Linnatuomion välttäneet
Lähetetty: Su Marras 08, 2015 8:01 am
Tuli mieleen että kuinka monta onnistunutta linnatuomion välttelyä suomesta löytyy?
Itse tiedän erään tapauksen jossa 80 luvulla erinäisiä konnuuksia pyörittänyt henkilö ampui poliisia. Luoti osui poliisia liiveihin ja hän jäi henkiin. Ampuminen sattui jossakin pimeässä farkkutehtaassa herttoniemessä. Ampuja pakeni kaukoitään eikä koskaan kärsinyt rangaistustaan. Asuu siellä vieläkin.
Toinen mediahuomiota saanut tapaus on Liisa Lahtinen (kavaltaja) joka vei kuolinpesän varat. Pakeni Sveitsiin.
Muistuu myös mieleeni eräs tapaus 90 luvun alkupuolelta. Henkilö teki onnistuneen pankkiryöstön ja karkasi kaukoitään. Poliisilla oli tiedossa tekijän henkilöllisyys. Tekijää ei teon vanhenemisen aikaan saatu tavoitettua ja nykyään pyörii muina miehinä uudellamaalla. Ikä alkaa kaverilla painamaan jo sen verran että konnuuksia ei varmasti enää ala tekemään, vaikka varaton onkin. Kysyin kerran häneltä että kuinka piiloittelu onnistui. Sanoi että ensimmäinen vuosi oli pahin, jos niin voi sanoa. Paikalliseen kulttuuriin perehtyminen ja ehdoton absolutismi oli vaikeaa. Sitten kun sen oppi, meni aika tasaisesti. Rahat oli riittänyt ja töitäkin oli tehnyt. Koti-ikävä oli välillä ollut kova. Kertoi myös että olisi valmis tekemään kaiken uudestaan jos olisi nuorempi.
Minusta ei olisi tuollaiseen, vaikka ajatus kiehtoo.
Mitä muut ovat mieltä? Pystyisitkö asumaan seuraavat 20 vuotta miljoonalla eurolla jossakin kauko-idässä?
Oma arvioni olisi että vuodesta - 5 vuotta pystyisin piiloittelemaan sitten kaipaisin jo takaisin. Tai mistä sitä voi etukäteen tietää. Paikka jonne menisin olisi Nong Khai. Vuokraisin kämpän ja ottaisin jonkun horatsun. Rahat piilottaisin useampaan eri kätköön. Kenenkään tuttavaani en pitäisi yhteyttä. Olisin vain. Aika menisi naidessa ja nuudeleita syöden. Teetättäisin myös bangkokissa uuden henkilöllisyyden. Sellaisen joka löytyy suomalaisesta väestörekisteristä, mutta minun omalla kuvalla. Rahalla hankkisin leimat passiin. Jos tilanne kävisi liian kuumaksi Nong Khaissa niin äkkiä viidakkoreittiä rajan yli Laosiin.
Euroopassa en viitsisi piiloitella koska houkutus suomeen tulemisesta kävisi liian kovaksi. Suomessakin toki voisi piiloitella mutta rikostiedustelun porukalla olisi niin hyvin kasvot muistissa jos henkilöllisyys olisi tiedossa, että ihan pk-seudulla en uskaltaisi asua. Saaristossa voisi olla helppoa. Vuokraisi pitempi aikaiseksi mökin, ja tietyin väliajoin vaihtaisi maisemaa. Liikkuisin yleisillä ja opettelisin jonkun ikäiseni Hetun ulkoa. Eläisin toisena henkilönä ja opettelisin kaikki tiedot hänestä mitä vain saisin. Valitsisin henkilön jolla ei ole ajokorttia eikä rikostaustaa. Siltikin uskoisin että kiinnijäämisen pelko ajaisi jatkuvasti ryyppäämään. Sitä kun törmää mitä ihmeellisimmissä paikoissa tuttuihin. Myös riski siitä että julkisuudessa poliisi julkaisisi kuvani, pitäisi muuttaa ulkonäköä. Kasvattaa partaa jne.
Ennen oli helpompaa. Siis siihen aikaan kun pystyi vielä lähtemään merille eikä kaikkea kontrolloitu niin kuin nykyään.
Nykyään vain kurdeilla ja muilla somaleilla on katoaminen helppoa, he kun voivat mennä kotiinsa ja tulla joskus takaisin eri identiteetillä. Abdi tulee Muhammedina takaisin ja anoo uudestaan turvapaikkaa kun Al-jazeera tv-kanava ahdistelee. Itse ei olla muuta tehty kuin Al-Shabaabin riveissä raiskaamassa ja tappamassa, khadia pureskellen, kyrpä pikkutytön pillunhajuisena.
Mina halu turvapaika, en ymmarra suami. En ole kaunu aikaisemmin. Husu opeti kieli mogadishussa.
Itse tiedän erään tapauksen jossa 80 luvulla erinäisiä konnuuksia pyörittänyt henkilö ampui poliisia. Luoti osui poliisia liiveihin ja hän jäi henkiin. Ampuminen sattui jossakin pimeässä farkkutehtaassa herttoniemessä. Ampuja pakeni kaukoitään eikä koskaan kärsinyt rangaistustaan. Asuu siellä vieläkin.
Toinen mediahuomiota saanut tapaus on Liisa Lahtinen (kavaltaja) joka vei kuolinpesän varat. Pakeni Sveitsiin.
Muistuu myös mieleeni eräs tapaus 90 luvun alkupuolelta. Henkilö teki onnistuneen pankkiryöstön ja karkasi kaukoitään. Poliisilla oli tiedossa tekijän henkilöllisyys. Tekijää ei teon vanhenemisen aikaan saatu tavoitettua ja nykyään pyörii muina miehinä uudellamaalla. Ikä alkaa kaverilla painamaan jo sen verran että konnuuksia ei varmasti enää ala tekemään, vaikka varaton onkin. Kysyin kerran häneltä että kuinka piiloittelu onnistui. Sanoi että ensimmäinen vuosi oli pahin, jos niin voi sanoa. Paikalliseen kulttuuriin perehtyminen ja ehdoton absolutismi oli vaikeaa. Sitten kun sen oppi, meni aika tasaisesti. Rahat oli riittänyt ja töitäkin oli tehnyt. Koti-ikävä oli välillä ollut kova. Kertoi myös että olisi valmis tekemään kaiken uudestaan jos olisi nuorempi.
Minusta ei olisi tuollaiseen, vaikka ajatus kiehtoo.
Mitä muut ovat mieltä? Pystyisitkö asumaan seuraavat 20 vuotta miljoonalla eurolla jossakin kauko-idässä?
Oma arvioni olisi että vuodesta - 5 vuotta pystyisin piiloittelemaan sitten kaipaisin jo takaisin. Tai mistä sitä voi etukäteen tietää. Paikka jonne menisin olisi Nong Khai. Vuokraisin kämpän ja ottaisin jonkun horatsun. Rahat piilottaisin useampaan eri kätköön. Kenenkään tuttavaani en pitäisi yhteyttä. Olisin vain. Aika menisi naidessa ja nuudeleita syöden. Teetättäisin myös bangkokissa uuden henkilöllisyyden. Sellaisen joka löytyy suomalaisesta väestörekisteristä, mutta minun omalla kuvalla. Rahalla hankkisin leimat passiin. Jos tilanne kävisi liian kuumaksi Nong Khaissa niin äkkiä viidakkoreittiä rajan yli Laosiin.
Euroopassa en viitsisi piiloitella koska houkutus suomeen tulemisesta kävisi liian kovaksi. Suomessakin toki voisi piiloitella mutta rikostiedustelun porukalla olisi niin hyvin kasvot muistissa jos henkilöllisyys olisi tiedossa, että ihan pk-seudulla en uskaltaisi asua. Saaristossa voisi olla helppoa. Vuokraisi pitempi aikaiseksi mökin, ja tietyin väliajoin vaihtaisi maisemaa. Liikkuisin yleisillä ja opettelisin jonkun ikäiseni Hetun ulkoa. Eläisin toisena henkilönä ja opettelisin kaikki tiedot hänestä mitä vain saisin. Valitsisin henkilön jolla ei ole ajokorttia eikä rikostaustaa. Siltikin uskoisin että kiinnijäämisen pelko ajaisi jatkuvasti ryyppäämään. Sitä kun törmää mitä ihmeellisimmissä paikoissa tuttuihin. Myös riski siitä että julkisuudessa poliisi julkaisisi kuvani, pitäisi muuttaa ulkonäköä. Kasvattaa partaa jne.
Ennen oli helpompaa. Siis siihen aikaan kun pystyi vielä lähtemään merille eikä kaikkea kontrolloitu niin kuin nykyään.
Nykyään vain kurdeilla ja muilla somaleilla on katoaminen helppoa, he kun voivat mennä kotiinsa ja tulla joskus takaisin eri identiteetillä. Abdi tulee Muhammedina takaisin ja anoo uudestaan turvapaikkaa kun Al-jazeera tv-kanava ahdistelee. Itse ei olla muuta tehty kuin Al-Shabaabin riveissä raiskaamassa ja tappamassa, khadia pureskellen, kyrpä pikkutytön pillunhajuisena.
Mina halu turvapaika, en ymmarra suami. En ole kaunu aikaisemmin. Husu opeti kieli mogadishussa.