Laitetaas tuo linkin uutinen tänne:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201502 ... 5_ul.shtml
Emil-pojan murhamysteeri saattaa olla selviämässä
22 vuoden jälkeen
Torstai 5.2.2015 klo 03.02
22 vuotta sitten Ruotsissa tapahtuneen 6-vuotiaan pojan murhan tutkimukset voivat olla lähellä ratkaisua, kertoo ruotsalaislehti Expressen.
Emilin surmaaja on ollut vapaana jo 22 vuotta. Kuva Emilistä on otettu kesällä 1992. (EXPRESSEN/KOTIALBUMI)
6-vuotias
Emil Rittbo murhattiin Hörbyssä Skånen läänissä 9. joulukuuta 1993.
Kaikki sai alkunsa kun naamioituneet ryöstäjät iskivät tuolloin kahteen pankkiin Hörbyssä. Yhdellä miehistä oli automaattikivääri ja toisella pistooli. He eivät saaneet saaliikseen juuri mitään, mutta unohtivat toiseen pankkiin kassin.
Miehet pakenivat paikalta autolla ja osuivat peruuttaessaan Emilin isän autoon. Emilin isä suutahti uuden autonsa kolhimisesta ja lähti seuraamaan ajoneuvoa tietämättä, että autossa oli pakomatkalla olevia aseistautuneita miehiä. Yhtäkkiä ryöstäjät jarruttivat ja pysäyttivät auton. Mies nousi ulos autosta ja ampui kohti Emilin isän autoa.
Yksi luodeista osui Emiliä päähän ja poika kuoli.
Emilin surmaa on tutkittu murhana. Ampujaa epäillään myös murhan yrityksessä, sillä Emilin isä oli myös vaarassa kuolla.
Rikoskomisario
Börje Sjöholm kertoo Expressenille, että rikos saatetaan vielä ratkaista. Poliisi on saanut uusien tekniikoiden avulla tietoja, jotka saattavat vielä paljastaa murhaajan, joka ampui poikaa.
- Se on teko, joka herättää inhoa myös rikollisten keskuudessa. Olemme melko varmoja, että on olemassa ihmisiä, joilla on tietoa tapauksesta.
Sjöholm ja hänen tutkijansa ovat työskennelleet jutun parissa jo pitkään kaikessa hiljaisuudessa. Viime aikoina työtä on tehty intensiivisesti.
- Olemme keskittyneet tutkimuksissa joukkoon ihmisiä, jotka ovat mielestämme hyvin mielenkiintoisia. Tänään olemme tulleet niin pitkälle, että luulemme, että meillä on melko selkeä kuva tapahtumista.
Poliisi kertoo, että tutkimuksessa on edistytty jutun uudelleen tarkastelun ja kuulemisten lisäksi siksi, että käytössä on uutta tekniikkaa. Poliisi ei kuitenkaan halua vielä paljastaa taktisista syistä, millä keinolla uutta tietoa on saatu.
Lähde: Expressen
Emilin surmasta kirjoitettiin Expressenissä 10.12.1993. (EXPRESSEN)
TEIJA LASSI
[email protected]