MURHA.INFO

Suomennan vapaasti kirjasta "Danger down under/Patrick Blackden"
---------------------------------------
AUSTRALIAN LIFTARIMURHAT

Belango State Forestista löydettiin seitsemän reissuilijan ruumiit vuosina 1992-1993. Viiden ulkomaisen turistin, sekä kahden nuoren australialaisen maalliset jäännökset. Kaikki olivat olleen ns. liftareita. Reppuselkäreissulaisia. Yhtä uhreista oli ilmeisesti käytetty maalitauluna, päähän oli ammuttu yhteensä kymmenen laukausta. Toisella taas puuttui koko pää, joka oli terävällä esineellä poistettu kokonaan.

Monien tutkijoiden mielestä asialla oli kaksi tekijää. Kuitenkin vain yksi tuomittiin. Hänen nimensä oli Ivan Robert Marko Milat.

Lisää "samankaltaisia" ruumiita on löytynyt tekijän vaikutuspiiristä. Tutkijat ovatkin sitä mieltä, että Milat on syyllinen huomattavasti suurempaan murhamäärään, kun mistä tuomittiin. Milat itse on kiistänyt/kiistää kaiken, lopullista varmuutta tuskin koskaan saadaan. Milatin perheenjäsenet myös uskovat uhrien määrän olevan paljon suurempi. Boris, Ivanin veli, on sanonut kuulusteluissa veljensä olevan syyllinen 28:aan murhaan. "Voin vain sanoa Ivanin tekojen olevan paljon luultua hirveämmät.......kaikkialla missä hän on työskennellyt, ihmisiä on kadonnut."

Milatin isä muutti Australiaan vuonna 1926 Jugoslaviasta. Hän muutti nimensä Stepheniksi. Stephen teki kaikenlaisia raskaita hanttihommia. 32-vuotiaana hän törmäsi polkupyörällään 14-vuotiaaseen Margaret Piddlesteniin. Asioita selvitettiin tämän perheen luona teekupposen äärellä. Loppujen lopuksi tämä johti kahden vuoden seurusteluun ja häihin, tytön täytettyä 16. He muuttivat vaatimattomaan hökkeliin Moorebankin alueelle.

Margaret ei ehtinyt kauan olla kädet (eikä jalat) ristissä. Pariskunnalle syntyi 14 lasta. Vaikka suurperheet olivatkin tavallisia tuohon aikaan, oli tämä luku jo pientä hämmästystä herättävä.

Stephen teki raskasta työtä 6-7 päivää viikossa ansaitakseen leipää perheelleen. Lapset olivat velvoitettuja ansiotyöhön, heti kun siihen ikänsä puolesta kykenivät. Vanhin poika Alex sai jo 5-vuotiaana luvan oppia ampuma-aseen käyttöä. Puutarhatöihin joutuivat lapset suurinpiirtein heti kun työkalu kädessä pysyi. Laiskottelusta seurasi selkäsauna. Usein vieläpä vieraiden edessä.

Eipä Margaret-äitikään ollut mikään pyhimys. Hän osallistui lasten pahoinpitelyyn myös antaumuksellisesti. Borista hän rankaisi kerran veitsellä lyöden.

Vanhemmat riitelivät myös rajusti keskenään. Stephenillä oli jatkuvasti juomakausia, jolloin asiaan kuului myös vaimon pahoinpitely. Vanhimmat lapset Olga ja Alex muuttivat kotoa heti kun olivat naimaiässä.

Vuonna 1956 Stephenin työt pitivät hänet poissa kotoa. Nyt kun isä ei ollut enää kurittamassa, pojat tekivät mitä lystäsivät Moorebankissa. Heillä kaikilla oli aseet. Jäniksiä metsästettiin ruokapataan ja turkin takia. Tämä oli vielä ihan tavallista touhua, mutta paikalliset eivät tykänneet poikien tavasta ampua lintuja. Kotireissuillaan isä mainitsi pojille tästä, mutta ei tehnyt mitään muuta asian eteen.

Pojille kasvoi pian kova maine. Koulussa kaikki pitivät toistensa puolta. Yhden kanssa hankaluuksiin joutuminen tiesi varsinaista ongelmavyyhtiä. Koko veljeskatraan kanssa joutui varpasille. Pian kuitenkin veljet kyllästyivät koulunkäyntiin kokonaan. Eläimien metsästys, näpistykset, varkaudet ja kaiken maailman konnuudet vetivät puoleensa.

Poikia tuotiin poliisiautolla kotiin useammin ja useammin. Margaret ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Kuinka hän olisi voinutkaan. Stephenille kertominen olisi aikaansaanut poikien pieksemisen, eikä hän tätäkään halunnut.

Koko veljeskatras ongelmineen oli kuitenkin liikaa. Ivan lähetettiin koulukotiin 13-vuotiaana. Kohta sai peräänsä veljensä Billin. Vuoden päästä Ivan vain lähti pois. Hänellä oli haave tulla leipuriksi. Nuo haaveet kokivat kolauksen paikan toisensa jälkeen ilmoitettua pojan olevan liian nuori oppilaaksi.

Hän alkoi työskennellä tavaroiden kuljetusten parissa. Monta kertaa lähetyksissä "katosi" tavaroita ja hän sai vaihtaa taas työpaikkaa. Myös useat työkaverinsa muistelevat tuota aikaa ja kertovat kuinka Ivanin ilmestyttyä taloon, alkoivat työpaikalla näpistelyt.

16-vuotiaana Ivan sai työpaikan sisilialaiselta Peter Cantarellalta. Miehellä oli jo kaksi Ivanin sisarusta työskentelemässä päivittäistavarakaupoissaan. Ivanin ahkeruus ja kyky suoriutua raskaista työtehtävistä sai Peterin myhäilemään tyytyväisenä. Kun sitten Ivan pyysi Peteriä takaamaan lainan auton ostoon, oli suostumus päivänselvää. Valitettavasti Ivania ei sitten auton oston jälkeen työpaikassa enää näkynytkään. Peter sai luvan lunastaa omista rahoistaan tuon lainan. Eikä siinä vielä kaikki. Joku oli varastanut hänen kodistaan aseita ja koruja, vaikutti siltä, että Ivan olisi pääepäilty.

Peter lähetti Milatin perheelle sanan, jos varastetut tavarat palautetaan, olisi hän valmis unohtamaan kaiken rangaistusvaatimuksen. Hän saikin tyttöjen kautta osan aseistaan takaisin. Lumipallo oli kuitenkin lähtenyt pyörimään. Varastetut aseet oli hän lain mukaan ilmoittanut poliisille. Nämä saivat nyt tietää osan aseista palautetuksi, eivätkä suinkaan olleet valmiit jättämään juttua tähän. Milatin pojat ajattelivat Peterin syöneen sanansa.

Veljeskatras kiilasi Peterin vaimon auton ojaan. Repivät pelästyneen naisen ulos autosta ja uhkasivat kidnapata tämän pikkupojan. He potkivat auton lasit tohjoksi ja pistivät veitsillä auton renkaat puhki. Nyt oli Peterin vuoro suuttua.

Peter näki Ivanin eräänä päivänä veljensä kanssa kävelemässä. Yrittäjä menetti täysin malttinsa ja hyökkäsi parivaljakon kimppuun. Hän iski Peterin päätä maahan niin, että tämä melkein menetti toisen silmänsä. Vain paikalle tulleet poliisit saivat Peterin rauhoittumaan. Tapahtuneen jälkeen Peter vältteli veljeksiä. Hän tiesi heidän kostonhimostaan ja tavastaan tukea toinen toistansa.

Vuonna 1962 Ivan tuomittiin puoleksi vuodeksi pakkotyöhön nuorisovankilaan lukuisista pikkurötöksistä.

Ivanin lusiessa Boris löysi itselleen vakituisen tyttöystävän, Marilynin. Ivanin vapautuessa Boris alkoi pian tulla epäluuloiseksi. Marilyn ja Ivan näyttivät viihtyvän aivan liian hyvin yhdessä. Hän uteli tyttöystävältään suhteesta ja kun ei saanut haluamiansa vastauksia, päätti kostoksi olla harrastamatta seksiä tyttöystävänsä kanssa epämääräisen ajan. Tämä ei kuitenkaan haitannut tyttöä, joka tuli Ivanille raskaaksi tuon "kostoselibaatin" aikana. Lapsen syntymisen aikoihin Ivan oli tosin jo aivan muissa hankaluuksissa.

1963 alkuvuodesta Ivan heittäytyi Johnny Parsonin kanssa yhteen keikkaduoksi. He tyhjensivät ensin paikallisen armeijan osaston pubin kassakaapin netoten 300 dollaria. Muutaman kuukauden kuluttua päättivät tehdä saman homman uusiksi, tällä kertaa netoten tosin vain 50 $. Väärille ihmisille leveily koitui kohtalokkaaksi ja pian parivaljakko pidätettiin murroista epäiltynä. Samaan aikaan veljeksistä Boris ja Michael pidätettiin akkumurroista epäiltynä.

Boris oli saanut noina aikoina tietää totuuden Marilyniin metkuista. Hän yritti parikin kertaa äkkipikaistuksissaan tappaa veljensä, siinä sen kummemmin kuitenkaan onnistumatta. Lopulta päätti hyväksyä tilanteen ja pyysi Marilynia valitsemaan hänen ja Ivanin väliltä.

Ivan pääsi vapaalle jalalle mutta jo muutaman viikon kuluttua joutui Boriksen kanssa uusiin vaikeuksiin. He jäivät kiinni lava-auton varastamisesta. Ivan sai kahden vuoden pakkotyötuomion kovamaineisessa vankilassa Sydneyssä. Tuolla hän aloitti painojen nostelun. Harrastus, jonka aikatauluja ja harjoituksia hän kunnioitti läpi elämänsä, työnteon sijaan.

Vuonna 1967 Ivan palasi lyhen vapaanaolon jälkeen uuden tuomion kera vankilaan. Tällä kertaa kolmen vuoden tuomio niskassa.

Tänä aikana hän kirjoitti lukuisia rakkauskirjeitä Marilynille. Boris löysi nuo kirjeet eikä ollut suinkaan tyytyväinen. Olihan Marilyn sanonut hänelle unohtavansa Ivanin ja jatkavansa nyt "puhtaalta pöydältä" suhdetta.

Vapauduttuaan Ivan kuitenkin jatkoi Marilynin tapailua ja tämän lisäksi alkoi tapailla myös Maureenia, veljensä Wallyn tyttöystävää. Ivan oli tyttöjen lemmikki, koska brutaalien veljiensä sijaan näytti ulospäin ns. kauniilta pojalta. Ivan osasi kaunopuheen, eikä juuri juonut alkoholia. Ivan tosin puheli aikalailla surmaamisista ja ruumiista. Makaabereista asioista. Tämä kuitenkin laitettiin poikien karujen survival-olosuhteiden piikkiin.

Maureen kerran kysyi Ivanilta, oliko hän surmannut ketään. Ivan oli kertonut surmanneensa erään miehen ja haudanneen tämän pusikoihin. Maureen oli myös kuullut Ivanin kehuvan veljillensä: "Jos surmaa ihmisen ja hautaa tämän metsikköön, peittää kalkilla, niin kukaan ei sitä saa ikinä tietää."
Alkuvuodesta 1971 Ivanin sisko Margaret sai surmansa auto-onnettomuudessa, missä Wally myös loukkaantui. Ivan ja Boris kohtasivat hautajaisissa. Heidän välinsä olivat nyt huonommat kuin koskaan, kuitenkin he käyttäytyivät sivistyneesti siskonsa muiston kunniaksi. Kotona Boris antoi Marilynille viimeisen valinnan, joko perhe ja hän, tai Ivan. Marilyn valitsi perheen. Pari meni naimisiin ja muutti pois paikkakunnalta.

Marilynin ja siskon menetys iskivät lujaa Ivaniin...


-------------------------------------------------
JATKUU...

Ryöstö ja raiskaus

Vain pari viikkoa Marilynin hääjuhlien jälkeen Ivan poimi liftariparin kyytiinsä. Greta ja Margaret olivat matkalla Sydneystä Melbourneen. He olivat karkumatkalla mielisairaalasta. Margaretilla oli vaikeita seksuaalisia identiteettiongelmia, kun taas Gretalla oli ongelmia rauhoittavien lääkkeiden ja lukuisten itsemurhayritystensä kanssa.

Ivan kertoi tytöille tekaistun nimen ja jutteli niitä näitä, etenkin Gretalle joka istui etupenkillä "pelkääjän" paikalla. Takapenkillä yritti Margaret saada unen päästä kiinni. Kaikki muuttui äkisti, kun auto yhtäkkiä pysäytettiin tien sivuun. Kuljettaja ilmoitti vaihtoehdoiksi seksin tai kuoleman.

Greta näki jalkatilassa pari veistä ja tiesi miehen olevan tosissaan. Hän yritti selittää miehelle heidän olevan jo tarpeeksi ongelmissaan seksuaalisten probleemiensa kanssa. Selitykset kaikuivat kuuroille korville. Mies otti köydenpätkän toiseen, ja veitsen toiseen käteensä. Kertoi tehneensä samaa aiemminkin, mistään eilisen teeren pojasta ei ollut nyt kysymys.

Margaret ehdotti kuolemanhädissään kuljettajalle "Sido meidät köydellä, kun lähdet. Näin meiltä kuluu pitkä aika, kunnes voisimme hälyttää poliisin". Aluksi Ivan vaikutti suostuvaiselta ja köytti tytöt, pian kuitenkin ilmoitti tappavansa heidät. "Ette huuda kun kurkkunne katkaistaan, vai mitä?", kertoi mies tyynesti.

Margaret muutti neuvotteluasemia tarjoamalla suoraan seksiä, kunhan heidät jätettäisiin eloon ja päästettäisiin vapaaksi. Tähän Ivan suostui. Hän avasi Margaretin köydet ja tyrkkäsi Gretan takapenkille. Edessä harrastettiin parin minuutin seksiakti. Tytöt pyysivät vapauttansa tämän jälkeen. Tähän Ivan totesi "Saatte liftin paljon helpommin aamulla, siihen saakka huolehdin teistä." Greta ilmoitti olevansa hyvin janoinen. He ajoivat läheiselle huoltoasemalle ostamaan limsaa. Ivan päästi Margaretin ostoksille, Gretan ollessa autossa panttivankina.

Margaret kertoi kassalle miehen pitävän heitä pankkivankinaan ja pelkäävänsä ystävänsä puolesta. "Tämä voi päättyä kuten Wanda-tapaus, joten älä soita poliisille", pyysi hän. Ivan seurasi autosta ja huusi ovelta "Onko sulla tarpeeksi rahaa?". Tämän jälkeen hän talutti Margaretin takaisin autolle. Avunpyynnöt olivat kuitenkin olleet tuloksekkaita. Huoltamon omistaja ympäröi auton kahden avustajansa kanssa. Tytöt huomasivat hetkensä tulleen ja pakenivat autosta. Ivan painoi kaasua, häipyen tapahtumapaikalta.

Tapahtuma ilmoitettiin poliisille. Ivanin käyttämä Ford Sedan löytyikin piakkoin. Hän kiisti kaikki syytökset, vaikka myöhemmin tunnustikin harrastaneensa Margaretin kanssa seksiä. Hän väitti lesboparin keksineen kaiken omasta päästään, koska vihaavat miehiä. Lääkärit tutkivat tytöt, eivätkä löytäneet mitään väkivallan merkkejä, vaikkakin tyttöjen ranteissa oli merkkejä sitomisesta. Vaikka poliisi ei luonnollisestikaan enää löytänyt köysiä tai veitsiä autosta, pantiin syyte vireille.

Vapaana takuita vastaan Ivan lyöttäytyi veljensä Mickin porukkaan. He ryöstelivät aseellisesti posteja ja kauppoja. Erään kaupan apulaista ammuttiin kaulaan. Yksi liigan jäsenistä, John Powch, yritti iskeä vastentahtoista tyttöä ja kehuskeli jenginsä "urotöistä". Tyttö halusi eroon sulhaskandidaatistaan ja ilmoitti tarinat poliisille. Powch pidätettiin ja hän lauloi muun porukan kiinni myös. Kammarille raahattiin Ivan, Mick ja John Preston. Tällä kertaa Ivanin takuu vapaalle pääsyy oli jo 1000$. Äitinsä joutui kiinnittämään talonsa saadakseen summan kokoon.

Oikeuspäivänä Ivan kysyi asianajajaltaan mahdollisuuksistansa. Kuultuaan niiden olevan heikohkot, hän häipyi paikalta. Hän yritti "feikata" itsemurhansa. Läheisen rotkon kupeessa löytyi autonsa, itsemurhaviesti ja kengät siististi aseteltuna. Äiti-Milat taas joutui ahdikoon talonsa kiinnityksen kanssa.

Mick sai oikeudessa 16 vuoden tuomion, ilman mahdollista pääsyä ehdonalaiseen. Powch sai kahdenkymmenen vuoden tuomion. Huolimatta "lauleskelustaan" tai siitä, ettei ollut edes mukana keikalla jolla kauppa-apulaista ammuttiin. Pahaksi onnekseen hän joutui suorittamaan tuomiotaan samaan vankilaan, missä oli John Preston. Vasikointia ei hyvällä silmällä katsottu. Powch vietiin eräänä päivänä sairaalan teho-osastolle toisen käden jokainen luu, nikama, ja rystynen murskana.

Ivan jatkoi pakoaan Uuteen Seelantiin asti. Tuohon aikaan Uuden Seelannin ja Australian välisessä liikenteessä ei tarvittu passia. Ivan käytti uutta tekaistua henkilöllisyyttä, Joe Spanneria. Hän palasi Australiaan keskivuodesta -72 ja kävi perhejuhlissa, kenellekään sukulaisista hän ei kuitenkaan paljastanut olinpaikkaansa. Nyt hän käytti nimiä Bill Milat/Bill Harris.

Äiti-Milat joutui taas sairaalaan. Ivan kävi häntä siellä katsomassa. Erään käyntikerran jälkeen, Boriksen kanssa, Ivan joutui pian pidätetyksi. Marilyn ja Boris syyttelivät toisiaan ilmianosta. Vapaaksi ei nyt enää takuita vastaan päässyt. Tutkintavankeusaikanaan Ivan jakoi sellinsä Noel Manningin kanssa, joka tulevaisuudessa tuli antamaan lausuntoja Ivanin murhatunnustuksista.

Ryöstösyytteet hylättiin näytön puutteessa. Seuraavana päivänä alkoi raiskausoikeudenkäynti. Margarethin terapia oli nyt siinä vaiheessa, missä hänen oli "otettava vastuu omasta seksuaalikäyttäytymisestään." Oikeudessa kaikkien hämmästykseksi hän syytti itseään tapahtuneesta. Gretakin oli flirttaillut ja hän itse oli sanonut "ei", mutta tarkoittikin "joo"...Itse asiassa hän olikin nauttinut seksistä. Hän myös kiisti nähneensä köysiä tai veitsiä. Greta oli vain "ylireagoinut".

Gretan puolelta pysyttiin alkuperäisessä versiossa ja haettiin Ivania vankeuteen kidnappauksesta, raiskauksesta jne. Oikeus kuitenkin kuuli tyttöjen kertomuksissa ristiriitaisuuksia. Viimeisenä niittinä tuli lääkärintodistus tyttöjen mielisairaalasta olosta ja rauhoittavien lääkkeiden syömisestä vielä oikeuden istunnon aikana. Ivan Milat vapautettiin.
--------------------------------
JATKUU....

Kiitos, hyvin mielenkiintoista. Toivottavasti saat jatkoa pian lisää.

Jänskää luettavaa kieltämättä!

Kiitos näistä lämminhenkisistä sanoista. Jatkoa piisaa. Eiköhän koko stoori ole täällä viikon sisällä.
-------------------------------------------------------------------------------

Karen

Ivan ryhtyi nyt trukkikuskiksi. Hän paneutui työhönsä innolla. Luki alan kirjallisuutta, opiskeli tekniikkaa ja kuunteli samaa musiikkia kun työtoverinsa. Hän alkoi tapailla erään työtoverinsa siskoa, Karen Duckia. Ivan jatkoi "kunniatonta uraansa" sukulaistensa tyttökaverien kaappaajana, sillä Karen oli tähän asti seurustellut hänen serkkunsa, Mark Needhamin kanssa.

Ivania ei paljon haitannut Karenin nuori ikä, 16. Eikä myöskään se, että Karen oli raskaana Needhamille. Karen oli myös anteeksiantavainen, vaikka Ivan välillä ottikin hänet väkisin. Mies kohteli lastaan Jasonia, kuin omaansa. Wally taas epäili Ivanin jatkavan uskottomuuttaan Maureenin kanssa, huolimatta uudesta suhteesta. Veljesten välille nousi jyrkkä eripura, vaikka tällä kertaa Ivan oli kyllä syytön.

Ivan vaihtoi työnsä tietyömieheksi. Hyvän fysiikkansa ja ahkeruutensa avulla hän saavuttikin työssään tuloksia ja työtovereittensa ihailun. Hän paiski usein ekstratunteja ja tienasi kivasti ylimääräistä. Hieman ihmetystä kyllä herätti miehen juomattomuus. Hän näytti mielummin kiillottelevan bootsejaan, muitten hörppiessä kaljaa. Ivan oli tähän saakka asunut Karenin kanssa "anoppinsa" luona. Nyt he kuitenkin pakkasivat kamansa ja muuttivat Milatin perhetilan luokse.

Ivan kertoi nuoremman veljensä Davidin tyttöystävälle "Toppy" Ambroselle, että jos joku häntä ahdistelisi, hänen tulisi käyttää "pää kepissä"-temppua. Tempussa pistettäisiin uhrin niskaan, tiettyyn kohtaan, veitsellä ja aikaansaadaan halvaantuminen, jonka jälkeen tälle voisi tehdä mitä lystää ajan kanssa. Vietnamin veteraani oli tässä toiminut kuulemma neuvonantajana.

Ivan osti talon Blacknetista, Sydneyn laitamilta, ja muutti sinne Karenin kanssa. Karen oli nyt tiukassa lieassa. Ruoat hän joutui ostamaan omista rahoistaan, yksinhuoltajan tuesta. Naapureille puhuminen oli kielletty. Talon oli oltava täysin siistinä aamusta iltaan. Jasonilla oli astma. Ensin Karen luuli tämän siisteysvimman johtuvan Jasonin suojelemisesta. Siistesintoilu oli kuitenkin jotain muuta. Ivan alkoi kantaa asetta mukanaan jatkuvasti ja oli äärimmäisen huolestunut talon turvallisuustekijöistä. Hän kaiverrutti nimensä kaikkeen vähänkin arvokkaampaan omaisuuteensa ja liittyi paikalliseen vapaaehtoiseen katupartiointijärjestöön, jonka tehtävänä oli vartioida aluetta.

Väkivalta kodissa alkoi olla tavanomaista. Karenissa nähtiin usein mustelmia. Kuitenkin hän halusi naimisiin, kenties kaikki muuttuisi. He menivät naimisiin 20. helmikuuta 1983 vaatimattomin siviilivihkimisin. Karenin yksinhuoltajaeläke poistui nyt. Ivan antoi hänelle 200$ kuussa talousrahaa, mutta kaikesta oli toimitettava kuitit ja vaate- ym. ostokset olivat jyrkästi kielletty.

Huhtikuun 23. Ivanin isä kuoli syöpähoidon yhteydessä puhjenneeseen keuhkokuumeeseen. Karen kertoi Ivanin muuttuneen huomattavasti pahempaan tämän jälkeen. Ivan raiskasi hänet anaalisesti ja palvoi aseitaan entistä enemmän. Myös työkaverit panivat merkille muutoksen. Entinen ahkera työntekijä saattoi nyt olla päiväkausia pois töistään, ilman sen kummempaa ilmoitusta. Usein hänet nähtiin ajelevat töistään jonnekin aivan muualle kuin kotiinsa päin. Kysyttäessä tästä, Ivan oli vaitonainen ja käänsi puheen aina muualle. Kummastusta herätti myös hänen jatkuva tarpeensa ottaa mukaansa köyttä. Työkaverit päättivät kuitenkin pysyttäytyä omissa asioissansa, etenkin kun olivat muutamaan otteeseen nähneet Ivanin sinisen olkalaukun sisällön. Veitsiä ja aseita!

Karen haki lisätuloja liittymällä Amwayn kosmetiikkaedustajaksi. Ivan piti kuitenkin huolta, että tilaisuuksista tultiin suoraan kotiin. Usein hän haki vaimonsa paikan päältä.

Wally ja Richard (taas yksi nuorempi veli) ostivat syrjäseudulta maapalstan ampumaharrastustaan varten. Sinne mentiin usein perhejuhlia viettämään. Eräänä kertana Ivan tuli perheineen mukaan myös. Ivan oli pukeutunut Cowboyksi ja vaati, että häntä kutsuttaisiin "Texiksi". Karen ei tykännyt tästä retkestä ollenkaan. Pojat polttivat pilveä ja ampuivat sinne tänne, missä näkivät liikettä. Wallyn ja Richardin mukaan tämän reissun jälkeen kesti pitkään ennenkuin paikalla nähtiin minkäänlaisia eläimiä. Ivan oli ampunut niitä kertakaikkiaan liikaa.

Pian tämän reissun jälkeen Karen jätti Ivanin. Nuori vaimo oli hermoromahduksen partaalla. Pahoinpitelyt olivat lisääntyneet ja raaistuneet. Hän pelkäsi myös pienen Jasonin puolesta. Karen oli kieltänyt sukulaisiaan kertomasta, missä hän olisi. Ivan kuitenkin ajoi hänen vanhempiensa talolle ja uhkasi polttaa kaiken maan tasalle, jos hänelle ei kerrottaisi Karenin olinpaikkaa. Hän sytytti autotallissa olevan auton palamaan talleineen päivineen.

Tämän jälkeen Ivan palasi asumaan äitinsä luokse ja pian järjesti oman asuntonsa ja kaiken irtaimiston myymisen. Tarvittavan Karenin nimikirjoituksen hän väärensi. Boris ja Marilyn olivat tällä välin eronneet, joten kauan ei tarvinnut yksinkään olla ennenkuin vanhan suolan pari oli taas löytänyt toisensa. Marilynistä tuntui kuitenkin, että Ivan oli muuttunut pahempaan suuntaan sitten viime näkemältä. Mies näytti nauttivan metsästämisestä ja eläinten haavoittamisesta. Aseiden kanssa räplääminen oli jo huolestuttavan aikaa viepää. Kerran Ivan kaappasi hänet takaapäin otteeseensa ja demonstroi, kuinka ihmisen paloittelu sujuisi ilman, että katkaisisi veistä luuhun.

Marilyn halusi suhteelta enemmän, kuin Ivan oli valmis antamaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Ivanin jättäminen. Jälkeen päin monet ovat analysoineet Karenin ja Marilynin lähtöjen olleen katalysaattorina tuleviin hirmutekoihin. Torjutuksi tuleminen on useiden sarjamurhatapausten tutkinnassa osoittautunut siksi "viimeiseksi niitiksi", joka tapahtumat on käynnistänyt.

Vuonna 1989 ero Karenin kanssa astui voimaan. Samalla alkoi Ivan vaihdella töitään tiuhaan tahtiin, jotta hänen palkastaan ei olisi voitu ulosmitata elatusmaksuja ja korvauksia myydystä omaisuudesta. Lokakuussa hän palasi vanhaan työpaikkaansa rakentamaan Mittagong-Berrima -ohitustietä. Pitkä joululoma olisi kohta ovella. Aikaa tappaa...
---------------------------------------------------
JATKUU...

James Gibson ja Deborah Everist

Deborah oli kaunis, sinisilmäinen ja mustatukkainen (värjätty) vuonna -70 syntynyt nuori nainen. Hän harrasti lukemista ja kirjoittamista, tavoitteenaan tulla journalistiksi. Hän oli lukenut vuoden taiteita ja psykologiaa Monashin yliopistossa, mutta joutui keskeyttämään opintonsa auttaakseen äitinsä kanssa syöpään sairastunutta isäänsä. Kun isän tila kohentui rankan hoitojakson jälkeen, vaati äiti Deborahia ottamaan hieman lomaa. Samana vuonna syntynyt ystävänsä James kutsui hänet mukaansa vaihtoehtoelämäntyylin festivaaleihin Alburyyn alkuvuonna -90. Deborah ei niinkään ollut mieltynyt hippielämäntyyliin, mutta päätti vaihtelun ja loman vuoksi kuitenkin lähteä.

James oli kotoisin Moorduckista, Melbournen läheltä. Pitkä nuorimies, paksu kihara tukka poninhännällä. Hän etsi tietänsä vaihtoehtoisista elämänmuodoista, kuten hipeistä. Tapaansa kuului liftaaminen, mielenosoituksiin osallistuminen, mietiskely ja ystävien kanssa oleminen, maailmaa parantaen. Hänen tulevaisuudensuunnitelmiinsa kuului kuvanveiston opiskelun aloittaminen Chisholmin Instituutissa maaliskuussa.

Joulukuun 29. päivä Deborah soitti äidillensä kertoakseen, että olivat ok, huolimatta pienestä maanjäristyksestä Newcastlessa, 150 km Sydneystä. Hän lupasi soittaa äidilleen seuraavana päivänä uudelleen. Kun näin ei käynyt, alkoi äiti huolestua. Hän otti yhteyttä Jamesin äitiin ja he menivätkin yhdessä tekemään katoamisilmoituksen poliisilaitokselle. Siellä heille kerrottiin, että 86% katoamistapauksista palaa kotiinsa tuota pikaa ja tuon ikäiset nuoret "haluavatkin kadota muutamaksi päiväksi yhdessä..."

Jamesin siskolla oli häät 21. tammikuuta. Kun veljestänsä ei tuohon mennessä kuulunut mitään, alkoivat sukulaiset todella huolestua. Huoli vain pahentui, kun hänen tyhjä rinkkansa löydettiin 30 kilometriä Sydneystä luoteeseen sijaitsevasta Galston Gorgesta. Poliisi tutki ympäristöä, mutta ei löytänyt mitään muuta. Lehdistö sai vihiä asiasta ja linkitti tämän pari katoamisen muihin viime aikaisiin katoamisiin, joita olivat:
- nuoripari Stephen Lapthorne (21) & Michelle Pope (kad. -78)
- Alan Fox (21) & Anneke Adriaadsen (19) (kad.-79)

Poliisi toppuutteli lehdistöä tekemästä hätiköityjä johtopäätöksiä. Vain katoamisalue näytti olevan yhdistävä tekijä, ei juuri muuta. Lehdistö ei kuitenkaan pysynyt ruodussa vaan jatkoi spekulaatioitaan mahdollisesta sarjamurhaajasta.
----------------------------
JATKUU...

Paul Onions

Englantilainen Paul Onions, 23, oli teini-iästä lähtien ollut armeijan laivaston palveluksessa ja kyllästynyt. Hän jätti työnsä ja päätti etsiä uudenlaista elatusta. Ajoitus oli huonohko, kotimaassaan oli tuolloin paha taloudellinen taantuma, eikä työtä noin vain löytynytkään. Hän päätti vaihtaa maisemaa. Australian auringossa voisi yhtä lailla olla työtön työnhakija.

Sydneyssä hän kohtasi samat ongelmat. Töitä ei löytynyt. Kuitenkin Melbournen lähellä olisi paljon hedelmien poimintaa työksi, hänelle kerrottiin. Paul päätti lähteä matkaan liftaamalla. Kiirettä ei ollut ja kaupunkien lisäksi näkisi vihdoinkin aitoa luontoa ja erämaata.

Tammikuun 25. 1990 hän odotti peukku pystyssä Hume Highwaylla. Päivä oli jo kohti iltaa, eikä harvakseltaan kulkevista autoista yksikään ollut vielä pysähtynyt. Nyt kuitenkin nelivetoinen näytti pysähtyvän. Canberraan saakka pääsisi kyydissä, tuli ilmoitus. Paul hyppäsi ilahtuneena kyytiin.

Kuljettaja hääri mies, jonka viikset muistuttivat kriketinpelaajasta Merv Hughesista. - Nimeni on Bill, esittäytyi kuljettaja. Pikkuhiljaa matkan jatkuessa hyvän päivän jutustelu alkoi saada outoja piirteitä. Bill halusi mm. tietää onko Paulin reissusta kukaan tietoinen, odotetaanko häntä Melbournessa, onko Paul mahdollisesti kouluttautunut erikoisjoukoissa...?

Kuljettaja näytti tulevan enemmän ja enemmän raivon valtaan. Englanti oli miehittänyt Pohjois-Irlannin, pakolaisia ja kaiken maailman siirtolaisia tuli Australiaan liikaa, selitti kuljettaja kiivaalla äänenpainolla. Paul yritti vaihtaa puheenaiheita, mutta näissä tapauksessa oli "Bill" vain hiljaa, kommentoimatta mitään.

Yhtäkkiä auto pysähtyi tien penkkaan. "Minun pitää hakea lisää johtoa ja yhdistää mankka kunnolla", kertoi Bill. Paul katseli jalkatilassa olevia johtokeriä ja alkoi haistaa asiassa olevan jotain palaneen käryä. Bill astui ulos autosta ja alkoi tonkia jotain tavaratilasta takaa. Paul halusi venytellä jalkojaan, mutta oven aukaiseminen sai vain aikaan tiukan huudon "Sisään siitä heti"!

Bill saapui takaisin ohjaajan pallille köydenpätkä kädessä. Toisella kädellä hän otti istuimen alta aseen ja ilmoitti "Tämä on ryöstö". Paulin aivot raksuttivat nopeasti. Hänellä ei ollut juurikaan rahaa, eikä reppu ollut säästämisen arvoinen tässä tapauksessa, joten hän avasi oven ja juoksi maantielle. Autoja kulki ohitse pysähtymättä ja Paul kuuli laukauksia takaansa. Hän kuitenkin jatkoi pakoaan, kunnes Billin ote sai hänet takaapäin napattua kiinni. Pari kiemuroi maassa ja Paulin onnistui päästä uudelleen otteesta.

Nyt Paul juoksi pakoon paniikissa ja pysäytti tiellä seisomalla seuraavan vastaantulevan auton. Paul rukoili Naishenkilöä (Joanne Berry) ottamaan hänet kyytiin. Joanne huusi takaisin, että hänellä on neljä lasta mukanaan eikä halua sekaantua mihinkään. Paul kuitenkin avasi takaoven, hyppäsi kyytiin ja ilmoitti ettei lähde missään tapauksessa pois autosta. Joanne peruutti 10 metriä nopeasti, käänsi auton tulosuuntaansa ja kaasutti pois paikalta uusi matkakumppani mukanaan. Paul kurkisti ulos autosta ja näki vainoojansa menneen takaisin oman autonsa luokse, mistä tuijotti outo virne naamallaan.

Joanne ajoi Paulin poliisiasemalle saakka rikosilmoitusta tekemään. Poliisit ottivat ilmoituksen vastaan, pahoitellen kuitenkin seikkaa, ettei Paul tullut muistaneeksi auton rekisterinumeroa. Poliisit keräsivät miehelle kolehdin, 20$, ja opastivat miestä olemaan liftaamatta varaisuudessa.

Paul löysi työtä Australiassa muutamaksi kuukaudeksi, ennen Englantiin palaamistaan. Hän ei kertonut tapahtumasta muille kuin veljelleen. Paniikkihäiriöt hieman kiusasivat, mutta muuten hän halusi unohtaa tapahtuneen kokonaan.
------------------------------------
Jatkuu...

Mielenkiintoinen tarina ja jatkuukin vielä!

No niin... Nyt olen koukussa tähän tarinaan...

Millos tulee jatkoa EuroJR? Mielenkiintoinen tarina ollut, ois kiva päästä lukemaan loppuun

Ei huolen häivää, sekä huomenna että ylihuomenna ilmestyy uusi osa. Välillä vähän työkiireet haittaa...

Näistä murhistahan oli joskus juttua jopa Valituissa Paloissa. Siinä oli mm. kuva jossa Milat poseeraa tussareidensa kanssa.

Simone Schmidl

Bavariassa -69 syntynyt Simone, sinisilmäinen blondi (siis vain kirjaimellisesti -toim.huom.), tykkäsi matkustelusta ja reissaamisesta. Alaskassa kierrellessään hän ystävystyi australialaisten samanhenkisten nuorten kanssa ja he pitivätkin tiiviisti yhteyttä keskenään. Kesällä -90 päätti Simone mennä kengurumaahan kiertelemään ja uusia ystäviään jälleen tapaamaan.

Vanhempansa eivät olleet kovin huolissaan, olihan Australia tunnettu ystävällismielisenä ja turvallisena kolkkana. Sitäpaitsi tytär oli nuoresta iästään huolimatta jo kokenut matkailija.

Simone osti paljon uusia retkeilytarvikkeita, jotka hän markkeerasi nimellä "Simi", kuten lempinimensä kuului. Hän päätti Australiassa kulkea pääosin liftaten. Tällä tavoin tutustuisi "oikeaan" Australiaan ja tuon ajan lomaopuksetkin tätä suosittelivat keinona tavata uusia ihmisiä.

Simi päätti liftata Melbourneen tammikuun 20. 1990 tapaamaan Australiaan myös saapunutta äitiään. Lentokentälle hän ei kuitenkaan koskaan ilmaantunut. Äiti tiesi heti, että jotain on vialla. Saapumatta jättäminen ilman viestiä ei ollut Simin tapaista.

Äiti teki Australian poliisille katoamisilmoituksen. Isä samaan aikaan otti yhteyttä Australian saksalaisten järjestöihin levittääkseen sanaa kadonneesta tyttärestään. Toivottamalta tuntui eikä muutakaan ollut tehtävissä.
........................
Jatkuu..........

Joanne Walters ja Caroline Clarke

Joanne Walters syntyi Maestegissa, Etelä-Walesissa vuonna 1970. Hän opiskeli lastenhoitajaksi ja tykkäsi työstänsä. Hän piti myös matkailusta ja ajatteli koulutuksellaan helposti saavansa työtä missä maailmankolkassa tahansa. Hän matkusti Australiaan keväällä -91 ja työskenteli vaihtelevasti mm. hedelmänpoimijana ja apulaisena huvijahdissa ennenkuin löysi koulutustaan vastaavaa työtä Sydneyssä. Täällä työtä hakiessaan Joanne oli majoittunut retkeilijähostelliin Kings Crossilla, Sydneyssä. Täällä hän tapasi Caroline Clarken.

Caroline oli kotoisin Suyrreyn alueelta. Hän ei koskaan oikein viihtynyt koulussa ja jättikin 16-vuotiaana sen tyystin, ilmoittautuakseen oppisopimuskoulutukseen catering-palveluun. Hänen haaveenaan oli tulla poliisiksi, mutta hänelle kerrottiin tarvitsevansa lisää kokemusta. Mikäs sen parempaa kokemuksen keräämistä kuin reissaus, tuumi Caroline. Isoveljensä Simon oli jo kaksi vuotta harrastanut liftailua ja reissailua, joten aihe oli tuttua perhepiirissä. Liftaus olisi halpa keino matkustaa ja siinä tapaa mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia.

Caroline oli Sydneyssä syyskuussa -91 ja tapasi siis Joannen ja he ystävystyivät. He keräsivät kimppaan pari muuta työtä etsivää nuorta ja vuokrasivat yhdessä kommuuniasunnon. Jokainen nuori löysikin suht nopeasti itselleen hommia. Yhdessä Caroline ja Joanne päättivät lähteä reissuun ja pestautua hedelmänpoimijoiksi.

Tytöt tekivät yhden onnistuneen työmatkan ja palasivat takaisin Sydneyyn. Veri veti kuitenkin vähän ajan päästä uudelleen ulkoilmatöihin ja reissailun vapaaseen maailmaan. Liftaus oli näihin aikoihin varsinainen muoti-ilmiö Australiassa. Monesti oltiikin kuultu tyttöjen puhuvan, että haluavat ottaa tästä ilmiöstä "kaiken irti" ennen kuin se katoaa. Huhtikuun 18. -92 he lähtivät liftaamaan kohti Melbournea.

Kuukautta myöhemmin Joannen isä oli hermostunut. Oli isänpäivä, eikä tyttärestä kuulunut pihaustakaan. Tämä ei ole ollenkaan hänen tapaistansa, tuumi isä. Tutkittuaan tyttärensä pankkitilitiedot ja havaittuaan, ettei huhtikuun 16. jälkeen oltu tehty nostoja ollenkaan, päättivät vanhemmat tehdä Joannesta katoamisilmoituksen poliisille.

Clarken perhe oli myös huolissaan, joskin hieman vähemmän. Caroline oli itsenäinen ja myös itsepäinen lapsi, joka saattoi olla pitkiäkin aikoja poissa ottamatta yhteyttä perheenjäseniinsä. Siskonsa syntymäpäivien ja myös isänpäivän huomioimatta jättäminen toi kuitenkin ikäviä epäilyksiä mieleen. Joanne oli jutellut isänsä kanssa riittävästi, jotta hän tiesi ottaa yhteyttä Clarken perheeseen. Nyt molemmat perheet menivät yhdessä painostamaan poliisia tekemään enemmän katoamisten eteen. Nyt ei olisi kyse nuorten tyttöjen ja poikien karkaamisreissusta. Lehdistö sai vihiä asiasta ja tekikin suuria otsikoita ja tutkimuksia tyttöjen elämästä.

Poliisin tutkimuksissa saatiin selville, että tytöt olivat poistuneet Sydneystä turvallisesti aina Princes Highwaylle saakka. Kadonneiden yksikkö raapi päätään. Nyt oli kateissa 6 nuorta ulkomaalaista reissailijaa koskemattomine pankkitileinen ja visa-kortteineen.
- Walters
- Clarke
- Schmidl
- Neugebauer
- Habschied
- aiemmin kadonnut Naoka Onda Japanista

Joannen isä matkusti Australiaan pitämään juttua esillä mediassa. Työ oli kuitenkin turhauttavaa kun varsinaisia uutisia tytöistä ei kertakaikkiaan saatu minkäänlaisia.
..........................
Jatkuu.............