Sivu 1/1
Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: Ke Elo 10, 2016 2:37 pm
Kirjoittaja Pula-aho
Mies raiskasi uhrinsa kolmesti - sai yli viisi vuotta vankeutta
Keskiviikko 10.8.2016 klo 13.51
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 18-vuotiaan miehen viideksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta, kahdesta raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä.
Uhreja oli kaksi. Kaikki teot tapahtuivat kahtena peräkkäisenä päivänä viime huhtikuussa. Ensimmäinen teko jäi yritykseksi, sillä nainen onnistui laittamaan vastaan.
Toisessa tapauksessa afganistanilainen Mahdi Jafari raiskasi 19-vuotiaan naisen tämän asunnossa ensin pitämällä ruokailuveistä naisen kaulalla. Hän raiskasi naisen vielä kaksi kertaa uudestaan saman yön aikana.
Turvapaikanhakijana Suomeen tullut mies väitti olevansa 16-vuotias, mutta muun muassa hänen käsiensä luustosta ja viisaudenhampaistaan oli päätelty, että hän on vähintään 18-vuotias.
Asiasta uutisoi aiemmin keskiviikkona MTV
STT
Ikää ei tiedetä, nimi voi olla keksitty eikä tekijä välttämättä ole edes afgaani. Näin hyvin utaretutkija ja vuoden johtaja Päivi Nerg tietää tulijoiden taustat siis. Siis ihan 100%.
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: Ke Elo 10, 2016 2:56 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg (kd): ”Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee.”
Virkasuhteessa ja virkavastuulla oleva henkilö valehtelee. Miten vastuun pitäisi kohdallaan ilmetä?
Vai tiesikö Nerg ja hänen ministeriönsä, että...
...tulee raiskaajia
...tulee ikänsä valehtelijoita
...tulee tarinankertojia
...tulee nimensä väärin muistavia
...tulee ties mistä karanneita
Sisäministeriön pitäisi - siis pitäisi - vastata Suomen sisäisestä turvallisuudesta, mutta...
Entä onko Nergin lausumaan jo saatu vastinetta, muuta kuin kansanedustajien kyselyissä?
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: Ke Elo 10, 2016 4:05 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Pula-aho kirjoitti:Mies raiskasi uhrinsa kolmesti - sai yli viisi vuotta vankeutta
Keskiviikko 10.8.2016 klo 13.51
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 18-vuotiaan miehen viideksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta, kahdesta raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä.
Uhreja oli kaksi. Kaikki teot tapahtuivat kahtena peräkkäisenä päivänä viime huhtikuussa. Ensimmäinen teko jäi yritykseksi, sillä nainen onnistui laittamaan vastaan.
Toisessa tapauksessa afganistanilainen Mahdi Jafari raiskasi 19-vuotiaan naisen tämän asunnossa ensin pitämällä ruokailuveistä naisen kaulalla. Hän raiskasi naisen vielä kaksi kertaa uudestaan saman yön aikana.
Turvapaikanhakijana Suomeen tullut mies väitti olevansa 16-vuotias, mutta muun muassa hänen käsiensä luustosta ja viisaudenhampaistaan oli päätelty, että hän on vähintään 18-vuotias.
Asiasta uutisoi aiemmin keskiviikkona MTV
STT
Ikää ei tiedetä, nimi voi olla keksitty eikä tekijä välttämättä ole edes afgaani. Näin hyvin utaretutkija ja vuoden johtaja Päivi Nerg tietää tulijoiden taustat siis. Siis ihan 100%.
No onhan se jo ihan holmolaisten hommaa, jos meidan resurssejamme haaskataan viisaudenhampaiden ja kasien luuston analysoimiseen, jotta kolmoisraiskaaja-Mahdin ika saadaan selvitettya! Kohta on jo tarvetta kotimaiselle Temperance "Bones" Brennan'ille, ja sita en kylla odottele innolla

Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: Ke Elo 10, 2016 5:04 pm
Kirjoittaja sine qua non
MTV uutisoi tosiaan eilen samasta tapauksesta, ja heidän uutisessaan ei mainita tekijän nimeä, mutta siinä on kerrottu aika monta muuta asiaa, jotka eivät jostakin syystä tuohon muiden medioiden välittämään STT:n uutiseen ole mahtuneet:
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... la/6021028 Nuori afganistanilaismies raiskasi Facebook-tuttavansa ensi tapaamisella
Rikos | Julkaistu 09.08.2016 17:22
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 18-vuotiaan afganistanilaisen miehen yli viideksi vuodeksi vankeuteen kolmesta raiskauksesta ja yhdestä yrityksestä. Uhreja oli kaksi.
Molemmat teot tapahtuivat samana päivänä viime huhtikuun loppupuolella.
Ensimmäinen jäi yritykseksi, kun mies oli kosketellut naista ja yrittänyt vetää housuja pois sohvalla seurakunnan varastohuoneessa. Kaksikko oli tutustunut toisiinsa Facebookissa ja kyse oli ensitapaamisesta.
Vastaanottokeskuksessa asunut mies lähti pois, kun nainen oli tönäissyt häntä.
Raiskattiin kolmasti
Toisessa tapauksessa oli kyse törkeästä raiskauksesta ja kahdesta raiskauksesta. 19-vuotias nainen raiskattiin ensin niin, että mies piti terävää ruokailuveistä naisen kaulalla.
Yön aikana nainen raiskattiin vielä kahdesti uudestaan. Nainen ei uskaltanut paeta asunnostaan.
Myös tässä tapauksessa kyse oli Facebook-tuttavuudesta, joka johti ensitapaamiseen. Nainen oli itse asiassa peruuttanut sen, mutta mies silti odotti naista tämän kotiovella.
Oikeudessa vastaaja sanoi, että kyse oli vapaaehtoisesta seksistä. Oikeus kuitenkin uskoi naisen kertomusta tapahtuneesta. Sitä tukivat muun muassa naisen vammat ja miehen dna veitsessä.
Iästä kiistaa
Oikeudessa mies väitti olevansa 16-vuotias, mutta oikeus ei tätä uskonut. Ikätutkimusten mukaan hän on vähintään 18-vuotias.
Käräjäoikeus päätyi langettamaan miehelle 5 vuotta ja 4 kuukautta vankeutta. Rangaistuksesta äänestettiin: jutun käräjätuomari olisi antanut kuuden vuoden tuomion, mutta lautamiehet päätyivät lievempään.
Lautamiehet määrittivät naiselle maksettavat korvaukset 12 000 euroon, kun käräjätuomari olisi määrännyt 18 000 euroa
Mies määrättiin suorittamaan vankeusrangaistustaan.
Lihavoinnit ak:n.
Lautamiehet ne siis täälläkin lievemmän tuomion kannalla (vrt. Norjan tapaus, josta ketju seksuaalirikoksissa, hovissa lautamiehet vapauttivat käräjillä tuomitut raiskaajat). Jo törkyisestä raiskuusta pelkästään olisi voinut antaa tuon mitä käräjätuomari aikoi, mutta tässä vielä lisäksi kaksi "normiraiskausta" plus yksi raiskauksen yritys.
Koko lautamiesjärjestelmä pitäisi joko uudistaa perusteiltaan (ts. ei poliittisin perustein lautamiesten valintoja ja muutenkin varmaan voisi syynätä koko systeemin) tai sitten luopua siitä kokonaan. Alashan sitä on jo ajettukin, vain kaikkien merkittävimmissä tapauksissa on käräjillä lautamiehiä mukana jakamassa oikeutta.
Jokainen voi tykönään miettiä, miten tuo ensimmäinen tapaus, jossa uhri onneksi välttyi raiskaukselta, on voinut päästä tapahtumaan seurakunnan tiloissa. Luulisi, että edes siellä tämmöiseltä olisi turvassa, mutta näemmä ei. Ja miten oikein on päädytty seurakunnan varastohuoneeseen?
Jonkinlaista itsesuojeluvaistoa peräänkuuluttaisin nuorilta naisilta, vaikka tässäkin tapauksessa raiskaaja on toki yksin syypää. Mutta että ei nyt esimerkiksi sitä omaa kotisoitetta (ventovieraille) Facebook-tutuille kerrottaisi. Ja puntaroitaisiin sillain neutraalisti ja realistisesti, mitä voi odottaa kahdenkeskiseltä tapaamiselta täysin erilaisesta kulttuuritaustasta (ja todennäköisesti uskonnollisesta taustastakin) tulevalta nuorelta mieheltä. Tietoa kyllä löytyy.
PS. Mieshän on todennäköisesti vähintään 20-vuotias, ehkä vanhempikin, koska ikätutkimuksessa testatattavan hyväksi luetaan kahden vuoden virhemarginaali. Nythän tämä "18-vuotias" lusii vain kolmasosan tuomiostaan. Halvalla menee, mutta niin aina.
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: Ke Elo 10, 2016 11:40 pm
Kirjoittaja Jazz1
Suututtavia tapahtumia. Eipä ole kyllä mitään itsesuojeluvaistoa näillä tytöilläkään. Mimmit elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa suojattua elämää melko tossukoiden pohjoismaalaisten miesten kanssa ja arviointikyky jäänyt täysin kehittymättä. Luulen että uhrit saivat elämänsä herätyksen kerralla.
Ja mitä tarkoittaa Facebookissa tutustuminen? Sitäkö että lähi-idän lapset lähettelevät niitä "ooh I love you"-viestejä sadalle tuntemattomalle akalle kerralla. Jeesus.
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: To Elo 11, 2016 7:56 am
Kirjoittaja Paa
Kenen tahansa itsetuntoa hivelee näiden miesten puheet. Ja enemmänkin. Oon monesti ajatellut kuinka hölmö, naivi ja ylimielinenkin olin n. 18-20-v ja jos olisin nyt tuon ikäinen niin huonosti voisi käydä suurella todennäköisyydellä. Ihan sama vaikka kotona oli varoiteltu ja neuvottu, oli vaan kiire kokea ja nähdä + huono itsetunto, niin tuollaisen matun liehittelyt olisi uponnut kevyesti.
Oliskohan aika korvata Nerg jollain normaalilla ihmisellä, tai ainakin sellaisella joka ei puhu paskaa.
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: To Elo 11, 2016 2:59 pm
Kirjoittaja Pula-aho
Paa kirjoitti:Kenen tahansa itsetuntoa hivelee näiden miesten puheet. Ja enemmänkin. Oon monesti ajatellut kuinka hölmö, naivi ja ylimielinenkin olin n. 18-20-v ja jos olisin nyt tuon ikäinen niin huonosti voisi käydä suurella todennäköisyydellä. Ihan sama vaikka kotona oli varoiteltu ja neuvottu, oli vaan kiire kokea ja nähdä + huono itsetunto, niin tuollaisen matun liehittelyt olisi uponnut kevyesti.
Oliskohan aika korvata Nerg jollain normaalilla ihmisellä, tai ainakin sellaisella joka ei puhu paskaa.
Ei maailman parhaassa maassa maailman parasta utareiden tutkinta-oppia saanutta vuoden parasta johtajaa maailmassa noin vaan voida korvata. Pitäisi ensin löytää seuraaja Somaliasta, Irakista, Marokosta, tai Afghanistanista.
Ja pöljiä ja naiveja on tosiaan suvakkitytöt. Joku pistää viestiä vähän FB:ssä niin annetaan puhelinnumero, kotiosoite ja jäädään odottelemaan elämän kestävää disneytarinaa aina ensimmäiseen raiskaukseen asti.
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: To Elo 11, 2016 5:10 pm
Kirjoittaja J.Maybrick
Ja pöljiä ja naiveja on tosiaan suvakkitytöt.
Ongelma on sekin, että useimmat nuoret tytöt lukevat äärimmäisen vähän mitään oikeaa, ja
rikollisesta maailmasta eivät tiedä mitään. Näin ovat alttiita kukkahattujen puhe-manipuloinnille, kun ei ole eväitä muodostaa omaa mielipidettä.
Nuori suomalainen nainen, dippainssiopiskelija, oli bussipysäkillä saanut tummien miesten vihellyksiä osakseen, ja sanoi että ne eivät varmaan koskaan ole nähneet näin hyvännäköistä naista (aivan tavallisen sievä vaaleahko meikkaamaton nuori nainen, ei maatakaatava kaunotar). Älystä ei ollut hänellä puutetta, vaan elämänkokemuksesta, ja luettu kirja-arsenaali koostui romanttisesta roskasta.
Oikeasti alkaa olla syytä huolestua suomityttöjen avuttomuudesta kaikki temput osaavien lähi-idän auervaarojen kynsissä. Ja näillä miehillä ei ole edes rahoja mitä levitellä, ainoastaan mustien silmien välke ja imartelu. Ja se tuntuu riittävän. Kuinka heikolle itsearvostukselle ja -tunnolle tytöt kotonaan kasvavat, kun minkä tahansa mustan miehen (ja miksei vaaleankin) "ihailu" saa heidät pyörryksiin.
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: To Elo 11, 2016 9:26 pm
Kirjoittaja Jokienvalloittaja
Ei sitä 40 kiloisena naisena kannata osoitetietojaan jaella ja treffejä sopia ihan tuikituntemattomien kanssa muutenkaan, oli kyseessä lähi idän sankari tai ei. Aina ollaan riskialueella.
Mielenkiintoista on tuo että ikää pääteltiin oikeusprosessin aikana, jos oikein ymmärsin? Eikö sitä määritellä vastaanottokeskuksissa lainkaan?
He saavat sieltä sellaisen SPR:än pahviläpyskän jossa lukee mm. Nimi ja Ikä väliaikaisiksi henkkareikseen, kun tämä pahviläpyskä sitten vaihdetaan aikanaan virallisenpaan muoviseen, luotetaanko vain pahviläpyskän tietoihin, vai varmistetaanko tietoja enää ollenkaan? Nämä pahviset (ainakin) näyttävät siltä että niitä voi printtailla ja laminoida kuka tahansa hoitaja.
Minusta on hieman outoa, että oikeus joutuu kiistämään tekijän iän. Entä sitten he, jotka eivät kiistettäviksi ole itseään ajaneet?
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: Pe Elo 12, 2016 12:39 am
Kirjoittaja kanlaya
Ongelmanahan näissä satunnaisissa tapauksissa on että nuoret eivät ole oppineet uuuteen maailmanmenoon
kas näin
https://www.youtube.com/watch?v=HAE4Y7tdVks
ja tämä on kans merkillepantavaa anarkistipiireissä
https://www.riemurasia.net/rtube/Loldie ... onen/92379
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: La Elo 13, 2016 11:29 am
Kirjoittaja Laasti
Saakohan tämä raiskari vankilassa kaupungin järjestämää ilmaista terapiaa, koska on selvästi traumatisoitunut eikä tajua, että tässä maassa naisilla on ihmisoikeudet? Vai miten se nyt meni? Tuomiokin on suhteellisen ankara, koska tapaus on saanut tod. näk. liikaa julkisuutta.
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: La Elo 13, 2016 2:02 pm
Kirjoittaja Jokienvalloittaja
5 vuotta vankeutta tarkoittaa 2.5 vuotta, eikä se ole mitään salaliittoteoriaa vaan puhdasta faktaa.
Käytännössä kaikista tuomarin julistamista tuomioista miinustetaan tavallisesti 1/2 osaa. Jos rikoksentekijä on vapautunut vankilasta 3 vuoden sisään uudesta vankeusrangaistuksesta, miinustetaan vain 1\3 osaa. Jos rikoksentekijä luokitellaan nuoreksi, miinustetaan 2/3 osaa.
Nämä ovat nyrkkisääntöjä. Jos tuomittavia rikoksia käsitellään useita samalla kertaa, arvioidaan rikoksista vakavin, joka tulee pohjatuomioksi. Siitä miinustetaan ylläolevan mukaisesti. Lopuista, ns. Lievemmistä rikoksista, miinustetaan ensimmäisestä viidestä 2/3 osaa, ja tästä eteenpäin loput rikokset saa kokonaan anteeksi.
Jos on ehdonalaista alla, tai tekee ehdonalaisessa rikoksen, joutuu siitä lusimaan 1/3 osaa, eli ehdonalaistuomioista miinustetaan myös 2/3 osaa.
Tässä ei ole vielä vapautumista nopeuttavia lievennyksiä kuten esim. hyvää käytöstä, mutta jo tälläkin kaavalla saattaa toisen hengen vieneestä tahallisesta rikoksesta eli taposta selvitä pahimmassa tapauksessa kahdella vuodella. Syy on puhtaasti raha. Ja lakiin kirjattujen miinuksien (eli tuomioiden peittely yritysten) syy on puhtaasti se, että jos tuomiot olisivat läpinäkyviä eivät ne istuisi millään kansalaisten yleiseen oikeustajuun. Tällöin kansalaiset alkaisivat vaatimaan kovempia tuomioita joka taas lisäisi vankien määrää ja näiden kaitsemisesta seuranneita kustannuksia.
Edit: poikkeuksena elinkautinen tuomio josta vapautuu vain presidentin armahduksen kautta
Re: Mahdi Jafari 5v vankeutta kolmesta raiskauksesta
Lähetetty: La Elo 13, 2016 2:19 pm
Kirjoittaja Evil Lindros
Onko missään uutisoitu sitä, moniko näistä alaikäisinä maahantulleista tosiasiassa olikin täysikäisiä? On jäänyt vahvasti mielikuva, että prosenttiosuus huijanneilla on aika suuri ainakin mitä syksyllä uutisoitiin. Viisi vuotta tuntuu ihan kohtuulliselta tuomiolta, mutta jos siitä joutuu istumaan korkeintaan puolet, tuntuu halvalta. Ja saadankohan edes karkotettua maasta... ei riitä oikein ymmärrys näihin, että paetaan toiseen maahan ja haistatetaan paskat vastaanottavan maan laeille.