Sivu 1/2
50-vuotias mies surmattiin Keravalla 27.2.2016 - Murha!
Lähetetty: La Helmi 27, 2016 2:31 pm
Kirjoittaja heka mäki
http://www.iltasanomat.fi/a/2000001127519
Naapuri havaitsi verijälkiä ulkona - 50-vuotias mies löytyi kuolleena asunnosta Keravalla
Julkaistu: 27.2. 14:03
Poliisi epäilee henkirikosta.
Poliisi sai tänä aamuna puoli kymmenen jälkeen ilmoituksen, että Keravalla Kalevankadulla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa olisi vainaja.
Poliisin mukaan kuollut on noin 50-vuotias paikkakuntalainen mies.
Ilmoituksen teki naapuri, joka havaitsi verijälkiä asunnon ulkopuolella. Poliisin tutkimuksissa vainajassa todettiin vammoja, jotka viittaavat henkirikokseen.
Tutkinnanjohtaja Kimmo Hyvärisen mukaan teossa on tämänhetkisten tietojen mukaan käytetty astaloa, eli kättä pidempää. Hän ei tutkinnallisiin syihin vedoten raota tekivälinettä tarkemmin. Alkoholin epäillään liittyvän tapaukseen.
Poliisi on ottanut kiinni 55-vuotiaan nurmijärveläisen miehen epäiltynä taposta. Epäillyllä ei ole poliisin tietojärjestelmän mukaan merkittäviä aikaisempia rikoksia.
Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä teknisellä tutkinnalla ja kuulusteluilla. Poliisi kuulee epäiltyä sekä todistajia tänään.
Otsikkoon tarkennettu joitakin asioita
-NILS-
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: Su Helmi 28, 2016 6:06 am
Kirjoittaja zikzak
Tämä taisi olla jo toinen henkirikos Keravalla tämän vuoden aikana. Kun saldoon lisätään Tuusulan ja Järvenpään viime aikojen tapahtumat, niin Keski-Uusimaa lienee lähiaikoijen synkintä aluetta henkirikosten osalta Suomessa. Surullista.
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: Ma Helmi 29, 2016 12:09 am
Kirjoittaja heka mäki
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisist ... seen_45025
Poliisi tiedottaa liittyen Keravan henkirikokseen
28.02.2016
Itä-Uusimaa
Poliisin suorittamien todistajakuulustelujen sekä rikospaikkatutkimusten perusteella aikaisemmin pidätetyn miehen osallisuus rikokseen on vahvistunut, eikä asiassa ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä muita henkilöitä osallisuudesta rikokseen. Poliisi on kuulustelut eilen epäiltyä. Epäilty kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hänen kuulustelut, todistajien kuulustelut sekä tekninen rikospaikkatutkinta jatkuvat vielä tänään.
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: Ma Helmi 29, 2016 9:39 am
Kirjoittaja PaxCow
Keski-Uusimaa-lehti 29.2.2016:

Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: Ma Helmi 29, 2016 9:57 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Nämä ovat mielenkiintoisia postauksia. Lähes poikkeuksetta näissä haastatteluissa ihmiset sanovat, että "uskaltaakohan täällä enää liikkua ulkona saati rappukäytävässä ollenkaan". Mutta toisaalta... Usein, kuten tässäkin, myös kehutaan kuinka "rauhallinen paikka on asua, eikä uskoisi, että täällä tehdään henkirikoksia" - tai väkivaltaa ylipäätään.
- Eihän tuo epävarmuus ihmisiin aina tartu. Silloin kun Bobrikovia ammuttiin senaatin talon toisessa kerroksessa 1904, (hän menehtyi vammaan myöhemmin sairaalassa), niin en muista Päivälehdessä kenenkään sanoneen/maininneen, että uskaltaako senaatin talossa enää asua tai asioida.
Se paha on jossain kaukana. Ei meitin kivalla lapsiperhealueella. Kunhan joidenkin poliitikkojen vimma sekoittaa epäsosiaaliset ja nimettömät syrjäytymisen ehkäisemiseksi jokaiseen kaupunginosaan, kortteliin ja taloon edistyy, niin jännää on sielläkin missä nyt ei.
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: Ma Helmi 29, 2016 10:34 am
Kirjoittaja teppo
Doctor Lecter kirjoitti:Nämä ovat mielenkiintoisia postauksia. Lähes poikkeuksetta näissä haastatteluissa ihmiset sanovat, että "uskaltaakohan täällä enää liikkua ulkona saati rappukäytävässä ollenkaan". Mutta toisaalta... Usein, kuten tässäkin, myös kehutaan kuinka "rauhallinen paikka on asua, eikä uskoisi, että täällä tehdään henkirikoksia" - tai väkivaltaa ylipäätään.
Nämä repliikit kuuluvat tarinatyypin formaattiin. Kun mitään uutta uutisoitavaa ei ole, lähetetään "toimittaja" tapahtuma-alueelle höpötyttämään satunnaisia tyyppejä ja kysymään, millainen alue tämä on ja uskallatko nyt liikkua ja mietityttääkö yhtään.
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: Ma Helmi 29, 2016 7:19 pm
Kirjoittaja Marjatta58
Tuossa lehtijutussa otettu kuva on Annikinkadulta, mutta takavasemmalla olevan talon osoite on Kalevankatu 29. Sielläkö tappo tapahtui?
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: To Maalis 03, 2016 12:38 am
Kirjoittaja zikzak
teppo kirjoitti:Doctor Lecter kirjoitti:Nämä ovat mielenkiintoisia postauksia. Lähes poikkeuksetta näissä haastatteluissa ihmiset sanovat, että "uskaltaakohan täällä enää liikkua ulkona saati rappukäytävässä ollenkaan". Mutta toisaalta... Usein, kuten tässäkin, myös kehutaan kuinka "rauhallinen paikka on asua, eikä uskoisi, että täällä tehdään henkirikoksia" - tai väkivaltaa ylipäätään.
Heh, juuri näin se menee. Lähes yhtä yleinen juttutyyppi on jeesustelu tekijästä tyyliin "En olisi ikinä uskonut", "Oli niin mukava ja kohtelias naapuri" jne. Erityisen usein tämä näkyy näissä pienemmissä paikallislehdissä, joiden toimittajat asuvat samoilla kulmilla kuin uutistensa kohteet. Noh, kukapa omaa asuinympäristöään haluaisikaan julkisesti haukkua.
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: To Maalis 03, 2016 4:20 am
Kirjoittaja janita
teppo kirjoitti:Doctor Lecter kirjoitti:Nämä ovat mielenkiintoisia postauksia...
Nämä repliikit kuuluvat tarinatyypin formaattiin. Kun mitään uutta uutisoitavaa ei ole, lähetetään "toimittaja" tapahtuma-alueelle höpötyttämään satunnaisia tyyppejä ja kysymään, millainen alue tämä on ja uskallatko nyt liikkua ja mietityttääkö yhtään.
Uskollisena DL:n fanina täytyy todeta että komppaan Teppoa, mutta nyt kyllä bannienkin uhalla (tosipaljonväliikunenkirjottele). Teppohan ei sitä sanonut mutta DL alkoi veistää tarinaa ja minä odotin että saan lukea jotain jännää itse aiheesta, kuten yleensä DL:n postauksista (burka tietysti pään peittona ja haarat auki). . .
Mutta itse asiaan:
Tää on ihan tavallinen kännitappo, mutta se ainoa epäilty on kiistänyt syyllisyytensä ja nyt tutkitaan kerättyä näyttöä. Paikalla on illan mittaan ollut muitakin ja näiltä paikallaolijoilta kerätään
puhuttamisilla[/ loput näytöt (aihetodisteet?).
Näistä sitten koostuu se etp (esitutkintapöytäkirja), jonka perusteella käräjöidään ja sitten tuomari tuomitsee.
Ei ollut mitään uutta annettavaa itse aiheeseen, mutta oikeudenkäyntikaari on niin vaikea termistöineen meille tavantallaajille, että ajattelin että tää vois olla niin tylsä juttu, missä sen voisi vaikka käydä sitten vaihe vaiheelta läpi oikeine termeineen? Hk. olen oppini ammentanut lukemalla tätä foorumia pitkään ja edelleen tuo tuntuu vähän hankalalta hahmottaa, niin voisiko tässä olla ketju, missä asiantuntevammat voisi tuon ihan pala palalta selittää oikeine termeineen? Siis sitä mukaa, kun sitä tietoa on ja tulee... Mieluiten alleviivaten ne viralliset termit.
Tuli mieleen, kun viimeksi tänään törmäsin arkielämässä sanaan "ehdonalaista" ja jäin miettimään että eikö se ole nykyään "ehdollista"? Sillä ehdolla, että... Ja sitten ehdoton vankeus on sitä ihan oikeaa kiven sisässä olemista, vaikka senkin voi suorittaa "avolaitoksessa", eiks näin?
Kiitos ja anteeksi.
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: To Maalis 03, 2016 11:00 am
Kirjoittaja Tackleberry
janita kirjoitti:
Tuli mieleen, kun viimeksi tänään törmäsin arkielämässä sanaan "ehdonalaista" ja jäin miettimään että eikö se ole nykyään "ehdollista"? Sillä ehdolla, että... Ja sitten ehdoton vankeus on sitä ihan oikeaa kiven sisässä olemista, vaikka senkin voi suorittaa "avolaitoksessa", eiks näin?
Kiitos ja anteeksi.
Ehdollinen ja ehdonalainen ovat molemmat edelleen relevantteja termejä suomalaisessa oikeusjärjestelmässä.
Olet oikeassa että vankeustuomiot ovat joko ehdollisia tai ehdottomia.
Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittu voi sen sijaan päästä ehdonalaiseen vapauteen eli suorittamaan loppuosan rangaistuksesta vapaudessa
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: To Maalis 03, 2016 11:46 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Vankeus voidaan tuomita ehdollisena tai ehdottomana.
Ehdottomasta vankeudesta pääsee aluksi ehdonalaiseen vapauteen.
Näin päin.
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: To Maalis 03, 2016 11:52 am
Kirjoittaja Tackleberry
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Vankeus voidaan tuomita ehdollisena tai ehdottomana.
Ehdottomasta vankeudesta pääsee aluksi ehdonalaiseen vapauteen.
Näin päin.

Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: To Maalis 03, 2016 11:56 am
Kirjoittaja PaxCow
Tämän päivän Keski-Uusimaasta:

Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: To Kesä 16, 2016 10:18 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Syyte: Mies murhasi puolustuskyvyttömän uhrin raa'asti useilla veitseniskuilla Keravalla
Syytteen mukaan mies tappoi uhrin käyttämällä useita kertoja tylppää väkivaltaa, mahdollisesti potki uhria kasvoihin sekä löi ja viilsi tätä useita kertoja veitsellä vatsan ja rinnan alueelle.
Veriteko tapahtui Keravalla helmikuun 26. päivä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Nurmijärveläisen 55-vuotiaan miehen epäillään surmanneen viisikymppisen keravalaismiehen tämän asunnossa aamuyöstä.
50-vuotiaan uhrin kuolemansyy on ollut teräaseella tehdyt aortan ja sydämen vammat, jotka ovat aiheuttaneet runsasta verenvuotoa rintaonteloon. Kuolemaan myötävaikuttaneena tekijänä on ollut humala.
Syytteen mukaan tekoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä ottaen huomioon uhrille aiheutuneen erityisen suuren tuskan, koska väkivalta on ollut voimakasta, teräaseen lyöntejä on ollut lukuisia ja päähän kohdistunut tylppä väkivalta on ollut voimakasta. Lisäksi uhri on ollut puolustuskyvytön johtuen alkoholin nauttimisesta.
Syyttäjän mukaan teossa on ollut sitkeä surmaamispyrkimys ja rikos on tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.
Syyttäjä vaatii epäillylle elinkautista murhasta.
Syytettynä oleva mies on vangittu, joten pääkäsittely on pidettävä kahden viikon kuluessa syytteen vireille tulosta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061 ... 0_uu.shtml
Torstai 16.6.2016 klo 09.50
Re: 50-vuotias mies tapettu Keravalla
Lähetetty: Pe Kesä 17, 2016 3:02 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Taitaa olla murhaajalla ainoa keino välttää elinkautinen jos oikeus uskoo että humalatilalla olisi ollut kuolemaan ihan oikea vaikutus.
Jos ei sitä puolustus pysty osoittamaan niin elinkautinenhan tästä leivotaan ja murhaaja pääse siviliin oltuaan jo pitkään kansaneläkkeen piirissä.