Todennäköinen perhesurma Gibraltarilla
Lähetetty: To Huhti 02, 2015 5:19 pm
Iberian niemimaan eteläkärjessä sijaitseva, Britannialle kuuluva Gibraltar, on paikallista (sikäläistä) henkirikoshistoriaa harrastavalle ja murhauutisia seuraavalle yleensä tylsä paikka. Viimeisin henkirikos on muistaakseni vuodelta 1997 ja poliisi on päässyt keskittymään lähinnä talousrikosten ja liikenneonnettomuuksien sekä huumausainerikosten selvittelyyn.
Kaikki vaikutti auvoiselta, kunnes maaliskuun lopulla 2015 sitten jysähti! Nelihenkinen perhe löydettiin surmattuna asunnostaan. Tapaus on niin uniikki ja erikoinen, että sellaista ei Gibraltarilla ole koskaan aiemmin tapahtunut.
Uhrit löysi asuntoon sunnuntain 30.3. aamupäivän aikana pyrkinyt vuokranantaja. Ovikellon soittoon ja koputuksiin ei vastattu, ovi oli lukittuna sisäpuolelta (vuokranantajan avain ei mennyt lukkopesään), keittiössä oli valot päällä. "Se jokin" askarrutti vuokranantajaa ja hän soitti paikalle poliisit.
Poliisit saivat asunnon oven murrettua auki ja löysivät ruumiit. Tapaus jo sinällään oli jotain sellaista, mitä tuon piskuisen niemimaan virkavalta ei ollut koskaan joutunut kohtaamaan saati tutkimaan. Jostain oli kuitenkin aloitettava; asunto ja siihen johtava porttikongi eristettiin, naapureita alettiin haastatella; ”ootteko kuullu, ootteko nähny…”
Asunto sijaitsee aivan keskustassa, ns Town –alueella, vanhassa kaupungissa, osoitteessa Boschetti´s Step, joka on portaallinen käytävä Governor´s Streetin varrella. Talot ovat vanhoja ja useimmat asunnot jo kipeästi remontin tarpeessa olevia. Uhrit olivat 31-vuotias, Englannin Liverpoolista, kotoisin oleva brittimies, jonka tiedettiin asuneen naapurimaassa Espanjassa jo jonkin aikaa. Hänen 36-vuotias kuubalaissyntyinen vaimonsa, jonka hänenkin tiedettiin asuneen Espanjassa useamman vuoden. Vaimon edellisestä suhteesta oleva 4-vuotias tytär, sekä parin yhteinen, vasta 6-viikkoinen, Espanjassa syntynyt tyttövauva.
Perhe oli muuttanut Gibraltarille vasta edellisen viikon torstaina tai perjantaina!
- Tosin, vieläkin on epäselvää olivatko he vain turistimatkalla, vai ns transit-tilassa, ts. muuttamassa piakkoin Englantiin. Gibraltarille ei voi muuttaa tai saada asumisoikeutta noin vain, vaan pitää olla työpaikka tai mahdollisuus sijoittaa yhteiskuntaan tietty summa rahaa, esim. asunnon oston muodossa. Mies oli britti ja heitä nuo rajoitukset eivät sellaisenaan koske. Perheellä ei kuitenkaan ollut residenceä alueelle.
Kaikkien uhrien alustava kuolinsyy oli puukotus. Lapsilta ja vaimolta oli viilletty kurkku auki. Miehen saamista vammoista ei vielä ole tietoa, mutta hän on todennäköisesti surmannut itsensä samaisella terä-aseella.
”Vasta kun kuolemasyyntutkinta on suoritettu, tiedämme tarkemmin, milloin kuolemat ovat tapahtuneet sekä varmuudella sen, millä kuolemat ovat aiheutetut”, sanoi poliisipäällikkö, komisario Edward Yome. Gibraltarilla ei ole väkivaltatapauksiin erikoistuneita kuolemansyyntutkijoita, vaan he (kaksi) saapuivat tiistaina 31.3. vuorokoneella Englannista.
Rikospaikka - käytäviä myöten - on suljettu yleisöltä, kunnes toisin päätetään. Poliisikoirat ovat käyneet alueella, mutta niitä on käytetty vain siihen tarkoitukseen, mitä oli tarpeen.
Lasten ruumiit siirrettiin tiistaina 31.3. St Bernards Hospital:n tiloihin, vanhempien ruumiit jäivät huoneistoon odottamaan kuolemansyyntutkijoiden saapumista.
Gibraltar on shokissa pääministeri Fabian Picardon kuvaamasta ”selittämättömistä väkivaltaisista kuolemista”. ”Rauhallinen yhteisö, josta Gibraltarilla nautimme, on järkyttynyt”. Parlamentissa vietettiin minuutin hiljaisuus uhrien muistoksi. Otsikossa puhutaan mahdollisesta perhesurmasta, mutta asiasta ei ole vielä täyttä varmuutta. Asunnon ovi oli lukittu sisäpuolelta, mutta pystyikö mies puukottamaan itseään kuolettavasti.
- Josko tekijä oli sittenkin joku muu...?
Lisää tietoa tulossa lähipäivinä tutkimusten edetessä.
Ainoana suomalaismedian edustajana paikalla oli DL Media Inc.
Lähteet: panorama.gi, gibraltar chronicle, mirror.co.uk
EDIT: typo