Joe Hunt - Valkokauluspsykopaatti
Lähetetty: Ti Marras 03, 2015 11:38 pm
Mitä tahansa rahan vuoksi
Hedayat Eslaminia
Viisi nuorta miestä tapasivat Villa-motellissa, lähellä Belmontia, Kaliforniaa, toteuttaakseen epätoivoisen juonen, jota he kutsuivat nimellä "Projekti Sam". Se, mikä oli alkanut sijoitusklubina, oli tullut painajaismaiseksi uhkayritykseksi. Myöhemmin puolustusasianajaja sanoi heidän olleen yksinkertaisesti "epäkypsiä", kun muiden mielestä he olivat kylmäverisiä hirviöitä.
Dean Karnyn myöhemmän todistuksen mukaan Joe Huntin johdatuksella Karnyn, Ben Dostin ja Jim Pittmanin piti kidnapata Hedayat Eslaminia, rikas iranilainen poliittinen maanpakolainen ja pakottaa hänet luovuttamaan omaisuutensa pojalleen Rezalle. Itseasiassa Reza oli yksi tästä viisikosta. Ei ole selvää, ymmärsikö Reza koko juonen - että kun rahansiirto olisi tapahtunut, isä surmattaisiin - mutta hän halusi päästä käsiksi isänsä omaisuuteen, jonka arvoksi arvioi 30 miljoonaa dollaria. Sitten Reza sijoittaisi klubiin, joka oli hiljattain hyväksynyt hänet jäsenekseen ja siten klubi pääsisi vaikeasta taloudellisesta ahdingosta, jota sille oli karttunut. Kaikki voittaisivat… paitsi Hedayat.
Kyseinen klubi oli 1980-luvun alussa perustettu BBC Consolidated, Inc. ja koiranleuat pilkkasivat sitä Biljonääri poikien klubiksi. Randall Sullivan sanoi The Price of Experiencessa, että se oli osittain sijoituskorporaatio ja osittain yksityinen sosiaalinen kerho. Mutta se ei ollut paljon mitään kaikkina tulevina päivinä ennen kuin jäsenet pääsisivät käsiksi valtavaan määrään rahaa kiireellä. Tämä suunnitelma täytyi laittaa toteen.
Kuten rikoskumppanit myöhemmin muistelivat, juuri Reza oli näitä juonia ehdottanut, vakuuttaen klubijohtaja Joe Huntille, että heitä ei välttämättä yhdistettäisi isän kidnappaukseen. Hänen isällään, joka oli ollut Iranin vallasta suistetun shaahin ystävä, oli paljon vihollisia Ajatollah Khomeinin vallan alla ja Reza uskoi, että he saisivat helposti käännettyä syyn jonkin anonyymin ryhmän niskoille.
Ajatollah Khomeini
Se kuulosti hyvältä ja Joe Hunt oli valmis mihin vain, minkä uskoi tuovan hänelle menestystä ja rikkauksia. Kun he olivat päättänneet, mikä olisi ”turvatalo”, jossa he pitäisivät Rezan isää, Joe otaksui ”joutuvansa” käyttämään jonkin verran kidutusta ja nimitti itsensä ”kidutusmestariksi”. Hän näytti odottavansa, että pääsisi toteuttamaan katalat suunnitelmat, ainakin Dean Karnyn mielestä.
Kirjassaan The Billionaire Boys Club kirjailija Sue Horton kuvailee tunaroitua kidnappausta heinäkuun 30. yönä vuonna 1984. Hänen kirjansa pohjalta tehtiin myöhemmin elokuva, jossa Judd Nelson näytteli Joe Huntia, vaikka osa nimistä olikin muutettu.
Kaiken ottaminen irti tilanteesta
Joe Hunt
Joe oli tuonut klubin jäsenet Dean Karnyn ja Ben Dostin sekä erään entisen turvallisuusvartijan - voimakkaan, mustan miehen nimeltä Jim Pittman (aka Jim Graham).
Motellissa Joe ja Ben laittoivat päälle ruskeat UPS-uniformut ja Dean kääri ruskeaa paperia sinisen arkun ympärille, joka oli niin iso, että aikuinen mies mahtui sen sisään. He laittoivat arkun Joen isältä lainatun matkailuauton takakonttiin ja lähtivät ajamaan kohti Rezan isän kotia.
Joella oli valmiina kloroformi, jolla hän iskisi miehen tajuttomaksi, ja UPS-uniformuissaan pojat käyttivät sitä pahaa-aavistamattomaan mieheen. Uhri päästi kovaäänisiä huudahduksia, mutta kymmenessä minuutissa he olivat saaneet uikuttavan Eslaminian painavan arkun sisään. Pian he siirsivät sen U-Haul-autoon ja ajoivat kolmen auton kuljetussaattuen kanssa San Franciscosta takaisin operaation keskukseen, Los Angelesiin.
Oli kuuma yö ja arkun sisältä kantautuvat äänet viittasivat siihen, että vanki haukkoi henkeään ilman puutteessa. Ruuvimeisselillä Dean kairasi muutamia reikiä arkun kylkeen, mutta kun Eslaminia huusi, hän peitti reiät taas. Hän ei halunnut ohimenevissä autoissa kulkevien ihmisten kuulevan.
Lopulta he siirsivät arkun matkailuautoon ja pian miehen läähätys ja huuto lakkasi. Dean avasi arkun ja katsoi sinne ja häneen iskeytyi tuulahdus kuumaa ilmaa ja virtsan haju. Deanille tuli huono olo, joten hän kääntyi poispäin. Kun Joe vaati häntä tarkistamaan matkalaisen kunnon, hän avasi arkun taas. Mies kuolasi ja hänen vatsansa liikkui, joten Dean sulki kannen. Kun hän tarkasti taas taskulampun kanssa, Eslaminia näytti kuolleen. Hän etsi pulssia, eikä sitä löytynyt.
”Hän on kuollut”, Dean sanoi Joelle.
Joe näytti ottavan asian rennosti. Kirjailija Randall Sullivan viittaa, että Joen ainoa huoli ei ollut paljastaa tätä tapahtumien käännettä Rezalle vielä. Se ei ollut ollut osa suunnitelmaa, mutta Joe löysi tavan ottaa kaikki irti tilanteesta. Niin hän aina löysi. Se oli hänen elämän filosofiansa. Se, mitä hän ei vielä tuolloin ymmärtänyt, oli, että osa klubin jäsenistä oli päättänyt saaneensa tarpeeksi Joesta ja BBC:stä. Tämä ei ollut ensimmäinen tappo, johon Joe oli yhdistänyt heidät. He olivat jo menneet poliisin puheille.
Katsotaanpa, miten tämä kuolettava seikkailu sai alkunsa.
Psykopaatti
Joe Hunt, nuorempana
Joe Hunt, a.k.a. Joe Gamsky, oli Kathy ja Larry Gamskyn toinen poika. Hän syntyi Halloweenina 1959 ja kun hän kasvoi, hänen kouluttajilleen tuli selväksi, että hän oli akateemisesti lahjakas. Sullivan kirjoittaa, että yksi pojan opettajista sanoi, ettei tämä ollut vain älykkäin hänen koskaan näkemänsä oppilas, vaan myös kypsä ja ”epätavallisen rauhallinen”. Vähänpä opettaja tiesi siitä, että kuvaili psykopaatin olemusta.
Hannu Lauerman Amerikan versio, psykopatian eturivin asiantuntija, kanadalainen tutkija tohtori Robert Hare sanoo, että psykopaatit osoittavat tiettyjä selkeitä luonteenpiirteitä, huomattavaa kiintymyksen puutetta muihin, impulsiivista päätöksen tekoa, katumuksen puutetta, taipumusta rationalisoida tekemisiään ja syyttää muita, viehättävä ja manipuloiva käytös ja empatian puute. Joe Hunt kasvoi kaikkiin näihin piirteisiin ja lisäksi hän oli verbaalisesti taitava, oikein liukaskielinenkin. Hän oli myös ylimielinen ja narsistinen, eikä koskaan jättänyt tilaisuutta käyttää muita hyväkseen. Ilman muodollista diagnoosiakin, kuvaukset hänen sanomisistaan ja käytökseen sopivat helposti prototyyppiin.
Itseasiassa kaikki huomasivat, että nuori Joe oli melko kilpailuhenkinen ja täydellisyyteen pyrkivä. Hänen täytyi tehdä vaikutus muihin ja hänen täytyi voittaa. Mikä pahempaa, joskus hän petti ja valehteli. Tai sitten hän ”järkeili” tukalan tilanteen näyttämään joltain muulta, kuin mitä se tosiasiassa oli. Tästä strategiasta tuli hänen tavaramerkkinsä ja kun hän antoi itselleen tehtävän tehdä vaikutus kielensä antimilla, hän lisäsi toisen aseen: sanojen paljous, joka lumosi muut. Hänestä tuli taitava ja uhkaava myyntimies.
Tohtori Robert Hare
Klubi
Joe ja hänen vanhempi veljensä kävivät molemmat maineikasta Los Angelesin yksityiskoulua, Harvard Clubia, stipendillä. Joe, 12, ei tullut kovin hyvin toimeen näyttelijöiden, elokuvantekijöiden ja yritysten liikemiesten pentujen kanssa. Hänen perheensä ei ollut rikas ja tuon ikäisenä hän oli sosiaalisesti kömpelö. Hän liittyi rikostekniseen klubiin, jonka myötä hän sai jonkinlaista sosiaalista elämää, mutta hänet potkittiin pois, kun hän väärensi todisteita väittelyn aikana. Hän otti sen raskaasti, mutta toipui.
Joen isä, joka vaati lapsia kutsumaan häntä Larryksi, piti itseään Joen opettajana. Kuten Sue Horton asian ilmaisi, isä vaati, että lapset oppisivat pärjäämään omin päin niin nopeasti kuin mahdollista. Kun Joe jätti kesken opintonsa Eteläisen Kalifornian yliopistossa, Larry lähetti hänet bisneskouluun, jossa hän 19 vuoden iässä suoritti tilintarkastajan tutkinnon. Kun hän oli nuorin henkilö, jonka eräs firma oli tutoroinut onnistuneesti, hän kehuskeli olevansa nuorin henkilö koko Kaliforniassa, joka oli läpäissyt tutkinnon. (Hortonin kirjaan perustuvassa filmissä hänet esitetään maan nuorimpana.)
Joe onnistui tekemään vaikutuksen kahteen toiseen nuorukaiseen, Dean Karnyyn ja Ben Dostiin, jotka kävivät myös Harvardin opinahjoa. Joe alkoi hengailla heidän kanssaan ja mainitsi haluavansa perustaa sijoitusklubin hyvin toimeentulevista perheistä tuleville jäsenille, jotka voisivat tehdä hyvän vaikutelman ja auttaa klubia menestymään. Hän kuvaili joitain ideoitaan kaupata tuotteita pienellä riskillä ja muut pojat olivat vaikuttuneet. Hän myös kertoi heille haluavansa luoda korporaation Ayn Randin työhön perustuvalla utopistisella ilmapiirillä, jossa kukin voisi tehdä sitä, mihin parhaiten soveltui. Hän kuitenkin tarvitsi rahaa päästäkseen alkuun.
Sitten vuonna 1980, Joen isä, erottuaan Kathysta, muutti Chicagoon. Joe meni hänen kanssaan ja tutustui Chicagon raaka-ainepörssiin. Hän oli arkailematon liikemies, joka teki vaikutuksen tapaamiinsa ihmisiin ja pärjäsi erittäin hyvin. Hän vakuutti Dean Karnyn vanhemmat sijoittamaan rahaa häneen ja he antoivat hänelle 150 000 dollaria.
Juuri noihin aikoihin Joen isä vaihtoi nimensä Ryan Huntiksi ja Joe seurasi perässä ottamalla tuon uuden sukunimen. Ero oli siinä, että Larry vaihtoi nimensä laillisista kautta, Joe ei.
Sitten pian Joe menetti 14 miljoonaa dollaria. Hän kertoi tarinaa, että menestyksestä kateelliset ihmiset olivat pusertaneet hänet. Elokuvassa hän nimeää Mafian ja Lähi-idän konsernin, mutta Hortonin kirjassa hän syyttää suurta kiinteistönvälityspaikkaa. Kun hän palasi L.A.:han kaksi vuotta lähtönsä jälkeen, hänellä oli neljä dollaria, mutta hän vakuutti ne, jotka olivat menettäneet rahansa hänen kanssaan, että hänellä oli pomminvarma suunnitelma niiden tienaamiseksi takaisin ja vielä enemmän. Jostain syystä he uskoivat häntä.
Sullivan tiivistää sen: ”Voitat vallan ihmiseen tietämällä kaksi asiaa, Joe selitti: toinen on, mitä he halusivat, toinen, mitä he pelkäsivät.”
Se, mitä tutkijat eivät tienneet, oli, että Joe oli itseasiassa ottanut heidän rahansa, mutta ei ollut rekisteröinyt niitä sijoittajien nimiin. Häntä tutkittiin ja hänelle asetettiin kaupantekokielto kymmeneksi vuodeksi.
Se ei kuitenkaan pysäyttänyt Joe Huntia. Hän tiesi, kuinka kiertää systeemiä ja pian hän motivoi Benia ja Deania auttamaan häntä keräämään ihmisiä klubiin, jota hän halusi kutsuttavan BBC:ksi. Nimi tuli Chicagon Bombay Bicycle Clubista, jossa hän oli pelaillut videopelejä.
Kolmelle hyvin pukeutuneelle nuorelle miehelle, jotka osasivat höpöttää, ei ollut vaikeaa saada muita nuoria miehiä kiinnostumaan heidän ideoistaan. Kaiken kaikkiaan, mielikuva oli kaikki kaikessa ja he näyttivät aika hyviltä. Ben ja Dean uskoivat Joea ja Joe tiesi, kuinka puhua hyvin. Pian klubi oli perustettu ja toiminnassa ja sinisilmäiset ja naiivit sijoittajat pitivät sitä pystyssä.
Sullivan kertoo muuan miehestä, joka oli juuri tavannut Joen ja kävellyt pois tuntien, että tässä oli toivoa tulevaisuuden sukupolville.
Paradoksi filosofia
Joe vakuutti ihmisille, että elämä elettiin parhaiten ja bisnekset tehtiin parhaiten sillä, mitä hän kutsui "paradoksi" filosofiaksi. Se oli yhdistelmä tilannetta ja utilitaristista etiikkaa: tarkoitus pyhittää keinot ja ihmisen pitää tehdä kaikki, mistä on hänelle hyötyä. Eri perspektiiveistä samalla esineellä tai tilanteella voi olla ristiriitaisia ominaisuuksia: valkoinen on mustaa ja musta on valkoista. Kaikki riippuu siitä, miten asiaa katsoo. Niin kauan, kun siitä saa lopuksi palkkionsa, saa tehdä mitä vain. Mitä vain.
Klubin sisäpiirin ”jätkät”, kuten he itseään kutsuivat, valmistivat esittelyn 1983 antaakseen 30 mahdollista jäsentä, joista Joe hahmotteli, kuinka klubi muodostuisi. Sue Horton tuo esiin, että hän otti keskeiset opinkappaleensa science fictionista: ihmiset toimivat muutamista jäsenistä muodostuvissa "soluissa" ja "ryhmässä" kommunikoidakseen. He ehdottavat "muotoja", tai rahallisia projekteja koko ryhmän suostumuksella ja muoto saa "ulostulon".
Klubia itsessään pyörittää tietyllä tasolla oleva henkilökunta ja kolmea perustajaa piti kutsua "Varjoisiksi". Varjoisa, joku, joka toimi varjoisassa valtakunnassa, oli sopiva johtajaksi, koska hän parhaiten ymmärsi paradoksi filosofian ja oli sitoutunut suojelemaan sitä tekemällä, mitä ikinä täytyi tehdä. Varjoisat ovat tuomareita Paradoksi oikeudessa ja ne ratkaisevat kaikki sisäiset kiistat.
Kun Joe laittoi seuralaisensa yhteen ja toi lisää jäseniä - aina nuoria miehiä rikkaista perheistä - hän laittoi heidät testiin, jota kuvailtiin myöhemmin oikeudessa näin:
"Murhaisitko jonkun miljoonasta dollarista, jos tietäisit, ettet jäisi kiinni?"
"En."
"Tekisitkö sen, jos siten säästäisit henkesi?"
"En."
"Murhaisitko jonkun, jos sinun täytyisi tehdä se pelastaaksesi äitisi?"
"No... joo."
"Sitten et voi väittää, että sinulla on raja, jota et voi ylittää."
Jos absoluuttista moraalia ei ollut, kuten Joe vannoi, oli kyse vain siitä, että uskoi tarpeeksi tilanteeseen, tehdäkseen, mitä tilanne vaati. Joe onki aina psykologista vaikutusvaltaa, riippumatta siitä, mitä siitä hyötyi; päihitti viiniasiantuntijan, huijasi sijoittajaa siitä, mihin tämän rahat menivät tai manipuloi tovereitaan tekemään kaiken, mitä hän pyysi.
Itseasiassa he eivät edes saaneet palkkaa. Useimmat saivat taskurahansa vain vanhemmiltaan, joten Joe osteli heille tavaroita, maksoi lounaita ja antoi joskus setelirullia käteistä taskuistaan. Hän piti heidät melko tiukassa hihnassa. Hän oli heidän lempeä isukkinsa.
"Hän lumosi meidät", yksi jäsenistä myöhemmin tunnusti. Joella oli karismaattinen tapa ja kyky kertoa vakuuttavia tarinoita menestyksestään sekä selittää, mitä hänen oli täytynyt tehdä pysyäkseen siinä voittokulussa. Muut ottivat omikseen hänen hankkeensa ja tulivat hänestä emotionaalisesti riippuvaisiksi. Joen metodi oli iskostaa heihin kaiken kattava halu hulppeisiin autoihin, kauniisiin tyttöihin ja leveään elämäntyyliin, jotta he menisivät mukaan kaikkeen, mitä hän teki, jopa murhaan.
Konna vs. konna
Joen upein unelma oli majoittaa kaikki hänen kundinsa suureen huoneistoon yhdeksi sosiaaliseksi ja bisnes-yksiköksi ja hän tiesi, että se veisi paljon rahaa. Hän katseli sijoituksia ja päätti saada BBC:n energia areenalle, joten hän suostutteli biotieteilijä Gene Browningin myymään hänelle oikeudet laitteeseen, jota tämä kutsui Syklotroniksi. He antaisivat hänelle palkkaa, talon ja auton vastineeksi oikeuksista kehittää ja markkinoida laitetta. Browning suostui.
Nyt he tarvitsivat vielä enemmän rahaa, joten he etsiskelivät ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita sijoittamaan koneen prototyyppien kehittämiseen Microgenesis-nimisen yhtiön suojeluksen alla.
Tehdäkseen paremman vaikutelman Joe vuokrasi kalliin toimistopuvun ja kertoi sijoittajille tekevänsä rahaa nopeasti ja jatkuvasti ja rakensi BBC:stä yhtiötä, joka näytti menestyvältä ja kiireiseltä. Todellisuudessa pojilla ei ollut paljon tekemistä. Eikä Joe sijoittanut rahaa. Sen sijaan hän käytti kaiken, minkä onnistui jostain repimään, vuokraan, hulppeisiin juhliin ja autokokoelmansa kartuttamiseen.
Hän tarvitsi paljon rahaa ja hän tarvitsi sen nopeasti. Oli aika ottaa yhteyttä Ron Leviniin.
Ron Levin
Levin tunnettiin siitä, että hän oli joskus sivutoimisesti johtanut useita yrityksiä, mutta hän oli myös konna, joka oli istunut vankilassa.
Levin suostui tapaamaan hänet ja kuuntelemaan kaiken, mitä tällä oli sanottavaa, muttei tarjonnut yhtään rahaa. Joe jatkoi hänen ahdisteluaan ja lopulta kertoi tälle saaneensa suuren sijoituksen joltain muulta. Hän jopa näytti shekin. Levin vain nauroi toisen sijoittajan herkkäuskoisuudelle.
Hän antoi Joen kuitenkin todistaa, mihin tämä pystyy. Hän asetti viiden miljoonan luottorajan tietyllä sijoitusfirmalla ja Joe voisi käyttää tuota summaa näyttääkseen kykynsä. Kun Joe lopulta menetti 4 miljoonaa, hän sai vinkkejä muilta meklareilta ja seitsemässä viikossa hän oli ajanut Levinin viisi miljoonaa 14 miljoonaan. Sitten Levin sulki tilin. Joe oli luvannut puolet BBC:n tuotosta, joten he odottivat tosissaan kuin kuuta nousevaa, että heille lähetettäisiin yli neljän miljoonan shekki.
He alkoivat juhlia aikaisin vuokraamalla kalliilta alueelta asuntoja, joista oli näkymä Beverly Hillsin Wilshire bulevardille. Joe kuvaili heille visionsa, että he kaikki eläisivät ja tekisivät töitä samassa paikassa, yhtenä suurena perheenä. Innostuksen kiilto silmissään hän puhui luksusautoista, joita he ostelisivat ja yhdessä ajelisivat.
Kuitenkin jopa kaiken tämän juhlinnan keskellä, jäsenistä yhden, Dave Mayn, epäilyt heräsivät. Hän ei vain purematta niellyt Joen ajatuksia, vaikka hänen kaksoisveljensä Tom selvästi niin tekikin. Dave päätti odottaa ja tarkkailla.
Mayn kaksoset lukion vuosikirjassa
Ei kestänyt kauaa ennen kuin Joe alkoi ihmetellä, miksei shekki saapunut. Levin vältteli hänen soittojaan, joten hän soitti meklarille ja sai tietää, että koko juttu oli ollut vain paperilla. Mitään rahaa ei ollut koskaan ollut. Se oli pelkkää peliä.
Itseasiassa, tulevina päivinä Joe sai selville jotain vielä pahempaa: Levin oli käyttänyt häntä huijatakseen jotakuta muuta. Hän oli ottanut lausuntoja Joen kauppapapereista näyttääkseen niitä toiselle sijoitusfirmalle saadakseen suuren lainan. Konna oli tehnyt konnuuksia konnalle.
Sitten Levin sanoi käyttäneensä rahaa ostaakseen ostoskeskuksen Chicagossa ja hän antaisi BBC:lle osuuden. He luulivat pääsevänsä nousuun, mutta sitten selvisi, ettei mitään ostoskeskusta ollut.
Joe ei ollut vielä valmis vain hyväksymään häviötä. Hän oli vaikeassa taloudellisessa ahdingossa ja hänen egonsa oli kokenut kolauksen. Hän joutui kohtaamaan kundinsa ja kertomaan heille totuuden, mutta jälkeenpäin "kundit" myös kertoivat hänen lisänneen, että jonain päivänä Ron Levin surmattaisiin.
Lista
Jim Pittman (aka Jim Graham)
Dean esitteli Joen turvallisuusvartijalle, joka kutsui itseään Jim Grahamiksi, vaikka hänen oikea nimensä oli Jim Pittman. Hän oli musta muskelimies, joka väitti pelanneensa jalkapalloa ammattitasolla ja voittaneensa painonnostokilpailuja. Hänen oli täytynyt lentää Delawareen paetakseen syytteitä vakavista rikoksista. Koska hän tiesi aseista ja räjähteistä, hänet päästettiin sisäpiiriin. Hänestä tuli BBC:n turvallisuuden pää.
Näihin aikoihin yksi pojista hoksasi, että ryhmä kulutti noin 70 000 dollaria kuussa, mutta hän ei nähnyt saman määrän tulevan takaisin tuloina. Hän ymmärsi, että Joe tuhlasi sijoittajien hänelle uskomia rahoja. Ei ollut pullat hyvin uunissa.
Joe päätti, että oli aika painostaa Leviniä maksamaan heille edes jotakin. Hän päätti, että he pakottaisivat Levinin allekirjoittamaan joitain omaisuuseriä ja sitten tappaisivat hänet. Hän jättäisi kauppasopimuksen Microgenesis-yhtiöstä Levinin kotiin, jotta olisi helppo selittää, miksi hänellä oli allekirjoitettu shekki ja hän kirjoitti paljon kirjeitä eestaas kauppasopimuksesta. Myös ne jätettäisiin Levinin kotiin. Järjestelmällinen luonne kun oli, Joe teki seitsemänsivuisen listan asioista, jotka täytyi hoitaa. Niihin lukeutui seuraavaa:
Jim kaivaa kuopan
Joe saapuu 9:00. Päästää Jimin sisään.
Teippaa suu
Käsiraudat
Tapa koira
Suunnitelma oli tuoda jotain lounasta Ronille ystävällisyyden eleenä, jotta he voisivat tavata. Sitten Jim saapuisi aseen kanssa ja vaatisi rahoja, jotka tämä oli velkaa. Joe kertoisi Levinille Jimin olevan mafiasta ja surmaavan heidät molemmat, ellei Levin allekirjoittaisi muhkeaa shekkiä. Shekin saatuaan he pakkaisivat Levinin laukut, koska tämä oli aikonut matkustaa New Yorkiin seuraavana päivänä ja ”lähettäisivät” Levinin pois kaupungista. Sitten Jim menisi New Yorkiin ja käyttäisi Levinin luottokortteja, jotta vaikuttaisi siltä, että Levin todella oli käynyt siellä.
Keskiviikkona 6. kesäkuuta 1984 Joe ja Jim toteuttivat tämän suunnitelman. He saivat Levinin allekirjoittamaan 1500 000 shekin sveitsiläiseen pankkiin. He laittoivat hänet käsirautoihin ja veivät makuuhuoneeseen ja laittoivat hänet makaamaan kasvot sängyn valkoisella peitteellä. Toinen miehistä - koskaan ei selvinnyt kumpi - ampui Levinin ja he käärivät hänet peittoon ja rahtasivat hänet ulos BMW:n takakontissa olevan roinan sekaan.
Oli juuri Joen idea viedä hänet Soledad Canyonille, noin tunnin matkan päähän Los Angelesista. Hän kävi siellä usein metsästämässä ja huomasi, että se oli oiva paikka ruumiin hylkäämiselle: mitään tai ketään, mikä sinne jätettiin, ei koskaan löytyisi.
Dean Karny todisti myöhemmin, että Joe oli kuvaillut, mitä he olivat tehneet kanjonilla: he ampuivat Levinin ruumista monta kertaa, jotta häntä ei voitaisi tunnistaa. Tämän kammottavan session aikana Levinin aivot olivat hypänneet hänen kallostaan rintakehälle - mielikuva, jota Karny ei koskaan unohtaisi. Mikä pahempaa, oli tapa, jolla Joe kertoi tarinan, ikäänkuin se olisi ollut siistiä katseltavaa.
Sitten Jim meni New Yorkiin, kun Joe yritti vaihtaa shekkiä rahaksi. Hän oli jättänyt kauppasopimuksen ja kirjeenvaihdon Levinin taloon, joten hän tunsi olevansa täydellisen turvassa, mutta hän oli kaikessa kiireessä unohtanut, että ruumiista eroon hankkiutuminen oli myös "to do" listalla. Myös se lista oli talossa.
Jatkuu
Hedayat Eslaminia
Viisi nuorta miestä tapasivat Villa-motellissa, lähellä Belmontia, Kaliforniaa, toteuttaakseen epätoivoisen juonen, jota he kutsuivat nimellä "Projekti Sam". Se, mikä oli alkanut sijoitusklubina, oli tullut painajaismaiseksi uhkayritykseksi. Myöhemmin puolustusasianajaja sanoi heidän olleen yksinkertaisesti "epäkypsiä", kun muiden mielestä he olivat kylmäverisiä hirviöitä.
Dean Karnyn myöhemmän todistuksen mukaan Joe Huntin johdatuksella Karnyn, Ben Dostin ja Jim Pittmanin piti kidnapata Hedayat Eslaminia, rikas iranilainen poliittinen maanpakolainen ja pakottaa hänet luovuttamaan omaisuutensa pojalleen Rezalle. Itseasiassa Reza oli yksi tästä viisikosta. Ei ole selvää, ymmärsikö Reza koko juonen - että kun rahansiirto olisi tapahtunut, isä surmattaisiin - mutta hän halusi päästä käsiksi isänsä omaisuuteen, jonka arvoksi arvioi 30 miljoonaa dollaria. Sitten Reza sijoittaisi klubiin, joka oli hiljattain hyväksynyt hänet jäsenekseen ja siten klubi pääsisi vaikeasta taloudellisesta ahdingosta, jota sille oli karttunut. Kaikki voittaisivat… paitsi Hedayat.
Kyseinen klubi oli 1980-luvun alussa perustettu BBC Consolidated, Inc. ja koiranleuat pilkkasivat sitä Biljonääri poikien klubiksi. Randall Sullivan sanoi The Price of Experiencessa, että se oli osittain sijoituskorporaatio ja osittain yksityinen sosiaalinen kerho. Mutta se ei ollut paljon mitään kaikkina tulevina päivinä ennen kuin jäsenet pääsisivät käsiksi valtavaan määrään rahaa kiireellä. Tämä suunnitelma täytyi laittaa toteen.
Kuten rikoskumppanit myöhemmin muistelivat, juuri Reza oli näitä juonia ehdottanut, vakuuttaen klubijohtaja Joe Huntille, että heitä ei välttämättä yhdistettäisi isän kidnappaukseen. Hänen isällään, joka oli ollut Iranin vallasta suistetun shaahin ystävä, oli paljon vihollisia Ajatollah Khomeinin vallan alla ja Reza uskoi, että he saisivat helposti käännettyä syyn jonkin anonyymin ryhmän niskoille.
Ajatollah Khomeini
Se kuulosti hyvältä ja Joe Hunt oli valmis mihin vain, minkä uskoi tuovan hänelle menestystä ja rikkauksia. Kun he olivat päättänneet, mikä olisi ”turvatalo”, jossa he pitäisivät Rezan isää, Joe otaksui ”joutuvansa” käyttämään jonkin verran kidutusta ja nimitti itsensä ”kidutusmestariksi”. Hän näytti odottavansa, että pääsisi toteuttamaan katalat suunnitelmat, ainakin Dean Karnyn mielestä.
Kirjassaan The Billionaire Boys Club kirjailija Sue Horton kuvailee tunaroitua kidnappausta heinäkuun 30. yönä vuonna 1984. Hänen kirjansa pohjalta tehtiin myöhemmin elokuva, jossa Judd Nelson näytteli Joe Huntia, vaikka osa nimistä olikin muutettu.
Kaiken ottaminen irti tilanteesta
Joe Hunt
Joe oli tuonut klubin jäsenet Dean Karnyn ja Ben Dostin sekä erään entisen turvallisuusvartijan - voimakkaan, mustan miehen nimeltä Jim Pittman (aka Jim Graham).
Motellissa Joe ja Ben laittoivat päälle ruskeat UPS-uniformut ja Dean kääri ruskeaa paperia sinisen arkun ympärille, joka oli niin iso, että aikuinen mies mahtui sen sisään. He laittoivat arkun Joen isältä lainatun matkailuauton takakonttiin ja lähtivät ajamaan kohti Rezan isän kotia.
Joella oli valmiina kloroformi, jolla hän iskisi miehen tajuttomaksi, ja UPS-uniformuissaan pojat käyttivät sitä pahaa-aavistamattomaan mieheen. Uhri päästi kovaäänisiä huudahduksia, mutta kymmenessä minuutissa he olivat saaneet uikuttavan Eslaminian painavan arkun sisään. Pian he siirsivät sen U-Haul-autoon ja ajoivat kolmen auton kuljetussaattuen kanssa San Franciscosta takaisin operaation keskukseen, Los Angelesiin.
Oli kuuma yö ja arkun sisältä kantautuvat äänet viittasivat siihen, että vanki haukkoi henkeään ilman puutteessa. Ruuvimeisselillä Dean kairasi muutamia reikiä arkun kylkeen, mutta kun Eslaminia huusi, hän peitti reiät taas. Hän ei halunnut ohimenevissä autoissa kulkevien ihmisten kuulevan.
Lopulta he siirsivät arkun matkailuautoon ja pian miehen läähätys ja huuto lakkasi. Dean avasi arkun ja katsoi sinne ja häneen iskeytyi tuulahdus kuumaa ilmaa ja virtsan haju. Deanille tuli huono olo, joten hän kääntyi poispäin. Kun Joe vaati häntä tarkistamaan matkalaisen kunnon, hän avasi arkun taas. Mies kuolasi ja hänen vatsansa liikkui, joten Dean sulki kannen. Kun hän tarkasti taas taskulampun kanssa, Eslaminia näytti kuolleen. Hän etsi pulssia, eikä sitä löytynyt.
”Hän on kuollut”, Dean sanoi Joelle.
Joe näytti ottavan asian rennosti. Kirjailija Randall Sullivan viittaa, että Joen ainoa huoli ei ollut paljastaa tätä tapahtumien käännettä Rezalle vielä. Se ei ollut ollut osa suunnitelmaa, mutta Joe löysi tavan ottaa kaikki irti tilanteesta. Niin hän aina löysi. Se oli hänen elämän filosofiansa. Se, mitä hän ei vielä tuolloin ymmärtänyt, oli, että osa klubin jäsenistä oli päättänyt saaneensa tarpeeksi Joesta ja BBC:stä. Tämä ei ollut ensimmäinen tappo, johon Joe oli yhdistänyt heidät. He olivat jo menneet poliisin puheille.
Katsotaanpa, miten tämä kuolettava seikkailu sai alkunsa.
Psykopaatti
Joe Hunt, nuorempana
Joe Hunt, a.k.a. Joe Gamsky, oli Kathy ja Larry Gamskyn toinen poika. Hän syntyi Halloweenina 1959 ja kun hän kasvoi, hänen kouluttajilleen tuli selväksi, että hän oli akateemisesti lahjakas. Sullivan kirjoittaa, että yksi pojan opettajista sanoi, ettei tämä ollut vain älykkäin hänen koskaan näkemänsä oppilas, vaan myös kypsä ja ”epätavallisen rauhallinen”. Vähänpä opettaja tiesi siitä, että kuvaili psykopaatin olemusta.
Hannu Lauerman Amerikan versio, psykopatian eturivin asiantuntija, kanadalainen tutkija tohtori Robert Hare sanoo, että psykopaatit osoittavat tiettyjä selkeitä luonteenpiirteitä, huomattavaa kiintymyksen puutetta muihin, impulsiivista päätöksen tekoa, katumuksen puutetta, taipumusta rationalisoida tekemisiään ja syyttää muita, viehättävä ja manipuloiva käytös ja empatian puute. Joe Hunt kasvoi kaikkiin näihin piirteisiin ja lisäksi hän oli verbaalisesti taitava, oikein liukaskielinenkin. Hän oli myös ylimielinen ja narsistinen, eikä koskaan jättänyt tilaisuutta käyttää muita hyväkseen. Ilman muodollista diagnoosiakin, kuvaukset hänen sanomisistaan ja käytökseen sopivat helposti prototyyppiin.
Itseasiassa kaikki huomasivat, että nuori Joe oli melko kilpailuhenkinen ja täydellisyyteen pyrkivä. Hänen täytyi tehdä vaikutus muihin ja hänen täytyi voittaa. Mikä pahempaa, joskus hän petti ja valehteli. Tai sitten hän ”järkeili” tukalan tilanteen näyttämään joltain muulta, kuin mitä se tosiasiassa oli. Tästä strategiasta tuli hänen tavaramerkkinsä ja kun hän antoi itselleen tehtävän tehdä vaikutus kielensä antimilla, hän lisäsi toisen aseen: sanojen paljous, joka lumosi muut. Hänestä tuli taitava ja uhkaava myyntimies.
Tohtori Robert Hare
Klubi
Joe ja hänen vanhempi veljensä kävivät molemmat maineikasta Los Angelesin yksityiskoulua, Harvard Clubia, stipendillä. Joe, 12, ei tullut kovin hyvin toimeen näyttelijöiden, elokuvantekijöiden ja yritysten liikemiesten pentujen kanssa. Hänen perheensä ei ollut rikas ja tuon ikäisenä hän oli sosiaalisesti kömpelö. Hän liittyi rikostekniseen klubiin, jonka myötä hän sai jonkinlaista sosiaalista elämää, mutta hänet potkittiin pois, kun hän väärensi todisteita väittelyn aikana. Hän otti sen raskaasti, mutta toipui.
Joen isä, joka vaati lapsia kutsumaan häntä Larryksi, piti itseään Joen opettajana. Kuten Sue Horton asian ilmaisi, isä vaati, että lapset oppisivat pärjäämään omin päin niin nopeasti kuin mahdollista. Kun Joe jätti kesken opintonsa Eteläisen Kalifornian yliopistossa, Larry lähetti hänet bisneskouluun, jossa hän 19 vuoden iässä suoritti tilintarkastajan tutkinnon. Kun hän oli nuorin henkilö, jonka eräs firma oli tutoroinut onnistuneesti, hän kehuskeli olevansa nuorin henkilö koko Kaliforniassa, joka oli läpäissyt tutkinnon. (Hortonin kirjaan perustuvassa filmissä hänet esitetään maan nuorimpana.)
Joe onnistui tekemään vaikutuksen kahteen toiseen nuorukaiseen, Dean Karnyyn ja Ben Dostiin, jotka kävivät myös Harvardin opinahjoa. Joe alkoi hengailla heidän kanssaan ja mainitsi haluavansa perustaa sijoitusklubin hyvin toimeentulevista perheistä tuleville jäsenille, jotka voisivat tehdä hyvän vaikutelman ja auttaa klubia menestymään. Hän kuvaili joitain ideoitaan kaupata tuotteita pienellä riskillä ja muut pojat olivat vaikuttuneet. Hän myös kertoi heille haluavansa luoda korporaation Ayn Randin työhön perustuvalla utopistisella ilmapiirillä, jossa kukin voisi tehdä sitä, mihin parhaiten soveltui. Hän kuitenkin tarvitsi rahaa päästäkseen alkuun.
Sitten vuonna 1980, Joen isä, erottuaan Kathysta, muutti Chicagoon. Joe meni hänen kanssaan ja tutustui Chicagon raaka-ainepörssiin. Hän oli arkailematon liikemies, joka teki vaikutuksen tapaamiinsa ihmisiin ja pärjäsi erittäin hyvin. Hän vakuutti Dean Karnyn vanhemmat sijoittamaan rahaa häneen ja he antoivat hänelle 150 000 dollaria.
Juuri noihin aikoihin Joen isä vaihtoi nimensä Ryan Huntiksi ja Joe seurasi perässä ottamalla tuon uuden sukunimen. Ero oli siinä, että Larry vaihtoi nimensä laillisista kautta, Joe ei.
Sitten pian Joe menetti 14 miljoonaa dollaria. Hän kertoi tarinaa, että menestyksestä kateelliset ihmiset olivat pusertaneet hänet. Elokuvassa hän nimeää Mafian ja Lähi-idän konsernin, mutta Hortonin kirjassa hän syyttää suurta kiinteistönvälityspaikkaa. Kun hän palasi L.A.:han kaksi vuotta lähtönsä jälkeen, hänellä oli neljä dollaria, mutta hän vakuutti ne, jotka olivat menettäneet rahansa hänen kanssaan, että hänellä oli pomminvarma suunnitelma niiden tienaamiseksi takaisin ja vielä enemmän. Jostain syystä he uskoivat häntä.
Sullivan tiivistää sen: ”Voitat vallan ihmiseen tietämällä kaksi asiaa, Joe selitti: toinen on, mitä he halusivat, toinen, mitä he pelkäsivät.”
Se, mitä tutkijat eivät tienneet, oli, että Joe oli itseasiassa ottanut heidän rahansa, mutta ei ollut rekisteröinyt niitä sijoittajien nimiin. Häntä tutkittiin ja hänelle asetettiin kaupantekokielto kymmeneksi vuodeksi.
Se ei kuitenkaan pysäyttänyt Joe Huntia. Hän tiesi, kuinka kiertää systeemiä ja pian hän motivoi Benia ja Deania auttamaan häntä keräämään ihmisiä klubiin, jota hän halusi kutsuttavan BBC:ksi. Nimi tuli Chicagon Bombay Bicycle Clubista, jossa hän oli pelaillut videopelejä.
Kolmelle hyvin pukeutuneelle nuorelle miehelle, jotka osasivat höpöttää, ei ollut vaikeaa saada muita nuoria miehiä kiinnostumaan heidän ideoistaan. Kaiken kaikkiaan, mielikuva oli kaikki kaikessa ja he näyttivät aika hyviltä. Ben ja Dean uskoivat Joea ja Joe tiesi, kuinka puhua hyvin. Pian klubi oli perustettu ja toiminnassa ja sinisilmäiset ja naiivit sijoittajat pitivät sitä pystyssä.
Sullivan kertoo muuan miehestä, joka oli juuri tavannut Joen ja kävellyt pois tuntien, että tässä oli toivoa tulevaisuuden sukupolville.
Paradoksi filosofia
Joe vakuutti ihmisille, että elämä elettiin parhaiten ja bisnekset tehtiin parhaiten sillä, mitä hän kutsui "paradoksi" filosofiaksi. Se oli yhdistelmä tilannetta ja utilitaristista etiikkaa: tarkoitus pyhittää keinot ja ihmisen pitää tehdä kaikki, mistä on hänelle hyötyä. Eri perspektiiveistä samalla esineellä tai tilanteella voi olla ristiriitaisia ominaisuuksia: valkoinen on mustaa ja musta on valkoista. Kaikki riippuu siitä, miten asiaa katsoo. Niin kauan, kun siitä saa lopuksi palkkionsa, saa tehdä mitä vain. Mitä vain.
Klubin sisäpiirin ”jätkät”, kuten he itseään kutsuivat, valmistivat esittelyn 1983 antaakseen 30 mahdollista jäsentä, joista Joe hahmotteli, kuinka klubi muodostuisi. Sue Horton tuo esiin, että hän otti keskeiset opinkappaleensa science fictionista: ihmiset toimivat muutamista jäsenistä muodostuvissa "soluissa" ja "ryhmässä" kommunikoidakseen. He ehdottavat "muotoja", tai rahallisia projekteja koko ryhmän suostumuksella ja muoto saa "ulostulon".
Klubia itsessään pyörittää tietyllä tasolla oleva henkilökunta ja kolmea perustajaa piti kutsua "Varjoisiksi". Varjoisa, joku, joka toimi varjoisassa valtakunnassa, oli sopiva johtajaksi, koska hän parhaiten ymmärsi paradoksi filosofian ja oli sitoutunut suojelemaan sitä tekemällä, mitä ikinä täytyi tehdä. Varjoisat ovat tuomareita Paradoksi oikeudessa ja ne ratkaisevat kaikki sisäiset kiistat.
Kun Joe laittoi seuralaisensa yhteen ja toi lisää jäseniä - aina nuoria miehiä rikkaista perheistä - hän laittoi heidät testiin, jota kuvailtiin myöhemmin oikeudessa näin:
"Murhaisitko jonkun miljoonasta dollarista, jos tietäisit, ettet jäisi kiinni?"
"En."
"Tekisitkö sen, jos siten säästäisit henkesi?"
"En."
"Murhaisitko jonkun, jos sinun täytyisi tehdä se pelastaaksesi äitisi?"
"No... joo."
"Sitten et voi väittää, että sinulla on raja, jota et voi ylittää."
Jos absoluuttista moraalia ei ollut, kuten Joe vannoi, oli kyse vain siitä, että uskoi tarpeeksi tilanteeseen, tehdäkseen, mitä tilanne vaati. Joe onki aina psykologista vaikutusvaltaa, riippumatta siitä, mitä siitä hyötyi; päihitti viiniasiantuntijan, huijasi sijoittajaa siitä, mihin tämän rahat menivät tai manipuloi tovereitaan tekemään kaiken, mitä hän pyysi.
Itseasiassa he eivät edes saaneet palkkaa. Useimmat saivat taskurahansa vain vanhemmiltaan, joten Joe osteli heille tavaroita, maksoi lounaita ja antoi joskus setelirullia käteistä taskuistaan. Hän piti heidät melko tiukassa hihnassa. Hän oli heidän lempeä isukkinsa.
"Hän lumosi meidät", yksi jäsenistä myöhemmin tunnusti. Joella oli karismaattinen tapa ja kyky kertoa vakuuttavia tarinoita menestyksestään sekä selittää, mitä hänen oli täytynyt tehdä pysyäkseen siinä voittokulussa. Muut ottivat omikseen hänen hankkeensa ja tulivat hänestä emotionaalisesti riippuvaisiksi. Joen metodi oli iskostaa heihin kaiken kattava halu hulppeisiin autoihin, kauniisiin tyttöihin ja leveään elämäntyyliin, jotta he menisivät mukaan kaikkeen, mitä hän teki, jopa murhaan.
Konna vs. konna
Joen upein unelma oli majoittaa kaikki hänen kundinsa suureen huoneistoon yhdeksi sosiaaliseksi ja bisnes-yksiköksi ja hän tiesi, että se veisi paljon rahaa. Hän katseli sijoituksia ja päätti saada BBC:n energia areenalle, joten hän suostutteli biotieteilijä Gene Browningin myymään hänelle oikeudet laitteeseen, jota tämä kutsui Syklotroniksi. He antaisivat hänelle palkkaa, talon ja auton vastineeksi oikeuksista kehittää ja markkinoida laitetta. Browning suostui.
Nyt he tarvitsivat vielä enemmän rahaa, joten he etsiskelivät ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita sijoittamaan koneen prototyyppien kehittämiseen Microgenesis-nimisen yhtiön suojeluksen alla.
Tehdäkseen paremman vaikutelman Joe vuokrasi kalliin toimistopuvun ja kertoi sijoittajille tekevänsä rahaa nopeasti ja jatkuvasti ja rakensi BBC:stä yhtiötä, joka näytti menestyvältä ja kiireiseltä. Todellisuudessa pojilla ei ollut paljon tekemistä. Eikä Joe sijoittanut rahaa. Sen sijaan hän käytti kaiken, minkä onnistui jostain repimään, vuokraan, hulppeisiin juhliin ja autokokoelmansa kartuttamiseen.
Hän tarvitsi paljon rahaa ja hän tarvitsi sen nopeasti. Oli aika ottaa yhteyttä Ron Leviniin.
Ron Levin
Levin tunnettiin siitä, että hän oli joskus sivutoimisesti johtanut useita yrityksiä, mutta hän oli myös konna, joka oli istunut vankilassa.
Levin suostui tapaamaan hänet ja kuuntelemaan kaiken, mitä tällä oli sanottavaa, muttei tarjonnut yhtään rahaa. Joe jatkoi hänen ahdisteluaan ja lopulta kertoi tälle saaneensa suuren sijoituksen joltain muulta. Hän jopa näytti shekin. Levin vain nauroi toisen sijoittajan herkkäuskoisuudelle.
Hän antoi Joen kuitenkin todistaa, mihin tämä pystyy. Hän asetti viiden miljoonan luottorajan tietyllä sijoitusfirmalla ja Joe voisi käyttää tuota summaa näyttääkseen kykynsä. Kun Joe lopulta menetti 4 miljoonaa, hän sai vinkkejä muilta meklareilta ja seitsemässä viikossa hän oli ajanut Levinin viisi miljoonaa 14 miljoonaan. Sitten Levin sulki tilin. Joe oli luvannut puolet BBC:n tuotosta, joten he odottivat tosissaan kuin kuuta nousevaa, että heille lähetettäisiin yli neljän miljoonan shekki.
He alkoivat juhlia aikaisin vuokraamalla kalliilta alueelta asuntoja, joista oli näkymä Beverly Hillsin Wilshire bulevardille. Joe kuvaili heille visionsa, että he kaikki eläisivät ja tekisivät töitä samassa paikassa, yhtenä suurena perheenä. Innostuksen kiilto silmissään hän puhui luksusautoista, joita he ostelisivat ja yhdessä ajelisivat.
Kuitenkin jopa kaiken tämän juhlinnan keskellä, jäsenistä yhden, Dave Mayn, epäilyt heräsivät. Hän ei vain purematta niellyt Joen ajatuksia, vaikka hänen kaksoisveljensä Tom selvästi niin tekikin. Dave päätti odottaa ja tarkkailla.
Mayn kaksoset lukion vuosikirjassa
Ei kestänyt kauaa ennen kuin Joe alkoi ihmetellä, miksei shekki saapunut. Levin vältteli hänen soittojaan, joten hän soitti meklarille ja sai tietää, että koko juttu oli ollut vain paperilla. Mitään rahaa ei ollut koskaan ollut. Se oli pelkkää peliä.
Itseasiassa, tulevina päivinä Joe sai selville jotain vielä pahempaa: Levin oli käyttänyt häntä huijatakseen jotakuta muuta. Hän oli ottanut lausuntoja Joen kauppapapereista näyttääkseen niitä toiselle sijoitusfirmalle saadakseen suuren lainan. Konna oli tehnyt konnuuksia konnalle.
Sitten Levin sanoi käyttäneensä rahaa ostaakseen ostoskeskuksen Chicagossa ja hän antaisi BBC:lle osuuden. He luulivat pääsevänsä nousuun, mutta sitten selvisi, ettei mitään ostoskeskusta ollut.
Joe ei ollut vielä valmis vain hyväksymään häviötä. Hän oli vaikeassa taloudellisessa ahdingossa ja hänen egonsa oli kokenut kolauksen. Hän joutui kohtaamaan kundinsa ja kertomaan heille totuuden, mutta jälkeenpäin "kundit" myös kertoivat hänen lisänneen, että jonain päivänä Ron Levin surmattaisiin.
Lista
Jim Pittman (aka Jim Graham)
Dean esitteli Joen turvallisuusvartijalle, joka kutsui itseään Jim Grahamiksi, vaikka hänen oikea nimensä oli Jim Pittman. Hän oli musta muskelimies, joka väitti pelanneensa jalkapalloa ammattitasolla ja voittaneensa painonnostokilpailuja. Hänen oli täytynyt lentää Delawareen paetakseen syytteitä vakavista rikoksista. Koska hän tiesi aseista ja räjähteistä, hänet päästettiin sisäpiiriin. Hänestä tuli BBC:n turvallisuuden pää.
Näihin aikoihin yksi pojista hoksasi, että ryhmä kulutti noin 70 000 dollaria kuussa, mutta hän ei nähnyt saman määrän tulevan takaisin tuloina. Hän ymmärsi, että Joe tuhlasi sijoittajien hänelle uskomia rahoja. Ei ollut pullat hyvin uunissa.
Joe päätti, että oli aika painostaa Leviniä maksamaan heille edes jotakin. Hän päätti, että he pakottaisivat Levinin allekirjoittamaan joitain omaisuuseriä ja sitten tappaisivat hänet. Hän jättäisi kauppasopimuksen Microgenesis-yhtiöstä Levinin kotiin, jotta olisi helppo selittää, miksi hänellä oli allekirjoitettu shekki ja hän kirjoitti paljon kirjeitä eestaas kauppasopimuksesta. Myös ne jätettäisiin Levinin kotiin. Järjestelmällinen luonne kun oli, Joe teki seitsemänsivuisen listan asioista, jotka täytyi hoitaa. Niihin lukeutui seuraavaa:
Jim kaivaa kuopan
Joe saapuu 9:00. Päästää Jimin sisään.
Teippaa suu
Käsiraudat
Tapa koira
Suunnitelma oli tuoda jotain lounasta Ronille ystävällisyyden eleenä, jotta he voisivat tavata. Sitten Jim saapuisi aseen kanssa ja vaatisi rahoja, jotka tämä oli velkaa. Joe kertoisi Levinille Jimin olevan mafiasta ja surmaavan heidät molemmat, ellei Levin allekirjoittaisi muhkeaa shekkiä. Shekin saatuaan he pakkaisivat Levinin laukut, koska tämä oli aikonut matkustaa New Yorkiin seuraavana päivänä ja ”lähettäisivät” Levinin pois kaupungista. Sitten Jim menisi New Yorkiin ja käyttäisi Levinin luottokortteja, jotta vaikuttaisi siltä, että Levin todella oli käynyt siellä.
Keskiviikkona 6. kesäkuuta 1984 Joe ja Jim toteuttivat tämän suunnitelman. He saivat Levinin allekirjoittamaan 1500 000 shekin sveitsiläiseen pankkiin. He laittoivat hänet käsirautoihin ja veivät makuuhuoneeseen ja laittoivat hänet makaamaan kasvot sängyn valkoisella peitteellä. Toinen miehistä - koskaan ei selvinnyt kumpi - ampui Levinin ja he käärivät hänet peittoon ja rahtasivat hänet ulos BMW:n takakontissa olevan roinan sekaan.
Oli juuri Joen idea viedä hänet Soledad Canyonille, noin tunnin matkan päähän Los Angelesista. Hän kävi siellä usein metsästämässä ja huomasi, että se oli oiva paikka ruumiin hylkäämiselle: mitään tai ketään, mikä sinne jätettiin, ei koskaan löytyisi.
Dean Karny todisti myöhemmin, että Joe oli kuvaillut, mitä he olivat tehneet kanjonilla: he ampuivat Levinin ruumista monta kertaa, jotta häntä ei voitaisi tunnistaa. Tämän kammottavan session aikana Levinin aivot olivat hypänneet hänen kallostaan rintakehälle - mielikuva, jota Karny ei koskaan unohtaisi. Mikä pahempaa, oli tapa, jolla Joe kertoi tarinan, ikäänkuin se olisi ollut siistiä katseltavaa.
Sitten Jim meni New Yorkiin, kun Joe yritti vaihtaa shekkiä rahaksi. Hän oli jättänyt kauppasopimuksen ja kirjeenvaihdon Levinin taloon, joten hän tunsi olevansa täydellisen turvassa, mutta hän oli kaikessa kiireessä unohtanut, että ruumiista eroon hankkiutuminen oli myös "to do" listalla. Myös se lista oli talossa.
Jatkuu