Sivu 1/1
Rituaalimurha Saksassa 2015
Lähetetty: Ma Loka 10, 2016 5:10 pm
Kirjoittaja humma
Harjoittivat manausta - perhettä syytetään rituaalimurhasta Saksassa
Tänään klo 16:26
Viisi perheenjäsentä on syytteessä 41-vuotiaan naisen murhasta Frankfurtissa.
Saksassa alkoi maanantaina oikeudenkäynti viittä eteläkorealaista vastaan, joita syytetään 41-vuotiaan sukulaisnaisensa murhasta.
Syyttäjä Nadja Niesenin mukaan perheenjäsenet hakkasivat naisen viime joulukuussa hengiltä hotellihuoneessa Frankfurtissa osana manaamisrituaalia.
Syytteessä ovat uhrin 45-vuotias naisserkku, tämän 22-vuotias poika ja 19-vuotias tytär sekä kaksi 16-vuotiasta poikaa, joista toinen on uhrin poika.
Syytetyt käyttivät teossaan voimakasta väkivaltaa uhrin kaulaan ja rintakehään "karkottaakseen paholaisen".
Syytteen mukaan he potkivat naista rintaan ja painoivat hänet maahan vuorotellen. Jotta uhri ei huutaisi ja kiljuisi apua, tekijät syytteen mukaan tunkivat hänen suuhunsa pyyhkeen sekä vaatteita ja vaateripustimen.
Uhri kärsi hotellihuoneessa numero 433 väkivallasta ja kidutuksesta useiden tuntien ajan. Hän kuoli lopulta tukehtumiseen.
Saksan median mukaan perheen uskonto on kristinusko shamanistisilla vaikutteilla.
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/20161010 ... 9_ul.shtml
Saksa ei valitettavasti taivu, onko kellään lisätietoja?
Re: Rituaalimurha Saksassa 2015
Lähetetty: Ke Loka 12, 2016 2:28 pm
Kirjoittaja fangs
Omakin saksa on hyvin hyvin ruosteessa, mutta kokeilin hieman lukea lisää tapauksesta. Ehkä merkittävin/kiinnostavin yksityiskohta joka tuosta Iltiksen jutusta puuttui, oli se että heidän kotinsa autotallista oli löytynyt toinen uhri, joka tosin oli vielä elossa. Siis pahoinpitelyn uhri. Ilmeisesti tuon kuolleen naisen sisko.
Olivat asuneet vuokralla paritalossa Sulzbachissa, jossa naapureita oli häirinnyt heidän yöt läpeensä hoilaamansa litaniat. Ilmeisesti meluhaitat olivat kuitenkin loppuneet kun talon omistaja oli puhutellut heitä asiasta. Naapurit uskoivat myös kuulleensa huutoja kellarista jossain vaiheessa. Koko porukka oli muuttanut Saksaan vasta viikkoja ennen tätä tapahtumaa. Kuolleen naisen mies oli tapahtumahetkellä Koreassa. Eivät ilmeisesti juurikaan puhu saksaa ja vain hyvin vähän englantia. Oikeudenkäynnissä heillä on tulkit.
Hotellissa olevan uhrin nämä olivat sitoneet ja yrittäneet "manata paholaista" hänestä ulos ainakin kahden tunnin ajan, mikä oli ilmeisesti ollut melkoista kidutusta uhrille. Sitten olivat hälyttäneet paikalle jonkinlaisen Saksan korealaisessa yhteisössä tunnetun papin(?) joka taas puolestaan oli soittanut hätänumeroon. Tämä pappi tmv ei siis liity murhaan mitenkään vaan hänet olis soitettu paikalle uhrin jo kuoltua ja hän oli tehnyt juuri kuten tuossa tilanteessa kuka tahansa tekisi eli hälyttänyt viranomaiset paikalle. Porukka oli pidätetty hotellilla. Sen jälkeen poliisi oli mennyt heidän Sulzbachin asunnolleen ja löytänyt sieltä pahasti loukkaantuneen, alilämpöisen ja nestehukasta kärsivän naisen. Eihän tämä nyt rituaalimurha sanan varsinaisessa merkityksessä ole eikä uhria varmaankaan ollut tarkoitus tappaa, mutta aika häiriintynyttä menoa kuitenkin.
Lakisanasto on minulle saksaksi aika mahdotonta, mutta ilmeisesti ei ainakaan ole syyntakeettomaksi ketään todettu. Joku hieman paremmin kieltä osaava saa penkoa lisää.
http://www.spiegel.de/panorama/justiz/f ... 15911.html
http://www.spiegel.de/panorama/justiz/f ... 97935.html
http://www.n-tv.de/mediathek/videos/pan ... 39081.html
http://www.fnp.de/lokales/frankfurt/Tod ... 75,1744688
Re: Rituaalimurha Saksassa 2015
Lähetetty: To Loka 13, 2016 1:00 am
Kirjoittaja humma
Nöyrimmät kiitokseni fangs! Aika kummallista uutisointia jättää toinen uhri kokonaan mainitsematta. Aika mielenkiintoiset lähtökohdat jutulla joka tapauksessa.
Re: Rituaalimurha Saksassa 2015
Lähetetty: To Loka 13, 2016 1:27 am
Kirjoittaja fangs
Jos oikein ymmärsin niin tämä murhaoikeudenkäynti on vasta alkanut, ja siinä kai käsitellään vain tuota kuolemantapausta; maininnat toisesta, pahoinpitelyn uhrista, löytyivät vain vanhemmista artikkeleista. Eli varmaan tuohon IL:n juttuun on vain käännetty/referoitu joku vasta ilmestynyt juttu eikä sen tarkemmin ole tutkittu tapauksen taustoja - se selittänee miksei tuota toista ole siinä mainittu. Sitä en sitten tiedä käsitelläänkö se toinen tapaus erillisessä oikeudenkäynnissä vai onko syytteistä sen suhteen luovuttu. Hirveän syvällisesti en pysty tähän jo ihan kielimuurinkaan takia paneutumaan, siis että pystyisi mitään tarkkoja tietoja oikeudenkäynnistä tms kaivelemaan mitä ei noissa ihan mainstream median jutuissa mainita.