Puukkomies iski Ruotsissa
Lähetetty: Su Joulu 06, 2015 1:10 pm
Ruotsissa, Onsalassa, vähän Göteborgista etelään on sattunut useita raakoja puukotuksia.
Yksi mies on pidätetty. Yksi on kuollut.
Kahdessa eri paikassa, samalla asuntoalueella.
Poliisin mukaan mies ei valinnut tekopaikkoja satunnaisesti.
Ensimmäinen hälytys saatiin lauantaina kl 18.56.
Tapahtumien kulku ei ole vielä täysin selvä, mutta vahvistamattomien tietojen mukaan mies on tunkeutunut useisiin asuntoihin ja puukottanut niiden asukkaita.
Poliisi vahvisti puolenyön jälkeen, että yksi ihminen on kuollut.
Poliisi pidätti rauhallisesti miehen n. puoli tuntia hälytyksen jälkeen.
Mies on 40-vuotias ja kirjoilla samassa kunnassa. Hän ei ole loukkaantunut.