Sivu 1/1

Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa 2015

Lähetetty: Ma Joulu 14, 2015 1:09 pm
Kirjoittaja heka mäki
http://www.iltasanomat.fi/a/1450063584154
Jyväskylän keskustassa ammuskeltiin illalla – ”Poliisi on jäljillä”

Ampumapaikka sijaitsee aivan Jyväskylän kaupungintalon kupeessa.
(KUVA: Google Maps)

Julkaistu: 14.12. 12:30 , Päivitetty: 14.12. 12:31

Poliisilla on yksi epäilty, mutta häntä ei ole vielä otettu kiinni.

Jyväskylän keskustassa ammuskeltiin sunnuntai-iltana yhdeksän ja kymmenen välillä, Gummerruksenkadun ja Vapaudenkadun risteyksessä. Tapauksesta kertoi ensimmäiseksi Keskisuomalainen.

Kyseessä on poliisin tietojen mukaan ilmeisesti kahden toisensa tuntevan henkilön välinen konflikti, eikä tapaukseen liity muita osallisia.

– Kuulusteluja jatketaan, syitä ja taustoja selvitellään, mutta tietynlaista kahden henkilön välistä eripuraa tässä on ollut, kertoo rikoskomisario Kimmo Halme Sisä-Suomen poliisista.

”Poliisi on jäljillä”

Ammuskelussa on todennäköisesti käytetty ”käsiase-tyyppistä” asetta, mutta sitä ei ole vielä löydetty.

Poliisilla on tapaukseen liittyvä epäilty, mutta häntä ei ole otettu vielä kiinni.

– Kovasti uskomme, että vielä tänään näiltä osin on kerrottavaa. Poliisi on jäljillä, vakuuttaa Halme.

Tapaukseen liittyen poliisi tulee kuulemaan useampia henkilöitä, joilla on havaintoja ammuskelusta.

Poliisin mukaan välikohtauksesta ei ollut merkittävää vaaraa ulkopuolisille.

– Mutta jos ruutukaava-alueella ammutaan, niin onhan siinä aina riski, arvioi Halme.

Re: Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa

Lähetetty: Ma Joulu 14, 2015 3:36 pm
Kirjoittaja Hopalong Cassidy
Olikohan kyseessä nuoret eläkeläiset?

Re: Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa

Lähetetty: Ma Joulu 14, 2015 3:39 pm
Kirjoittaja Expendo
Ksml: Jyväskylän keskustassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä olleen ammuskelun epäilty on otettu kiinni hetki sitten. Asian kello 15 vahvisti Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Kimmo Halme.

Asia etenee epäillyn kuulusteluilla.

Poliisi sai ilmoituksen ammuskelusta sunnuntaina illalla kello yhdeksän ja kymmenen välillä. Jyväskylässä oli ammuskeltu Gummeruksenkadun ja Vapaudenkadun risteyksessä ja ainakin Gummeruksenkatu 5 B:n lasiovi rikkoutui luodista.

Poliisilla ei vielä iltapäivällä ollut varmuutta siitä, missä kaikkialla on ammuskeltu ja millä aseella. Myöskään motiivista ei ollut vielä ennen kuulusteluita tietoa.

Re: Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa

Lähetetty: Ma Joulu 14, 2015 6:37 pm
Kirjoittaja Expendo
Ksml:
Jyväskylän keskusta-alueella sunnuntai-iltana ammuskelleen miehen epäillään syyllistyneen laittomaan uhkaukseen ja ampuma-aserikokseen. Poliisi otti epäillyn, 30-vuotiaan miehen kiinni maanantaina iltapäivällä.

Mies ampui illalla kymmenen aikaan kaksi laukausta käsiaseella. Ammuskeltu oli ainakin Gummeruksenkadun ja Vapaudenkadun risteyksessä ja ainakin Gummeruksenkatu 5 B:n lasiovi rikkoutui luodista.

Poliisin epäilyn mukaan kohteena oli ihminen, jonka mies oli tuntenut jo ennen ammuskelua.

Poliisin mukaan ammuskelussa ei ollut ainakaan tahallaan yritetty aiheuttaa vaaraa sivullisille. Poliisi kuitenkin pitää mahdollisena, että kiinni otettu mies olisi syyllistynyt myös vaaran aiheuttaminen -nimiseen rikokseen.

Poliisi löysi ammuskelussa käytetyn käsiaseen etsintöjen yhteydessä.

Tapauksen tutkinta etenee sekä epäillyn että sivullisten kuulusteluilla.

Re: Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa

Lähetetty: Ma Joulu 14, 2015 7:28 pm
Kirjoittaja murjaani
Ainakin tuo lasioven rikkoutuminen kielisi vaarasta myös sivullisille - paitsi jos uhri oli oven takana ja ampuja tähtäsi nimenomaan häneen. Ainakin itse olen niin herkkähipiäinen, että koen esim. palleaan lentävän luodin alentavan merkittävästi viihtymistäni porraskäytävässä.

Ja seutua tuntemattomille tiedoksi että ollaan tosiaan ihan keskustassa.

Re: Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa

Lähetetty: Ke Joulu 16, 2015 1:10 am
Kirjoittaja terhakka
Joo. Ihan ytimessä ollaan eli noin kilometrin päässä siitä.

Re: Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa

Lähetetty: Ke Joulu 16, 2015 12:22 pm
Kirjoittaja Metsäpirtti
Jos kompassille mittaillaan, matkaa ei oo kun 500 m. Riippuen tietty mitä Jykylän keskustana pitää :D

Re: Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa

Lähetetty: Ke Joulu 16, 2015 12:56 pm
Kirjoittaja dlf
terhakka kirjoitti:Joo. Ihan ytimessä ollaan eli noin kilometrin päässä siitä.
Kilometri tuosta, niin ollan melkein jo Tourujoessa, kuten Metsäpirtti sanoikin. Asuin ennen tuossa Gummeruksenkadun ja Vapaudenkadun kulmassa olevassa korkeassa kerrostalossa. Ampuja tuskin on talon asukas, mutta melko sekalaista sakkia sielläkin majaili. :roll:

Re: Ampumavälikohtaus Jyväskylän keskustassa

Lähetetty: Ke Joulu 16, 2015 1:09 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Kyllähän kaupungintalon kulmalla ihan kaupungin ydinkeskustassa ollaan. Tosin nuo kauppakadulta alaspäin lähtevät kadut ovat ratkaisevasti hiljaisempia.
Onko tästä kuulunut mitään tarkentavaa? Oliko kyseessä perhe- vai sukukiista?