12-vuotias raiskattiin ja kahlittiin kattoon Ruotsissa
Lähetetty: Ke Elo 05, 2015 10:07 pm
12-vuotias raiskattiin ja kahlittiin kattoon – onko hirmuisesta rikoksesta epäilty jo paennut Ruotsista?
Järkyttävästä raiskauksesta epäilty jatkaa pakoaan.
Ruotsissa paljastuneen järkyttävän raiskaustapauksen epäilty on mahdollisesti paennut ulkomaille. Ilta-Sanomat tavoitti juttua hoitavan syyttäjän, Daniel Veivo Petterssonin.
– Epäilty on saattanut paeta jo ulkomaille, mutta emme tiedä tarkalleen, minne hän on paennut tai onko hän paennut esimerkiksi Suomeen, Pettersson kertoo.
Aftonbladet kertoi aiemmin, että 12-vuotias tyttö kahlittiin käsistään koukulla kattoon ja raiskattiin. Teosta epäilty 25-vuotias mies on siis yhä kadoksissa. Häntä epäillään lapsen törkeästä raiskauksesta. Miehen epäillään raiskanneen tytön kotonaan Tukholmassa vuoden 2013 syksyllä.
Tapaus kauhistuttaa Ruotsissa. 12-vuotias tyttö on kertonut lehden mukaan, että hänelle oli laitettu käsiraudat ja hänet oli kahlittu koukun avulla kattoon. Syytteen mukaan tytölle laitettiin myös talutusnuora kaulaan.
Lehden haastatteleman syyttäjä Daniel Petterssonin mukaan edessä on pitkä prosessi.
– Uhri on hyvin luotettava, ja olemme saaneet jopa vahvistettua syytettä miestä vastaan teknisellä näytöllä, kuten verkkokeskusteluilla. Jossain tapauksessa on myös saatu dna-näyte kondomista ja rintaliiveistä, syyttäjä Daniel Veivo Pettersson sanoo lehdelle. Tytön kertoman mukaan osa teoista myös kuvattiin. Syyttäjä päätti ottaa asiaan liittyen yhteyttä Microsoftiin, koska poliisi epäili, että videot olisi tallennettu pilvipalvelimelle.
– Se vei aikaa, mutta valitettavasti emme löytäneet etsimäämme. Hän oli poistanut kaikki tiedot tietokoneeltaan, syyttäjä kertoo.
25-vuotiasta miestä syytetään myös toisesta raiskauksesta Mies on aiemmin tuomittu toisen alaikäisen tytön pahoinpitelystä. Hänet on vangittu poissaolevana. 25-vuotiaan miehen asianajajan mukaan mies kiistää kaikki rikokset.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 35340.html