Sante & Kenneth Kimes - Evil and son
Lähetetty: Pe Huhti 18, 2014 1:46 am
Katsoin mielenkiintoisen tositapahtumiin perustuneen elokuvan (A little thing called murder). En löytänyt tapausta, joten otinpa asiaksi ja tein kokonaan oman aiheen tällekkin. Lähteenä enkku-wikipedia, josta kääntelin tämän tekstin;
Sante Kimes (s. 24 heinäkuu 1934) on yhdysvaltalainen rikollinen, joka on tuomittu kahdesta murhasta, sekä ryöstöstä, orjien pitämisestä, väärennöksistä ja lukuisista muista rikoksista. Monet näistä rikoksista hän toimitti poikansa Kennethin avustuksella (naisella oli myös toinen aikuinen poika, joka kuitenkin jostain kumman syystä etääntyi perheestä). Sante Kimes oli taitava manipuloija (yllätys yllätys kun katsoo millä tavoin rikastutti elämänsä) ja niinpä Kenneth-poikansa oli tiukasti äidin talutusnuorassa kiinni hänen käskytettävänään. He tehtailivat yhdessä rikoksia, mukaanlukien kolme murhaa.
Sante Kimes oppi varastamisen ja valehtelun jo lapsena, myöhemmin kunnostautui väärennöstapauksilla ja petoksilla. Useita vakuutuspetoksia tapahtui tuhopolttojen avulla, korvauksia ropisi. Rahaa tuli ja tie seurapiireihin avautui, mainitaan mm. kaksi visiittiä Valkoisessa talossa Fordin hallinnon aikaan esiintyen suurlähettilään vaimona. Ensimmäisestä miehestä ei kerrota, mutta toisen avioliiton Sante solmi motellipohatta Tycoon Kenneth Kimesin kanssa. He elivät loisteliasta elämää, Tycoon hoiteli bisneksiään ja Sante puuhasteli mitä puuhasteli.
Mukavanhaluisuus ilmeisesti kasvoi kun tottui luksukseen ja Sante hankkikin useita nuoria laittomia maahanmuuttajia työskentelemään alaisekseen (kotiorjaksi). Uhaten paljastaa viranomaisille orjiensa luvaton maassaolo kuvio toimi jonkun aikaa. Kuitenkin kiinnihän jäivät ja niin 1985 rouva pidätettiin ja tuomittiin käräjäoikeudessa viideksi vuodeksi vankilaan liittovaltion orjuuden vastaisten lakien rikkomisesta. Tycoon teki sopimuksen todistaen vaimoaan vastaan ja välttyi tuomiolta. Mies vietti lastensa kanssa normaalia elämää (ilmeisesti miehellä oli Kennethin lisäksi joku lapsi aiemmasta avioliitosta), kunnes Sante vapautui vuonna 1989. Elämä jatkui, kunnen Tycoon Kimes menehtyi vuonna 1994. Jossain vaiheessa äidin vapautumisen jälkeen hän sai manipuloitua pojan kanssaan kimppaan. Miehen perintö ilmeisesti ei riittänyt ja hommia tehtailtiin. Ahneus iski ja siirryttiin astetta vakavempiin rikoksiin.
Kolme murhatapausta:
Liikemies tuttava David Kazdin oli sallinut Santen käyttää nimeänsä kiinteistökauppakirjan kopiointiin Las Vegasissa (Sante ja Tycoon todella elivätkin aiemmin tässä Kazdinin asunnossa 1970-luvun aikana). Jossain vaiheessa miehensä kuoleman jälkeen Sante sai houkuteltua fiilungin kaupanvahvistajan solmimaan Kazdinin nimissä 280 000 dollarin lainan, jossa edellä mainittu kiinteistö oli vakuutena. Kazdin kuitenkin tajusi pian väärennöksen ja hän uhkasi paljastaa kaksikon. Ennen sitä kuitenkin sovittiin tapaaminen ja Kenneth ampui äitinsä käskystä Kazdinia takaraivoon. Maaliskuussa 1998 ruumis löydettiin roskiksesta läheltä Los Angelesia.
Saman vuoden kesäkuussa kaksikko toteutti ehkä kaikkein erikoisimman hankkeensa (siitä viimeistään huomaa tekijöiden mielenlaadun kun luulevat että tämä ceissi voisi onnistua). Santen oli tarkoitus ottaa heidän 82 vuotiaan vuokraemäntänsä Irene Silvermanin henkilöllisyys ja siten haalia omistukseensa Silvermanin omaisuus (7,7 miljoonan kartano Manhattanilla). Niin Irene Silverman sitten mystisesti katosi ja kuinka ollakaan pian hänen omaisuuttaan, papereita ja verotietoja löydettiin Sante Kimesin hallusta. Ruumista ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Näyttö oli kuitenkin vahvaa, mm. Silvermanin muistiinpanot kaksikon oudosta käytöksestä (sisältö ei käy ilmi, mutta varmastikin raskauttavaa kun tuomio napsahti). Lisäksi David Kazhinin murhan oikeudenkäynnin aikaan (istunto ennen Silvermanin tapausta) Kenneth jo tunnustikin kaksikon yksissä tuumin myös tappaneen vuokraemäntänsä. Äiti oli käyttänyt tainnutusasetta ja poika hoitanut likaisemman puolen viimeistellen teon kuristamalla. Ruumis oli laitettu säkkiin ja roskiin New Jerseyssä.
Kenneth jatkoi tunnustuksia ja esiin tuli kolmas murha, uhri oli pankkiiri Sayed Bilal Ahmed. Murha oli kuulemma suoritettu äitinsä käskystä Bahamalla vuonna 1996 (Bahaman viranomaiset olivat epäilleet aikanaan, mutta näyttöä ei saatu, mikälie motiivina ei selviä). Kenneth todisti, että he huumasivat Ahmedin, hukuttivat sitten kylpyammeeseen ja dumppasivat hänen ruumiinsa mereen. Syytettä ei kuitenkaan tehty tästä tapauksesta.
Oikeudenkäynnit:
Vaikka Khazdin murha suoritettiin ensin kaksikko pidätettiin ensin Silvermanin murhasta. Heidän autostaan saadut todisteet vahvistivat näyttöä molempiin murhatapauksiin. Silvermanin tapaus sai julkisuutta, se oli epätavallinen, tappajina äiti & poika eikä ruumista missään. Todisteet (poika tunnustikin) vakuuttivat valamiehistön ja molemmat tuomittiin murhasta, salaliitosta ja yhteensä 116:sta muusta rikoksesta. Tuomari nimitti äidin sosiopaatiksi ja pojan armottomaksi saalistajaksi ja määräsi kaksikon elinkaudeksi vankeuteen.
Vuonna 2001 maaliskuussa Kenneth Kimes luovutettiin vankilasta Los Angelesiin vastaamaan syytteisiin David Kazdin murhasta. Sante Kimes tuli perässä, luovutus oli saman vuoden kesäkuussa. Oikeudenkäynti järjestettiin kesäkuussa 2004. Juttu oli selvä ja todisteet ja kaksikon tausta huomioon ottaen molemmat saivat toiset elinkautiset. 2004 oikeudenkäynnin tuomari oli todennut tuomion julistuksessa Sante Kimesin olevan yksi kaikkein pahimmista tuomitsemistaan yksilöistä. Sante Kimes kielsi osuutensa joka murhatapaukseen ja väittää, että Kennethin tunnustus oli yksinomaan pojan yritys välttää kuolemantuomio.