Sivu 1/1

Espoon raiskausrikoksissa 76 prosentin kasvu vuonna 2015

Lähetetty: Pe Maalis 18, 2016 12:00 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Isot on vaihtelut kyllä.
Tästäkin jutusta tulee valitettavasti tunne, että pelataan termeillä. "Suomalainen" on sellainenkin joka syntynyt jossain tosi kaukana ja etenkin hänen jälkeläinen. Niistä ei saa puhua, etnisistä taustoista, vaikka juuri vanhempien mukana tuleva kulttuuri selittää monta asiaa ihmisen käytöksestä.

Totuutta täytyy nykyään kaivaa kaikenlaisten väylien kautta, arvioida niiden luotettavuutta, jotta saa muodostettua kokonaiskuvan.

Taitaa kyllä olla, että meille on tuupattu sitä "virallista totuutta" ties kuinka kauan, enkä puhu vaan rikoksista.
Raiskausrikoksissa Espoossa 76 prosentin kasvu – Poliisi: "Normaalia vaihtelua"
16.3.2016 - 06.25

Niin sanotut puskaraiskaukset ovat harvinaisia. Yleisempää on, että raiskaaja on uhrille tuttu.

Raiskausrikoksia eli raiskauksia tai raiskauksen yrityksiä tuli poliisin tietoon viime vuonna Espoossa 72. Määrä nousi edellisvuodesta 76 prosenttia. Vuonna 2014 vastaavien rikosten määrä oli 41.

Komisario Petri Launiainen ei pidä lukua poikkeuksellisena.

– Ja vuonna 2013 kirjattiin 57 raiskausrikosta eli kyse on myös normaalista tilastovaihtelusta, sanoo komisario Petri Launiainen.

Viime vuoden raiskausrikoksista poliisi tietää epäillyn 56 tapauksessa. Ulkomaan kansalaisia heistä on yhdeksän eli noin 16 prosenttia.

Edellisvuodesta määrä laski yli puolella, sillä tuolloin raiskausrikoksista epäiltiin 20:tä ulkomaan kansalaista.

Tilastot kertovat vain poliisin tietoon tulevista rikoksista, korostaa Launiainen. Seksuaalirikokset ovat perinteisesti piilorikollisuutta, joka ei aina tule ilmi. Syynä voi olla uhrin kokema häpeä. Osassa tapauksista epäillyn henkilöllisyys jää selvittämättä.

Ulkomaalaisten tekemiä ilmoituksia raiskausrikoksesta kertyi viime vuonna vain yksi, mitä Launiainen ei pidä kovin uskottavana määränä. Edellisvuonna ilmoituksia tehtiin seitsemän.

Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli viime vuonna 140 seksuaalirikosta Espoossa. Näistä 101 tapauksessa rikoksesta epäilty on poliisin tiedossa ja heistä 15 on ulkomaan kansalaisia. Määrä on 14,9 prosenttia epäillyistä.

Vuonna 2014 poliisin tietoon tuli 102 seksuaalirikosta, joista epäiltyjä on tiedossa 64 ja heistä 26 on ulkomaalaisia.

Seksirikosilmoituksia tehdään kuitenkin yhä useammin ja Launiainen näkee yhtenä pontimena yleiseen keskusteluun nousseet seksuaaliset ahdistelut.

– Ilmoitusherkkyys on kasvanut. Rikostyyppi vaatii asianomistajan aktiivisuutta, että poliisi voi sitä tutkia.

Tänä vuonna poliisille on ilmoitettu Espoossa viisi tapausta, jossa asianomistajia on lähestytty häiritsevällä tavalla. Ahdisteluun on voinut liittyä halaamista tai muuta koskettelua.
– Näistä kannattaa aina ilmoittaa poliisille. Puutumme tapauksiin matalalla kynnyksellä, Launiainen vakuuttaa.

Hänen mukaansa ahdistelut eivät keskity tietyille alueille tai paikkoihin, eivät siis esimerkiksi vastaanottokeskusten lähistölle.

Rikosilmoitus ei silti aina johda syytteeseen ja tuomioon, Launiainen muistuttaa.

Länsi-Uudenmaan poliisille ilmoitettiin viime vuonna 54 274 rikosta, joista 31 652 Espoossa.
Rikoksista selvitettiin koko alueella keskimäärin 45 prosenttia.
Nousua oli erityisesti omaisuusrikoksissa. Espoossa varkaudet lisääntyivät kolmanneksen.

- Väkivaltarikoksia kirjattiin 2 321, joista 1 318 Espoossa.
- Poliisin tietoon tuli 252 seksuaalirikosta, joista 140 Espoossa.
- Ulkomaan kansalaista epäiltiin seksuaalirikoksesta 34 tapauksessa.
- Seksuaalisia ahdisteluja ilmoitettiin 25, joista ulkomaalainen oli epäiltynä 16 tapauksessa.
- Turvapaikanhakijoita on epäiltynä 132 rikoksessa, muassa pahoinpitelystä, näpistyksestä, laittomasta uhkauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta.

- Klaus Nurmi
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/3748 ... -vaihtelua

Re: Espoon raiskausrikoksissa 76 prosentin kasvu vuonna 2015

Lähetetty: Pe Maalis 18, 2016 6:55 am
Kirjoittaja Riukiu
Onhan se normaalia siinä vaiheessa, kun on siirrytty monikulttuurisuuteen. Samoin on normaalia, että luvut kasvavat ja jäävät korkealle. Totta kai, kun näitä mamumasoaj lasketaan maahan ja niitä rohkaistaan rikoksiin pienillä tuomioilla ja kantiksia syyttelemällä ja eriarvoistamalla eri väestöryhmät siten, että kantikset ovat paarian asemassa.