Romanialainen teini tappoi vastasyntyneen ja poltti ruumiin
Lähetetty: Ke Loka 15, 2014 12:17 am

Syyttäjien mukaan 17-vuotias Alexandra Olaru on myöntänyt tukehduttaneensa vauvan heti tämän synnyttyä, ja sen jälkeen polttaneensa ruumiin uunissa. Olaru ei halunnut vanhempiensa saavan tietää raskaudesta.
Romanian Silvilestistä, Gorjin piirikunnasta kotoisin oleva Olaru oli synnyttänyt lapsen vanhempiensa ollessa yön poissa kotoa. Pian tämän jälkeen hän tukehdutti lapsen tyynyllä ja sytytti ruumiin palamaan puuhellassa.
Hänet pidätettiin, kun hän oli kertonut teostaan kauhistuneille koulukavereilleen.
17-vuotias luokkakaveri kertoo: "Kukaan ei tiennyt että hän oli raskaana, hän ei näyttänyt siltä, eikä kertonut kenellekään. Saimme tietää, kun hän tuli kouluun ja kertoi teostaan. Ensin ajattelimme sitä sairaaksi vitsiksi, mutta kun hän meni yksityiskohtiin, aloimme tajuta että se olikin ehkä totta."
Kaverit kertoivat koulun opettajalle, joka otti yhteyttä poliisiin.
Syyttäjän edustaja Emil Mota sanoi: "Poliisin kuulusteluissa nuori nainen myönsi tekonsa ja kertoi kaiken yksityiskohtaisesti. Heti syntymän jälkeen hän oli surmannut vauvan ja sytyttänyt tämän tuleen. Hän sanoi pelänneensä että vanhemmat saisivat tietää hänen olleen raskaana ja suuttuisivat."
Alexandran tyrmistynyt isä, paikallinen kunnanvaltuutettu Marcel Olaru kertoi medialle: "Sain tietää tästä vasta kun poliisi saapui talollemme. Tiesimme hänen olleen parisuhteessa ja menneen naimisiinkin. Se kuitenkin loppui ja hän palasi asumaan luoksemme. Emme todellakaan tienneet hänen olleen raskaana tai että hän oli halunnut salata sen näin kauhealla tavalla."
Syyttäjien mukaan tyttö käy tällä hetkellä mielentilatutkimuksissa. Jos hänet todetaan syyntakeiseksi, hän saa syytteen murhasta ja hänet tuomitaan elinkautiseen.

Lähde: Mirror, http://www.mirror.co.uk/news/world-news ... 26#rlabs=2