Sivu 1/2

Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Ma Syys 19, 2016 2:24 am
Kirjoittaja hipsulainen
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201609 ... 7_ul.shtml

Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Sunnuntai 18.9.2016 klo 20.01

Uhreista kaksi on pieniä lapsia.

Kuva
Poliisi on eristänyt talon, josta ruumiit löydettiin. (EPA / AOP)

Espanjassa Madridin ulkopuolella sijaitsevasta talosta on löytynyt neljän ihmisen ruumiit paloiteltuina, kertoo uutistoimisto AFP. Ruumislöytö tehtiin sunnuntaina Piozin kylässä, noin 60 kilometriä pääkaupungista.

Uhreista kaksi on lapsia, iältään 1- ja 4-vuotiaat.

Paikallisen pormestarin Ricardo Garcia Lopezin mukaan uhrit ovat kaikki samasta perheestä. Naapureiden mukaan perhe ei ollut espanjalainen vaan Latinalaisesta Amerikasta. El Mundo -lehden tietojen mukaan perhe oli Brasiliasta ja aikuiset uhrit ovat lasten vanhemmat.

Perhe oli talossa vuokralla. Hälytys tehtiin, kun naapuri huomasi talosta tulevan oudon hajun sunnuntaiaamuna. El Mundon lähteiden mukaan paloitellut ruumiit löytyivät talosta 5-6 muovisäkissä.

NINA DALE
[email protected]

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Ma Syys 19, 2016 9:23 pm
Kirjoittaja jayroot
Huhhuh. Jos olivat latinalaisesta Amerikasta, tulee ekana mieleen että olisivat paenneet Espanjaan jotain huumekartellin ikäviä setiä joiden kanssa käynyt välit polttaviksi syystä tai toisesta? Ja nämä sitten tulleetkin perässä ja lopputulos on tämä. On jo todella kylmäävää touhua murhata koko perhe, pienet lapsetkin ja vielä paloitella. Toivottavasti selviää mikä tässä on taustalla.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Ti Syys 20, 2016 10:04 am
Kirjoittaja Tiina
Miksihän homma on sitten jäänyt niin kesken, että kalmot jo alkaneet haisemaan? Jos nähty se vaiva, että pistetty paloiksi, niin tarkoitus on kai ollut kuljettaa pois paikalta ja hävittää lopullisesti.
Muutenhan nuo olisi voinut jättää niille sijoilleen, jos tarkoitus on ollut vain tappaa. :|

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Ti Syys 20, 2016 11:14 am
Kirjoittaja poikani
Ehkä uhrit on tapettu yksitellen (isä viimeiseksi) ja paloiteltu perheenjäsenten katsellessa.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Ti Syys 20, 2016 11:41 am
Kirjoittaja Täysi Purenta
Minä veikkaan että murhaajat ovat vasta palat säkkeihin saatuaan tajunneet, että normaali jätesäkki ei pidä nesteitä sisällään ja lentokentältä vuokrattu kiva avoauto olisi vaarassa rötvääntyä tavalla jota ei kävisi puhdistaminen.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Ti Syys 20, 2016 11:43 am
Kirjoittaja Atlanta
Ihmettelen samaa kuin Tiinakin, että miksei samantien viety poiskin.
Ovatkohan tekijät tulleet jollakin tavoin häirityiksi, että on ollut pakko jättää hommat kesken.
Myöhemmin ei olla enää voitu paikalla tulla, koska silminnäkijöitä olisi voinut olla.

Ellei vain yksinkertaisesti ollut tarkoitus tehdäkin vain näin. Peloitukseksi ehkä joillekuille muille.

Mutta pienten lasten surmaaminen vaatii aika kovaa luonnetta.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Ti Syys 20, 2016 11:58 am
Kirjoittaja poikani
Ehkä surmaaminen on tapahtunut paloittelemalla. Esimerkiksi Meksikon huumekartelleille ei ole tavatonta tappaa uhrejaan moottorisahalla. Emme tiedä, mistä lihankappalesäkit löytyivät - nehän saattoivat olla vaikka vaatekomeroon piilotettuina, jotta satunnaiset ikkunastakurkkailijat eivät huomaisi tapahtunutta.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: To Syys 22, 2016 2:48 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Moottorisahan laulattaminen sisällä asunnossa se vasta huomaamaton murhatapa on :lol: Puoli kylää olisi ikkunoiden takana kurkkimassa outoa meteliä. Puhumattakaan siitä siivon määrästä!

Onko jutusta muuten kuulunut mitään oikeata uutisointia?

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: To Syys 22, 2016 9:05 pm
Kirjoittaja poikani
Täysi Purenta kirjoitti:Moottorisahan laulattaminen sisällä asunnossa se vasta huomaamaton murhatapa on
Lienet asunut tynnyrissä tai ämpärissä, mutta varsinkaan pientaloalueella kukaan ei kiinnitä huomiota moottorisahan ääneen.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Pe Loka 14, 2016 12:29 pm
Kirjoittaja fangs
Kyllä tässä tosiaan epäillään jonkinlaisia huumekartelliyhteyksiä ja nimenomaan Brasiliasta maahantulleita on syynätty poliisin toimesta.

Espanjalaisen median mukaan vain aikuiset oli paloiteltu ja sullottu säkkeihin, lapset oli vain ammuttu. Tämä kuulemma on tyypillinen tapa eteläamerikkalaisille sicarioille (huumekartellien palkkamurhaajille). Tapausta tutkiva Guardia Civil uskoo, että tarkoitus on nimenomaan ollut jättää ruumiit löydettäväksi, varoitukseksi muille. Itse teko on toteutettu erittäin ammattimaisesti - naapurit eivät ole nähneet eivätkä kuulleet mitään, ja tunkeutujat ovat hävittäneet kaikki jäljet itsestään murhatyön jälkeen.

Karua on elämä näissä piireissä, ei voi muuta sanoa.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Pe Loka 14, 2016 1:03 pm
Kirjoittaja fangs
Hetkinen! Taisin kirjoittaa vähän liian nopeasti, tuo oli vanhaa tietoa... nyt kun lueskelin uudempia juttuja tähän tapaukseen liittyen, niin tutkinnan suunta on "hieman" muuttunut. Tähän tapaukseen EI enää epäillä liittyvän minkäänlaista järjestäytynyttä rikollisuutta. Epäiltynä on tämän perheen kanssa aiemmin asunut nuori mies, joka on lähtenyt maasta heti murhien jälkeen. Vanhempien ruumiit on ilmeisesti sahattu kahtia ja 4- ja 1-vuotiaat lapset vain tapettu.

Tämä epäilty on tapetun pariskunnan miehen "sobrino" (veljenpoika tai sisarenpoika, mutta joskus olen kuullut tuolla sanalla kyllä epävirallisesti viitattavan vähän kaukaisempaankin sukulaiseen...) 19-vuotias väkivaltaiseksi ja henkisesti epävakaaksi tunnettu mies. Hän oli tullut Madridiin tämän vuoden maaliskuussa aikeenaan yrittää tehdä uraa jalkapalloilijana, ja hänen rikoshistoriastaan löytyy opettajan puukottaminen luokkahuoneessa :shock: (MIKSI Espanjaan ylipäätään päästää tällaista henkilöä maahan?


Kuva
Marcos Campos Nogueira y Janaina Santos Américo, murhattu pariskunta

Kuva
Patrick Nogueira Gouveia, epäilty

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Pe Loka 14, 2016 1:25 pm
Kirjoittaja fangs
Tuon murhatun pariskunnan vaimon fb-sivu on jo muutettu tuollaiseksi muistosivuksi, ja koska se on pidetty julkisena niin kai sen voi tänne linkittää. https://www.facebook.com/janaina.americo.9 Normaalin ja onnellisen näköinen perhe ainakin kuvien perusteella. Olipa turha tämä verilöyly. Sen veljenpojan/siskonpojan motiiveista ei vielä ole tietoa. Hän oli paennut Brasiliaan heti murhien jälkeen. Oli jo ollut siellä brasilialaisen poliisin kuulusteltavana, mutta poliisi siellä on päästänyt hänet menemään jostain tuntemattomasta syystä. Itse seuraan kyllä mielenkiinnolla tämän tapauksen tulevia käänteitä.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Pe Loka 14, 2016 4:40 pm
Kirjoittaja Muppe
fangs kirjoitti: (MIKSI Espanjaan ylipäätään päästää tällaista henkilöä maahan?
Miksi suomeen päästetään ASUMAAN ihminen(vain yksi julkisista esimerkeistä,vastaavia on satoja varrma suomessa jo) joka on poseerannut irtileikattu pää kädessä,hänelle annetaan rahaa useita satasia kuukaudessa,asunto,500€ puhelin,taulutelevisiot,maksetaan ajokortti,vaateet ym. ja katsotaan että kaikki on hänellä hyvin?

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Pe Loka 14, 2016 5:30 pm
Kirjoittaja fangs
Niin, ASUMAAN tuokin tuonne oli päästetty. Minun mielestäni ketään jolla on väkivaltainen rikoshistoria, ei tarvitsisi päästää EU:n alueelle lainkaan, mutta pysytäänkö aiheessa kiitos ja jatketaan Suomen tilanteesta asiaankuuluvissa topiceissa, koska tämä on oikeasti aika mielenkiintoinen tapaus.

Re: Espanjassa löytyi talosta neljä paloiteltua ruumista

Lähetetty: Su Loka 23, 2016 5:17 pm
Kirjoittaja fangs
Syytetty on palannut vapaaehtoisesti Espanjaan ja tunnustanut murhat, ja koska todisteetkin häntä vastaan olivat aika vahvat (kännykkätiedot paikallistivat hänet murhapaikalle murhan aikaan, sekä rikospaikalta löydetty jalanjälki ja DNA), niin tämä tapaus lienee oikeudenkäyntiä vaille selvitetty. Mitään katumusta ei tuosta vapaaehtoisesta Espanjaan palaamisesta ole silti pääteltävissä. Ilmeisesti Nogueiran perhe oli suostutellut hänet palaamaan Espanjaan, koska todisteet häntä vastaan olivat niin vahvat ja he uskovat espanjalaisen vankilan olevan inhimillisempi kuin brasilialaisen. Brasiliassa hän olisi saanut pelätä henkensä puolesta.

Sentí un odio irrefrenable; algo me decía que tenía que matarlos - tunsin hallitsematonta vihaa; jokin sanoi minulle että minun täytyy tappaa heidät. Että tällainen tapaus tällä kertaa.

edit. Lisään tuosta syytetystä vielä, että kyseessä ei ole mikään huono-osainen favelan kasvatti, vaan rikkaan perheen poika jota on kuvailtu hemmotelluksi ja narsistiseksi. Hänellä on tosiaan taustallaan jo opettajan puukotus (opettaja ei siis kuollut, eli pahoinpitely kyseessä eikä murha). Hänen unelmansa oli päästä jalkapallon ammattilaiseksi ja tuota unelmaa hän oli yrittänyt toteuttaa Madridissa.