Autoilija Erik Ståhlin ryöstömurha Pohjanmaalla
Lähetetty: Pe Tammi 23, 2015 6:29 pm
Johdanto: Kadonnutta autoilijaa Erik Evald Ståhlia ,jota lehdistö seurasi tarkasti aikanaan,antoi hyvät tiedot jutulle. Raakamainen murhaaja peitteli jälkiään pedonlailla ja ohjasi poliisia väärään suuntaan. Pako aseistettuna halki Suomen pisti tuon ajan rikosetsivät raapimaan päätään. Osansa saa vähän Vaasan lääninvankila,maaherra ja jopa Suomen hallitus! Ammattitovereiden käsittämätön viha sekä käytös, josta lainkuuliaisuus on kaukana, on uskomatonta! Autoilijoiten yhteenkuuluvuuta ei voi epäillä. Ehkä juuri siksi Erik Ståhl on legenda sukupolvesta toiselle Pohjanmaalla autoilijoiden puheissa vielä tänäänkin!
Kokkolalainen autonkuljettaja kadoksissa.-Granholm&Kåll Oy:n autonkuljettaja on kadonnut Merikarvialla tuntemattomalla tavalla(KP27.10 1936)
Kokkolassa levisi tieto eilen, että Granholm&Kåll oy;n autonkuljettaja Erik Ståhl,joka oli lähtennyt torstaina Helsingistä kuorma-autolla, jossa oli lastina 15 säkkiä kahvia, oli mystisesti kadonnut. Merikarvian poliisi sai ilmoituksen lauantaina hylätystä uudesta Ford kuorma-autosta Otaman kylään johtavalta tieltä,auton kuormasta puuttui 6 säkkiä kahvia. Aluksi luultiin, että autoa tullaan myöhemmin hakemaan, mutta kun kuljettajaa ei näkynyt ruvettiin autoa tutkimaan tarkemmin. Auton kuljettajanpuoleinen ikkuna oli rikki. Ohjaamokopista löytyi verinen kivi sekä miehen ruskearaidallinen ulsteri palttoo, jossa oli verta, myös vaihdekepissä oli veriroiskeita. Ympäristöä tutkittiin tarkemmin, mutta mitään valaisevaa ei löydetty. Kokkolalainen autonkuljettaja 28-vuotias Sthål oli ollut 14-vuotiaasta pojasta asti kuljetusliike Granholm&Käll Oy:n palveluksessa ja tunnettu tunnollisena ja luotettavana miehenä. Poliisi alkoi epäillä rikosta Ståhlin katoamisessa, kun Siipyystä löytyi miehen matkalaukku ja yksi kahvisäkki. Radiossa julkaistiin poliisitiedoitus, jossa tapahtuma selostettiin ja luvattiin 1000 markan palkkio joka tietää Erik Ståhlista jotain.
Kokkolassa omaiset, työkaverit ja Keskipohjanmaa-lehti pitivät vielä toivoa yllä, että Erik Ståhl palaisi kuorma-autolle Merikarvialla ja katoamiselle löytyisi jokin järkevä syy. Rikosetsivät selvittivät Erik Ståhlin ajoreitin tarkasti. Reitti kulki Helsinki-Riihimäki-Hämeenlinna-Kuortane. Viimeinen havinto autonkuljetaja Ståhlista saatiin Kuortaneelta Huhtamäen kahvilasta. Kahvilan pitäjä muistaa Ståhlin ja hänen seuraanaan olleen pitkän vahvarakenteisen miehen, joka puhui ruotsia Ståhlin kanssa. Miehet lähtivät perjantaina 23pvä.lokakuuta n. klo 18.30 jatkamaan matkaa Alajärven suuntaan, sen jälkeen heitä ei ollut nähty. Hämeenlinnassa Ståhl oli yöpynnyt Raatihuoneenkatu 4 sijaitsevassa Lepo-nimisessä matkustajakodissa, josta saatiin ensimmäinen vihje. Ståhlin seurassa oli ollut todennäköisesti sama pitkä mies kuin Kuortaneen kahvilassa . Mies oli puhunut muutaman sanan suomea henkilökunnan kanssa, joka oli merkinnyt matkustajakorttiin nimeksi Armas Koski, maanviljelijä, kotipaikka Kristiina.
Rikostutkijoilla oli kolme linjaa 1.Kuortane, Ståhlista viimeinen havainto 2.Merikarvia, Ståhlin hylätty kuorma-auto verijälkineen 3.Tuntematon mies Armas Koski ? Poliisi ja lehdistö pitivät varmana, että Erik Ståhl oli joutunnut rikoksen kohteeksi. Ihmisenä Ståhl oli ollut lojaali aina omaa työpaikkaa kohtaan, jossa hän oli palvellut pojasta asti. Muu kuin rikos ei mahtunnut tilanteen kuvaan. Luonnollisesti poliisi selvitti tämän kohdan aluksi. Erik Ståhl oli ollut kadoksissa jo 3 vrk. Elettiin lokakuun loppua, pakkasyöt olivat tulleet ja ensi lumi oli odotettavissa. Tiimalasista hiekka valui tekijän eduksi, tutkijat päätivät lisätä tiedottamista radiossa ja lehdissä.Tästä johtuen alkoi myös satelemaan ns.joutavia ilmoituksia mm.joku kertoi nähneen kuorma-auton, joka oli mennyt kovaa Merikarvialla ja jossa oli säkkejä kyydissä. Joku tiesi, että kolme miestä oli katoamisen takana ja että he olivat lähteneet merille.
Karijoen kauppias Peltokoski ja Kuortaneen Lappakangas.
Lauantaina 24.10 aamuyöllä Karijoella kyläkauppias F.Peltokoski herää aamuyöllä ikkunan koputukseen, öinen mies on oman kylän tuttu. Mies kertoo haluavansa myydä edullista kahvia Peltokoskelle. Peltokoski ostaa edullista kahvi kolme säkkiä ja saa kaksi säkkiä kaupan tekijäisiksi. Kauppias antaa rahan lisäksi oman polkupyöränsä miehelle. Mies sanoo kahvinsa olevan Tampereelta ja jos joku kahvikaupasta kysyy kerro, että kaupat tehtiin torstaina, toteaa mies unenpöperöiselle kauppiaalle. Tiistaina kauppias Peltokoski kuulee radiosta Erik Ståhlin katoamisesta ja menee Karijoella nimismiehen puheille samana päivänä. Karijoen nimismies kuuntelee Peltokosken kertomuksen ja menee saman tien lennättimelle ja tekee etsitäkuulutuksen Karijokelaisesta Arvin Nikolai Joesta epäiltynä Erik Ståhlin katoamiseen. Kauppias Peltokoski pääsee kotiinsa, posteljooni tuo kirjeen ja sanoo "oot sit saanut oikein postia Helsinkkistä". Peltokoski avaa kirjeen sisältä löytyy paperi jossa lukee lyhyesti "jos minut vangitaan sinun toimesta ammun kuulan kalloosi" t:Arvi
Alhaalla kuvassa Erik1 Arvi Joki
Maanantai 26.10 Kuortaneella Alajärvelle johtavalla tiellä nuori talollisen palveluspoika löytää tieltä veren tahriman lakin Lappakankaalta, joka on n.7km Alajärven suntaan. Poika kertoo isännälleen löydöstä. Talollinen Juha Hyyppä Kuortaneen Lappakankaalta menee tiistai aamusta nimismies A.Vihannon puheille ilmoitaen palveluspoikansa löydöstä. Löytöpaikalle lähdetään heti. Kuortaneen Lappakankaalla kolme poliisia ja talollinen Juha Hyyppä tutkivat paikkaa, josta löytyi verinen lakki. Poliiseista yksi huutaa täällä! Kuusen alla makaa mies vatsallaan ilman päällystakkia. Mies käännetään selälleen, löytäjiä kohtaa järkyttävä näky; pääkopassa on ammotava reikä, josta aivonesteet ovat osin valuneet pois. Vainaja viedään Kuortaneelle lääkärin tarkastettavaksi. Kunnanlääkäri löytää murskatusta päästä kolme luodinreikää. Päätä on rusikoitu myös muutenkin kuin ampumalla, on selvää että murhaaja on peitellyt jälkiään. Lääkäri otta miehen paidan pois kyljestä löytyy kolme luodin reikää lisää!
Takaa-ajo Helsingissä(Torstai)
Helsingin toisen poliisipiirin vartiokonstaapeli Oskari Väisänen oli viennyt erästä humalaista viinatrokaria asemalle, asemalla Väisänen kuulee radiosta Kuortaneen ryöstömurhasta ja Arvi Joen tuntomerkit. Konstaapeli Väisänen palaa Iso-Roopertinkadulle vartioon, hän tarkkailee kadulla kulkijoita, yhtäkkiä Väisänen kiinnittää huomion mieheen, joka vastaa radiossa etsintäkuulutetun tuntomerkkejä. Mies kääntää selän nähdessään konstaapelin tarkkailevan häntä.
"Nopeasti juoksin hänen eteen, tartuin häntä ranteesta ja sanoin;Tehän olette Joki?"
Joki riistäytyy konstaapelin käsistä ja iskee tätä nyrkillä palleaan ja lähtee juosten pakenemaan Albertinkadulle. Konstaapeli kokoaa itsensä ja lähtee vauhdilla Joen perään ja tavoitaakin Joen. Kadulla kertyy suuri joukko ihmisiä seuraamaan tappelua. Konstaapeli ja Joki kaatuvat katuun, alkaa ankara kamppailu, jossa konstaapeli saa verta vuotavan haavan kasvoihin Joen nyrkistä. Lopuksi konstaapeli Väisänen saa niskalenkkiotteen Joesta ja paikalle saapuu pari etsivää, jotka raudoittavat miehen. Joen sisätaskusta löytyy browing pistooli. Samana iltana karijokilainen Arvi Nikolai Joki tunnusta olevansa kokkolaisen autoilijan Erik Ståhlin surman takana.
Poliisikomentaja Arajuuri kertoo tiedoteessa näin: Rikollisen pidättänyt poliisi ansaitsee tunnustuksen, mutta sen sijaan on paheksutavaa pantava merkille, että helsikiläis- yleisö, joka kokoontui kampailevien ympärille, ei millään tavalla tullut poliisin avuksi. Se suhtautui poliisin toimiin täysin välinpitämätömästi!
Keskipohjanmaan uutinen murhan selviämisestä alhaalla kuva Erik2
VALTAVAKSI SURUJUHLAKSI-Muodostui sunnuntaina autonkuljettaja E.E. Ståhlin hautaus Kokkolassa.
Marraskuussa Erik Evald Ståhl haudatiin Elisabetin hautausmaahan, jossa on paikalla yleisöä tuhatmäärin. Keskipohjanmaa-lehti kertoo näin; Hautaustilaisuus oli vaikuttava, voimakas vastalause sen raa an väkivallan vuoksi, jonka takia pidetty ihminen ilman mitään syytä sydämettömästi murhattiin. Kirkkoherra Max Ollerdahl puheessaan huomautti vainajan velvolisentuntoisesta ja nuhteettomasta elämästä ja kuinka tämän elämän rikollinen käsi on ennen aikojaan katkaisut. Puhuja mainitsi sitten, kuinka hän tämän suuren yleisöjoukon paikalla olossa näkee vastalauseena vallalla olevaa väärää humanisuutta vastaan, joka tekee mahdoliseksi, että rikollinen pääsee tällaisesakin tapauksessa suhteelisen lievällä rangaistuksella. Lopuksi puhuja teroitti, että näin vaikeiden ja raskaidenkin kohtaloiden sattuessa on muistettava anteeksiantamusta vihollisillemmekin.
Kuva hautajaisista Erik3
Ammatissaan surmatut, autoilija Erik Ståhl ja "Kohtalontoveri" nuori vartija
Elisabetin hautausmaa täyttyy suurella yleisöjoukolla vuosikymmenten jälkeen, kun rikolisen käsi on katkaissut nuoren vartijan elämän marraskuussa 1997.
JATKUU...