Sivu 1/1

Yökerhoammuskelu 26.3.17 Cincinnati, Ohio

Lähetetty: Su Maalis 26, 2017 6:23 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Poliisi kertoo, ettei ole syytä epäillä terrorismia tässä vaiheessa - kyllä se on jo terrorismia, jos ammut tappaaksesi kymmenlukuihmisiä. Vittu tätä maailmaa.

Yökerhon sijainti alla:
Kuva
Ohiossa yökerhoammuskelu – yksi kuollut ja useita loukkaantunut
Yhdysvalloissa ainakin yksi ihminen on kuollut ja ainakin 14 haavoittunut yökerhoammuskelussa Ohiossa.
Ampumavälikohtaus 26.3.2017 klo 12:00päivitetty 26.3.2017 klo 16:06
]
Erja Tuomaala

Tv-yhtiö CNN:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) ammuskelu tapahtui Cincinnatissa Ohiossa varhain sunnuntai-aamuna. Välikohtaus sattui Cameo Night Club-nimisessä yökerhossa.

Poliisi kertoi ensin, että ampujia olisi ollut ilmeisesti ainakin kaksi. Myöhemmin poliisi tiedotti, että ampujia oli ilmeisesti ollut vain yksi.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan joidenkin haavoittuneiden vammat ovat hengenvaarallisia. Yökerhossa oli tapahtumahetkellä satoja asiakkaita.

Kuva
Poliisiautoja yökerhon läheisyydessä Cincinnatissa aikaisin sunnuntaiaamuna.Cincinnati Police Department / EPA

Poliisi: " Ei syytä epäillä terrorismia tässä vaiheessa"

Poliisi ei ole toistaiseksi pidättänyt ketään ammuskeluun liittyen. Viranomaiset haastattelevat paikalla olleita todistajina. Poliisilla ei ole tiedotusvälineiden mukaan toistaiseksi kattavaa kuvausta tekijästä, sillä yökerhossa olleiden kerrotaan olevan haluttomia kuvailemaan ampujia.

Cincinnatin poliisin edustaja Eric Franz sanoi CNN-yhtiölle, että veriteon motiivi on toistaiseksi epäselvä, mutta "terrorismia ei ole syytä epäillä tässä vaiheessa.

Yhdysvaltan historian vakavin joukkoammuskelu vuonna 2016 vaati yökerhossa Orlandossa Floridassa 49 ihmisen hengen.

Lähteet: Reuters, Afp

Lisätty klo 13.05, poliisin arvio siitä, että ampujia useampia. Lisätty 13.21 poliisin puutteellinen kuvaus.

Re: Yökerhoammuskelu 26.3.17 Cincinnati, Ohio

Lähetetty: Su Maalis 26, 2017 6:34 pm
Kirjoittaja sinnerman
Ylen uutisissa tuosta kertoivat.Korvaan kalskahti se ,kun uutisessa kerrottiin että silmin-näkijät ovat suhtautuneet poliisiin nuivasti eivätkä kerro näkemäänsä.
Oi ankeita aikoja.

Re: Yökerhoammuskelu 26.3.17 Cincinnati, Ohio

Lähetetty: Su Maalis 26, 2017 8:13 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Seudulla asuneena olettaisin kyseessä olevan roturiidan - ollaan menty seurustelemaan vääränvärisen kanssa. Islam-hihhulit eivät tuollla juuri heilu.
Cincinnatin yökerhoampumisen lopputulos ja yhden elämän loppu.jpg
Cincinnatin yökerhoampumisen lopputulos ja yhden elämän loppu.jpg (60.42 KiB) Katsottu 1575 kertaa
- Eiköhän motiiviksi paljastu mustasukkaisuus,
- Outoa on se, että ampui noin montaa. Laukausten järjestyskartta olisi mielenkiintoinen.

Re: Yökerhoammuskelu 26.3.17 Cincinnati, Ohio

Lähetetty: Su Maalis 26, 2017 10:20 pm
Kirjoittaja Ärrkele
sinnerman kirjoitti:Ylen uutisissa tuosta kertoivat.Korvaan kalskahti se ,kun uutisessa kerrottiin että silmin-näkijät ovat suhtautuneet poliisiin nuivasti eivätkä kerro näkemäänsä.
Oi ankeita aikoja.
Kyseessä on hip-hop-yökerho. Tämä kertoo jo todella paljon.

Re: Yökerhoammuskelu 26.3.17 Cincinnati, Ohio

Lähetetty: Su Maalis 26, 2017 10:36 pm
Kirjoittaja vakiviina
Ärrkele kirjoitti:
sinnerman kirjoitti:Ylen uutisissa tuosta kertoivat.Korvaan kalskahti se ,kun uutisessa kerrottiin että silmin-näkijät ovat suhtautuneet poliisiin nuivasti eivätkä kerro näkemäänsä.
Oi ankeita aikoja.
Kyseessä on hip-hop-yökerho. Tämä kertoo jo todella paljon.
Aiwan,paskaa musaa,vähemmästäkin hermostuu.