Kolmenkymmenenviiden vuoden kokemuksella sekä ravi- että ratsupiireistä on pakko sanoa, että ihme, jos edes menee oikeuteen tällaiset. Aminoffia en tunne ollenkaan ja jos verrataan polemiikin määrää tämän ja PH:n tapauksen kohdalla (jota puitiin joka mediassa kuukausia, kun tästä kuulin vasta nyt), pidän täysin mahdollisena, että kyseessä saattaisi olla jonkun prinsessan kostotoimikin, poliisi selvittänee sen.
Ongelma on kuitenkin hevospiireissä ihan oikeasti todella laaja. Jopa niin laaja, että siitä on tullut melkeinpä normi jo kauan sitten. Esimerkki: Ypäjän Hevosopisto sai 2011 rehtorin, joka ei ollut hevospiireistä ollenkaan, vaan tehnyt työuransa ilmeisesti pääosin lastensuojelulaitoksissa. Kun koululla ilmeni tapaus, jossa opettajan statuksella ollut henkilö oli hässinyt alaikäistä oppilasta, tämä uusi rehtori otti asiaan heti kantaa samalla tavoin, kuin jos tapaus olisi sattunut missä tahansa muussa oppilaitoksessa. Muun muassa Hevostalli.netin sontalaatikosta löytyi heti yllättävän suuri määrä henkilöitä, joiden mielestä rehtori vain ylireagoi ja asian olisi pitänyt antaa olla, koska tyttö oli "jo melkein aikuinen" ja "halusi sitä" jne. Monet näistä kirjoittajista kertoivat myös omia kokemuksiaan ja olivat sitä mieltä, että ovat itse olleet jo alle 15-vuotiaina kypsiä päättämään seksikumppaneistaan ja pitivät aivan normaalina, että mies voi olla parikymmentä vuotta vanhempi, eikä kenenkään tulisi sekaantua siihen. Myös niitä löytyi, joiden mielestä rehtori oli toiminut oikein, osalla heistäkin oli hyväksikäyttökokemuksia talleilta taustalla.
Talleille hakeudutaan monista syistä
- Suvun perintönä, oltu mukana pikkulapsesta saakka.
- Vanhemmilla on liikaa rahaa ja halutaan kallis ja näyttävä harrastus lapselle (ratsupuoli).
- Vanhemmilla ei ole rahaa lapsen harrastuksiin, hevosia saa hoitaa, ajaa ja ratsastaa ilmaiseksi (ravipuoli).
- Henkilö kokee itsensä syrjityksi tai kiusatuksi. Hevonen ei syrji ketään ja ainakin ravitalleilla ihmisillä on useimmiten muutakin tekemistä, kuin sörkkiä toisen ominaisuuksia.
- Ihmisellä on seksuaalinen poikkeavuus. Hevosta voi rakastaa aina, eikä se kysy seksuaalisesta suuntautumisesta mitään. Ratsutalleilla se on tästä syystä myös niin yleistä, etteivät ihmisetkään kiinnitä siihen huomiota ja on helpompaa tulla kaapista. Tämä lienee aika suomalainen ominaisuus, muualla maailmassa ratsastusta ei todellakaan liitetä homouteen
- Lapsi tai nuori ei koe saavansa huomiota tai hyväksyntää tarpeeksi muualla.
- Henkilöllä on puutteita elämänhallinnassa, jolloin tallin hierarkia ja rutiinit auttavat häntä.
- Ihmisellä on voimakas hoivavietti, jota ei voi toteuttaa ihmisten kanssa riittävästi.
Varmaan on muitakin syitä, mutta tässä nyt jotain.
Noista tallille hakeutumisen syistä osa on sellaisia, että ne altistavat seksuaaliselle hyväksikäytölle. Syrjitty tai kiusattu voi olla onnesta mykkyrällä, kun joku sanoo ystävällisen sanan, kun on siivonnut 20 karsinaa. Hyväksynnän puutteesta kärsinyt kokee taputtelun ihanana ja haluaa sitä lisää ja lisää. Joku ihailee suunnattomasti auktoriteettia, kun vihdoin on sellaisen löytänyt. Jonkun itsetuntoa nostaa tunnetun tai suositun ihmisen huomio ja kilpailuvietti voimistaa sitä. Joskus ihailu ja rakkaus tiettyä hevosta kohtaan on niin voimakas, että tekee mitä tahansa päästäkseen hoitamaan juuri sitä.
Tietojeni mukaan varsinaiset raiskaukset ovat hevospiireissä melko harvinaisia, koska sitä p*llua on tarjolla muutenkin. Seksuaalista hyväksikäyttöä sen sijaan on paljon ja suurin osa siitä kohdistuu alaikäisiin, joiden on vaikeampi sanoa vastaan ja joiden itsetuntoa aikuisen miehen huomio usein hivelee. Alaikäisiin sekaantuminen on aina aikuisen syy, pitäisi olla miestä niin paljon, että sanoisi, että olet kyllä viehättävä, mutta ei kiitos. Kaikissa ei miestä kuitenkaan ole niin paljon, kun niitä itseään tyrkyttäviä tyttöjä pyörii ympärillä aivan riesaksi asti. Ei ymmärretä tai ei haluta ymmärtää, että se tyrkyttäminen on jonkinlainen puute lapsen kehityksessä, ei mikään aikuisuuden merkki!
No tulipa tästä nyt vuodatus, taitaa olla osin ulkona aiheestakin... Minusta kuitenkin tärkeä asia, johon pitäisi puuttua. Kiinnostaisi todella kuulla tämänkin jutun ratkaisu, koska oli Aminoff sitten syyllinen tai ei, ihmisten pitäisi keskustella tästä niin paljon ja niin avoimesti, että hyväksikäyttö saataisiin loppumaan. Harmittaa sekin, että myös niiden loistavaa ja pyyteetöntä "nuorisotyötä" tekevien hevosihmisten maine lokaantuu. Todella moni on löytänyt tallilta itsetuntonsa (muustakin syystä, kuin seksuaalisen huomion vuoksi), suunnan elämälleen tai muuten hienon harrastuksen. Minäkin.