Afgaanipoika yritti murhata Kreikassa - murhasi Saksassa
Lähetetty: To Joulu 15, 2016 9:38 pm
Poliisi uskoo: Pakolaisnuori raiskasi ja murhasi Marian, 19, Saksassa
Maria oli pyöräilemässä opiskelijabileistä kotiin, muttei koskaan saapunut perille.
Poliisi epäilee 17-vuotiaan pakolaisen raiskanneen ja tappaneen 19-vuotiaan naisen Saksan Freiburgissa. Poliisi on löytänyt murhatun lääketieteen opiskelijan Marian ruumiista epäillyn DNA:ta.
Epäillyn DNA:ta löytyi myös tekopaikan lähelle jätetystä miesten polkupyörästä sekä joesta nostetusta huivista. Epäilty myös nähtiin turvakamerakuvissa suhteellisen lähellä tekopaikkaa rikosyönä.
Afganistanilainen nuorukainen on istunut lauantaista lähtien tutkintavankeudessa. Hän puhuu suhteellisen hyvää saksaa, muttei ole vastannut kuulusteluissa syytteisiin.
Epäilty on saapunut viime vuonna turvapaikanhakijana Saksaan yksin ja on alaikäisenä sijoitettu asumaan perheeseen.
Maria työskenteli pakolaisten parissa
Murhattu 19-vuotias Maria työskenteli pakolaisten parissa. Hänen Frankfurter Allgemeine Zeitungissa lokakuun lopussa julkaistussa kuolinilmoituksessaan perhe pyysi ihmisiä lahjoittamaan rahaa - myös pakolaisille. Tuolloin ei vielä ollut tiedossa, että epäilty murhaaja on pakolainen.
Epäillystä on annettu vangitsemismääräys. Jos hänet tuomitaan alaikäisenä murhasta, maksimituomio on 10 vuotta vankeutta.
Koska surmattu Maria työskenteli pakolaisten auttamiseksi, poliisin tutkijat selvittävät nyt, tunsivatko uhri ja tekijä toisensa entuudestaan.
Epäilty muutti ulkonäköään
Maria oli osallistunut lokakuun 15. päivänä opiskelijabileisiin ja lähtenyt polkupyörällä kotia kohti puoli kolmen aikaan yöllä. Seuraavana päivänä ulkoilija löysi hänen ruumiinsa Dreisam-joesta. Hänen kuolinsyynsä oli hukkuminen.
Poliisilla oli epäillyn nimi ja ulkonäkö tiedossa viime keskiviikosta lähtien. Afganistanilaisnuorukainen, joka oli muuttanut turvakameran kuviin verrattuna ulkonäköään muun muassa leikkaamalla vaaleiksi värjätyt pitkät hiuksensa pois, pidätettiin perjantaina kadulla. Epäillyn 18,5 senttiä pitkä, vaalennettu hius oli löytynyt rikospaikan pusikosta.[/i]
IltaSanomat
Maanantai 5.12.2016 klo 11.42
Turvapaikkaa hakemaan - siinä sivussa raiskaamaan ja surmaamaan. Tätäkin afgaania on joku Kreikassa auttanut, ruokkinut ja vaatettanut. Sekä surkutellut.
- Silti nämä auttajat tekevät mielestään tärkeää työtä. Auttavat väkivallantekijöitä Eurooppaan, hyysäävät, opastavat...
...lokakuun lopussa julkaistussa kuolinilmoituksessaan perhe pyysi ihmisiä lahjoittamaan rahaa - myös pakolaisille. Tuolloin ei vielä ollut tiedossa, että epäilty murhaaja on pakolainen.
Jopas sattui kohdalle. Hyysäriperheen lapsi. Eivätköhän vanhempansa kohta pyytele anteeksi tekijältä olemassaoloaan ja sitä, että heillä on enemmän kuin he tarvitsevat ja siksi Maria otettiin heiltä pois. Hyysärit ovat niin vahvoja uskossaan.
----------------------------------------------------
Pakolaisnuori yritti murhata naisen Kreikassa - syytetään nyt Marian, 19, murhasta ja raiskauksesta Saksassa
Saksalaisen opiskelijatytön murhasta syytetty afganistanilaispakolainen oli tuomittu aiemmin Kreikassa murhan yrityksestä.
Nykyisin 17-vuotias pakolaisnuori sai vuonna 2014 kymmenen vuoden vankeustuomion murhayrityksestä. Nuorukainen oli työntänyt 20-vuotiaan opiskelijanaisen kallionkielekkeeltä mereen Korfun saarella. Nainen selvisi kuitenkin hengissä ja kykeni tunnistamaan hyökkääjän.
Nuorukainen pääsi vapaaksi istuttuaan tuomiostaan vain runsaan vuoden osana Kreikan käynnistämää hanketta tehdä tilaa täpötäysiin vankiloihin.
Pojan piti vapautusehtojen perusteella ilmoittautua poliisille kuukausittain. Viranomaiset kadottivat hänet jo kahden kuukauden jälkeen. Hän matkusti Saksaan, joskaan ajankohta ei ole selvillä.
Afganistanilaispakolainen pidätettiin 2. joulukuuta eteläsaksalaisessa Freiburgin kaupungissa epäiltynä lääketiedettä opiskelleen naisen murhasta ja raiskauksesta. Maria-niminen opiskelija löytyi kuolleena Dreisam-joen penkereeltä 16. lokakuuta.
Ruumiinavauksessa selvisi, että Maria oli hukkunut. Lisäksi Marian ruumiista löytyi nuoren miehen DNA:ta. Nuori näkyi myös surmapaikan lähellä olevissa turvakamerakuvissa.
Pakolaispolitiikka tapetilla
Afganistanilaispakolaisen tapaus on taas kerran nostattanut arvosteluryöpyn Saksan liberaalia pakolaispolitiikkaa vastaan.
Siirtolaisvastainen Vaihtoehto Saksalle (AfD) syytti murhasta kontrolloimatonta ulkomaalaisvirtaa. Liittokansleri Angela Merkelin mukaan rikoksesta ei saa kuitenkaan syyttää "kokonaista ryhmää".
Murhaepäilty saapui Kreikkaan tammikuussa 2013 ja haki turvapaikkaa. Hänet tuomittiin murhayrityksestä vuoden 2014 helmikuussa.
Kreikan tiedotusvälineet ovat murhajutun yhteydessä arvostelleet viranomaisia vankilasta vapauttamisohjelman heikosta valvonnasta sekä siitä, ettei pakolaispojan katoamisesta tehty ilmoitusta Interpolille.
Saksaan jätettiin 890 000 turvapaikkahakemusta vuonna 2015. Tämän vuoden syyskuuhun mennessä turvapaikkahakemuksia on jätetty 213 000.
Pakolaiset ovat syyllistyneet Saksassa useisiin huomiota herättäneisiin rikoksiin, mikä on entisestään lisännyt suuttumusta pakolaisia kohtaan.
Iltalehti
Torstai 15.12.2016 klo 14.41
...mikä on entisestään lisännyt suuttumusta pakolaisia kohtaan.
Suuttumusta. Siis rasismia. Ei saisi suuttua eikä itkeä yhdenkään kehitysmaalaisen surmaaman perään - onhan saksalaisilla varaa

Ei ehkä ryhmää, mutta suurta osaa siitä sekä hallitsematonta ynnä kontrolloimatonta ulkomaalaisvirtaa ja poliitikkojen naiivia suhtautumista asiaan. Myös Suomessa.
Poliitikot pesevät näistä aina kätensä; yksittäistapaus, emme saa syyttää siitä kokonaista ryhmää, vahinkoja sattuu, he ovat traumatisoituneita...
Ei näitä tapahtuisi jos poliitikoilla olisi halua suojella Eurooppaa ja eurooppalaisia. Yksittäistapausten taakse piiloutuminen on itsepetosta, käsien pystyyn nostamista ja korvien sekä silmien sulkemista.