Laajemman seksuaalisuuden omaavalle vankeutta
Lähetetty: Ke Tammi 28, 2015 2:34 pm
Mies masturboi nuorten tyttöjen edessä - vankeutta
Espoon käräjäoikeus tuomitsi 46-vuotiaan miehen vuodeksi vankeuteen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta. Rangaistukseen vaikutti myös aiempi ehdollinen tuomio.
Hyväksikäytöt tapahtuivat Espoossa elokuussa 2013. Mies oli seurannut tyttöjoukkoa, joka oli mennyt yhden tytön kotitalon rappuun turvaan. Mies seisoi lasioven takana, laski housunsa ja masturboi.
Välillä mies katosi lähimetsikköön, mutta aina kun 14-vuotiaat yrittivät tulla ulos, hän palasi paikalle.
Tapahtuma oli kestänyt yli tunnin. Lopulta nuoret lähtivät ulos, jolloin 46-vuotias ilmaantui heidän seuraansa esitellen penistään ja jatkaen masturbointia. Mies nimitti tyttöjä vaimoikseen ja yritti vetää yhtä keskivartalosta mukaansa. Yksi kavereista tuli väliin.
Nuoret soittivat poliisin.
Pahoinpitely kirjastossa
46-vuotias tuomittiin myös Iso-Omenan kirjastossa tapahtuneesta kesäkuussa 2013 kahdesta pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.
Nainen oli pyytänyt miestä puhumaan hiljempää puhelimeensa, jolloin mies oli ilmoittanut englanniksi raiskaavansa naisen.
Mies toisti vielä uhkauksen puhelun päätyttyä ja ilmoitti kaikkien naisten olevan huoria. Kun naisen aviomies puuttui tilanteeseen, mies kävi molempien kurkkuun kiinni.
Vankeutta
Käräjäoikeus piti hyväksikäyttörikoksia suhteellisen lievinä. Oikeus totesi kuitenkin, että 46-vuotias oli kahdesti aiemmin tuomittu vastaavanlaisista rikoksista ehdolliseen vankeuteen, joten ehdollinen ei ollut enää vaihtoehto.
Oikeus langetti miehelle vuoden ehdotonta vankeutta.
mtv.fi
28.01.2015 12:51
Liekö taas joku henkensä kaupalla Suomeen saakka paennut toteuttanut kulttuuriperimäänsä; kutsui 14-vuotiaita vaimoikseen, kaikki naiset hänelle huoria, naisen esittämä vieno pyyntö iloisen puheensorinan voluumin pienentämiseksi saa aikaa hallitsemattoman väkivallan, myös aikaisempaa taustaa laajemmasta seksuaalisuudesta.
Mutta edelleen tulemme häntä ja kaltaisiaan elättämään koska ihmisoikeudet. Ne ovat myös hänen kohdallaan jakamattomat.
Muistan ajan, kun kirjastossa oltiin hissukseen. Luettiin, keskusteltiin ja käyttäydyttiin hillitysti sääntöjen mukaan. Iloista puheensorinaa n. 103 db(A) voimakkuudella suoltavia katsottiin karsaasti (jos heitä ylipäätään oli), kukaan ei käynyt kehenkään kiinni ja sai rauhassa keskittyä viettämään vapaa-aikaa tai opiskelmaan.
Vaan eipä enää. Kirjastot ovat muuttuneet viihdekeskukseksi, joissa vallitsee taukoamaton äbäläwäbälä ja ihmisiä ahdistellaan. Etnohelvetti, jossa julkeat ja syrjäytyneet nuoret kokoontuvat ilkitöihinsä. Jos ei anna tietä tai katsoo liian pitkään tai ei katso ollenkaan rattaita työntävää mustakaapua asaa kuulla olevansa suomalainen tai joku muu alempiarvoinen. Sekä rasisti. Tietysti!