Greisy Valencia
Lähetetty: Ti Loka 02, 2007 5:31 am
niin, päätin tehdä tästä oman aiheen, kun sen nostin esille tuolla toisessa ketjussa.
11-vuotias tyttö löytyi vaeltelemasta pitkin katuja 9.12.2002 Mantecassa, Kaliforniassa, jonka tapaus järkytti suuresti hänet hoiviinsa ottaneita sosiaalityöntekijöitä. Tyttö ei muistanut löydettäessä osoitettaan eikä puhelinnumeroaan ja poliisien jututtaessa häntä kävi selväksi, ettei tyttö ollut pelkästään eksynyt vaan erittäin raa´an pahoinpitelyn uhri. Suurin shokki hänen tapaustaan tutkiville oli, että vammat oli aiheuttanut tytön äiti.
Tytön vammat olivat pahimmasta päästä, käsissä oli laajoja palovammoja, jotka tyttö kuvaili tulleen siitä, että käsiä oli pidetty avotulen yllä, poltettu tupakalla sekä silitysraudalla. Hän kertoi myös, että häntä oli raavittu, purtu, potkittu ja revitty hiuksista. Oaklandissa, lasten sairaalassa löydettiin tarkemmissa tutkimuksissa lukuisia arpia tytön käsistä, kasvoista ja selästä, ja lääkäreiden mukaan vammat olivat usein olleet niin vakavia, että oli ihme tytön olevan hengissä.
Greisy Valencia oli kiduttanut tytörtään 4-vuotiaasta asti ja tyttö oli 11-vuotias, kun hänet löydettiin harhailemasta pitkin katuja. Pahoinpitelyä kesti siis yhteensä seitsemän vuotta. Poliisien yritykset tavoittaa Valenciaa, osoittautuivat hyödyttömiksi, sillä Valencia oli ottanut jalat alleen. Hänen työtoverinsa kertoivat Valencian saaneen vinkin joltakulta, että poliisi etsi häntä, joten hän lainasi 600 dollaria ja lähti kaupungista. Tämän jälkeen Greisy Valenciasta ei ole havaintoja ja hän jatkaa pakoaan.
Aikaa on kulunut yli viisi vuotta siitä, kun tämän naisen tekoset paljastuivat ja silti hän on edelleen vapaana, miksi ja miten ihmeessä?