Suomalaisnainen syytettynä murhasta USA:ssa
Lähetetty: Pe Syys 12, 2014 8:27 am
Suomen kansalaista syytetään kahden lapsensa murhista Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltain Marylandin osavaltiossa sijaitsevassa Cheverlyn pikkukaupungissa surmattiin sunnuntaina aamuyöllä kaksi pientä lasta.
1- ja 3-vuotiaiden murhasta on syytettynä lasten 24-vuotias äiti, joka on myöntänyt teon. Ilta-Sanomien tietojen mukaan syytetyn äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen.
Ulkoministeriö vahvistaa Iltalehdelle, että Suomen kansalainen on Marylandin osavaltiossa pidätettynä henkirikoksesta. Ulkoministeriöstä kerrotaan, että tapaus on ollut viime päivinä Yhdysvalloissa kovasti esillä, mutta ministeriöllä ei toistaiseksi ole tapauksesta uutta tietoa. Washingtonin suurlähetystö selvittää asiaa.
Paikalliset mediat kertovat, että äiti aiheutti lastensa kuolemat sunnuntaina aamuyöllä. Sen jälkeen hän meni herättämään talossa nukkuneen oman äitinsä. Lasten isoäiti soitti hätäkeskukseen.
Hätäkeskustallenteelta selviää, että sekä äiti että isoäiti yrittivät elvyttää lapsia puhelun aikana. Paikalle saapunut ambulanssi kiidätti lapset parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan sairaalaan, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.
Poliisin mukaan lasten äiti antoi jo paikan päällä tarkan kuvauksen tapahtumista.
Muun muassa CBS Baltimore kertoo, että lasten isoäiti oli vain pari viikkoa aiemmin soittanut hätäkeskukseen, koska hänen tyttärensä oli puhunut itsemurhasta ja lapsen surmaamisesta.