Oulu yhden kävelykierroksen arvoinen paikka, ainakin minfotietojen mukaan. Haluaisin omin silmin todeta valvonta- ja tarkkailukameroiden puutteen, poliisien poissaolon, mamumeren, nistilaumat ja vaanivat raiskarit.
Tuolta löytyy tarkempaa tietoa kohteesta
viewtopic.php?f=20&t=33084&start=45
Mannerheimin puisto
Murhapaikalla oli kyllä melkoisen absurdi tunnelma kun siitä tänään kävelin ohi. Maanantai-keskipäivä ja useita eri nisti- sekä juoppoporukoita mölisemässä ympäri puistoa, lähimmät pari narkkaria nuokkuivat puolitajuissaan vain muutaman metrin päässä kynttilöistä. On kyllä yhdenlainen ympärivuotinen tapahtumapuisto tuo marskinpuisto.
(Jaaha.
Keskeisellä paikalla oleva puisto on siis suurella rahalla uusittu nykyaikaiseksi puistoksi, joka on tarkoitettu kaupunkilaisten käyttöön, sen sijaan, että olisi vain katseiden kohde ja taustaa kaupungin toiminnalle. Metsäläiset on pirun ihmeissään kun IHMISET viihtyvät puistossa ja ovat ottaneet sen käyttöönsä ja osaksi arkeaan. "Niin on kuin ulkomailla, saatana!", totesi paikallinen ohikulkija ja sylkäisi mällin maahan.)
Bermudan kolmio
Kela, Lidl ja Peppers, tuo perämeren Bermudan kolmio.
+ kaksi apteekkia joista voi hakea lääkkeet ja värkit. Puistoon sitten rännäämään kaikki sorsaa pienempi suoneen ja loput suoleen. SIC!
Peräsuoleen siellä tuuppivat vetoja kanssa, koska kauas suonet ovat karanneet. Kyseessä on ns. Eurontöötit.
Miikä paikka toi Peppers on
Anniskeluravintola, jossa oli ainakin vielä edellisessä toimipaikassaan ovella metallinpaljastin koska aikoinaan joku kantapeikko ampui toista pistoolilla päähän läikkyneen tuopin takia. Kun itse kävin siellä viimeksi vuosikausia sitten naapuripöydässä kiskottiin piriä sangen avoimesti muutaman paikallisen rap-taiteilijan toimesta. Käsitykseni kuitenkin on että tässä uudessa toimipaikassa meno on kuitenkin rauhoittunut jonkin verran, ainakaan tietääkseni ketään ei ole vielä ammuttu.
Kaupungin erikoisuus
Kyllä siellä vanhassa marskissa niitä nistejäkin riitti aivan perkeleesti, siellähän oli se legendaarinen "tööttipuska" jossa penkeillä nuokkuvat nistit kävivät piikittämässä ja kaikki pussikaljoittelijat kusemassa piikittäjien kiusaksi. Muistan edelleen kuinka meinasin saada paskahalvauksen hämärtyvässä kesäillassa kun ihan helvetin kassalla oleva nistityttö konttaa käytettyjä ruiskuja täynnä olevan kusi-mutapaskavellin keskeltä näkyviin juuri kun olen kusella.
Remontin myötä kaupunki onneksi rakensi viimeisen päälle olevan julkisen vessan jossa nistit voivat nyt käydä vetämässä ilman huolta kusisessa puskassa kyykkimisestä
Tutustu Ouluun kävellen -kierros
Joku paikallinen kansallismielinen vetäjä varoittaa aluksi, ettei saa katsoa narkkia silmiin tai antaa nistille mitään, matuihin ei pidä ottaa mitään kontaktia ja selostamaan kaiken tuon edellä olleen ja paljon muuta oulun murteella, laaja katsaus traagisiin tapahtumiin Valkeen kauppakeskuksessa muutama vuosi sitten ja sitten vielä kierros siellä kauppakeskuksessa.
Kyllähän tuohon haluaisi osallistua, jopa pienen summan maksaa. Historian elävöittämustä.
Paikkakuntalaiset voisivat täydentää listaa, sillä ne matkailuinfojen viralliset kaupunkikävelyt tapaavat olla vähän tylsiä. E