Sivu 1/1

10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 2014

Lähetetty: To Loka 16, 2014 1:08 am
Kirjoittaja VoDKa
Iltalehti kirjoitti:Koulupojan hyytävä tunnustus: "Tapoin 90-vuotiaan naisen"
Torstai 16.10.2014 klo 00.34

Kuva

Poliisi hälytettiin lauantaiaamuna Damascus Townshipiin, jolla sijaitsevalta asuinalueelta oli löytynyt iäkkään naisen ruumis.

Muutamaa tuntia myöhemmin poliisi sai yhteydenoton naiselta, joka kertoi nuoren poikansa tunnustaneen vanhuksen surman.

- Tapoin sen naisen, kuului viidesluokkailaisen Tristen Kurillan hyytävä tunnustus myös paikallisella poliisilaitoksella.

10-vuotias Kurilla oli viikonloppuna vierailemassa surmatun Helen Novakin talonmiehenä työskentelevän isoisänsä luona. Poika oli livahtanut Novakin huoneeseen omien sanojensa mukaan aikomuksenaan kysyä häneltä jotain. Novak ei ollut ilahtunut tunkeilijasta vaan oli alkanut huutaa.

Huudosta suuttuneena Kurilla myönsi tarttuneensa puiseen kävelykeppiin ja pitäneensä sitä naisen kurkkua vasten useiden sekuntien ajan. Poika tunnusti myös lyöneensä nyrkeillä naisen vatsaa ja kurkkua. Ruumiinavauksessa kuolinsyyksi varmistui tylpällä esineellä tehty isku kaulaan.

- Yritin vain satuttaa häntä, Kurilla kertoi kiistäen tapon suunnitelmallisuuden.

Kurillan äiti kertoi poliisille, että perheellä on ollut aiemmin paljon vaikeuksia pojan mielenterveysongelmien ja väkivaltaisen käytöksen vuoksi.

Kurillaa on pidetty lauantaista lähtien vankeudessa ja häntä syytetään taposta toistaiseksi ilman hänen nuoren ikänsä tuomaa lievennystä. Pennsylvanian lain mukaan henkirikoksen käsittely aloitetaan aina aikuistuomioistuimesta tekijän iästä riippumatta, mutta pojan asianajaja yrittää siirtää käsittelyä nuorisotuomioistuimeen.
Todennäköisesti tässä on kasvamassa jatkossakin väkivaltatekoihin syyllistävä nuorimies ellei joku onnistu todella radikaalisti katkaisemaan tätä kierrettä lähitulevaisuudessa. Ainakin kaikki merkit ovat jo ilmassa jos vastaavia ongelmia on ollut jo aiemminkin. Toki kyseessä voi olla myös autismin tapainen ongelma, mutta tästä olisi varmaan ollut jo mainintaa vaikuttavana tekijänä.

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: To Loka 16, 2014 6:52 am
Kirjoittaja Destiny
Minkähänlaiset mahtaa olla pojan ja perheen taustat? Kovin on nuori poika tuollaisen teon tekemään, vaikka onhan näitä ollut läpi ihmisen historian.

Vaikka teko oli puistattava ja raaka, mieleen tuli silti, onko 10 vuotiaan lapsen paikka vankila? Kysessä on kuitenkin lapsi, keskenkasvuinen. Mitä apua perhe on saanut aiempiin pojan ongelmiin vai onko saanut apua lainkaan? Ovatko perhe, joka kykenee vastaanottamaan apua vai ovatko vanhemmatkin "hukassa"? Onko pojan mielenterveyden ongelmat tulleet jostain tapahtumasta/tapatumista vai onko kyse jostain sisäsyntyisestä? Vai voiko joku vain syntyä pahana?

Autismi tai joku autismin kirjoon kuuluva tila voisi tulla kyseeseen. En ole perehtynyt alkuperäiseen lähteeseen tai muihin paikallisiin uutisiin, onko niissä asiasta mitään mainintaa, vaikkei Iltiksen versiossa olekaan.

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: To Loka 16, 2014 2:28 pm
Kirjoittaja mielikki
Pahoin pelkään että tässä saattaa olla kyseessä tuleva psykopaatti.
Jos lapsi on 10v ja kykenee noin rajuun väkivaltaan ihmistä kohtaan ei ole pullat hyvin uunissa.
Vaatii aikamista julmuutta tappaa vanhus noin.Ja onko pojan tarina edes tosi,vaan menikö vanhuksen luokse tappamis tarkoituksessa!?

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: To Loka 16, 2014 2:55 pm
Kirjoittaja hannu hanhi
Edmund Kemper ampui isovanhempansa 15-vuotiaana ja joutui 5 vuodeksi sairaalahoitoon. Vapaaksi päästyään Kemperistä tuli yksi pahamaineisimmista Kalifornian sarjamurhaajista. Valitettavasti nuorena näkyvät psykopaatin piirteet usein ennustavat suuria ongelmia tulevaisuudessa.

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: To Loka 16, 2014 4:23 pm
Kirjoittaja tattooed fucker
Komppaan Mielikkiä hyvinpitkälti.Tuleva psyko/sosiopaatti ainesta ja 10 vee mittarissa :|

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: To Loka 16, 2014 6:23 pm
Kirjoittaja Nemesia
En puolustele murhaajaa millään tavalla, mutta mielestäni on hyvä, että edes tunnusti. Jos oma lapseni tekisi jonain päivänä jotain noin sairasta, pieksisin hänestä paskat pihalle.

Tulevaisuuden sarjamurhaaja tämä Tristen Kurilla...

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: To Loka 16, 2014 10:49 pm
Kirjoittaja VoDKa
Yritin etsiä englanninkielisistä uutisista yhteyttä autismin ja Tristenin välillä, mutta siitä ei ollut mainintaa. Kommenteissa muutamat ihmiset olivat kuitenkin epäilleet sitä myös, joten todennäköisesti asia selvitetään kuitenkin.

Hänen asianajajansa yrittää tosiaan saada siirtoa tuohon nuorisotuomioistuimeen ja lisäksi saada pojan vapaaksi takuita vastaan isänsä huollettavaksi. En tiedä onko sillä merkitystä että nimenomaan isän kontolle poika, eli viittaako tämä johonkin ongelmiin vanhempien suhteessa tai perheessä, vai onko pitänyt vain valita joku perheestä jonka huostaan pojan voi antaa (äiti voi olla henkisesti palasina tästä tapahtuneesta ja toisaalta jos pojalla on väkivaltaisia taipumuksia, isä voi olla voimakkaampi fyysisestikin pysäyttämään hänet).

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: Pe Loka 17, 2014 5:29 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Eihän poika voi missään tapauksessa kunnossa olla kun tuollaiseen tekoon pystyy, mutta en ihan suoriltaan sitäkään hyväksy että tuomio tulisi aikuisena. Kyllä kymmenvuotiaalle joku muu vaihtoehto täytyy löytyä.
Minulle tuli heti mieleen Adam Lanza joka myös oli ollut väkivaltainen lapsi ja jolle äiti oli turhaan yrittänyt hankkia apua. Hänellähän puhuttiin olleen autistisia piirteitä kaiken muun lisänä.
Nämä ihan nuoret ja silti jo hyvin väkivaltaiset ovat todella vaikea tapaus. Missä heitä voisi hoitaa ja miten estää hoitolaitosta olemasta vain jemma-niminen paikka jossa he eivät olisi vaaraksi muille. Ylipäätään miten heitä voidaan hoitaa?

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: Pe Loka 17, 2014 11:45 pm
Kirjoittaja Rousku
Tulee kyllä tästä(kin) tapauksesta mieleen, onko kersalla realistista käsitystä siitä, millaisia seurauksia uhrille minkäkinlaisesta väkivallasta on. Telkkari ym. on täynnä väkivaltaviihdettä, jossa mätkinnän kohde kömpii pystyyn, pyyhkäisee hihaan veret nokasta ja vähän pudistelee pölyjä vaatteista vaikka todellisuudessa olisi jo koomapotilas. Saati kun kohteena ei nyt ollut raavas toimintaleffasankari vaan hauras vanhus.

On voinut olla vilpitön tarkoitus skidillä vain "vähän opettaa" mummoa, eikä yhtään ole tajunnut, miten huonosti siinä voi käydä. Tästä syystä meillä aikoinaan pakkokatsotutettiin yläasteella aika brutaali dokumentti siitä, millaisia vammoja väkivalta todellisuudessa aiheuttaa.

Onhan noita tapauksia Suomessakin; jossain takavuosina muistelen, että teinityttö hyppäsi maassa makaavan toisen rintakehän päälle, seurauksena sydänpysähdys ja kuolema. Piti kai vain vähän nöyryyttää siinäkin, ei sen kummempaa.

Tämä siis noin niinkuin asian puhtaasti tiedollisesta puolesta. Ei noita voi kakara tietää jollei kerrota, varsinkin jos ympäristö oikein tuputtaa vääriä käsityksiä.

Toinen (kukkahattutädimpi) juttu sitten se, että on tietysti voinut saada sitä oppia, että "pikku kuritus" on aivan sopiva ja hyväksyttävä tapa näyttää epämiellyttävälle henkilölle kaapin paikka.

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: La Loka 18, 2014 1:30 am
Kirjoittaja Destiny
En nyt ihan suorilta tekisi skidistä psykopaattia tai tulevaa sarjamurhaajaa, vaikka onhan se mahdollista. Onhan näitä lapsisurmaajia, jotka eivät ole surmanneet sen jälkeen. Suomessa tämä Kannelmäen bunkkerisurmaaja, melkoisen raaka teko, eikä ole sarjamurhaajaa Suomessa liikkeellä. Briteissä James Bulgerin surmaajat, hirvittävä teko, mutta ei tekijät mitään psykomurhaajia kai nykyään ole, vaikka ainakaan toinen ei, ilmeisesti, ihan lavealla tiellä ole pysynytkään.

En ole sitä mieltä, että silityksellä tai luunapilla pitäisi päästä. Mutta kysessä on kuitenkin lapsi ja lapsena häntä pitää kohdella.

Isossa maailmassa lapset tosiaan joutuvat joskus vastaamaan rikoksista aikuisina. Toivoisin, että Suomessa edes aikuiset joutuisivat vastaamaan teoistaan aikuisina ja saisivat rangaistuksen sen mukaan. Täällä saavat kaikki uuden mahdollisuuden uudestaan ja uudestaan.

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: La Loka 18, 2014 12:10 pm
Kirjoittaja Atlanta
Minä luulen, ettei tuo poika, kuten ei muutkaan tuon ikäiset lapset vielä tajua kuoleman lopullisuutta. Hän vain kertoi sen jonkinlaisena juttuna tai tekona, mitä oli päivän mittaan tullut tehtyä sen kummemmin ajattelematta.
Tai sitten hän kertoi sen jonkinlaisena sankaritekonaan. Häntä oli ärsytetty ja näin oli käynyt.

Näitä äidinkultia on ja tulee olemaan. Varsinkin, kun ei nykyisin saa komentaa tai antaa kurinpalautusta. Eikä opeteta vanhempien ihmisten kunnioitusta.

Mutta ei häntä missään tapauksessa saisi aikuisena kohdella oikeudessa.

Re: 10-vuotias tunnusti vanhuksen surman Pennsylvaniassa 201

Lähetetty: La Loka 18, 2014 7:30 pm
Kirjoittaja Gladys
Minä väitän, että nykypäivän netissä roikkuva 10-vuotias tietää tasan tarkkaan, mitä tapahtuu, jos toista ihmistä (vanhusta) painaa kävelykepillä kurkkuun ja lisäksi lyö nyrkein vatsaan ja kurkkuun. Ei tuollaisia juttuja tehdä "vahingossa, hupsista vaan" -meiningillä. Se, että tyyppi on "livahtanut Novakin huoneeseen omien sanojensa mukaan aikomuksenaan kysyä häneltä jotain" ja päätyy tappamaan, kertoo kyllä muusta kuin onnettomasta sattumasta.

"Yritin vain satuttaa häntä"

Miksi alunperinkään?