MURHA.INFO

Keskiajalta on peräisin lukuisia eläintarinoita, joita koottiin eläinkirjoihin, jotka saivat nimen bestiaarit. Kirjat kirjoitettiin käsin ja niihin voitiin liittää kauniita ja suuria kuvia eläimistä. Yhden bestiaarin tekeminen saattoi kestää jopa 10- 20 vuotta, minkä vuoksi kirjat olivat kalliita eikä niitä pystynyt kuka tahansa ostamaan. Kirjoissa keskiaikana eläneet ”eläintieteilijät” kertoivat näkemyksiään eri eläimistä, joista osa oli oikeita eläimiä ja osa mielikuvituksen tuottamia tarueläimiä. Oikeista eläimistäkin sen ajan tieteilijöillä oli mitä kummallisimpia uskomuksia.

Keskiajan bestiaarien esikuva oli antiikin ajalta peräisin oleva käsikirjoitus Physiologus (Luonnontutkija), joka syntyi jolloinkin 100-400 jKr. Se sisältää ”tieteellisiä” ja sepitteellisiä asioita ja selittää eläinten ja luonnonilmiöiden symboliikkaa. Kristillismoraalisia aineksia lisättiin siihen myöhemmin, ja kreikasta latinaan ja muihin kieliin tehtyihin käännöksiin otettiin materiaalia monista lähteistä. Sanaa bestiaari käytettiin tällaisista eläintarinakokoelmista ensimmäisen kerran 1100–1200- luvuilla.

Papit käyttivät kirkossa näitä eläinkirjoja, kun he saarnasivat kansalle. Kun tarinoihin liittyi kristillistä symboliikkaa, papit opettivat kansalle kristillisiä sääntöjä ja siveellisiä käskyjä, joiden mukaan ihmisten piti osata elää. Vedottiin siihen, että eläimetkin osasivat elää oikealla tavalla. Näin kirkon vaatimukset tulivat entistäkin ankarimmiksi. Esimerkiksi elefantti symboloi avioliittoa ja pappien näkemysten mukaan se osasi elää siveellisesti, joten tavallisen kansankin pitäisi kyetä elämään yhtä siveellisesti.

Keskiajalla ihmiset uskoivat, että oli olemassa mm. lohikäärmeitä ja aarnikotkia sekä muita mielikuvituksellisia eläimiä. Tiedot näistä ”eläimistä” oli peräisin esim. länsimaisten kauppiaiden ja merimiesten kertomuksista. Nämä kaukaisissa maissa käyneet miehet väittivät nähneensä tai kuulleensa puhuttavan oudoista olioista maissa, jotka olivat kaukana Euroopasta. Ei tarvinnut pelätä, että jäisi heti valheesta kiinni. Esimerkiksi kuuluisa tutkimusmatkailija Marco Polo valehteli nähneensä aarnikotkan ja yksisarvisen joillakin seuduilla, jossa hän oli matkustanut.

Bestiaareissa kuvataan myös monia helposti tunnistettavia eläimiä, joilla tosin on joitakin melko kummallisia ominaisuuksia. Esimerkiksi kärppään näyttää liittyvän sekä hyvää että pahaa. Tarinan mukaan kärppä hedelmöityi korvan kautta ja synnytti pentunsa suun kautta. Niinpä ajateltiin, että se symboloi Neitsyt Marian neitseellistä hedelmöitymistä Jumalan sanasta. Tosin kärppä yhdistetään myös viekkauteen ja himoon.

Valkoinen kärppä eli lumikko, hermeliinin tuottaja, oli puhtauden ja siveyden vertauskuva. Tämä juontui siitä, että mudan ja lian keskelle joutunut lumikko jää mieluummin ansaan kuin juoksee pakoon, jottei likaantuisi. Niinpä kuninkaan viitan hermeliinireunuksella on vahva moraalinen sivumerkitys: se kuvaa tahratonta uskollisuutta.

Jokaisella bestiaarieläimellä on sekä myönteinen että kielteinen merkitys. Lantakasalla kiekuva kukko kuvaa syntistä väärää ylpeyttä, auringon noustessa kiekuva kukko taas valppautta ja henkistä vireyttä. Riikinkukko voi symboloida turhamaisuutta tai ylpeyttä, mutta myös ikuista elämää tai Kristuksen ylösnousemusta, sillä sen liha ei uskomuksen mukaan koskaan mätäne.

Bestiaarien tarkoitusperät olivat 1400- luvulle tultaessa muuttuneet moraalisiksi. Kokoelmiin lisättiin Raamatun säkeitä, ja taruolennot jäivät vähemmistöksi, koska todellisten eläinten moraaliset viestit ovat puhuttelevampia. Lukijoita opastetaan esimerkiksi tarkkailemaan viisasta muurahaista: ”Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksi.” (sananlaskut 6:6)

Lähteet: Tieteen kuvalehden historia 3/2015
Historia 3/2008
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bestiaari

Aarnikotka eli griippi

Joskus bestiaareissa kuvatut eläimet olivat täysin kuvitteellisia. Aarnikotka oli puoliksi leijona ja puoleksi kotka. Sillä oli kotkan siivet ja pää sekä leijonan takaruumis. Sillä oli neljä jalkaa, joissa oli terävät kynnet. Jostakin syystä aarnikotka suhtautui vihamielisesti hevosiin ja pystyi repimään ihmisen kappaleiksi, mikäli sattui jossakin kohtaamaan ihmisiä.

Kukaan ei tiennyt missä aarnikotka asuu, mutta kreikkalaiset olettivat sen asuvan jossakin pohjoisnavan seudulla. Toisessa lähteessä sanotaan aarnikotkan asuvan Kaukoidässä, jossa se vartioi kultaa ja jalokiviä lähellä paikkaa, jossa aurinko nousee. Se teki kullasta ja smaragdeista pesänsä, jossa sen poikaset olivat turvassa myrkyllisiltä eläimiltä. Aarnikotka metsästi ihmisiä ja härkiä, joita se repi ja syötti poikasilleen.

Keskiajalla Aasiasta tuotiin Eurooppaan erilaisia ”matkamuistoja”, joiden sanottiin olevan aarnikotkan kynsiä ja munia. Aarnikotkan kynsillä uskottiin olevan maagisia voimia. Kynnet olivat oikeasti aasialaisen vuoristolampaan sarvia, munat taas olivat strutsin munia. Strutsinmunat esiteltiin kultakoristeisilla jalustoilla.

Aarnikotka symbolisoi Kristuksen kahta ilmentymää: jumalaista (lintuaspekti) ja inhimillistä (leijona). Mutta koska aarnikotka oli ihmisille vihamielinen ja vaarallinen, se symbolisoi myös paholaista.

Basiliski

Basiliski oli käärmeen, kukon ja leijonan risteymä ja sen sanottiin olevan maailman myrkyllisin eläin. Lisäksi sillä oli kruunu päässä, raatelukynnet ja käärmeen pyrstö. Basiliskia pidettiin matelijoiden kuninkaana, sillä sen kreikankielinen nimi basiliscus tarkoittaa juuri ”pientä kuningasta”.

Basiliski oli peräisin Pohjois-Afrikasta, josta se levisi Eurooppaan. Se syntyi 7-9 vuotiaan kukon tunkiolle munimasta munasta, jonka hautoi myrkyllinen rupikonna. Vastakuoriutunut basiliski piiloutui heti kaivoon, kellariin tai maankoloon. Se eli luolissa tai syvällä vanhoissa kaivoskuiluissa. Jos hirviö tuli vesilähteen ääreen, se myrkytti veden. Jos tätä vettä joku joi, sai vesikauhun ja joutui paniikkiin.

Basiliski oli keskiajan pelätyin taruolento. Keskiajalla tämä peto symbolisoi pahaa – paholainenhan oli kaikkien demonien kuningas. Se oli myös vaarallisen hekuman symboli. Sukupuolitauti syfilistä sanottiin 1400 – luvun lopulla ”basiliskin lahjaksi”.

Basiliskin vihollisia olivat kärpät ja kukot. Roomalainen historioitsija Claudius Aelianus kirjoitti, että basiliski vapisi pelosta kukon nähdessään ja kuoli kouristellen, jos kukko kiekui. Sen vuoksi piti pohjoisafrikkalaisten pitää kukkoa mukanaan matkoilla, jotta se alkaisi kiekua mikäli basiliski tulisi vastaan.

Tämä maailman myrkyllisin eläin pystyi tappamaan katseellaan ja myrkytti hengityksellään kaiken elollisen ympärillään. Kun se kulki ohi, kalliot murenivat, kasvit lakastuivat ja linnut putosivat kuolleina puiden oksilta. Basiliskin myrkyllinen hengitys oli jopa synnyttänyt Afrikkaan Saharan autiomaan.

Basiliski Varsovassa

Vuonna 1587 Varsovasta Puolasta löydettiin talon kellarista kahden pikkutytön ja heidän lapsenpiikansa ruumiit. Kun lääkäri oli todennut, että uhrit oli tappanut basiliski, senaatti kokoontui ylimääräiseen kokoukseen. Aikalaislähteiden mukaan senaatti päätti, että kellariin oli lähetettävä joku puettuna nahka-asuun, jossa roikkui peilejä. Kun vapaaehtoisia ei löytynyt, kuolemaan tuomittu Johan Faurer suostuteltiin tehtävään. Hän tiettävästi löysikin kellarin seinänraosta basiliskin.

Kuinka basiliski tapetaan?

Basiliskin myrkky oli niin voimakasta, että jos ritari yritti tappaa sen peitsellään, myrkky imeytyi aseeseen ja sitä kautta ritariin ja hevoseen, jotka sitten saivat surmansa. Toisaalta basiliski ei voinut katsoa itseään peilistä menehtymättä.

Pimeässä tyrmässä Wherwellin luostarin alla Hampshiren kreivikunnassa elävä basiliski oli kuoriutunut ankan munasta. Aluksi kyläläiset suhtautuivat siihen uteliaasti, mutta kun basiliski kasvoi hirviöksi, joka söi vain ihmislihaa, he lupasivat sen surmaajalle palkkioksi maapalan. Moni kuoli onnistumatta tappoyrityksissään.

Viimein Green-niminen mies laski pesään kiillotetusta teräksestä tehdyn peilin. Hirviö hyökkäsi omaa kuvaansa vastaan, kunnes uupui taistelun tuoksinassa. Vaarallista katsetta vältellen Green tappoi elukan ja sai kuulemma palkkiokseen palan maata läheisestä Harewood Forestista. Tämän tapahtuman jälkeen kyläläiset eivät syöneet ankanmunia vuosikausiin, ja Andoverin museossa on yhä Wherwellin kirkon tuuliviiri, jossa on basiliskin kuva.

Renwickin hirviömäinen basiliski

Joukko työmiehiä oli vuonna 1733 rakentamassa uudelleen Pohjois – Englannissa sijaitsevan Renwickin kylän kirkkoa, kun rakennuksen perustuksista tuli esiin inhottavan näköinen siivekäs olento. Otus muistutti tarunomaista hirviötä, joka kuvattiin milloin jättimäiseksi käärmeeksi, milloin lohikäärmeeksi. Kyläläiset säikähtivät, pakenivat paikalta ja linnoittautuvat koteihinsa. Hirviö kierteli kylän yllä räpytellen lepakon siipiä muistuttavia siipiään ja päästellen kamalia vertahyytäviä kirkaisuja.

Lopulta John Tallantire – niminen työmies otti aseekseen vuorilla kasvavan pihlajan oksan, koska sillä uskottiin olevan maagisia ominaisuuksia, karkottavan pahan silmän ja mitätöivän noitien loitsut. Tallantire kävi kirkkomaalla rajun kamppailun basiliskin kanssa ja onnistui lopulta surmaamaan sen. Kiitolliset kyläläiset palkitsivat urhoollisen Tallantiren myöntämällä tälle omistusoikeuden asuintaloonsa ja vapauttamalla hänet kirkollisverosta.

Erittäin mielenkiintosta, ja hauskaa! Mutta kyllä Eurooppa oli a.c:n jälkeen pimee. - Eikös Vietnamissa 10 v sitte löydetty joku hyvin omituinen hirvieläin, ettei ois ollu yksisarvinen.

Ja kuviakin näistä kuvitelluista otuksista löytyy, kun vähän googlettaa:

Caladrius

Caladrius oli puolilintu, joka asui kuninkaan ja aateliston linnoissa. Se oli albatrossin kokoinen lintu, jolla oli pitkä kaula ja liidunvalkoiset höyhenet.

Caladrius ei ollut paha olento, päinvastoin. Se paransi sairaita ihmisiä. Jos caladrius katsoi potilasta, tämä jäi henkiin. Mutta jos lintu käänsi katseensa pois potilaasta, tämä kuoli.

Uskottiin, että caladrius pystyi hoitamaan ainakin keltatautia potevaa ihmistä. Jos caladrius ja potilas katsoivat toisiaan silmiin kyllin kauan, lintu imi vähitellen sairaudet potilaasta itseensä. Sen jälkeen lintu lensi kohti aurinkoa, jonne päästyään se paloi ja poltti sairauden mukanaan.

Koska näihin keskiajan olentoihin liittyi aina joku symbolinen merkitys, sellainen liittyi myös tähän lintuun. Se symboloi Kristusta, joka uhrasi itsensä ihmiskunnan puolesta. Lintu oli valkoinen ja se taas kuvasti Vapahtajan puhtautta.