Sivu 1/1

Kehitysvammaisen raiskauksesta 1v 2kk ehdotonta

Lähetetty: To Heinä 21, 2016 10:44 pm
Kirjoittaja inner circle
Täysin mitätön tuomio, vaikka onkin tuomittu ehdottomana.
Mies raiskasi kehitysvammaisen - uhri 6-7 vuotiaan tasolla

Itä-Suomen hovioikeus on vahvistanut 28-vuotiaalle miehelle annetun raiskaustuomion.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen raiskauksesta.

Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen, joka korotti tuomiota lisäämällä siihen 80 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Tekijä ja uhri olivat seurustelusuhteessa, mutta uhri oli halunnut lopettaa suhteen.

Vuonna 1988 syntynyt mies raiskasi kehitysvammaisen uhrinsa syksyllä 2014. Tekijä ja uhri olivat olleet seurustelusuhteessa, mutta uhri oli halunnut lopettaa seurustelun.

Käräjäoikeus katsoi todistelun perusteella näytetyksi, että mies oli käyttänyt hyväkseen sitä, että uhri on kehitysvammaisuutensa takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään.

Oikeuden mukaan uhrin kehitysvamma on keskivaikea, ja henkiseltä tasoltaan hän on 6-7-vuotias. Uhrin fyysistä ikää ei oikeuden antamassa julkisessa selosteessa mainita, ja varsinainen oikeudenkäyntiaineisto on julistettu salassapidettäväksi 60 vuoden ajaksi.

Vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhrille korvaukseksi kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 500 euroa, kärsimyksestä 3 500 euroa, sairaanhoito- ja lääkekuluista 167,68 euroa sekä uhrin oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Mies valitti Pohjois-Savon käräjäoikeuden antamasta tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen.

Hovioikeus piti tuoreessa ratkaisussaan käräjäoikeuden tuomion muuten ennallaan, mutta lisäsi ehdolliseen vankeustuomioon 80 tuntia yhdyskuntapalvelua.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016072 ... 1_uu.shtml

Re: Kehitysvammaisen raiskauksesta 1v 2kk ehdotonta

Lähetetty: Pe Heinä 22, 2016 12:17 am
Kirjoittaja Jazz1
Vikassa kappaleessa sanotaan että olisi ollut ehdollista.
Näkee taas miten vasemmalla kädellä näitä juttuja kirjoittelevat iltapäivälehdissä.

Edit: voidaanko ehdottoman päälle muka tuomita yhteiskuntapalvelua? Ei sitä ainakaan vankeusaikana pääsisi suorittamaan. En tunne asiaa.

Re: Kehitysvammaisen raiskauksesta 1v 2kk ehdotonta

Lähetetty: Pe Heinä 22, 2016 12:32 am
Kirjoittaja inner circle
En tiedä, onko toimittajalle sattunut virhe. Sen tiedän varmaksi, että tuomioistuimet ovat tuominneet alle kahden vuoden tuomioita ehdottomina.

Mitätön tuomio joka tapauksessa, jos kyseessä onkin oikeasti ehdollinen tuomio, niin vielä pahempi.

Re: Kehitysvammaisen raiskauksesta 1v 2kk ehdotonta

Lähetetty: Pe Heinä 22, 2016 7:39 am
Kirjoittaja Ärrkele
inner circle kirjoitti:
Käräjäoikeus katsoi todistelun perusteella näytetyksi, että mies oli käyttänyt hyväkseen sitä, että uhri on kehitysvammaisuutensa takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään.
Tällainen drakoninen laki missä uhrin pitää osoittaa 'puolustaneensa' itseään joutuessaan hyökkäyksen ja väkivallan kohteeksi ja/tai, että oikeus edes pohtii tällaista seikkaa tuomiota antaessaan, tulisi poistaa myös Suomen rikoslaista sekä tuomarit kouluttaa uudelleen. Ei kuulu sivistysvaltioon.

Re: Kehitysvammaisen raiskauksesta 1v 2kk ehdotonta

Lähetetty: Pe Heinä 22, 2016 11:40 am
Kirjoittaja jaskajokunen
Tossa sama Savon sanomien versiona, siinä ei taas puhuta yp:stä mitään. Ehdotonta ja yhdyskuntapalvelua ei voi tuomita yhtäaikaa. Eli tuomio on siis ilmeisesti muuttunut 1v2kk ehdottomasta-> 1v2kk ehdollista+80h yp.

Hovioikeus muutti raiskaustuomion ehdolliseksi - salasi perustelut

Kehitysvammaisen seurustelukumppaninsa raiskanneen 28-vuotiaan miehen vankeustuomio muuttui Itä-Suomen hovioikeudessa ehdottomasta ehdolliseksi. Käräjäoikeus oli tuominnut miehen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Hovioikeuden perustelut tuomion muuttamiseen ovat salaiset, koska koko oikeudenkäyntiaineisto tuomiolauselmaa lukuun ottamatta julistettiin salaiseksi 60 vuodeksi.

Käräjäoikeuden julkisen selosteen mukaan pari oli seurustelusuhteessa, mutta asianomistaja oli halunnut lopettaa seurustelun.

Pariskunta oli keskenään yhdynnässä ja käräjäoikeus katsoi, ettei asianomistaja voinut kehitysvammaisuutensa takia puolustaa itseään. Oikeuden mukaan asianomistaja on henkisesti 6–7-vuotiaan tasolla.

Molempien oikeusasteiden mukaan mies syyllistyi raiskaukseen.

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Hovi ... 0bc6aeeb78