Lastenmurhaajatar Jeanne Weber
Lähetetty: Su Loka 28, 2007 7:21 pm
Goutte d'Orin slummissa asui neljä veljestä, joilla oli kaikilla sama sukunimi, Weber.Eräällä veljeksistä oli vaimo, jonka nimi oli Jeanne.Jeanne oli syntynyt pienessä pohjoisranskalaisessa kalastajakylässä vuonna 1873.Jeanne oli tullut Pariisiin 14-vuotiaana ja oli tominut palvelijattarena, kunnes oli mennyt avioon vuonna 1893.Aviomies oli juoppo ja koska Jeanne oli menettänyt kaksi kolmesta lapsestaan vuoteen 1905 mennessä Jeannekin joi rankasti halpaa punaviiniä suruunsa.Nurkan takana asui lanko Pierre ja hänen vaimonsa.Toinen maaliskuuta 1905 Mme Pierre pyysi Jeannea lapsenvahdiksi siksi aikaa, kun olisi pesulassa.Lapsia oli kaksi Suzanne ja Georgette.Mme Pierre oli ehtinyt olla pesulassa vain vähän aikaa, kun naapuri tuli kertomaan, että 18-kuukautinen Georgette oli sairas.Naapuri oli ohi kulkiessaan kuullut lapsen haukkovan henkeään.Äiti kiiruhti kotiin ja löysi lapsensa kasvoiltaan sinisenä ja vaahtoa suun ympärillä.Lapsen täti Jeanne hieroi Georgetten rintaa.Äiti otti lapsen syliinsä ja hieroi hänen selkäänsä, kunnes hengitys muuttui helpommaksi.Äiti lähti sitten takaisin pesulaan.Kun äiti palasi tuntia myöhemmin pesulasta puhtaat pyykit mukanaan, oli Georgette kuollut.Naapuri huomasi lapsen kaulan ympärillä punaisia jälkiä ja kertoi niistä Georgetten isälle, joka ei ilmeisesti ottanut havaintoa tosissaan.Jeannen katsottiin toimineen ihailtavasti ja tehneensä parhaansa.Jeanne-tätiä tarvittiin taas yhdeksän päivän päästä, kun molempien vanhempien piti olla pois kotoa.2-vuotias Suzanne oli kuollut kun vanhemmat palasivat kotiin.Lapsella oli vaahtoa suun ympärillä.Lääkäri diagnosoi kuolinsyyksi "kouristukset".
Maaliskuun 25.päivä Jeanne meni vierailemaan toisen langon, Leon Weberin luo.Jeanne jäi hoitamaan seitsemän kuukauden ikäistä Germaine-tytärtä, kun lapsen äiti meni ostoksille.Lapsen isoäiti, joka asui alakerrassa kuuli lapsen parkuvan ja kiiruhti katsomaan mikä oli hätänä.Isoäiti löysi Germainen "kouristelemassa" ja haukkomassa henkeään.Muutaman minuutin hierominen ja taputtelu palautti lapsen ennalleen ja isoäiti palasi omaan huoneeseensa.Muutaman minuutin päästä isoäiti oli keskustelemassa naapurin kanssa, kun lapsi alkoi taas parkua.Naapuri tuli mukaan katsomaan lasta ja huomasi punaiset jäljet Germainen kaulassa.Kun vanhemmat tulivat kotiin lapsi oli palannut ennalleen.Seuraavana päivänä Jeanne Weber tuli kysymään vauvan vointia.Uskomatonta kyllä, Jeannea pyydettiin taas lapsenvahdiksi.Tällä kertaa lapsi kuoli.Kuolinsyyksi määriteltiin kurkkumätä.Kolme päivää myöhemmin Germainen hautajaispäivänä Jeanne oli kotona oman lapsensa Marcelin kanssa.Kun muut palasivat hautajaisista oli Marcel kuollut.Kouristuksia syytettiin taas kuolemantapauksesta.
Viikkoa myöhemmin viides huhtikuuta Jeanne Weber kutsui lounaalle Pierre Weberin vaimon ja toisen langon vaimon Mme. Charlesin.Mme. Charles toi mukanaan poikansa kymmenkuukautisen Mauricen.Lounaan jälkeen toiset menivät ostoksille, kun Jeanne jäi Mauricen lapsenvahdiksi.Kun naiset palasivat ostoksilta Maurice makasi sängyssä, hänen kasvonsa olivat siniset ja suun ympärillä oli vaahtoa myös kaulassa oli punaisia jälkiä. "Hysteerinen" äiti syytti Jeannea lapsen kuristamisesta, Jeanne kiisti syytöksen "raivokkaasti".Mme. Charles ottti lapsensa syliin ja meni Hospital Bretonneauhun.Sairaalassa lapsi lähettettiin välittömästi lastenosastolle.Tohtori Saillant tutki Mauricen kaulassa olevat jäljet ja tuli siihen tulokseen, että lasta oli saatettu kuristaa.Kun Saillant kuuli tarinan neljästä muusta kuolemantapauksesta viimeisen kuukauden aikana hänen epäilyksensä kasvoivat entisestään.Tohtorit Saillant ja Sevestre tekivät ilmoituksen viranomaisille.
Jeanne Weber joutui kuulusteluihin.Tarkastaja Coiret tutki Jeannen taustat ja epäilykset vaihtuivat varmuudeksi.Paljastui, että kaikki Jeannen omat lapset olivat kuolleet kouristuksiin ja muiden kuolemantapausten lisäksi tuli ilmi, että kolme vuotta aikaisemmin oli ollut vielä kaksi outoa lapsen kuolemantapausta.Lucie Alexandere ja Marcel Poyatos olivat kuolleet samaan mystiseen tapaan kun olivat olleet Jeannen hoidossa.Coiretia hämmästytti miksi Weberit olivat antaneet Jeannen hoitaa lapsia huolimatta kaikista näistä kuolemantapauksista.Ehkä he olivat fatalisteja tai välinpitämättömiä.Toisaalta taas Jeannen oman pojan Marcelin kuolema oli saattanut häivyttää kaikki muodustumassa olevat epäluulot.Kun tutkintatuomari Leydet kuuli tästä hän mietti johtuiko Marcelin kuolema halusta lievittää epäluuloja.
Leydet päätti kutsua asiantuntijan apuun.Hän päätyi tohtori Henri Léon Thoinotiin, joka oli eräs aikansa tunnetuimmista "erikoistodistajista".Thoinot aloitti tutkimuksensa Mauricesta, joka oli nyt täysin parantunut.Syytä Mauricen tukehtumiseen oli vaikea löytää, koska lapsi oli täydellisen terve.Thoinot päätti, että episodin syynä oli keuhkoputkentulehdus.Seuraavaksi Georgetten, Suzannen ja Germainen ruumiit kaivettiin ylös haudoista.Thoinot ei löytänyt merkkejä kuristamisesta lasten kaulasta.Viimeiseksi Thoinot tutki Jeanne Weberin pojan Marcelin ruumiin.Thoinot ei taaskaan löytänyt merkkejä kuristamisesta.Esimerkiksi kieliluu, joka murtuu helposti kuristamisen seurauksena oli vahingoittumaton.
Murhasyytökset aiheuttivat sensaation Ranskassa, Jeanne Weber oli Ranskan vihatuin nainen.Tuomari Leydet oli varma Jeannen syyllisyydestä.Oikeudenkäynnissä 29. tammikuuta 1906 Thoinot toisti käsityksensä, ettei lapsien ruumiista löytynyt merkkejä väkivallasta.Puolustuksen asianajaja Henri Robert pelotteli syyttäjän todistajia niin pitkään, että he alkoivat puhumaan ristiin.Oikeudenkäyntiä seuraamaan tullut yleisö oli aluksi vihamielinen Jeannelle, mutta muutti mielipiteensä ja hurrasi, kun "Goutte d'Orin Syöjätär" vapautettiin kaikista syytteistä.Brouardel (nro.1 alalla Ranskassa) ja Thoinot (nro.2 alalla Ranskassa) kirjoittivat yhdessä artikkelin lääketieteelliseen lehteen, jossa selittivät uudelleen miksi Jeanne Weber oli syytön.Suuri yleisö ei uskonut Jeannen syyttömyyten.Myöskään aviomies ei uskonut Jeannen olevan syytön ja hän jätti Jeannen.
Tässä vaiheessa Jeanne päätti muuttaa jonnekkin, missä häntä ei tunnettaisi.Häntä kuvataan veltoksi kalpeakasvoiseksi naiseksi, jolla ei ollut juurikaan mahdollisuutta saada toista miestä.Tässä vaiheessa Jeannen onni tuntui kääntyvän.Mies nimeltään Sylvain Bavouzet kirjoitti Jeannelle.Näytti siltä, että Sylvainia oli koskettanut Jeannen kohtalo.Hän tarjosi Jeannelle taloudenhoitajan paikkaa Chambonissa, Indren departmentissa.Keväällä 1907 Jeanne Weber (hän käytti nyt tyttönimeään Moulinet) saapui Sylvain Bavouzetin tilalle.Paikka oli kurja ja köyhä.Sylvain oli leskimies, jolla oli kolme lasta, vanhin lapsista oli "ruma" tytär jolla oli ristihuuli.Sylvain halusi todellisuudessa halpaa työvoimaa ja naisen sänkyynsä.
Kuukautta myöhemmin, huhtikuun 16. päivänä 1907 Bavozet tuli kotiin ja löysi 9-vuotiaan poikansa Augusten sairaana.Auguste oli syönyt paljon paikallisissa häisssä, joten kyseessä saattoi olla ruoansulatushäiriö.Augusten sisar Louise lähetettiin hakemaan lääkäriä.Tohtori Papazoglou antoi Louiselle ruoansulatushäiriöihin tarkoitettua mikstuuraa ja lähetti lapsen takaisin kotiin.Joitakin tunteja myöhemmin Sylvain Bavouzet saapui lääkärin luo kiihtyneenä.Augusten tila oli huonompi.Kun lääkäri saapui paikalle oli Auguste kuollut.Lapsella oli päällään puhdas paita, joka oli napitettu kiinni kaulaan asti.Kun kaulus avattiin niin tohtori Papazoglou näki punaisen jäljen Augusten kaulan ympärillä.Lääkäri kieltäytyi antamasta kuolintodistusta.Seuraavana päivänä kuolinsyyntutkija Charles Audiat päätteli, että huolimatta punaisesta jäljestä Auguste oli varmaankin kuollut aivokalvontulehdukseen.
Kuolleen pojan sisar Germaine (se ristihuulinen) vihasi uutta taloudenhoitajaa.Germaine oli kuullut kuinka taloudenhoitaja oli valehdellut lääkärille.Jeanne oli kertonut, että poika oli oksentanut ennen kuolemaansa ja siksi Augusten päälle oli vaihdettu uusi paita.Ei tiedetä varmasti kuinka Germaine sai tietää Jeanne Weberin oikean henkilöllisyyden.Varmaa on kuitenkin se, että Germaine meni Villedieun poliisiasemalle kaikkine tietoineen ja syytti Jeannea veljensä murhasta.Tutkintatuomari vaati uutta ruumiinavausta.Sen suoritti tohtori Bruneau.Hän löysi todisteita siitä, että lapsi oli mahdollisesti kuristettu.Jeanne Weber pidätettiin.Pidätys aiheutti valtavan metelin Pariisissa.
Henri Robert, mies joka oli ollut Jeannen asianajaja edellisessä oikeudenkäynnissä lupautui puolustamaan häntä ilmaiseksi.Thoinot (myöskin edellisestä oikeudenkäynnistä) vaati uutta tutkintaa.Myös Brouardel liittyi joukkoon.Näiden miesten mielestä Jeanne oli pelastettava yleisön ennakkoluuloilta.Tämä onneton nainenhan oli ilmi selvästi viaton.Thoinot teki uuden ruumiinavauksen kolme ja puoli kuukautta Augusten kuoleman jälkeen.Mätänemisen takia ei voitu päätellä oliko lapsi kuristettu.Thoinot antoi kuolinsyyksi lavantaudin (toisen kirjoittajat puhuvat vilutaudista, eli malariasta).Lisää lääkäreitä kutsuttiin mukaan tutkimuksiin.Kaikki olivat Thoinotin kanssa samaa mieltä.Niin suuri oli Thoinotin arvovalta, että tutkintatuomari Belleau päätti hylätä syytteet Jeanne Weberiä vastaan.Belleau kuitenkin itse uskoi Jeannen olevan syyllinen.Henri Robert piti luennon oikeuslääketieteellisessä seurassa, jossa tuomitsi maalaislääkäreiden ja tuomareiden tyhmyyden ja tietämättömyyden.
Jeanne Weber oli vapaa murhaamaan taas.Historia toisti itseään.Ihmisystävällinen lääkäri Georges Bonjeau tarjosi Jeannelle työtä ogrevilleläisessä lastenkodissa.Jeanne ehti olla viikon työssään, sitten hänet löydettiin kuristamasta lasta.Bonjeau ei tehnyt ilmoitusta Jeannesta.Ainoa seuraus oli se, että Jeanne menetti työnsä.Jeannesta tuli maankiertäjä, joka eli prostituutiolla.Jeanne pidätettiin irtolaisuudesta.Hänet lähetettiin mielisairaalaan Nanterreen.Jeanne vapautettiin mielisairaalasta nopeasti, koska hänen katsottiin olevan terve.Mies nimeltään Joly tarjosi Jeannelle suojelustaan ja pariskunta asui vähän aikaa Lay-Saint-Remyssä lähellä Toulia.Joly kuitenkin kyllästyi Jeanneen ja heitti hänet ulos ja Jeanne ryhtyi taas ilotytöksi.Lopulta hän tapasi miehen nimeltään Emile Bouchery.Pariskunta asettui asumaan Poirot-nimisen pariskunnan pitämään halpaan majataloon.Eräänä iltana "Mme Bouchery" kertoi Poiroteille, että hän pelkäsi, että Emile saattaisi pahoinpidellä häntä, kuten miehellä oli usein tapana juovuksissa ollessaan.Jeanne kysyi voisiko Poirotien 7-vuotias poika Marcel nukkua hänen vuoteessaan.Poirotit suostuivat tähän.Noin kello kymmenen aikaan samana iltana Poirotit kuulivat lapsen huutoja.He murtautuivat Mme Boucheryn huoneeseen ja löysivät Marcelin kuolleena.Marcelin suu oli peittynyt veriseen vaahtoon.Mme Bouchery oli myös veren peittämä.Pikaisesti paikalle kutsuttu lääkäri tajusi, että lapsi oli kuristettu.Tuskissaan Marcel oli purrut kieltään.Poliisit löysivät Mme Boucheryn taskusta Henri Robertin kirjoittaman kirjeen ja poliisit tajusivat, että heillä oli käsissään Jeanne Weber.
Taas jälleen kerran Henrin ja Thoinotin maine oli vaakalaudalla.Uskomatota kyllä, miehet eivät myöntäneet tehneensä virheitä aikaisemmissa oikeudenkäynneissä.Miehet olivat sitä mieltä, että todisteet osoittivat kiistattomasti Jeanne Weberin murhanneen Marcel Poirotin.Miesten mukaan tämä oli Weberin Ensimmäinen murha, joka johtui Jeannen kärsimästä vuosien vainosta.Ranskalainen lehdistö halveksi avoimesti tätä mielipidettä.Niin suuri oli Thoinotin vaikutusvalta, että Jeanne Weber julistettiin mielisairaaksi 25.päivä lokakuuta 1908.Hänet lähetettiin Maren saarelle Tyynelle valtamerelle, jossa oli mielisairaala.Jeanne eli saarella kaksi vuotta.Hänen kuolemastaan on kaksi versiota.Toisen mukaan hän kuoli kouristuksiin kädet oman kaulansa ympärillä.Vähemmän uskottava versio kertoo, että Jeanne kuristi itsensä omin käsin.
*Weberin sanotaan kuristaneen "ainakin kymmenen lasta"
*Olisi mielenkiintoista tietää joitakin asioita Jeannesta.Miten hän reagoi, kun kaksi hänen omista lapsistaan oli kuollut?Kuolivatko nämä lapset luonnollisesti vai kuristiko Jeanne heidät?Mikä oli ympäristön reaktio kun nämä kaksi kuolivat?Oliko Jeanne hautajaisten keskipisteenä?Älykäs lukija varmasti ymmärtää mitä ajan takaa.
Edit: lähteet: Newton,Wilson,internet...
*Alapuolella on "Syöjättären" kuva