Sivu 1/1

Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: La Elo 29, 2015 2:05 pm
Kirjoittaja Tara
Siirränkin komenttini tänne lautamiesten puolelle. Sen verran typerä avaus kyseessä, ettei sitä olisi pitänyt julkisella puolella kommentoida lainkaan:

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=697545#p697545


Kuka mahtaa olla kirjoittanut nimissäsi moista sontaa?? Vai onko oikeinkirjoitushoitaja käynyt kylässä?
Vapaan keskustelun rinnalle on nimimerkki Härkä (Jonka tapasin hänen järjestämässään seminaarissa 7/2012, jolloin näytettiin kuinka tämä isäntä hoitaa blogiaan) on rakentanut oman maksullisen palvelunsa Hejac, jossa kehitys on nyt myönteistä. Se perustuu kuitenkin pitkälti Murha.infon vapaan keskustelun kommentoimiseen, nimimerkkejä Sisotalo ja Pieni liekki lyödään kuin vierasta sikaa. Nimimerkkien takaa haetaan vihapuheessa tarvittavia henkilöllisyyksiä. Sellaisia tarvitsevat vihapuhelun innostamat pomminheittäjät.
Muuta kirjoittamaansa en kommentoi, avauksessa ole Ulvilan ja Auerin tapaukseen liittyvää asiaa lainkaan, pelkkää väristelyä ..

Avaus on asiaton, pelkkää valetta ja vääristelya toisesta foorumista. Tällaiset avaukset kuuluisivat Lautamies-osioon, kun kyseessä ei ole Ulvilan surman eikä muittenkaan Aueriin liittyvien epäilyjen pohdintaa lainkaan, vaan pääasiana on naapuri-foorumin mustamaalaaminen. Naurettavaa.

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: La Elo 29, 2015 5:53 pm
Kirjoittaja Tara
:roll: Piti vielä lisätä edelliseen, että toisin kuin sisotalo väittää, hejaciin saa rekisteröityä kuka tahansa eikä se maksa yhtään mitään! Kirjoittaa saa mitä parhaakseen katsoo, aivan ilmaiseksi.

Jos haluaa liittyä hejac ry:n jäseneksi, saa luettavakseen jäsenmaksuilla laillisesti eli rahalla KRP:ltä ostettuja esitutkintamateriaaleja, mm Bodomin etp:n, samoin Tulilahden, ym ym, joka tapauksessa suuren määrän myös tuoreempien tapauksien esitutkintamateriaaleja (jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa).

Auerin & Ulvilan tapaus ovat hejacissa vain yksi topikki kymmenien muitten topikkien joukossa!
Mutta eipä tästä enempää, ettei mene mainostamiseksi.

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: Su Elo 30, 2015 12:40 pm
Kirjoittaja sisotalo
Olen tietenkin ilmoittanut "Taran möhläyksen" tämän ketjun sääntöjen vastaiseksi, koska otsikko on henkilökohtaista panettelua. Täytyy huomatuttaa, että kaikkiaan Ulvilan surmasta on Hejacissa ollut 4.000 kirjoitusta ja Murha.infossa 100.000. Lukijoita näyttää kummassakin olevan noin sata kutakin puheenvuoroa kohti

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: Su Elo 30, 2015 1:53 pm
Kirjoittaja Tara
sisotalo kirjoitti:Olen tietenkin ilmoittanut "Taran möhläyksen" tämän ketjun sääntöjen vastaiseksi, koska otsikko on henkilökohtaista panettelua. Täytyy huomatuttaa, että kaikkiaan Ulvilan surmasta on Hejacissa ollut 4.000 kirjoitusta ja Murha.infossa 100.000. Lukijoita näyttää kummassakin olevan noin sata kutakin puheenvuoroa kohti
KUkahan haukkuu ja valehtelee toisista nimimerkeistä, estoitta? Sinä ja muutama muu annelinhalaaja.
Vertailusi ovat täysin naurettavia. Säälittävää. Uskomatonta. Hejac on paljon nuorempi foorumi kuin minfo. Siellä ei myöskään ole paskanpuhumiselle omaa osastoa. Vertaat jotain numeroita, lukumääriä, mutta et ymmärrä laadullisesta erosta yhtään mitään.

Oletko taas saanut pakit Auerilta? Eikö hän suostu tapaamaan sinua vieläkään, vaikka kulkee vapaalla jalalla.

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: Su Elo 30, 2015 5:27 pm
Kirjoittaja kaljaloota
sisotalo kirjoitti:Olen tietenkin ilmoittanut "Taran möhläyksen" tämän ketjun sääntöjen vastaiseksi, koska otsikko on henkilökohtaista panettelua. Täytyy huomatuttaa, että kaikkiaan Ulvilan surmasta on Hejacissa ollut 4.000 kirjoitusta ja Murha.infossa 100.000. Lukijoita näyttää kummassakin olevan noin sata kutakin puheenvuoroa kohti
Eikö kannattais mennä etsimään sitä, aineetonta, kuuromykkää isohkoa äijänkörilästä joka käyttää isona miehenä onnetonta 41 numeron kenkää.
Haun vinkkinä voin kertoa, että mikään ruipelo klenkka piri-nuokkuja se ei voi olla, eivät pysty suoriutumaan nopeutta ja tarkkuutta vaativasta tehtävästä.

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: Ma Elo 31, 2015 12:08 am
Kirjoittaja Pieni liekki
kaljaloota kirjoitti:Eikö kannattais mennä etsimään sitä, aineetonta, kuuromykkää isohkoa äijänkörilästä joka käyttää isona miehenä onnetonta 41 numeron kenkää.
Haun vinkkinä voin kertoa, että mikään ruipelo klenkka piri-nuokkuja se ei voi olla, eivät pysty suoriutumaan nopeutta ja tarkkuutta vaativasta tehtävästä.
Ethän nyt vaan antanut omia tuntomerkkejäsi! :lol:

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: Ma Syys 14, 2015 1:07 pm
Kirjoittaja Xerxes
Pieni liekki kirjoitti:
kaljaloota kirjoitti:Eikö kannattais mennä etsimään sitä, aineetonta, kuuromykkää isohkoa äijänkörilästä joka käyttää isona miehenä onnetonta 41 numeron kenkää.
Haun vinkkinä voin kertoa, että mikään ruipelo klenkka piri-nuokkuja se ei voi olla, eivät pysty suoriutumaan nopeutta ja tarkkuutta vaativasta tehtävästä.
Ethän nyt vaan antanut omia tuntomerkkejäsi! :lol:
Kommentteja "kaljalootan" määrittelyyn!

- aineeton: Kyllä se on täyttä ainetta. Särkenyt ikkunan. Nähty poistuvan siitä ikkunan kautta. Hätistänyt AA:n kaksi kertaa karkuun sieltä takkahuoneen läheltä, niin että AA on juossut lattia notkuen karkuun tuota teräaseella huitovaa veitsimiestä.

- kuuromykkä: On kuunnellut tarkasti kun AA soittaa hätäkeskukseen ja sanoo kuuluvalla äänellä tyttärelleen: "Minä soitan poliisill' " ja tietää, että siellä nauhoitetaan. Sitten on välttänyt ääntelyä, mutta ääniekspertit ovat kuulleet nauhalta myös tämän miehen ääntelyä mm. "häivy" "kuole" "nui vaan" ja "vittu" .

- isohko äijänköriläs: Se on vain AA:n silmämääräinen kuvaus hyvin vaarallisessa tilanteessa. Ei silti ole välttämättä mikään jättiläinen, sillä A on kuvannut, että mies meni nopeasti ja ketterästi särjetyn ikkunan kautta ulos.

- 41 numeron kenkä: Tuo kokoarvio saattaa mennä pieleen. Poliisi on hankkinut sarjan samanlaisen pohjakuvion omaavia kenkiä. Tehnyt jollakin 41-42 numeron kaupasta ostetulla kengällä täydellisen kengän pohjan jäljen harmaalle pohjalle. Se kenkä ja sillä tehty jälki ei siis ole aito oikea kenkä, vaan kaupasta ostettu. Sen pohjakuvio on 30 cm pitkä. Takkahuoneen lattialla on ollut epätäydellinen verinen kengänjälki 20x20 cm laattojen päällä. Siitä on valokuva. Kun täydentää sen kengän jäljen kokonaiseksi, voi verrannon avulla laskea sen kengän pohjan pituuden. Se on noin 31 - 31,5 cm. Tällöin se vastaisi kokoa 43 - 44. Mutta ei suinkaan kokoa 41. Tämä on siis arvio, mutta näyttää siltä, että poliisin kuvassa on kaupasta ostetun 41-42 numeron kengän pohjan täydellinen jälki, päästä päähän, mutta se ei ole laattalattian päällä, kuten aito kengänjälki.

- Voidaan päätellä näinkin, että tuo vieras mies oli ehkä keskimittainen, ketterä ja notkea A:n kuvauksen mukaan, ja kengän numero oli 43 - 44. Vaikutti ehkä hieman tukevalta, mutta se voi johtua myös pukeutumisesta.

- Jos nyt kuitenkin olisi niin, että tuon miehen kengän numero olisi kuitenkin se 41, niin se ei vielä kerro kuka se mies oli. Eihän ole tiedossa kuka tuo tunkeutuja oli ja mikä oli hänen todellinen kengän numeronsa. Jospa se oli se 41, vaikka kuvatulla laskutoimituksella se vaiukuttaa olleen 43 - 44. Samanlaista kengänpohjan kuviota ei ole löydetty talon kengistä.

Omasta mielestäni minä sopisin hyvin tuohon kuvaukseen. Kengän numero on 43 ja olen keskimittainen. En kuitenkaan ole ollut siellä päinkään siihen aikaan.

Ei ole se huppumies ruipelo. Vaikuttaa hyväkuuloiselta, hyväkuntoiselta, notkealta ja vikkelältä. No se ei sovi minuun, joten vapautan itseni epäiltyjen listalta. 8)

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: To Loka 13, 2016 4:06 pm
Kirjoittaja turumurre
Ulvilan murhatapaus on Auerin osalta ratkennut, samoin yleinen kiinnostus tähän alkaa vuosi vuodelta hiipumaan... Vielä on kuitenkin monia yksityiskohtia jotka kaipaavat selvennystä kuten esim surmahuoneessa tapahtunut tarkempi teonkuvaus. Se on vaikeaa selvittää, mutta toisaalta se juuri tekee siitä kiinnostavan. Uskonkin että tähän saadaan aikojen kuluessa jonkinlainen 'kaava' joka tarkemmin kertoo surmaajan toimet siellä, ehkä 'kaavan' löytyminen auttaa myös todellisen surmaajan yksilöimisessä.

Jonkun tapauksen tutkiminen poikii aina uutta. Itseäni kun kiinnostaa historia (sodan aikainen ja sodan jälkeinen lähihistoria), ovat siihen liittyvät henkilöt myös tulleet 'tutuiksi'. Siksi jotkin uudet nimet herättävät mielenkiintoa, tälläinen on Seppo Isotalo. Vielä muutamia vuosia takaperin minulle liki tuntematon henkilö.

Muutamia päiviä etsiessäni, kyseisestä löytyy kiinnostavia tietoja. Osin tiedot ovat vaikeasti löydettävissä mutta kun kaivaa niin löytää... Ja uskon että vielä tarkemmalla kaivamisella löytyy yhä uusia 'merkintöjä' kyseisestä.

Näissä tietojen etsimisessä törmäsin eräseen kirjoitukseen josta havaitsin että olen unohtanut onnitella Seppoa vuosipäivän johdosta. Tämä tulee hieman myöhässä mutta kuitenkin...

http://www.8dagar.com/2016/01/seppo-isotalo-80-ar.html
Kuva

Siinä pähkinänkuoressa Sepon toiminta hänen omaltakannaltaan katsottuna.
Katse kiinnittyy noihin venäjän vuosiin, ja kun tuosta ei tietenkään käy ilmi toimintansa siellä, niitä pitää kaivaa muista lähteistä.

Eräs mielenkiintoinen on tuore Erkki Tuomiojan kirja
"Poliittiset päiväkirjat 1995-1997"

Kuva

Tuomioja kertoo Seppo Isotalon soittaneen hänelle ilmeisesti Moskovasta 14 lokakuuta 1995. En nyt lähde kopioimaan suoraan tekstiä mutta päiväkirjamerkinnän mukaan Isotalo kertoo NKVD:n arkistossa olevasta Hella Wuolijoki-asiakirjasta [Wuolijokihan oli Tuomiojan isoäiti joka oli joutumassa teloitetuksi maanpetoksellisesta toiminnasta /tm].
Syyksi soittoonsa Isotalo kertoo että arvelee Tuomiojan käyttävän tälläistä tietoa asiallisemmin mitä Ohto Manninen.
Päiväkirjamerkinnän mukaan Tuomiojaa asia kiinnosti, mutta on varovainen koska Isotalo tunnetaan aktiivisena KGB:n linkkinä Suomessa ja Ruotsissa.

Etsittäessä lisävahvistusta tälle, törmätään lyhyelläkin perehtymisellä ystäväänsä Johan Bäckmaniin /SAFKA, eli toiseen 'venäjän dosenttiin' joka aivan viimepäiniäkin on ollut valokeilassa.

Kuvaavan ilmaisun Isotalo heittää Aamulehden blogissa 2013, joka käsitteli "Venäjän uudet arvot-tapahtumaa".
Seppo Isotalo: "Bäckmanin toiminnassa olen mukana vain päälle katsojana, eikä hän taida paljon apujoukkoja tarvita. Hän on varakas mies".

Oletettavaa onkin ettei Bäckman nykyään tarvitse edes Isotalon luulottelemaa päällekatsojaa, mutta voisi kuvitella että Bäckmanin ollessa 'nuori keltanokka', hänen todellisena "päälle katsojana" oli juurikin Seppo isotalo...

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: To Loka 13, 2016 5:11 pm
Kirjoittaja sisotalo
Kiitos onnitteluista, jotka tulivat pahasti myöhässä

Erkki Tuomioja on useassa yhteydessä kertonut, että Moskovasta löytämäni dokumentit ovat merkinneet hänelle paljon isoäidistä kirjoittaessaan. Minulla oli 1990-luvulla mahdollisuus vapaaseen tutkimukseen Venäjän sota-arkistossa. Siellä löysin Jartsevin selostuksen tapaamisesta Hella Wuoliojan kanssa Tukholmassa. Sen tuloksena Stalin hyväksy Väinö Tannerin neuvottelukumppaniksi.

ET kertoo muistelmissaan kaikkiaan neljssä kohdassa minusta ja aivan oikein. mutta tätälausetta ei ole

Isotalo tunnetaan aktiivisena KGB:n linkkinä Suomessa ja Ruotsissa.

Hän viittaa siihen mediavainontaan, jonka kohteeksi jouduin 1975 Metallin vaalien yhteydessä. Se oli puhtaasti Suomen sisäpoliittista kuran heittelyä. KGB agentiksi on minua kutsunut vain yksi henkilö, Ruotsin puolustusvoimien päällikkö 1992. Siis 20 vuotta myöhemmin. Haastoin hänet oikeuteen panettelusta, mutta hävisin jutun sekä KOssa että HOssa. Ruotsissa näin menetellään varsinkin vastakkain ovat maahanmuuttanut tutkija ja puolustusvoimien johtaja.

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: To Loka 13, 2016 8:48 pm
Kirjoittaja turumurre
sisotalo kirjoitti:...
ET kertoo muistelmissaan kaikkiaan neljssä kohdassa minusta ja aivan oikein. mutta tätälausetta ei ole

Isotalo tunnetaan aktiivisena KGB:n linkkinä Suomessa ja Ruotsissa.


No, asiasisällöltään noin, mutta tarkennetaan halutessasi että lauseessa mainitaan vielä: Suomessa ja Ruotsissa toimineena (en nyt sitten tiedä näyttääkö tämä mukavammalta mielestäsi...).
Lisäksi maintaan 70-luku. Lisäksi Tuomioja esittää että KGB-linkkinä toimiminen selittäisi sen arkistoon pääsyn, vanhoilla suhteilla.

Hyvin suoraan ET asian ilmaisee.

Vuonna 1978 olikin sitten vuorossa muutto Moskovaan...

Re: Sisotalon möläyksiä

Lähetetty: To Loka 13, 2016 10:03 pm
Kirjoittaja sisotalo
Ei ETn muistiinpanoissa minun kohdallani ole muuta väärää kuin juuri 1970-luku. Ei minua silloin paneteltu KGB agentiksi, jota en tietenkään koskaan ollut. Tuomioja muistaa sen kohdan väärin. Lähdin Moskovaan 1978 ja löysin sieltä itselleni ruotsalaisen vaimoin, nimeltä Helene Carlbäck, siellä syntyivät myös perheen lapset.

Toivoisin todella, että keskustelijat kävisivät lävitse koko Seppo Isotalon historian kun nyt on sisotalo lopullisesti "paljastettu" jos se nyt kelleen on ollut salaista. Ruotsalaiseen Wikipediaan on otettu hyvin asiallinen kirjoitus. Se on käynyt läpi kovan tarkastuksen

Ehkä ymmärretään minun paasaava tapani kirjoittaa. Olen pitkän ikäni aikana paljon kokenut ihminen ja nyt olen muuttamassa takaisin Moskvaan. Maailman tapahtuvat keskittyvät nyt sinne. Maa on kovan ulkoisen paineen alla. Menen raportoimaan tunnelmia, toivottavasti totuus pääsee mediaan. Nyt osallistun radion ykkösaamun keskusteluun joka aamu.

Varsinaista kritiikiä en ole saanut, mutta ilkeästi on minusta kirjoitettu. Turumurren kirjoitukset ovat makeaa hyrinää