Haminan invalidisurma 1971
Lähetetty: Ke Loka 10, 2007 3:38 pm
Selvinneistä surmatöistä hyvinkin mielenkiintoisia ovat ne sangen pitkään ”pimeinä” olleet, jotka lopulta kuitenkin saadaan selville. Haminassa vuonna 1971 tehty julma verityö selvisi kuin sattuman oikusta runsaan kymmenen vuoden kuluttua. Siitä seuraavassa:
Oli kesäkuun viides päivä vuonna 1971. Haminassa oli edellisenä päivänä vietetty puolustusvoimien lippujuhlaa. Juhlaan ottivat osaa omalla tavallaan myös seudun rappioalkoholistit. Heitä asui keskustan tuntumassa, ”Ruukkujen Tasangolla”, paikassa, joka nykyään tunnetaan paremmin Lepikönrantana. Alueella oli hylätty junanvaunu, Hotelli Ruukku – nimen saanut alkoholistien asuntola. Eräs sen asukkaista, 63-vuotias Mikko, oli sinänsä harmiton kulkuri, jonka päivät kuluivat torilla kierrellessä, tuttuja ja kaltaisiaan tavaten samalla alkkoholia nauttien.
Päivän kääntyessä illaksi Mikko meni asunnolleen ja joi siellä kaverinsa Aten kanssa Vinettoa. Viimein saavutettiin se autuaan olon huipentuma ja Mikko aloitti kuorsaamisen. Yöllä, kuitenkin jo seuraavan päivän puolella, alueelle saapui vahvasti päihtynyt, 18-vuotias Jussi, joka oli ärsyyntynyt aiemmin päivällä tapaamansa miehen kanssa käydystä keskustelusta. Jussi oletti, että tuo mies asui Hotelli Ruukussa ja hän olisi ehkä Mikko.
Jussi kävi potkimaan ja hakkaamaan vaunun ovea. Kun hän ei saanut sitä avatuksi eikä sitä hänelle kukaan avannut, niin Jussi rikkoi vaunun ikkunan, jolloin Mikko heräsi meteliin ja käski Jussin painua helvettiin siitä metelöimästä. Jussi kuitenkin tuli rikotusta ikkunasta sisälle ja ryhtyi tyynnyttelemään Mikkoa ja lupasi korvata aiheuttamansa vahingot. Vaunussa asunut Atte heräsi myös ja pian he kolmistaan joivat sen mitä juomatonta vaunusta vielä löytyi. Aten mentyä nukkumaan, Jussi oli aikeissa poistua, mutta Mikon huomautettua, että vielä olisi taloudellisia saatavia Jussilta, tämä kävi kiinni Mikkoon ja ryhtyi pahoinpitelemään häntä täydellisen raivon vallassa lyöden Mikkoa kaikella mahdollisella mikä vaan käteen tarttui. Hän hakkasi nyrkeillä, kuristi, löi lasinpalasilla… Tehtyään tekonsa juoksi Jussi juoksi kotiinsa. Kello oli tuolloin kaksi yöllä. Kotiinsa saavuttuaan Jussi selitti veljelleen, että tappoi yhden spurgun tuolla tasangolla.
Aamulla Atte huomasi Mikon makaavan verissään vaunun lattialla mitä ilmeisimmin hengettömänä ja lähti polkupyörällä ilmoittamaan asiasta poliisille. Atte tietysti oli ensimmäinen epäilty ja joutui selityksen lisäksi putkaan poliisien lähtiessä selvittämään tapahtunutta.
Mikko makasi selällään verisenä ja käytävän lattia lainehti verestä sekä jostain muusta punaisesta nesteestä – todennäköisesti viinistä. Mikon vasemman olkapään vieressä, olkapäähän nojallaan oli suurikokoinen kirveen terää muistuttava 5 mm:n paksuinen lasinkappale, jonka todettiin olevan lähtöisin käytävän sisemmän oven rikotusta ikkunasta. Sormenjäljet tutkittiin tarkoin, mutta lähes kaikki osoittautuivat vaunun asukkaiden jättämiksi. Paitsi yksi! Käytävästä ulosjohtaneen välioven sisäpuolelta löytyi yksi sormenjälki, joka todettiin ulkopuoliselle kuuluvaksi.
Poliisi taltioi tuon surma-aseena käytetyn isohkon lasinpalan, jossa olivat selvästi näkyvissä sormenjäljet. Mikon tuttavapiirin menemisiä selviteltiin, satamassa tuolloin olleiden alusten merimiesten tekemisiä tuona yönä tutkittiin, mutta mitään ei saatu selville, eikä tekijää myöskään näin ollen kiinni. Haminan varuskunnissa palvelevilta otettiin sormenjäljet ja paikkakunnalla jatkettiin tapahtuma-aikaan olleiden ihmisten kuulustelua ja puhuttelua. Lokakuussa -71 oli yksi mies pidätettynä tapauksen vuoksi, mutta turhaan. Sormenjälkien vertailu laajeni jopa Tanskaan ja Ruotsiin, mutta vastaavaa jälkeä ei vaan löytynyt. Poliisin tuntomerkkitoimisto suurensi jäljet ja asetti ne jokaisen tutkijan huoneen seinälle, että jokaisella olisi ne aina muistissa.
Vuodet kuluivat, mutta ”Haminan invalidisurman” tekijää ei löytynyt ja vähitellen poliisi joutui vähentämään väkeä tutkinnasta muihin hommiin. Pari vuotta surman jälkeen poliisi kutsui paikallisten sanomalehtien toimittajat luokseen ja antoi julkisuuteen tiedon, että tunnistettavat sormenjäljet ovat poliisin hallussa. Tällä tiedolla pyrittiin saamaan tekijän omatunto ns. soimaamaan ja ehkä hän ilmoittautuisi poliisille. Vuonna 1981 Alibi -lehti lupasi jutun selviämiseen johtavista tiedoista 5000 markan palkkion, mutta ei. Teko näytti jäävän pimeäksi. Kunnes…
Suomalainen rahtialus oli ankkuroituna Italiassa Massa Carraran satamassa. Alus oli myyty ja kapteeni oli määrännyt perämiehen siivoamaan laivan papereita. Samalla kapteeni kehotti perämiestä hoitamaan roskiin laivan lääkekaapissa olleet jo vanhentuneet lääkkeet. Tämä teki työtä käskettyä ja viskasi lääkkeet yli laidan suoraan satama-altaaseen. Valpas satamapoliisi näki teon ja tarkasti mitä mereen oli heitetty. Osa lääkkeistä oli huumausaineisiin verrattavaa tavaraa, joten perämiestä lähdettiin viemään poliisiasemalle. Asemalla häneltä sormenjäljet ja Interpolin välityksellä ne lähetettiin Suomeen perämiehen henkilöllisyyden toteamiseksi. Jäljet saapuivat Suomeen 31.7.-81. KRP tutki, mutta eipä kortistosta niille omistajaa löytynyt.
Elettiin jo joulun alusviikkoa ja sormenjälkitutkija oikaisi väsynyttä selkäänsä ja katse osui työhuoneen seinälle! Mitä helvettiä, siinähän ne ovat! Samanlaiset sormenjäljet jotka löytyivät Hotelli Ruukun rikotusta lasinpalasta ovat nyt Italiasta saapuneen postin joukossa.
Poliisi selvitti, että sormenjäljet kuuluvat Jussi – nimiselle, Haminasta kotoisin olevalle miehelle, joka asuu Turussa. Myös selvisi sekin, että Jussi oli vuonna 1980 kärynnyt kahdesti ratista, mutta siinä yhteydessähän ei sormenjälkiä oteta.
28.12.1981 soi erään asunnon ovikello Turussa ja oven avasi hämmästynyt Jussi. Häntä pyydettiin tutkijoiden mukana Helsinkiin. Siellä otettiin nuo peukalonjäljet. Ne olivat samat kuin lasinpalassa. Ei epäilystäkään. Jussi vietiin Kouvolaan säilöön ja hänelle toki oli jo syy kerrottu, että miksi.
Ensimmäisissä kuulusteluissa Jussi kielsi ehdottomasti olleensa tuolloin Ruukun liepeillä, mutta toki kuulleensa ja lukeneensa siellä tapahtuneesta surmasta. Mutta viimein pala palalta Jussi kertoi koko tarinan ja tutkijoiden näyttäessä paikalta otettua valokuvaa Mikon kasvoista hän muisti, että Mikon kasvot olivat jääneet hänen pois lähtiessään kuvan esittämään kuntoon. Jussi ei kertomansa mukaan koskaan tuntenut omantunnon soimaavan häntä, koska hän uskoi, ettei hän millään voisi olla moisen veriteon tekijä. Jussin veljeä tapaus oli vaivannut, sillä hän oletti Jussin tehneen tuon teon ja veli oli myös pannut Jussin veriset housut yöllä likoamaan. Veli ei lakimiehenä kuitenkaan Jussia paljastanut, koska ei ollut asiasta täysin varma.
Tapahtuman jälkeen Jussi oli jatkanut elämäänsä täysin kunniallisesti ja suorittanut merimiesalan koulutusta käyden jopa merikapteenin koulutustakin puolet ennen kiinni jäämistään. Jussi oli vuonna 1973 lipunut avioliiton satamaan ja hänellä oli nyt 8-vuotias poika. Avioliiton alkaessa säröillä vuonna 1980 Jussi turvautui alkkoholiin ja tuolloin hän myös pari kertaa kärysi ratista. Rattijuopumusoikeudenkäynnissä veli oli Jussilla avustajana ja Mikon surmatyön oikeudenkäynnissä veli oli todistajana.
Surmatyön selviämisen jälkeen tutkintaa suorittanut poliisi huokaisi raskaasti; työ, joka vaivasi häntä kymmenen vuotta oli päättynyt. Mutta! Oliko tämä sittenkin vaivan arvosta? Hänen edessään oli istunut murtunut mies, jonka elämä oli kutakuinkin raiteillaan. Oli ammatti, työpaikka ja elämä vielä edessä. Nuoruudessa tehty rikos oli kuitenkin painolastina. Joskus tuntui, että elämä ei kohtele rikoksentekijääkään oikein.
Tapauksen käsittely aloitettiin 20.1.1982 Haminan raastuvanoikeudessa ja sitä jatkettiin 3.2. jolloin julistettiin tuomio: Taposta yhdeksän vuotta vankeutta! Jussin hartiat vavahtivat. Tuomio oli hänelle yllätys. Yhdeksän vuotta kiven sisällä, paikassa josta hän oli kuullut vain huhuja. Mitä sen jälkeen? Näkisikö hän enää koskaan vierasta satamaa laivansa komentosillalta?
Jussi valitti hovioikeuteen, jossa tuomioksi tuli vankeutta seitsemän vuotta. Juttu siirtyi vielä KKO:n käsiteltäväksi, mutta sen antamasta tuomiosta ei ole tietoa.
Lähteet: PPK 1983 ja Rikosvuosi 1982. (Muistakaa lähteet!)
Ruukkujen Tasangon viimeiset hylätyt junavaunut poistuivat alueelta vasta 80-luvun lopulla. Nykyisin alueella on venäläisten rekkojen parkkipaikka.
Mietin tuota poliisin tuntemaa ”sympatiaa” tekijää kohtaan. Varmasti ihan syystä, mutta entä jos uhri olisi ollut yhteiskunnallisesti merkittävä henkilö tai vaikkapa pikkulapsi. Ehkä jälkimmäisessä tapauksessa olisi Jussinkin omatunto soimannut, mutta kun uhrina oli hyvinvointiyhteiskuntamme vähäosainen, invalidisoitunut alkoholisti, niin Jussi pystyi kieltämään tekonsa jopa itseltään.
Tästä tapauksesta en katsonut tarpeelliseksi pyytää käräjäoikeuden enkä hovioikeuden päätöksiä nimien selville saamiseksi.
Toivottavasti Jussin (PPK-kirjassa Heikki) elämä asettui vankilavuosien jälkeen raiteilleen.
Oli kesäkuun viides päivä vuonna 1971. Haminassa oli edellisenä päivänä vietetty puolustusvoimien lippujuhlaa. Juhlaan ottivat osaa omalla tavallaan myös seudun rappioalkoholistit. Heitä asui keskustan tuntumassa, ”Ruukkujen Tasangolla”, paikassa, joka nykyään tunnetaan paremmin Lepikönrantana. Alueella oli hylätty junanvaunu, Hotelli Ruukku – nimen saanut alkoholistien asuntola. Eräs sen asukkaista, 63-vuotias Mikko, oli sinänsä harmiton kulkuri, jonka päivät kuluivat torilla kierrellessä, tuttuja ja kaltaisiaan tavaten samalla alkkoholia nauttien.
Päivän kääntyessä illaksi Mikko meni asunnolleen ja joi siellä kaverinsa Aten kanssa Vinettoa. Viimein saavutettiin se autuaan olon huipentuma ja Mikko aloitti kuorsaamisen. Yöllä, kuitenkin jo seuraavan päivän puolella, alueelle saapui vahvasti päihtynyt, 18-vuotias Jussi, joka oli ärsyyntynyt aiemmin päivällä tapaamansa miehen kanssa käydystä keskustelusta. Jussi oletti, että tuo mies asui Hotelli Ruukussa ja hän olisi ehkä Mikko.
Jussi kävi potkimaan ja hakkaamaan vaunun ovea. Kun hän ei saanut sitä avatuksi eikä sitä hänelle kukaan avannut, niin Jussi rikkoi vaunun ikkunan, jolloin Mikko heräsi meteliin ja käski Jussin painua helvettiin siitä metelöimästä. Jussi kuitenkin tuli rikotusta ikkunasta sisälle ja ryhtyi tyynnyttelemään Mikkoa ja lupasi korvata aiheuttamansa vahingot. Vaunussa asunut Atte heräsi myös ja pian he kolmistaan joivat sen mitä juomatonta vaunusta vielä löytyi. Aten mentyä nukkumaan, Jussi oli aikeissa poistua, mutta Mikon huomautettua, että vielä olisi taloudellisia saatavia Jussilta, tämä kävi kiinni Mikkoon ja ryhtyi pahoinpitelemään häntä täydellisen raivon vallassa lyöden Mikkoa kaikella mahdollisella mikä vaan käteen tarttui. Hän hakkasi nyrkeillä, kuristi, löi lasinpalasilla… Tehtyään tekonsa juoksi Jussi juoksi kotiinsa. Kello oli tuolloin kaksi yöllä. Kotiinsa saavuttuaan Jussi selitti veljelleen, että tappoi yhden spurgun tuolla tasangolla.
Aamulla Atte huomasi Mikon makaavan verissään vaunun lattialla mitä ilmeisimmin hengettömänä ja lähti polkupyörällä ilmoittamaan asiasta poliisille. Atte tietysti oli ensimmäinen epäilty ja joutui selityksen lisäksi putkaan poliisien lähtiessä selvittämään tapahtunutta.
Mikko makasi selällään verisenä ja käytävän lattia lainehti verestä sekä jostain muusta punaisesta nesteestä – todennäköisesti viinistä. Mikon vasemman olkapään vieressä, olkapäähän nojallaan oli suurikokoinen kirveen terää muistuttava 5 mm:n paksuinen lasinkappale, jonka todettiin olevan lähtöisin käytävän sisemmän oven rikotusta ikkunasta. Sormenjäljet tutkittiin tarkoin, mutta lähes kaikki osoittautuivat vaunun asukkaiden jättämiksi. Paitsi yksi! Käytävästä ulosjohtaneen välioven sisäpuolelta löytyi yksi sormenjälki, joka todettiin ulkopuoliselle kuuluvaksi.
Poliisi taltioi tuon surma-aseena käytetyn isohkon lasinpalan, jossa olivat selvästi näkyvissä sormenjäljet. Mikon tuttavapiirin menemisiä selviteltiin, satamassa tuolloin olleiden alusten merimiesten tekemisiä tuona yönä tutkittiin, mutta mitään ei saatu selville, eikä tekijää myöskään näin ollen kiinni. Haminan varuskunnissa palvelevilta otettiin sormenjäljet ja paikkakunnalla jatkettiin tapahtuma-aikaan olleiden ihmisten kuulustelua ja puhuttelua. Lokakuussa -71 oli yksi mies pidätettynä tapauksen vuoksi, mutta turhaan. Sormenjälkien vertailu laajeni jopa Tanskaan ja Ruotsiin, mutta vastaavaa jälkeä ei vaan löytynyt. Poliisin tuntomerkkitoimisto suurensi jäljet ja asetti ne jokaisen tutkijan huoneen seinälle, että jokaisella olisi ne aina muistissa.
Vuodet kuluivat, mutta ”Haminan invalidisurman” tekijää ei löytynyt ja vähitellen poliisi joutui vähentämään väkeä tutkinnasta muihin hommiin. Pari vuotta surman jälkeen poliisi kutsui paikallisten sanomalehtien toimittajat luokseen ja antoi julkisuuteen tiedon, että tunnistettavat sormenjäljet ovat poliisin hallussa. Tällä tiedolla pyrittiin saamaan tekijän omatunto ns. soimaamaan ja ehkä hän ilmoittautuisi poliisille. Vuonna 1981 Alibi -lehti lupasi jutun selviämiseen johtavista tiedoista 5000 markan palkkion, mutta ei. Teko näytti jäävän pimeäksi. Kunnes…
Suomalainen rahtialus oli ankkuroituna Italiassa Massa Carraran satamassa. Alus oli myyty ja kapteeni oli määrännyt perämiehen siivoamaan laivan papereita. Samalla kapteeni kehotti perämiestä hoitamaan roskiin laivan lääkekaapissa olleet jo vanhentuneet lääkkeet. Tämä teki työtä käskettyä ja viskasi lääkkeet yli laidan suoraan satama-altaaseen. Valpas satamapoliisi näki teon ja tarkasti mitä mereen oli heitetty. Osa lääkkeistä oli huumausaineisiin verrattavaa tavaraa, joten perämiestä lähdettiin viemään poliisiasemalle. Asemalla häneltä sormenjäljet ja Interpolin välityksellä ne lähetettiin Suomeen perämiehen henkilöllisyyden toteamiseksi. Jäljet saapuivat Suomeen 31.7.-81. KRP tutki, mutta eipä kortistosta niille omistajaa löytynyt.
Elettiin jo joulun alusviikkoa ja sormenjälkitutkija oikaisi väsynyttä selkäänsä ja katse osui työhuoneen seinälle! Mitä helvettiä, siinähän ne ovat! Samanlaiset sormenjäljet jotka löytyivät Hotelli Ruukun rikotusta lasinpalasta ovat nyt Italiasta saapuneen postin joukossa.
Poliisi selvitti, että sormenjäljet kuuluvat Jussi – nimiselle, Haminasta kotoisin olevalle miehelle, joka asuu Turussa. Myös selvisi sekin, että Jussi oli vuonna 1980 kärynnyt kahdesti ratista, mutta siinä yhteydessähän ei sormenjälkiä oteta.
28.12.1981 soi erään asunnon ovikello Turussa ja oven avasi hämmästynyt Jussi. Häntä pyydettiin tutkijoiden mukana Helsinkiin. Siellä otettiin nuo peukalonjäljet. Ne olivat samat kuin lasinpalassa. Ei epäilystäkään. Jussi vietiin Kouvolaan säilöön ja hänelle toki oli jo syy kerrottu, että miksi.
Ensimmäisissä kuulusteluissa Jussi kielsi ehdottomasti olleensa tuolloin Ruukun liepeillä, mutta toki kuulleensa ja lukeneensa siellä tapahtuneesta surmasta. Mutta viimein pala palalta Jussi kertoi koko tarinan ja tutkijoiden näyttäessä paikalta otettua valokuvaa Mikon kasvoista hän muisti, että Mikon kasvot olivat jääneet hänen pois lähtiessään kuvan esittämään kuntoon. Jussi ei kertomansa mukaan koskaan tuntenut omantunnon soimaavan häntä, koska hän uskoi, ettei hän millään voisi olla moisen veriteon tekijä. Jussin veljeä tapaus oli vaivannut, sillä hän oletti Jussin tehneen tuon teon ja veli oli myös pannut Jussin veriset housut yöllä likoamaan. Veli ei lakimiehenä kuitenkaan Jussia paljastanut, koska ei ollut asiasta täysin varma.
Tapahtuman jälkeen Jussi oli jatkanut elämäänsä täysin kunniallisesti ja suorittanut merimiesalan koulutusta käyden jopa merikapteenin koulutustakin puolet ennen kiinni jäämistään. Jussi oli vuonna 1973 lipunut avioliiton satamaan ja hänellä oli nyt 8-vuotias poika. Avioliiton alkaessa säröillä vuonna 1980 Jussi turvautui alkkoholiin ja tuolloin hän myös pari kertaa kärysi ratista. Rattijuopumusoikeudenkäynnissä veli oli Jussilla avustajana ja Mikon surmatyön oikeudenkäynnissä veli oli todistajana.
Surmatyön selviämisen jälkeen tutkintaa suorittanut poliisi huokaisi raskaasti; työ, joka vaivasi häntä kymmenen vuotta oli päättynyt. Mutta! Oliko tämä sittenkin vaivan arvosta? Hänen edessään oli istunut murtunut mies, jonka elämä oli kutakuinkin raiteillaan. Oli ammatti, työpaikka ja elämä vielä edessä. Nuoruudessa tehty rikos oli kuitenkin painolastina. Joskus tuntui, että elämä ei kohtele rikoksentekijääkään oikein.
Tapauksen käsittely aloitettiin 20.1.1982 Haminan raastuvanoikeudessa ja sitä jatkettiin 3.2. jolloin julistettiin tuomio: Taposta yhdeksän vuotta vankeutta! Jussin hartiat vavahtivat. Tuomio oli hänelle yllätys. Yhdeksän vuotta kiven sisällä, paikassa josta hän oli kuullut vain huhuja. Mitä sen jälkeen? Näkisikö hän enää koskaan vierasta satamaa laivansa komentosillalta?
Jussi valitti hovioikeuteen, jossa tuomioksi tuli vankeutta seitsemän vuotta. Juttu siirtyi vielä KKO:n käsiteltäväksi, mutta sen antamasta tuomiosta ei ole tietoa.
Lähteet: PPK 1983 ja Rikosvuosi 1982. (Muistakaa lähteet!)
Ruukkujen Tasangon viimeiset hylätyt junavaunut poistuivat alueelta vasta 80-luvun lopulla. Nykyisin alueella on venäläisten rekkojen parkkipaikka.
Mietin tuota poliisin tuntemaa ”sympatiaa” tekijää kohtaan. Varmasti ihan syystä, mutta entä jos uhri olisi ollut yhteiskunnallisesti merkittävä henkilö tai vaikkapa pikkulapsi. Ehkä jälkimmäisessä tapauksessa olisi Jussinkin omatunto soimannut, mutta kun uhrina oli hyvinvointiyhteiskuntamme vähäosainen, invalidisoitunut alkoholisti, niin Jussi pystyi kieltämään tekonsa jopa itseltään.
Tästä tapauksesta en katsonut tarpeelliseksi pyytää käräjäoikeuden enkä hovioikeuden päätöksiä nimien selville saamiseksi.
Toivottavasti Jussin (PPK-kirjassa Heikki) elämä asettui vankilavuosien jälkeen raiteilleen.
