Sivu 1/3
Ammuskelu Vantaan Martinlaakson ostarilla 2007
Lähetetty: To Marras 22, 2007 10:19 pm
Kirjoittaja EuroJR
Vantaalla Martinlaaksossa noin nelikymppinen mies yritti ampua illalla nuorta poikaa. Ammuskelu tapahtui Martinkeskuksen R-kioskin edustalla.
Tapahtuma sai alkunsa Martinkeskuksen sisätiloista, jossa nuoret olivat viettäneet aikaa istuskellen portaikossa. Paikan oli ohittanut pariskunta, joka riitaantui jostain syystä nuorten kanssa.
Hetkeä myöhemmin sama pariskunta oli tavannut nuoret uudelleen, jolloin mies oli ottanut esille käsiaseen. Mies oli juossut yhden pakoon lähteneen 13-vuotiaan pojan perään.
Poika oli ottanut suojakseen maassa olleen mainostaulun, jota kohti mies ampui yhden laukauksen. Pojan onneksi luoti lävisti vain mainostaulun.
Ampumisen jälkeen pariskunta poistui paikalta. Laajoista etsinnöistä huolimatta epäiltyä ampujaa tai tämän seurassa ollutta naista ei ole tavoitettu.
YLE Uutiset
Pystyn hyvin kuvittelemaan tilanteen. Räkivät ja röökaavat ongelmanuoret pummivat ohikulkijoilta rahaa ja huutavat törkeyksiä perään. Miehellä on sappi kuohahtanut ja nainen saanut miehen rauhoittumaan. Uusi kohtaus on kuitenkin jo liikaa...
otsikkoa muokattu
t:mode
Lähetetty: To Marras 22, 2007 10:24 pm
Kirjoittaja Zodiac
-
Kaikki sai alkunsa, kun joku nuorista tönäisi tai potkaisi miestä portaikossa. Jotain pientä huuteluakin siinä oli ollut, Vantaan poliisista kerrottiin IS:lle.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1457633
Oppivatkohan kersat ettei kannata ruveta riehumaan. Suomalaiset eivät ole vielä sellaisia lampaita kuin muut länsimaalaiset.
Lähetetty: To Marras 22, 2007 10:28 pm
Kirjoittaja EuroJR
Jo oli aikakin, että joku nousee noita häirikköteinejä vastaan. Noin mäkin tekisin, jos mulla olisi ase mukana. Eipä käy pätkän vertaa sääliksi noita "lapsukaisia".
Lähetetty: To Marras 22, 2007 10:30 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Eipä silti, ei säälitä ammuskeleva ikiskinikään...
Lähetetty: To Marras 22, 2007 10:38 pm
Kirjoittaja EuroJR
Tampereen Tyttö kirjoitti:Eipä silti, ei säälitä ammuskeleva ikiskinikään...
Joo. Poliisi tosiaan kuvaili miestä tuolla lailla. Onkohan siihen muuta syytä kun tuo kaljupäisyys? Tunnen monta itsensä kokonaan kaljuksi ajellutta ei-skiniä. Mitä jos se oli vaikka sädehoitopotilas?
edit:
Poliisin mukaan mies on isokokoinen, noin 40-vuotias ja kalju, yllään maastohousut, musta nahkatakki ja maihinnousukengät. Nainen on noin 170 cm pitkä, pitkät vaaleat hiukset, yllään punainen takki ja siniset farmarihousut.
Jahas... no kyllä eittämättä viittaa tuohon skiniporukkaan. He ovat kyllä noin 99,9 % poliisin kirjoissa valmiina, joten jo huomenna voimme odottaa kiinniottoa.
Lähetetty: To Marras 22, 2007 11:25 pm
Kirjoittaja Morgana
Ei yllätä.
Martsari on juuri sellainen masentunut tikittävä mätämunapaikka, ja kyseisen R-kioskin ympäristö niin epävakaa ettei sinne kannata mennä mihinkään aikaan vuorokaudesta.
t. ex-martsarilainen (muutettiin pois pitkälti juuri epämääräisen sakin vuoksi, jota siellä haahuilee joka paikassa)
Lähetetty: To Marras 22, 2007 11:34 pm
Kirjoittaja Zodiac
Ghet...monikulttuurisuus on siis jo alkanut näkyä kaduilla.
Lähetetty: Pe Marras 23, 2007 11:18 am
Kirjoittaja Marsalkka
Zodiac kirjoitti:Ghet...monikulttuurisuus on siis jo alkanut näkyä kaduilla.
Kyllä. Ammuskelevat paskaperseet ovat tulleet tännekin.
Lähetetty: Pe Marras 23, 2007 11:29 am
Kirjoittaja DooM
Kummallista tosiaan, että jo ensi uutisessa etsitään "skiniä".
Vrt. puistoraiskaus tapaukset, joissa yleensä kysellään vaan yksinkertaisesti miesjoukkion perään.
Lähetetty: Pe Marras 23, 2007 1:03 pm
Kirjoittaja Zodiac
HS:n keskustelupalstalla oli hyvä mielipide.
Tarpeeksi kauan kun potkitaan ohikulkijoita, kohdalle sattuu varmasti päihdeongelmainen tai muuten vaan aggressiivinen tapaus jolla on pahimmassa tapauksessa ase mukana.
Hoidetaan tauti oireiden sijaan. Lapset pois "viettämästä iltaa" ostareilta.
Mutta aika huolimatonta uutisointia. Miksi mies leimataan skiniksi ja ammuskelijaksi, vaikka asiasta ei ole oikeuden päätöstä? Korostan, että koko keissi on vasta epäily.
Ulkomaalaisten gangstojen huonoksi onneksi suomessa enemmän häröjä liikenteessä kuin muualla Euroopassa. Täällä on paljon porukkaa jotka etsivät vain tekosyytä mätkiä jotain....tai saavat raivokohtauksen. Oppivatkohan gangstat nyt jotain? tuommoisella kingi asenteella ei täällä pahemmin pärjää....se satunnainen hullu kun ei välitä vaikka ympärillä olisi kuinka iso "posse".
Vartijana noihin heppuihin osaa jo varautua niin ei tule yllätyksiä.
Lähetetty: Pe Marras 23, 2007 2:09 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Skinimies yritti ampua 13-vuotiaan pojan
22.11.2007 20:32, päivitetty 23.11. 08:57
Nuorisojoukon illanvietto torstaina Martinlaakson ostoskeskuksessa muuttui hetkessä painajaiseksi. 13-vuotias poika pelastui kuin ihmeen kaupalla vahingoittumattomana, kun aikuinen mies ampui häntä kohti käsiaseella R-kioskin edustalla.
- Kaljupäinen ampuja on edelleen kateissa, kertoi komisario Juha Juurinen perjantaina aamulla IS:lle.
Tutkimuksissa on vahvistunut, että mies ampui yhden laukauksen joko pistoolilla tai revolverilla.
- Koko Vantaan poliisin energia on mennyt miehen etsiskelyssä, Juurinen totesi.
Lähietäisyydellä tapausta eilen todistanut teinipoika oli erittäin järkyttynyt.
- Kaikki sai alkunsa, kun istuimme portaikossa, ja tämä mies tuli ja potkaisi kaveriani, kertoi paikalla ollut torstaina IS:lle.
- Lähdimme karkuun, kun hän muuttui aggressiiviseksi. Pian näimme, kun hän otti "mutkan" esiin kioskilla ja osoitti kaveriani.
Mies oli liikkeellä naisystävänsä kanssa. Poliisi kuvaa ampujaa skini-tyyppiseksi.
Tapahtuma sai alkunsa ostoskeskuksen sisätiloista, jossa nuoret olivat viettäneet aikaa istuskellen portaikossa.
Paikan oli ohittanut pariskunta, joka oli jostain syystä riitaantunut nuorten kanssa. Hetkeä myöhemmin sama pariskunta oli tavannut nuoret uudelleen, mies oli ottanut esille pistoolin ja juossut yhden pakoon menneen 13-vuotiaan pojan perään.
- Poika sai mainoskyltin suojakseen. Mies ampui häntä kohti kerran, mutta ei kuitenkaan osunut. Sen jälkeen hän ja nainen poistuivat uimahallin suuntaan, Vantaan poliisi kertoi IS:lle.
Tilanne oli ampumapaikalla silminnäkijöiden mukaan kaoottinen. Ampumisen kohteeksi joutunut poika on poliisin mukaan kriisiapua antavien viranomaisten hoteissa.
Noin 40-vuotiasta kaljupäistä miestä epäillään tapon yrityksestä. Poliisi ei laajoista etsinnöistä huolimatta tavoittanut ampujaa eikä hänen seurassaan ollutta naista.
Ampumisesta epäilty mies on isokokoinen, noin 40-vuotias ja kalju. Hänellä oli yllään maastohousut, musta nahkatakki ja maihinnousukengät.
Nainen on noin 170 senttiä pitkä, ja hänellä on pitkät vaaleat hiukset. Yllään naisella oli punainen takki ja siniset farkut.
Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon 09-8730 259
Tapahtuneesta kertoi ensimmäisenä Vartti.fi.
IS
Lähetetty: Pe Marras 23, 2007 2:13 pm
Kirjoittaja EuroJR
Lähietäisyydellä tapausta eilen todistanut teinipoika oli erittäin järkyttynyt.
- Kaikki sai alkunsa, kun istuimme portaikossa, ja tämä mies tuli ja potkaisi kaveriani, kertoi paikalla ollut torstaina IS:lle.
- Lähdimme karkuun, kun hän muuttui aggressiiviseksi. Pian näimme, kun hän otti "mutkan" esiin kioskilla ja osoitti kaveriani.
Ja höpöhöpö. EN USKO. Odotan mielenkiinnolla toista versiota tapahtuneesta...
Lähetetty: Pe Marras 23, 2007 2:32 pm
Kirjoittaja Kelju K. Kojootti
Kyllä minäkin olen sitä mieltä että ihan oikein tuolle häirikköräkänokkateinille. Hyvä tottakai ettei osunut, mutta luulisi että oppii olemaan.
Monta kertaa on tehnyt mieli vähän pyöritellä noita 15-vee lökäpöksyteinejä jotka esimerkiksi istuvat ostarilla räkimässä ja vittuilevat vanhuksille.
Ei mitään tapoja nykynuorilla enää.
Lähetetty: Pe Marras 23, 2007 2:35 pm
Kirjoittaja Zodiac
Ongelmahan on että tuon ikäisille ei pahemmin voi mitään tehdä ja tietävät sen hyvin. Varsinkin jos kyseiset nuoret kuuluvat vähemmistöön niin tukijoista ei ole pulaa....
Muistaakos kukaan enään Valtsua?
Lähetetty: La Marras 24, 2007 11:13 pm
Kirjoittaja Yökiitäjä
EuroJR kirjoitti:
Ja höpöhöpö. EN USKO. Odotan mielenkiinnolla toista versiota tapahtuneesta...
Joo toi kuvaus tapahtumista, "istuimme portaikossa", viittaa siihen että portaikossa on istuttu niin ettei siitä ole mahtunut kulkemaan ohitse. Kun ohikulkija on avautunut ja kertonut tästä pienestä epäkohdasta, on saanut kuulla nuorilta pelkkää vittuilua.
Lapsilauman saa helposti provosoitumaan, koska isosta porukasta on niin helppo huudella takaisin, tai tehdä jotain mitä ei yksin ollessa uskalla tehdä.