MURHA.INFO

Olen vain hyvin pieni ja viisas sivettieläin. Näin sivettieläin kertoi itse lehtimiehille, tutkijoille ja muille uteliaille, jotka saapuivat 1930-luvullaDoarlish Casheniin Irlanninmeren Mansaarelle selvittämään puhuvan sivettieläimen mysteeriä.

Tarina alkoi 1931, jolloin Irvingin perhe muutti Doarlish Cashenin hylätylle maatilalle. Perheeseen kuuluivat James Irving, eläkkeelle jäänyt noin kuusikymppinen kauppamatkustaja, hänen vaimonsa Margaret ja 13-vuotias tytär Voirrey.
Irvingin perhe eli syrjässä muista ihmisistä. Lähimpään naapuriin oli vajaat 2 km ja kaupunkiin vielä pitempi matka.

Perheen talon sisäseinät olivat laudoitetut. Lautaseinän ja ulkomuurin väliin jäi noin 10 cm:n aukko, josta mystinen asukki löysi itselleen kodin ja lopetti perheen hiljaiselon tyystin. Perhe oli tuskin ehtinyt asettua aloilleen, kun lautaseinän takaa alkoi kuulua murinaa ja sähinää. Raossa liikuskeli aivan ilmeisesti jokin eläin, mutta kukaan ei pystynyt selvittämään mistä eläimestä oli kyse.

James Irving keksi opettaa muitakin ääniä. Hän alkoi matkia eri eläinten ääniä mainiten ääneen kyseessä olevan eläimen nimen. Muutaman päivän kuluttua mystinen vieras alkoi päästellä oikeita ääniä aina, kun Irving mainitsi jonkin eläimen nimen.
Merkillisyydet eivät loppuneet tähän, sillä perheen tytär Voirrey havaitsi eläimen pystyvän toistamaan useita lastenloruja. Perheen aasukki ei todellakaan ollut mikään eilisen teeren poika.

Kutsui isäntäänsä läskiaivoksi

Eläin oppi puhumaan uskomattoman nopeasti. Vuoden 1932 alussa se pystyi keskustelemaan sujuvasti kolmen perheenjäsenen kanssa. Perhe sai tietää, että heidän vieraansa oli pieni sivettieläin, joka oli syntynyt Delhissä Intiassa kesäkuun 7. päivä 1852.

Tässä vaiheessa tieto Gefistä, joksi perhe oli sivettieläimen ristinyt, oli kiirinyt maailmalle, ja ensimmäiset uteliaat vieraat alkoivat ilmestyä taloon. Gef ei kuitenkaan mielellään keskustellut vieraiden kanssa – parhaimmillaan sivettieläin päästeli vain kimeitä vingahduksia. Muuten se tuntui hävinneen kuin maan nielemänä.

Vähitellen Gefistä tuli puheliaampi. Siitä kehittyi hyvin kiusoitteleva persoonallisuus, joka teki kaikkensa ärsyttääkseen perhettä ja vieraita, joille se suikkasi kaiken maailman hävyttömyyksiä.

Jos James Irving aamulla viivytteli postin avaamisessa, Gef huusi ärsyyntyneenä: ” Lue kirjeet jo ääneen, läskiaivo!” Kun eräs vierailija kertoi, että hänen täytyi matkustaa takaisin Etelä-Afrikkaan, Gef kiljaisi: "Toivottavasti potkuri putoaa merenpohjaan!"

Sivettieläin juorusi naapureista

Sitten Gef alkoi kuljeskella lähimaastossa. Luonteeltaan uteliaana se piti tarkasti silmällä, mitä naapuristossa tapahtui, ja kertoi kaiken kuulemansa ja näkemänsä James Irvingille. Useat paikalliset asukkaat kertoivat myöhemmin, että James Irving oli hämmästyttävän hyvin selvillä siitä, mitä ympäristössä tapahtui ottaen huomioon, ettei hän käytännöllisesti katsoen koskaan poistunut kotoaan.

Gefistä kehittyi myös taitava metsästäjä. Näin se pystyi auttamaan taloudellisesti tiukoilla elävää isäntäväkeään. Gef saalisti kaniineja, jotka se jätti talon portaille. Se palasi vaellusretkiltään mukanaan kaikenlaista, kuten esim. pensseli ja käsineet.

Gef tunsi olonsa kaikkein turvallisimmaksi perheen tyttären Voirreyn kanssa, ja suostui lopulta myös siihen, että tyttö otti siitä valokuvan. Valitettavasti pientä aidalla istuvaa eläintä esittävä valokuva on erittäin epäselvä. Kuvassa oleva eläin voisi erään kriittisen toimittajan mukaan yhtä hyvin olla vanha turkiskaulus.

Voirreyn onnistui myös houkutella Gef irrottamaan turkistaan karvatupsun, joka luovutettiin eläintieteilijän ja eläinten karvojen tunnistamiseen erikoistuneen Martin Duncanin tutkittavaksi.

Gefin alkuperälle yritettiin löytää monenlaisia selityksiä, mutta tutkimuksia vaikeutti se, ettei Gef halunnut näyttäytyä eikä puhua muille kuin Irvingin perheelle. Gefin olemassaoloa ei siten pystytty todistamaan eikä kieltämään.

Vuoden 1935 lopulla Irvingin perhe muutti Doarlish Cashenista ja hävisi lopullisesti julkisuuden valokeilasta. Saman tien katosi myös puhuva sivettieläin Gef – tiettävästi. (Wikipedian mukaan perheen isä kuoli 1945 ja vasta sen jälkeen äiti ja tytär muuttivat tuosta talosta pois).

Irvingin perheen talon ostaneelle miehelle ilmaantui pian ongelmia pienen eläimen kanssa, joka verotti tasaisin väliajoin hänen kanalansa asukkeja. Muutaman väijyksissä vietetyn yön jälkeen miehen onnistui ampua kutsumaton vieras. Se osoittautui kummalista kyllä sivettieläimeksi, jollaisia elää vain Afrikassa ja Aasiassa.

Lähde: Miksi Siksi 4/1996

Tieteen selitysmallit

Psykologi Nandor Fodorin mielestä ilmiölle on viisi mahdollista selitystä.

Gef saattoi olla poltergeist eli kiusoitteleva henkiolento, joka sai energiansa Voirrey Irvingistä. Yksinäisen tytön suhde isään oli huono.

Gef saattoi olla kotikummitus, joka selittämättömästä syystä ilmeni metelöivänä ja kiusoittelevana eläimenä.

Se saattoi olla paholaisen tai aaveen riivaama eläin. Sen ajattelu- ja puhekyky olivat peräisin henkimaailmasta.

Gef saattoi olla pieni ja viisas sivettieläin, joka biologisen mutaation seurauksena oli äärimmäisen älykäs.

Gef oli petkutusta tai perheen kehittämä mielikuvitusolio. Fodor oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että perhe puhui totta. Jos hän olisi saanut tietää Gefin karvatupsun analyysin tuloksen, hän olisi ehkä muuttanut mieltään. (Karvatupsu osoittautui olevan peräisin Voirreyn koirasta).

Gef ei keskustellut vaan vain totesi asioita. Se puhui vain silloin, kun Voirrey ei ollut paikalla tai istui niin, etteivät muut nähneet hänen suutaan, Taitavana kaniininmetsästäjänä Voirrey olisi pystynyt helposti tuomaan kotiin Gefin kaniinit. Gefin mieliruoat olivat myös Voirreyn lempiruokia. Perhe antoi Gefille mm. keksiä, suklaata ja banaania. Gef oli yhtä kiinnostunut tekniikasta kuin Voirrey kin - Gef oli paikalla ainoastaan yhdessä Voirreyn kanssa.

Gef on todennäköisesti Voirreyn keksimä mielikuvitusolento, joka kehittyi yhä hallitsevammaksi. Voirrey on vetänyt isäänsä nenästä tarinoillaan leikkitoveristaan. Isä on innostunut tyttärensä kertomuksista niin paljon, että niistä on tullut hänelle pakkomielle. Tarinat ovat jopa tuoneet hänelle jonkin verran kuuluisuutta. James Irving oli pettynyt ja katkera mies, jonka kunnianhimo ja kyvyt eivät koskaan olleet olleet tasapainossa. Gefin kanssa puhuvana miehenä hänestä tuli vihdoin eräänlainen kuuluisuus.

http://www.historicmysteries.com/gef-th ... -mongoose/
https://en.wikipedia.org/wiki/Gef

Googlesta löytyy lisää tästä aiheesta, jota on paljon tutkitttu ja pohdittu ihan viime aikoinakin. Alla oleva kuva on se, josta joku toimittaja sanoi, että aidalla istuva otus voi olla vaikka vanha turkiskaulus.

Voirreyn onnistui myös houkutella Gef irrottamaan turkistaan karvatupsun, joka luovutettiin eläintieteilijän ja eläinten karvojen tunnistamiseen erikoistuneen Martin Duncanin tutkittavaksi.

Selvisikö mille karvat kuului?

Dr Bergmeister kirjoitti että karvatupsu osoittautui olevan peräisin Voirreyn koirasta. tarkkaavaisuutta.

Just niin, koiran karvatupsu se sitten kuitenkin oli.

Minkä olennon luulette Gefin olleen? Minun mielipide on se, että kyseessä oli Voirreyn luoma mielikuvistusolio.

Minusta kuulostaa kovasti siltä, että elukka saattoi olla oikea mutta sen puhekyky ja persoonallisuus Voirreyn mielikuvituksen aikaansaannosta. Itselleni tulee mieleen, että tytöllä saattoi olla mielenterveydellisiä ongelmia, pakko-oireita tai vastaavaa, jotka (ehkä tiukan kotikasvatuksen tuloksena?) manifestoituivat "sivettieläimen puheeksi". Jos tyttärellä oli tavalliseen hyvinkasvatettuun persoonaansa sopimattomia oireita (rumien puhumista, tirkistelyä, varastelua jne.) vanhemmat olisivat hyvin saattaneet haluta panna jutun eläimen syyksi välttääkseen pahennuksen herättämistä.

Niin, kyllä siellä on varmaan ollut se eläin, koskapa talon seuraava asukas oli ampunut otuksen, joka sieppasi hänen kanojaan. ja sehän oli siis ollut sivettieläin, jota ei Englannissa vapaana ole.

Pakostakin tulee mieleen se, että tämä liittyy jollain lailla siihen tyttöön. Kiinnitin huomiota siihen, että Gef ei puhunut muuta kuin silloin, jos Voirrey oli pois kotoa tai jos hän istui niin, että kukaan ei nähnyt hänen suutaan. Onhan tyttö voinut itse tuottaa kaikki äänet, joita väitettiin Gefin puheeksi. Mielenkiintoinen juttu joka tapauksessa.

Pitäisi ehtiä käymään läpi noita englanninkielisiä linkkejä, jos niistä löytyisi jotain lisätietoa.

Hauska tapaus, joka kuitenkin noudattaa melkein kaikkia poltergeist-ilmiöiden kaavoja (lukuunottamatta tulipaloja ja lenteleviä tavaroita). Poltergeist-ilmiö yleensä keskittyy perheen jonkun murrosikäisen (tytön) ympärille ja tapahtumat katoavat/loppuvat täysin kun ko. henkilö ei ole kotosalla. Yleensä myös poltergeist-ilmiössä itse henki käyttäytyy väkivaltaisesti tuota henkilöä kohtaan johon jäljetkin yleensä johtavat. Hiuksia revitään, henkilöä raavitaan, hänen päälleen heitellään tavaroita jne.

Ja sitten on puhe. Äännähdyksiä, "selvää" puhetta, koputuksia ja muita ääniä. Ja yllättäen, ei mitään kun henkilö on poissa. Juuri tähän viittasin tuolla klassisella poltergeist-ilmiöllä ja siitä lie kantanikin tapaukseen tulee jo ilmi. Täysin mahdotontahan tuo olisi että siellä seinän sisällä olisi eleillyt joku normaalin maailman kyvyin varustettu supersivettieläin joka olisi oppinut puhumaan. Ei vaikka tuo väitetty syntymävuosi olisi pitänyt paikkaansa - kyseinen elukka olisi ollut jo 80 vuoden ikäinen, kun sivettieläimet elävät yleensä korkeintaan 20-vuotiaiksi.

Tytär on päässyt juuri murrosikään ja on alkanut kapinoimaan tätä kautta - ihan suoraan ei uskalleta vanhemmilla ja tuttaville sanoa mielipiteitään, mutta vähän saadaan purkaa teiniangstia "Gefin" kautta. Tähän viittaisi sekin että perheen lähdettyä mitään ei ole tapahtunut enää - tuokin kanavarkaus on hyvinkin voinut olla jonkin muun elukan tekosia, sillä minkäänlaista todistettahan missään ei ole siitä että siellä todella olisi sivettieläin pyörinyt kanoja teurastamassa. Tapaus on takuulla ollut tuttu seuraavallekin asukkaalle ja hieman on sitten yritetty sillä kenties rahastaa omaankin kirstuun keksimällä ammuttu sivettieläin (tähän on voitu käyttää jotakin kautta kuolleena saatua sivettieläintä tai jotain paljon normaalimpaa naamioitua eläintä - jos yhtään mitään ollenkaan, ainahan sitä voi puhua vaikka mitä, mutta totuus voi olla ihan toista).

Tekstin perusteella odotin kuvan olevan vieläkin epämääräisempi, mutta itseasiassa se onkin yllättävän selkeä. Äkkiseltäänhän tuo tosiaan näyttää jonkinlaiselta sivettieläimeltä tekstin perusteella, mutta kun väritystä katselee, tulee mieleen joku paljon tavallisempi eläin: Fretti. Fretti on myös kykeneväinen tappamaan kanoja, joten olisikohan tapaus sillä selvitetty jos siellä oikeasti joku on niitä kanoja niitannut.

Todennäköisintähän kuitenkin tosiaan on että tyttö on tarinan keksinyt, kuvassa on täytetty/kuollut eläin tai se turkin kaulus ja kanoja on syönyt joku kotoperäisempi eläin mutta kun lompakko on kaivannut täytetty, niin sivettieläinhän se, selkeästi.

Edit: Wikipedia puhuu mangustista.

Edit2: Wikipedia myös kertoo että Gef olisi ollut kellertävä väriltään ja omannut ison paksun hännän. (Ei siis toimi tuo kuva siihen nähden lainkaan.) Se on myös kuulema ollut perheen seurana kauppamatkoilla, mutta pysytellyt sopivasti aina puskissa niin että vain ääni on kuulunut. Jos taloon tuli hiiriä, Gef oli pelotellut ne pois. Jos joku perheenjäsenistä unohti sammuttaa lieden (puilla toimiva), oli Gef käynyt sammuttamassa sen.

Perhe möi talon 1945 alhaisella hinnalla, koska kummittelu alensi sen hintaa. Seuraavana vuonna sen ostaja, Leslie Graham (näyttelijä) väitti ampuneensa Gefin. Hänen esittelemänsä eläin oli kuitenkin mustavalkoinen ja paljon isompi kuin mangusti. Voirrey vakuutteli tuolloin ettei kyseessä ole Gef. Voirrey kuoli vuonna 2005. Hän vakuutti myöhemmällä iälläänkin ettei Gef ollut hänen keksintöään.

Gefistä ei löytynyt koskaan merkkiäkään talossa. Ei jalanjälkiä, ei muita jälkiä, ei karvaa. Kaikki karvanäytteet mitä talosta saatiin kuuluivat perheen lammaskoiralle. 1930-luvulla tutkijat tutkivat näytettä jonka väitettiin kuuluvan Gefille. Kyseessä oli eräänlaiseen vahaan tehdyt jalanjäljet sekä väitetyt hampaanjäljet. Natural History Museumin Reginald Pocock tutki jälkiä, mutta totesi niiden olevan sellaisia etteivät ne hänen näkemyksensä jälkeen kuuluneet millekään eläimelle - ei ainakaan mangustille. Yhdestä jäljestä hän sanoi että sen olisi voinut aikaansaada koira.

Tutkijoiden mukaan ontot seinät aiheuttivat sen, että koko talo oli kuin yksi iso kaiutin. Oli helppoa saada ääni kuulumaan toisesta paikasta kuin missä sen alkulähde oli ja saada se vaikuttamaan siltä että seinän sisällä oli jokin joka puhui asukkaille ja vieraille.

1900 luvun alussa Englannissa oli paljon eksoottisia eläimiä, jotka oli tuotu matkamuistona Intiasta niin kuin mikä tahansa tavara. Tämähän oli siirtomaa aikaa vielä. Semmoinen olisi hyvinkin voinut karata jostain kartonosta ja elellä kanaloiden antien turvin, navetoissa ym. suojassa kylmältä. Jos vaikka tuon erikoisen perheen tyttö tarkkaili elukkaa ja piti sitä ystävänään ja koko tapahtuma ketju lähti sitten siitä liikkeelle? Lapsethan usein tekevät silleen että jos eivät uskalla itse sanoa jotain asiaa, niin nukke tai nalle sanoo sen heidän puolestaan.

Kiitos kommenteista! VoDKalle kiitos, että suomensit Wikipedian tekstiä, itseltäni se ei oikein sujunut. Itse ajattelin, että tyttö liittyy tähän tapaukseen niin, että jos ei olisi ollut Voirreytä niin ei olisi ollut sivettieläntäkään. Mutta oliko koko juttu vain Voirreyn keksimää vai liittyikö tapaukseen poltergeist-ilmiö vai ei niin siinäpä mielenkiintoinen kysymys. Olen jonkun verran lukenut poltergeist. ilmiöistä, mutta en ihan ymmärrä mikä on se voima, jolla tavaroiden lentämisetkin tapahtuu ihan vaan itsestään. Mutta tapahtuuhan sitä kaikkea hauskaa ilman, että oltaisiin perillä asioista aina.

Tavaroiden lentämiset on kai selitetty useimmiten sillä, että se olisi energiaa mitä henki kerää paikalla olevista henkilöistä tai esimerkiksi kameroiden akuista tai muista vastaavista. Tiedä sitten miten mahdollista tämä käytännössä on, mutta toisaalta juurihan selvisi mm. tuo painovoima-aallot, mitä kaikkea muuta sitten vielä on täysin tietämättömissä...

Itse luulen ja uskon että tässä ei ollut minkäänlaista poltergeistia taustalla, ainoastaan tytön vilkas mielikuvitus ja sopivissa tilanteissa säädetyt koputukset, puheet ja muut niin, etteivät sitä ulkopuoliset havainneet hänen aiheuttamakseen. Myös tuo talon kaikukoppamaisuus varmasti edesauttoi paljon, sekä ihmisten oma mielikuvitus kun he alkoivat uskomaan asiaan tai siitä oli heille kerrottu.

Näin todennäköisesti on myös useimmissa poltergeist-tapauksissa, joita ei ole voitu tutkia aikanaan nykyaikaisin menetelmin. Nykyisin myös tunnetaan useimmat keinot joilla aikanaan on yleisöä huijattu, joten aika paljon saa kehittää uusia keinoja nykyisin ihmisiä huijatakseen läpäistäkseen tutkijoiden ja puoliammattilaistenkin syynin.