Lentäjät ovat usein harrastajia
"Ilmailuviranomaiset saattavat arvioida säädöksiä uudelleen
KOTIMAA 21:55.
Jämijärven lentokentälle kerääntyi väkeä seuraamaan pelastustöitä. Kuva: Lehtikuva / Mika Kanerva
Ilmailuviranomaiset saattavat arvioida ilmailusäädöksiä uusiksi Jämijärven lentoturman jälkeen.
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan ministeriö ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi odottavat nyt Onnettomuustutkintakeskuksen selvitystä Jämijärven tapahtumista. Tämän jälkeen ilmailuviranomaiset voivat arvioida, tarkastellaanko ilmailusäädöksiä uudelleen.
Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) on esittänyt suruvalittelunsa Jämijärven onnettomuuden uhrien omaisille.
Laskuvarjohyppytoimintaa pyörittävät Suomessa yhdistykset eli laskuvarjokerhot. Lisäksi alalla on toiminut muutaman vuoden yksi yritys. Näin kertoo Ilmailuliiton lajipäällikkö Jari Lehti, joka korostaa puhuvansa laskuvarjourheilusta yleisellä tasolla.
Lehti kertoo, että yhdistykset myös yleensä omistavat laskuvarjohyppyihin käytettävät lentokoneet eli hyppykoneet. Koneita lentävät yhdistyksissä pääosin harrastelentäjät.
– Hyppylentäminen, eli hyppykoneen pilottina toimiminen, on yksi harrastuslaji lentäjille, Lehti kertoo.
Yleensä laskuvarjohypyt tehdään juuri lentokentälle. Hyppypäivä pyörii siten, että lentokone tekee useita nousuja. Hyppääjät menevät koneen kyytiin vuorollaan, hyppäävät, laskeutuvat kentälle, keräävät varjonsa syliin ja menevät pakkaamaan sen. Sitten he voivat taas odotella seuraavaa hyppyvuoroaan.
Lehti arvioi, että noin 4 000 metriä, jossa Jämijärven turma tapahtui, on aika normaali hyppykorkeus. Laskuvarjohypyt voidaan tehdä yksitellen, kaksittain tai vaikkapa viiden tai kymmenen hengen ryhmässä.
Laskuvarjohyppytoiminta painottuu Jämijärven kentällä muiden harrastusten tapaan viikonloppuihin, joskin kesällä voi toimintaa olla viikollakin."
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/ ... -uudelleen
Turmakoneella oli päivän aikana tehty jo usea hyppykeikka
"VAIN MTV:llä: Raju kuvasarja Jämijärven turmakoneen syöksystä
KOTIMAA JULKAISTU 20.04.2014 21:51 (PÄIVITETTY 20.04.2014 22:30) 2
Uutisekstra
Kuvasarja: Jämijärven kone syöksyy maahan
21:42
MTV Uutisten silminnäkijä tallensi kännykkäkamerallaan uskomattoman näyn Jämijärvellä. Laskuvarjohyppääjiä kuljettanut pienkone putosi suoraan maahan – kahdeksan kuoli, kolme selvisi.
Silminnäkijä kertoo todistaneensa Jämijärven lentoturmaa aivan läheltä
– Olimme Jämijärven lentokentän alakiitoradalla ja katselimme, kun Comp Air kuskasi täysiä kuormia laskuvarjohyppääjiä, heitä oli jonoksi asti. Kone ehti tehdä useita lentoja, mies kertoo.
– Yhtäkkiä kuului rysähdys ja katsoin taivaalle mitä siellä on. Ensin ajattelin, että jokin lennokki putoaa tai joku tekee temppuja, mutta kun näkyi savuvana, tajusin pian, että on tosi kyseessä. Kone oli todella korkealla kun se lähti putoamaan.
Mies kaivoi puhelimen taskustaan ja kuvasi tapahtumia. Hän soitti myös hätäkeskukseen, jonne oli jo tullut ilmoituksia lentoturmasta.
Kuvissa näkyy, kuinka putoava kone ohittaa muun muassa liitäjiä hyvin läheltä.
Silminnäkijä kiirehti ystävänsä kanssa katsomaan turmapaikalle, jos he voisivat olla avuksi. Kangasmetsässä, puiden välissä, näkyi palanut lentokone.
Turmakone tarkastettiin viimeksi toissa vuonna
-Jämijärven turmakone Comp Air 8 oli rakennussarjasta koottu harrasteluokan kone.
-Se voi kuljettaa ohjaajan lisäksi enintään 10 matkustajaa.
-Kone oli tarkastettu viimeksi toissa vuonna. Turvallisuusvirasto Trafin todistus koneen lentokelpoisuuden tarkastuksesta myönnettiin 30.8.2012, ja todistus oli voimassa 31.8.2015 saakka.
-Trafin ja Suomen ilmailulaitoksen valtuuttaman ammattilaisen tarkastuksessa on käyty läpi koneen rakenteet, varusteet ja laitteiden toiminta.
-Koneelle oli myönnetty rakennuslupa 2005, ja se oli hyväksytty ilma-alusrekisteriin 2009.
-Turmakoneen kaltaiselle harrasteluokan koneelle myönnetään "lupa lentää", kun taas tyyppihyväksytylle lentokoneelle myönnetään lentokelpoisuustodistus.
-Kone on koottu amerikkalaisvalmistajan rakennussarjasta."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... ta/3173422