MURHA.INFO

Laitan tähän osioon ulkomaisia surmatapauksia, joissa on näyttänyt "toivo menetetyltä" tekijän kiinnisaamiseksi. Kuitenkin joku odottamaton seikka, tekniikan kehitys, uusi tutkintalinja tms. saa tekijän vastuuseen pitemmän ajan jälkeen. Kaikki kirjoittajat tervetulleita lisäämään kommentteja ja/tai juttuja tähän osioon. Pysytään kuitenkin topicissa.
-----------------------------

Lyhennys kirjasta "Killer Catchers - Andy Owens & Chris Ellis"

10 minuutin hulluus

Elokuisena aamuna 1977 löydettiin Shipleyn alueen Leeds-Liverpool kanaalista Mary Gregsonin ruumis. Uhrista oli aviomies Bill tehnyt katoamisilmoituksen edellisenä yönä. Heillä oli yhteinen -66 syntynyt poika, Michael.

Katoamisiltanaan Mary oli mennyt tuuraamaan nilkkansa rikkonutta ystäväänsä siivousvuorolle. Mary oli toiminut osa-aikaisena siivoajana toivuttuaan vakavasta sairaudesta. Mary ei koskaan saapunut työpaikalle.

11-vuotias Michael oli viimeisiä hänet hengissä nähneitä. Hän muistaa yhä äitinsä kääntyneen ja hihkaisseen "Ta-ra" ovensuussa, ennen lähtöään. Kello 19:30 puhelin pirisi Gregsoneilla ja Billiltä kysyttiin missä Mary on. Miksei hän ole saapunut työpaikalleen? Bill tuli heti huolestuneeksi ja alkoi tehdä tiedusteluja ystävä- ja lähipiiristä. Kun ne eivät johtaneet tulokseen, teki hän välittömästi ilmoituksen poliisille.

Ruumiinavaus kertoi uhrin kokeneen kovia. Häntä oltiin lyöty, painettu maata vasten, isketty päätä katuun, sekä hänelle oltiin tehty seksuaalista väkivaltaa. Uhri oli tehnyt vastarintaa, vaikkakin turhaa sellaista. Lopuksi hänet oltiin kuristettu ja ruumis heitetty jokeen.

Vaikka vesi oli tehnyt "selvää" todistusaineistosta, saatiin pieni tippa tekijän siemennestettä taltioitua. Poliisi panosti tutkimuksiin. Jopa tuhansia kuulusteltiin, samalla kuin laboratoriotutkimukset kävivät kuumana. Tappajan profiloitiin olevan 16-40 -vuotias vaaleaihoinen mieshenkilö. Poliisi haastatteli läheisen Laingin rakennustyömaan kaikki 800 henkilöä ja pyysi lehdistön kautta silminnäkijähavaintoja. Eräs italialainen, englantia murtaen puhunut nainen kertoi nähneensä noin 25-vuotiaan ja 175-senttisen, pitkänaamaisen ja ruskeahiuksisen miehen seisseen naisen ruumiin vierellä. Hän oli jopa kysynyt "onko kaikki ok?". Lyhyen rupattelun aikana mies oli kertonut nimekseen "Jan", mikä sittemmin ilmeni yllättäen todelliseksi nimeksi, vain hieman väärin kuulluksi. Todistaja oli luullut maassa makaavan naisen saaneen sairaskohtauksen. Hän haki apua lähistöltä muilta ihmisiltä, mutta kun he saapuivat paikalle, olivat sekä uhri että vieressä seissyt "Jan" kadonneet.

Todistajan kuvauksesta tehtiin luonnos, jota ei kuitenkaan päästetty julkisuuteen. Tämä johtui eräänlaisesta poliisin "luonnoskrapulasta". Yorkshiren viiltäjästä tehty julkisuuteen esitetty luonnos aiheutti tuhansien ihmisten vihjetulvan. Lähes kaikki partasuut olivat epäilyksenalaisia!

16 päivää murhan jälkeen poliisi järjesti tapahtuneen rekonstruktion, johon pyrittiin saamaan kaikki vähäkin alueella olleet mukaan toimimaan tuon illan kuvioiden mukaan. Tarkoitus oli saada muistisolut liikkeelle. Tämä, ja asian saama runsas julkisuuskaan ei kuitenkaan auttanut.

Tuon ajan "primitiivinen" DNA-tekniikka ei myöskään auttanut edes surmaajan veriryhmän selville saamista.

Tammikuussa -78 poliisi oli tehnyt yli 40 000 tutkimustuntia, sisältäen yli 9000 ihmisen haastattelun, eikä mitään vastausta mysteerioille ollut löytynyt. Vuonna -98 eläkkeelle jäänyt etsivä Chris Wilson mainitsi julkisuudelle, että "jonain päivänä tiede saa tarpeeksi selville tuosta pienestä näytteestä ja syyllinen jää kiikkiin".

Maryn surmalla oli surulliset vaikutukset perheeseensä. Hänen vanhempansa kuolivat pian tapahtuneen jälkeen sydänkohtauksiin. Poika Michael ei ole koskaan tapahtuneen jälkeen kyennyt puhumaan äidistään. Aviomies Bill kärsi 4 vuotta, käyden joka päivä ruumiin löytöpaikan vieressä, kunnes kuoli itse samaan paikkaan sydänkohtaukseen. Voisi sanoa, että hän kuoli suruun.

Tiede kehittyi ja sen onnistui saada näytteestä tekijän DNA. Juttua alettiin penkoa uudestaan 22 vuoden jälkeen. Televisioon ja lehdistöön annettiin tiedotteita ja pyyntöjä muistella vielä kerran tapahtumailtaa ja kertoa vinkkejä. Kaikki aikanaan kuulustellut, jotka istuivat "uuteen profiiliin" päätettiin hakea DNA-testiin. Ensimmäisten 1000 testin joukosta löytyi "bingo".

Lauantaina huhtikuun 8. 2000, Lowther, 47, avasi ovensa etsiväryhmälle, joka oli tullut pidättämään hänet 22 vuoden ja 211 päivän jälkeen tapauksesta. Hän ei vaikuttanut yllättyneeltä. Pikemminkin mieheltä, jonka hartioilta olisi pudonnut suuri kivi pois. Ian Lowther tunnusti asemalla heti syyllisyytensä. Hän käski asianajajansa valmistaa talonsa ja omaisuutensa myös myytäväksi. Kaikesta huomasi, että hän oli näytteen otannan jälkeen pohtinut asioita ja oli osannut odottaa tämänkaltaista käännettä tulevaisuudelleen.

Ian oli ollut kuulusteltavana myös vuonna -77, kaksi päivää ruumiin löytymisen jälkeen. Surman aikoihin Ian oli 24-vuotias, asui vaimonsa ja nuoren tyttärensä kanssa surmapaikan välittömässä läheisyydessä ja kävi viereisellä rakennustyömaalla töissä. Aikanaan kuulusteluissa hän oli kieltänyt tunteneensa uhria ja kertonut olleensa töissä surman tapahtuma-aikaan, eikä hänen sanomisiaan oltu tarkemmin syynätty.

Ian kertoi olleensa tuolloin viereisessä pubissa oluella. Hän oli tuolloin innostunut jostain syystä kiskomaan tavallista enemmän olutta kuin normaalisti. Hänellä ei ollut tapana liiemmin juopotella. Nyt kuitenkin 7 tuoppia kulahti kurkkuun, eikä loppuillan työhonmeno enää kiinnostanut. Hän päätti kävellä raikkaassa ulkoilmaassa "selvittääkseen päätään", ennen kuin kävisi hakemassa tyttärensä anoppinsa luota. Kohtalo johti tapaamiseen Maryn kanssa kanaalin yhteydessä kulkevan polun luona. Tämä kohtalo tuhosi monta ihmiselämää.

Ian kertoi, kuinka teki ehdotuksia Marylle. Tultuaan torjutuksi, hän sai "10 minuutin hulluuskohtauksen", jota ei osannut selittää. Tuo tavallisen nuoren perheenisän näköinen nuhteeton kansalainen tuli kertakaikkiaan "hulluksi" kymmeneksi minuutiksi. Se riitti.

Lowter tuomittiin elinkautiseen.

Kaikkina näinä vuosina Ian oli pitänyt julman salaisuuden sisällänsä. Hän oli naapureiden mukaan kiltti ja hiljainen perheenisä. Pubien ja ravintoloiden sijaan harrastuksiin oli tullut ulkoilu ja kuntosali. Ianin nykyinen työnantaja oli pidätyksestä äimän käkenä.

Yksi tapauksen omituisuuksista oli tekijän pysyminen samoissa ympyröissä kaikki nämä vuodet. Hän ei ollut muuttanut toiselle paikkakunnalle, vaikka tapahtuman on ollut pakko kummitella mielessä jatkuvasti. Uhrin omaiset asuivat lähellä ja ympäristöön levitettiin aina tapauksen uusien julkistamisten aikoihin julisteita ja kuvia uhrista.
-----------------------------------------

On hieman hankalaa, kun tälläistä artikkelia ei saisi kehua, sillä tapahtumat sisältävät joillekin ihmisille mittaamattonta tuskaa ja hätää. Jos sanon, että mielenkiintoista, niin se on laimeasti sanottu.

Aikas outoa, että surmaaja pokkana asusteli, eleli, oleili samoilla seuduin; "eihän tässä mitään..." Toisaalta kiinnijäämistään ikään kuin odottaen; isku tulee, mutta koska? Montako kertaa lienee ollut mielessä mennä tunnustamaan. Ehkä joskus jo oli handu poliisiaseman ovenkahvassa, mutta...

Mutta eleli nuhteettomana ja todennäköisesti ei ole syyllistynyt muihin pimennossa oleviin surmiin.

Odotellaan jatkoa tämän kaltaisille jutuille. Kansa janoaa verta?

Taas hemmetin hyvä stoori. Kiitoksia!

Vaikka tapahtumien julkitulo helpottaisikin tekijää, ehkä hänkin koki, että on suojeltava omaa perhettä ja pidettävä kulisseista kiinni.
Sairasta logiikkaa tietenkin.

EI PIILOPAIKKAA (suom ja lyh. samasta kirjasta Killer Catchers)

"Huhtikuun 26.1968 katosi 14-vuotias koulupoika Roy Tuthill kotimatkallaan koulusta kotiin. Hänen isoveljensä Colin, 15, kertoi kuinka he olivat useasti liftanneet n. 20 kilometrin koulumatkojaan ja säästäneet bussirahat. Vanhemmat eivät tuosta tavasta olleet tietenkään mielissään, mutta tuohon aikaan liftaaminen oli tuiki tavallista, eivätkä he viitsineet nostaa asiasta sen kummempaa meteliä.

Roy ei tulut tuona iltapäivänä kotiin, eivätkä hänen ystävänsä tienneet mitään hänen olinpaikastaan. Illalla kello 21:00 vanhemmat tekivät pojastaan katoamisilmoituksen.

Seuraavien päivien aikana suoritettiin varsin paljonkin etsintöjä ja kuulusteltiin kaikki Royn kaverit. Kävi ilmi, mitä epäiltiinkin. Roy oli päättänyt ostaa uuden polkupyörän, kun näin säästyivät bussirahat. Aamulla hän oli saanut kyydin kouluun ja muutama silminnäkijä kertoi, kuinka hänen oli nähty liftaavan tien vieressä koulupäivänsä jälkeen.

Kolmen päivän kuluttua katoamisesta, ilmestyi paikallisessa lehdessä juttu Roysta. Saman päivän iltana ohikulkija löysi hänen ruumiinsa valtatieltä erkanevan hiekkatien viereisestä metsiköstä, kuraojasta. Poliisi päättelikin heti surmaajan olevan paikallinen koska
a) luki paikallista lehteä ja päätti heti hankkiutua ruumiista eroon
b) tuon pienen sivutien saattoi tuntea vain siellä ennenkin vieraillut

Ympäristöltä suoritettujen kyselyjen jälkeen ilmeni, ettei ruumis ollut edellisenä päivänä ollut löytöpaikalla. Ruumiinavauksessa kävi kuitenkin selväksi, että poika oli surmattu todennäköisesti jo katoamisiltanaan. Kysymys oli seksuaalimurhasta ja lopullinen kuolinsyy oli kuristaminen.

Seuraavan 4 kuukauden aikana jopa 100 poliisia paini jutun kanssa. 10 344 ihmistä kuulusteltiin. Maailman ensimmäinen rikoksen rekonstruointi suoritettiin televisiossa. Roytä esitti hänen 13-vuotias pikkuveljensä Patrick. Austin Westminster autoa etsittiin muutamien vihjeiden perusteella. Jopa 1800 tällaisen auton omistajaa kuulusteltiin läpi Englannin. Puolen vuoden intensiivisten tutkimusten jälkeen oli aika myöntää, että tutkimukset junnasivat paikallaan. Vähä vähältä keskityttiin muihin juttuihin, vaikka koskaan ei tätäkään haudattu.

Vuonna 1983 tutkimuksissa tapahtui pientä etenemistä. Eräs keski-ikäinen nainen kirjoitti paikallisen sanomalehden toimitukseen kirjeen, missä kertoi nähneensä n. 45-50 vuotiaan miehen ajelleen useastikin etsittyä reittiä tuollaisella autolla. Hän ei kuitenkaan tuntenut miestä ja arveli vihjeensä olevan "turha". Jonkinlaisia tuntomerkkejä kuitenkin kirjattiin ylös.

Helmikuussa 2001 puutarhuri Brian Field lähti pubista kotimatkalleen autollaan. Pahaksi onnekseen hän joutui puhallustestiin, ja sen osoitettua kiellettyjä, sai pikasakon 150 puntaa ja hänen sylkinäyttensä taltioitiin kansalliseen dna-arkistoon. Tutkijat olivat myöhemmin lievästi sanoen hämmästyneitä, kun koneesta tuli ilmoitus näytteen täsmäämisestä ikivanhan murhatapauksen etsittyyn henkilöön. Helmikuun 21. Brian pidätettiin. Häneltä pyydettiin vapaaehtoista testin varmistavaa verinäytettä, vaikka se myöhemmin otettaisiin väkisin, ellei kuulusteltava siihen suostuisi. Brian ilmoitti miettivänsä asiaa yön yli. Aamulla hän ensi töikseen tunnusti kuulustelijoillensa murhanneensa tuon pojan 33 vuotta sitten.

Brian kertoi olleensa aina mieltynyt nuoriin poikiin, vaikka hän olikin ollut naimisissa pariinkin otteenseen. Royn murhapäivänä hän oli juopotellut. Hänen vaimonsa oli juuri sairaalassa synnyttämässä hänelle lasta, joten tuon odotusajan päätti Brian käyttää nuorten poikien etsimiseen. Tuona iltapäivänä hän oli ottanut Royn kyytiin Miniinsä (Austin oli ollut tutkimuksen virhepolku). Brian kertoi tyynesti, kuinka hän oli ensin ajanut auton rauhalliselle sivutielle, missä oli käskenyt pojan riisuutua. Sitten hän raiskasi pojan ja vähän ajan päästä alkoi kuristaa häntä köydellä. Poika pani hanttiin, mutta sätkimisen jälkeen oli tullut yhtäkkiä rauhalliseksi... Tämän jälkeen hän pakkasi ruumiin auton takakonttiin ja ajoi kotiinsa. Tuon kolme päivää ruumis oli ollut samassa paikassa auton ollessa parkissa. Sitten Brian hankkiutui todistusaineistosta eroon, ennenkuin haki vaimonsa ja vastasyntyneen poikalapsensa kotiin. Perhe muutti 6 viikon päästä toiselle paikkakunnalle, nyt kun jälkeläisiäkin oli. Samaan aikaan poliisi turhaan etsiskeli paikallista tekijää.

Myöhemmillä elämänvaiheilla Brian oli useaan otteeseen joutunut pieniin vankeusrangaistuksiin nuorten poikien ahdistelusta. Jostain syystä häntä ei oltu osattu yhdistää Royn mysteerioon, ennenkuin dna-tekniikka tuli sattumalta avuksi.

Brian tuomittiin elinkautiseen. Tuomari kertoi päätöspuhessaan tyytyväisyytensä tekniikan kehittymiselle, jonka ansiosta rikollisilla "ei ole piilopaikkaa"

Valitettavasti tämäkin tapaus oli perheelle sangen tuhoisa. Royn vanhemmat poistuivat molemmat ennen aikojaan ja myös sisarukset ovat tapahtuneesta saaneet kärsiä läpi elämänsä. "

Brianin epäillään syyllistyneen myös moniin muihin mystisiin koulupoikien katoamisiin ja surmiin vuosiensa varrella.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/engl ... 102780.stm

Mielenkiintoinen tapaus taas, kiitos siitä.On melko uskottavaa, että Brian voi olla syyllinen näihin muihinkin mystisiin katoamisiin.Toisaalta DNA-tekniikka on vapauttanut maailmalla joitain syyttöminä tuomittujakin.

MTV 3 Faktan " Jäljillä " sarjassa oli tänään mielenkiintoinen, vanha murhajuttu, ne tuppaa tulemaan useaan kertaan uusintoina, katsokaa ihmeessä.

Siinä oli Yhdysvalloista juttu, jossa neljä nuorta ryöstettiin vuonna 1957, tyttöjä ja poikia.
Lisäksi tekijä raiskasi yhden tytön ja vei heidän autonsa ja tavaransa.

Hetken matkan päästä kaveri ajoi päin punaista, poliisi pysäytti.
Heppu arveli jäävänsä raiskauksesta kiinni ja saavansa kuolemantuomion, joten ampui kumpaakin poliisia.

Toinen kuoli autoon, kadulle kaatunut ampui ennen kuolemaansa pakenevaa autoa kolme kertaa.

Nuoret kertoivat että tekijä puhui outoa murretta, lähistöllä olevan sotilastukikohdankin miesten sormenjäljet otettiin, kas löydetyssä autossa sormenjälkiä, epäselviä sellaisia.
Ei löytynyt vastaavaa.

Aikaa kului kolme vuotta , sitten juttu nytkähti.
Tekopaikan lähistöltä löysi kaveri revolverin rummun pihatöidensä yhteydessä.
Hän oli aiemmin löytänyt aseen muun osan, ja rumpu kävi.

Aseen sarjanumeron perusteella tukijat pääsivät Lousianassa olevaan aseliikkeeseen, jossa oli sitten aseen ostajan kohdalla tekaistu nimi, George D. Wilson, osoite Miami, Florida

Aseen ostaja oli majoittunut viereiseen hotelliin, samalla nimellä, näin saivat tutkijat käsialan.

Aikaa kului vuoteen 2002 saakka kunnes tuli väärä ilmianto, epäilys, jossa joku nainen kertoi setänsä puhuneen kahden poliisin tappamisesta.

Juttu osoittutui vääräksi mutta käynnisti tutkimukset, jolloin ne vanhat sormenkäljet kaivettiin esiin vuosien jälkeen.

Nykytekniikalla jälkiä pystyttiin parantamaan niin, että 47 miljoonan jäljen joukosta löytyi yksi täydellisesti vastaava.

Jälki kuului vuonna 2002 70 vuotiaalle kaverille, George F. Masonille, jolla oli huoltoasemaketju, lapsia, lapsenlapsia.

Hänet oli pidätetty vuonna -56 murtovarkaudesta, sen jälkeen ei pidätyksiä, nuhteeton kansalainen.

Kaveria pidätettäessä tämä ihmetteli hieman ärtyneesti että :

"Aikaa on kulunut niin paljon, miksi häntä vaivataan niin vanhalla asialla?


Ei kuitenkaan riehunut, tuijotti poliiseja vaan.

Poliisit jatkoivat tutkimuksiaan, ja käsialaheppu vahvisti että pidätetty oli ostanut aseen ja majoittunut hotelliin.

Sekään ei vielä olisi riittänyt tuomioon, mutta poliisit olivat salanneet koko tutkinnan ajan sen, että he tiesivät murhaajaa osuneen selkään,

( ilmeisesti penkissä reikä, tämä ei ohjelmassa oikein selvinnyt)

Ja niin tällä kaverilla oli arpi just siinä missä pitikin, selässä melko laidassa. Heppu tunnusti poliisien murhat, tuomio oli elinkautinen tuplana.

Teki sen kuulema siksi että säästyi näin raiskausoikeudenkäynniltä, halusi säästää perheen siltä.

Semmoinen tapaus.

Mites se olis se vakoilumuseon sormenjäljen kanssa?


---- Tarkensin tietoja, lisäsin nimet jne. Koko dokumenttia ei minulla ole, muutama ensi minuutti puuttuu. Katsokaa, tulee uusintana varmaankin.

Pääsinpä pompauttamaan tämänkin ketjun taas ylös. Löytyi nääs sangen mielenkiintoinen juttu Western Mailista.
-------------------------------------------

Etsivät ovat ottaneet uudelleen tutkintaan yli 80 vuotta sitten sattuneen teinitytön katoamisen.

Emma Alice Smith, 16, katosi vuonna 1926 pyöräilymatkallaan East Sussexin Waldronissa paikalliselle rautatieasemalle. Tyttö ei koskaan saapunut asemalle, eikä hänen pyöräänsä löydetty.

Tapauksen tutkinta aloitettiin uudelleen, koska tytön suvulla oli esittää uutta todistusaineistoa. Viime vuonna Emman sisarenpojanpoika astui esille kertoakseen, kuinka vuonna 1953 oli perhe kuullut erään miehen kuolinvuoteellansa tunnustavan murhan ja kertoneensa upottaneensa tytön ruumiin ja pyörän lampeen. Tapauksesta oli kuitenkin vaiettu eikä asiasta puhuttu ääneen. Haluttiin haudata kaikki siihen liittyvä. Poliisille ei mainittu mitään.

Tutkimusten uudelleen aloittamisen ensimmäinen etappi on löytää tytön ruumis ja pyörä tuosta lammesta.

--------------

ps. tästä tapauksesta on tehty jonkinnäköinen dokumenttikin, joka sai ensi-iltansa viime vuonna.