Sivu 1/1

Amsterdam: Miehen pää löytyi kahvilan luota 9.3.2016

Lähetetty: Ke Maalis 09, 2016 3:33 pm
Kirjoittaja sine qua non
Amsterdamissa Amstelveensewegiltä on löytynyt miehen pää tänä aamuna. Pää oli asetettu ämpäriin/sankoon rikollisten kohtauspaikkanaan suosiman vesipiippukahvilan ulkopuolelle siten, että se katsoi kahvilan suuntaan. Anonyymi todistaja sanoi pään kuuluvan ”marokkolaiselle miehelle”. Sittemmin selvisi, että päähän kuuluva ruumis oli löytynyt jo eilen (tiistain vastaisena yönä) palavasta Volkswagen Caddysta toisaalla Amsterdamissa. Kuollut mies on tunnistettu 23-vuotiaaksi Amsterdamin asukkaaksi Nabil Amziebiksi, ja hän oli entuudestaan Hollannin poliisille tuttu.

Tämä bisarri rikos on ilmeisesti jatkumoa vuodesta 2012 Amsterdamissa ja sen lähiseuduilla meneillään olleelle rikollisjengien välienselvittelylle, jossa on murhattu lukuisia, enimmäkseen nuoria (Amsterdamissa asuvia) rikollisia.

Sanomalehtitietojen mukaan Nabil Amzieb oli aikeissa todistaa oikeudessa tunnettu rikollista Beaouf A:ta vastaan - tätä Beaoufia epäillään kilpailevan rikollisjärjestön merkittävän jäsenen murhasta.

Lähteet ja lisätietoja Amsterdamin rikollisliigojen keskinäisestä vihanpidosta ja murhista:
http://www.nltimes.nl/2016/03/08/body-f ... amsterdam/
http://www.nltimes.nl/2016/03/09/severe ... am-street/
http://www.nltimes.nl/2016/03/09/severe ... amzieb-23/
http://www.nltimes.nl/2014/12/01/murder ... rs-prison/
http://www.nltimes.nl/2014/11/04/almere ... -gang-war/

Re: Amsterdam: Miehen pää löytyi kahvilan luota 9.3.2016

Lähetetty: Ke Maalis 09, 2016 11:30 pm
Kirjoittaja disposal
Jos jotain uteliasta kiinnostaa niin 3s mittainen video tästä irtopäästä. Eli VAROITUS video sisältää irtileikatun verisen pään.
http://www.liveleak.com/view?i=9f8_1457527415

Re: Amsterdam: Miehen pää löytyi kahvilan luota 9.3.2016

Lähetetty: To Maalis 10, 2016 12:20 pm
Kirjoittaja sine qua non
Iltalehtikin on uutisoinut tästä:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201603 ... damilaisen kahvilan edestä löytyi irtopää - ohikulkijat ottivat valokuvia[/b]

Torstai 10.3.2016 klo 00.25

Poliisi arvelee irtopään liittyvän huumesotaan.

Irtopää löytyi keskiviikkoaamuna kahvilan edustalta lähellä suosittua Voldelpark-puistoa.

- Tuntui kuin se olisi tarkoituksella aseteltu. Näytti siltä kuin pää olisi tuijottanut kahvilan ikkunasta, kuin jokin merkki, silminnäkijä Stan Koeman kertoo Het Parool -lehdelle.

-Se oli todella outoa. Ei tällaista odota näkevänsä Hollannissa. Se saa ajattelemaan keskiaikaa tai Lähi-Itää. Olen ihan kunnossa nyt, mutta en usko nukkuvani hyvin ensi yönä.

Poliisi arvelee pään liittyvän huumejengien väliseen sotaan. Vain päivää aiemmin poliisi löysi Amsterdamin esikaupunkialueelta palaneesta autosta ruumiin, jolta puuttui pää. Poliisi on jo varmistanut pään kuuluvaan kyseiseen ruumiiseen.

Koemanin mukaan poliisit olivat nopeasti kahvilan luona ja he peittivät pään. Samalla he määräsivät kännyköillään päätä kuvanneet ohikulkijat poistamaan kuvat.

Ainakin 16 ihmistä on kuollut Hollannissa, Belgiassa ja Espanjassa alamaailman välienselvittelyssä huumevyyhtiin liittyen vuodesta 2012 lähtien. Hollantilaisen Turtles-jengin arvellaan tuolloin varastaneen kokaiinia 19 miljoonan euron edestä.

Lähde: The Telegraph
MARI PUDAS
[email protected][/quote]

Independentin jutusta vuodelta 2014 käy ilmi, että vihanpito on alkanut sen jälkeen, kun tulli takavarikoi Antwerpenissä vuoden 2012 maaliskuussa 200 kiloa kokaiinia. Tulliviranomaiset luulivat tuolloin saaneensa koko lastin, mutta sittemmin tulivat siihen tulokseen, että heidän takavarikoimansa määrä olikin vain osa isompaa kuormaa. The Turtles -nimisen jengin uskotaan varastaneen jo ennen tullin takavarikkoa yhden "toimituserän", jonka oli määrä mennä toiselle rikollisjengille, ja he myivät jo huumetta normaalia halvempaan kilohintaan. Viranomaisten tekemästä huumetakavarikosta uutisoitiin vasta paljon myöhemmin (käsitin jutusta, että jopa vasta vuonna 2014, kun takavarikko oli siis tehty jo vuonna 2012), joten tämä porukka, joiden kokkelit oli viety, luuli Turtlesien saaneen koko lastin --> ryhtyi kostotoimenpiteisiin, joita tietysti kostettiin takaisin. Sama sota jatkuu edelleen.

Tämän huumesodan aikana on tapettu ihmisiä niin Hollannissa kuin Briteissä ja Espanjassakin. Hollannissa toimintaa siis pyörittävät pääasiassa marokkolaista alkuperää olevat ihmiset (ja myös Hollannin entisistä [ja nykyisistä] alusmaista, esimerkiksi Surinamesta ja Hollannin Antilleilta, kotoisin olevat, toki joukossa myös etnisiä hollantilaisia), ja yksi ongelma on, että tehtyään rikoksia Euroopassa/Hollannissa, he ovat paenneet Marokkoon pakoon rangaistusta, koska Marokko ei karkoita kansalaisiaan. Viranomaisyhteistyö on parantunut tässä suhteessa niin, että Marokossakin heitä nykyään saadaan oikeuden eteen näistä rikoksista.

Jutun mukaan iso osa Antwerpenin kautta tulevasta kokaiinista (määräksi arvioitu 200 tonnia vuonna 2012) on suunnattu Britteihin ja Irlantiin, koska siellä huumeesta saa paljon paremman kilohinnan (50 000 £/kilo UK:ssa vs. 30 000 £/kilo Alankomaissa).

Independentin juttu: http://www.independent.co.uk/news/world ... 23371.html

Muita lähteitä:
http://www.nltimes.nl/2014/07/31/hundre ... ns-report/
http://blog.carlfellstrom.com/tag/moroccan-mafia/ (Toimittajan pitämä rikosaiheinen blogi, tapettujen naamakuvia löytyy täältä)