Mielenterveysongelmia aiheuttava vakava tauti nimeltä islam leviää leviämistään...Poliisioperaatio Laajakosken vastaanottokeskuksessa: Virkavalta taltutti riehujan sähkölamauttimella
Laajakosken vastaanottokeskuksessa Kotkassa oli torstai-iltana massiivinen poliisioperaatio.
Laajakosken vastaanottokeskukselle Kotkaan saapui niin poliiseja kuin pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä torstai-iltana. (SASU MÄKINEN)
Paikalla oli poliisin lisäksi myös pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä.
Poliisi joutui käyttämään voimakeinoja taltuttaakseen vastaanottokeskuksen pihalla riehumaan käyneen turvapaikanhakijan. Poliisit ampuivat henkilöä sähkölamauttimella, jolloin hän kaatui maahan. Virkavalta luovutti henkilön ensihoitajien tarkastettavaksi.
Hätäkeskus sai tiedon välikohtauksesta Laajakoskentiellä iltakahdeksan jälkeen. Paikalle hälytettiin neljä poliisin partiota, ensihoidon yksikkö sekä kuusi pelastustoimen yksikköä Kotkasta ja Haminasta.
Päivystävä palomestari Simo Norema kertoo, ettei pelastuslaitokselle ollut tarvetta vastaanottokeskuksessa. Kyseessä oli poliisijohtoinen ihmisenpelastustehtävä.
Kaakkois-Suomen poliisi antaa lisätietoja tapauksesta perjantaina. Tässä vaiheessa poliisi vahvistaa vain sen, että paikalla oli häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisitehtävä.
SASU MÄKINEN
Todella esimerkillistä toimintaa poliisilta tosin. Ei näitä mulhallaheita kannata päästää iholle eläköimään vaan suoraan lamauttimella virta pois kuin sialta konsanaan.
Kyseessä lienee muslimiterroristi tai vaarallinen rikollinen "lapsi ilman vanhempia" kun on noin komeasti pöräytetty monen auton voimalla paikalle.