Koko eilinen päivä ollut melkoisen ainutlaatuisen henkirikoksen käsittelyä - sekä sitä, että syyttäjä vaatii autolla tehdystä tahallisesta yliajosta elinkautista tuomiota. Aihe ei vaan jostain syystä ole ketään innostanut kirjoittamaan tahi muutoin kommentoimaan!
- Ehkä jonkun
Tomi Metsäkedon harjoittamat iskuyritykset sitäkin enemmän - niistähän joku valopää avasi oman ketjunkin. Rikosaiheiseen portaaliin!
Lönnrotinkadun yliajosta syytetty: ”Tunnustan sen mitä on tapahtunut, mutta en pidä sitä minään murhana”
...
24.10. 11:23
Syytetty kiistää tahallaan tappaneensa.
24.10. 11:25
Syytetyn puolustusasianajajan mukaan syytetty ei tiennyt, että 51-vuotias nainen raahautui yli 200 metriä auton mukana.
24.10. 11:26
Syytetty myöntää, että hän aiheutti törkeällä huolimattomuudella naisen kuoleman
24.10. 11:27
Syytetty myöntää siis törkeän kuolemantuottamuksen, ei murhaa.
24.10. 11:31
Tapon yritykset syytetty kiistää. Syytetyn mukaan kyseessä oli kaikissa viidessä tapauksessa törkeä vammantuottamus. Syytetty myöntää aiheuttaneensa jalankulkijoille vammoja törkeällä huolimattomuudella. Erään jalankulkijan jalkaterä jäi muun muassa autonrenkaan alle.
24.10. 11:35
Syytetty hyväksyy autonsa menettämisen valtiolle rikoksentekovälineenä.
24.10. 11:39
Syyttäjä aloitti asiaesittelynsä: Syytetty poistui kello 18.14 Aleksanterinkadulla sijaitsevasta ravintolasta. Sen jälkeen hän haki Senaatintorin reunalta bussiparkissa seisseen autonsa. Mies lähti ajamaan kovaa ylinopeutta.
24.10. 11:41
Syyttäjä ei usko, etteikö autoa ajanut mies huomannut naisen raahautuvan mukana. Syyttäjän mukaan nainen raahautui auton edessä 220-230 metrin matkan. Nainen kuoli vammoihinsa tapahtumapaikalla.
---
24.10. 14:54
Nyt oikeudessa kuullaan syytettyä
Syytetty alkaa kertomaan omaa näkemystään tilanteesta.
24.10. 15:02
"Minulla oli vain pakkomielle ajaa Looseen (ravintola Annankadulla)", mies sanoo.
24.10. 15:05
"Tunnustan sen mitä on tapahtunut, mutta en pidä sitä minään murhana."
24.10. 15:14
Syytetty ei kertomansa mukaan nähnyt, kuinka muut ihmiset heiluttivat hänelle jalankulkijoihin törmäämisen jälkeen. Mies kertoi vasta Yrjönkadun ja Annankadun välissä, että "ohjauksessa on jotain vikaa". Auto meni hänen mukaansa suoraan, vaikka renkaat olivat vinossa. Hän kiistää havainneensa, että auton alla raahautui ihminen.
---
24.10. 15:28
Syyttäjä siteeraa esitutkintapöytäkirjaa. Syytetty on poliisikuulusteluissa kertonut, että "tavoitteenani oli tappaa ainakin yksi ihminen".
Viimeisin päivitys 24.10. 17:57
Helsingin Sanomat
Kiinnioton jälkeen tällä viiskymppisellä sikaniskalla oli vielä uhmamieli tappotavoitteineen. Kummasti se on sitten ajan kuluessa laantunut anteeksipyyntelyksi, tietämättömyydeksi ja pahan olon puolusteluksi. Tekoaan hän silti vähättelee edelleen. Tai sekin, että harvoin - jos koskaan - autolla tehty tahallinen yliajo on tuomittu murhana, joten ehkä luulo siitä, että sellainen "ei voi olla murha", vaikuttaa siihen, että hän ei pidä tekoaan murhana.
Auto mennee valtiolle ja ajan myötä se huutokaupataan.
-------------------------------------------------------------
Helsingin yliajajan kertomus muuttui: Sanoi kuulusteluissa halunneensa tappaa ihmisen – perui myöhemmin puheitaan ja pyyteli anteeksi
Helsingin yliajosta syytetty mies kertoi ensimmäisessä poliisikuulustelussa halunneensa tappaa ihmisen. Mies on sittemmin muuttanut kertomustaan ja ihmetellyt lausuntoaan.
Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään yliajoa, joka tapahtui kaupungin keskustassa 28. heinäkuuta. Yliajosta syytettynä on 52-vuotias mies, jolle syyttäjä vaatii elinkautista vankeusrangaistusta murhasta, viidestä tapon yrityksestä sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tapahtumapäivänä mies törmäsi Jaguar-merkkisellä autollaan Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun risteyksessä kuuteen ihmiseen. Yksi uhreista raahautui miehen auton alla yli 200 metrin matkan ja kuoli.
Onnettomuuden jälkeisenä päivänä Pasilan poliisivankilassa kuulusteltu mies kertoi poliisille, että hänen tavoitteenaan oli tappaa ainakin yksi ihminen. Miehen mukaan hänen tarkoituksenaan oli ”aloittaa sota Suomen, Ruotsin ja Venäjän kesken".
– Viro ja Norja eivät saa osallistua tähän sotaan, mies sanoi poliisin kuulustelupöytäkirjan mukaan.
"Syytin alle jääneitä ihmisiä"
Miestä kuultiin seuraavan kerran syyskuun alussa, jolloin hän hämmästeli sanomisiaan. Kertomansa mukaan hän ei ymmärtänyt itsekään, mitä oli aiemmin sanonut.
– Se keskustelu käytiin, tota, ku mä olin Pasilan putkassa, niin tota, mä olin, kärsin, mä olin, makasin, tota, kyljellää penkillä ja, tota, olin paniikkihäiriös sillon ku se tapahtu, kuulustelu käytiin, hän selitteli poliisille.
Syyttäjä Kimmo Virtanen tiedusteli mieheltä kertomuksen muuttumisesta oikeudessa tänään. Syytetty sanoi ”tunnustuksen” liittyneen siihen, kun hän sytytti Pasilan poliisivankilassa putkansa peiton palamaan.
– Koin sillä hetkellä suurta vihaa sitä kohtaan, mitä oli tapahtunut. En ymmärtänyt tilannetta ollenkaan. Syytin myös alle jääneitä ihmisiä siitä, että he olivat jääneet alleni, oikeudessa kuultu mies sanoi.
Miehen mukaan hänellä ei ollut tarkoituksena satuttaa tai tappaa ketään. Hän myös pahoitteli tapahtunutta ja sanoi olevansa syvästi pahoillaan kuolleen uhrin omaisten ja läheisten puolesta. Hän pyysi anteeksi myös muilta uhreilta.
Miehen oikeudenkäynti jatkuu ensi maanantaina.
mtv.fi
Antaako oikeus sitten näille tarkoituksenmukaisille höpöpuheille jotain painoarvoa - hyvinvointiyhteiskunnassahan se menee siten, että tuomittu saa alennusta tuomioonsa, mutta ei hoitoa. Tuolla alennuksella sitten pyritään osoittamaan suurta humaanisuutta "mielensairautta" kohtaan, vaikka se toimii vain ponnahduslautana uusiin rikoksiin - ja jälleen vailla täyttä vastuuta.
24.10.2017 20:45
------------------------------------------------------
Pettymys karhunlihan makuun laukaisi paniikkihäiriön, jonka seurauksena nainen kuoli?
Söi karhunlihaa ja valitteli ihmisten ”jäävän asumaan” suojatielle - nämä tapahtumat Helsingin edelsivät yliajoa
Helsingin yliajosta syytetty 52-vuotias mies kaahaili jo edeltävänä päivänä holtittomasti Helsingissä ja Tuusulanväylällä. Sukulaiselleen hän soitti ennen yliajoa ja varoitti, että ”20 minuutin päästä tapahtuu jotain”.
*Murhasta ja viidestä tapon yrityksestä syytetty 52-vuotias mies soitteli ennen tekoa sekavia puheluita sukulaisilleen ja ystävilleen.
*Mies kävi ravintolassa syömässä karhunlihaa ja juomassa punaviiniä juuri ennen yliajoa. Miehen mukaan karhunlihan syöminen laukaisi paniikkihäiriön.
*Mies kertoi poliisille teon jälkeen halunneensa tappaa ainakin yhden ihmisen. Myöhemmin hän kiisti puheensa.
Poliisin esitutkintamateriaalista selviää, millaiset tapahtumat edelsivät Helsingin keskustan yliajoa, jossa sai surmansa 51-vuotias nainen ja viisi ihmistä loukkaantui.
Esitutkintamateriaalin mukaan mies kaahaili holtittomasti jo päivää ennen tekoa. Yliajoa edeltävänä torstaina 27. heinäkuuta 52-vuotias mies ajoi reilua ylinopeutta Tuusulanväylällä Tuusulan suuntaan. Hän muun muassa ohitti ohituskaistaa ajavia autoja vasemmalta pientareen puolelta.
Miehen kyydissä oli hänen ystävänsä. Ystävä arvioi miehen ajaneen lähes 160 kilometrin tuntivauhtia. Ystävä kertoi pelänneensä tilanteessa eikä aikonut enää mennä miehen kyytiin.
Saman päivän iltana syytetty 52-vuotias kertoi viettäneensä toisen ystävänsä kanssa aikaa Bar Loosessa ja Bar Bäkkärissä Helsingin keskustassa. Hän kertoi, ettei juonut illan aikana alkoholia.
Kuitenkin aamuyöllä poliisi sai ilmoituksen, että epäilty rattijuoppo oli lähtenyt ajoon Bäkkärin edustalta punaisella Jaguarilla. Epäiltyä rattijuoppoa ei kuitenkaan koskaan tavoitettu.
Ei lääkkeitä
Tekopäivän aamuna mies heräsi kotoaan noin kello 8. Esitutkinnan mukaan mies ei ottanut aamulla hänelle määrättyjä lääkkeitä.
Iltapäivällä hän ajoi matkatoimistoon hakemaan Venäjän viisumin noin kello 14.30. Hän yritti myös päästä puhuttamaan Venäjän suurlähetystön henkilökuntaa siinä onnistumatta.
Mies suuntasi tämän jälkeen Helsingin Myllypuroon, jossa hänellä oli sovittu treffit tuntemansa venäläisen naisen kanssa. Esitutkintamateriaalin mukaan noihin aikoihin Helsingissä tehtiin jälleen havaintoja holtittomasti ajavasta punaisesta Jaguarista.
Myllypurossa miehelle valkeni, että treffit olivat peruuntuneet, sillä nainen ei ilmaantunut paikalle eikä vastannut miehen soittoihin.
Mies joutui perumaan heidän ravintolavarauksensa, mutta päätti sen jälkeen lähteä maistamaan karhunlihaa ensimmäistä kertaa elämässään. Mies kertoo sen olleen hänelle haave useiden vuosien ajan.
Hän parkkeerasi Jaguarinsa turistibusseille tarkoitettuun parkkiin Senaatintorilla ja tilasi ravintolassa karhuannoksen ja pullon punaviiniä.
- Yliajaja kertoo olevansa Pekka Haaviston kannattaja. Toivottavasti Haavisto irtisanoutuu faninsa teoista.
- tekstari_yliajo.jpg (13.47 KiB) Katsottu 6389 kertaa
Mies viestitti useaan otteeseen äidilleen ennen yliajoa. (POLIISI)
Mennessään ravintolaan mies viestitteli äidilleen meinanneensa ajaa ihmisten yli.
- Sain sakot, meinasin ajaa yhden akan yli. --- PS. Suojatie ei ole mikään asunto. PIDÄN SINUT AJAN TASALLA, mies viestitti.
- Oli vakava tilanne sinulla. Onneksi ei tullut yliajoa. On varmaan hyvä päästä sairaalaan, äiti vastasi.
Äiti luovutti poliisin tutkintaan viestittelyt poikansa kanssa, mutta käytti oikeuttaan olla todistamatta poikaansa vastaan.
Myös ystävälleen, joka oli aiemmin kyydissä Tuusulanväylällä, mies soitti ja ilmoitti melkein osuneensa ihmisiin suojatiellä.
- Hän totesi, että eihän ne ihmiset nyt voi jäädä asumaan suojatielle, ystävä kertoi myöhemmin poliisille.
Raivostui tarjoilijalle
Poliisikuulusteluissa mies kertoi alkaneensa ravintolassa katua ajatustaan syödä karhunlihaa, sillä lihan maku oli suuri pettymys. Miehen mukaan karhun syöminen laukaisi paniikkikohtauksen ravintolassa.
- Eli ku mä sitä karhuu maistoin, ni mä olin niinku, et ei helvetti, et tää on ihan hirveetä. Sit mä rupesin säälimään sitä karhua, et se on tullu tapetuks, koska se ei ole todellakaan syömisen väärti. Ja tota siit alko sitte se paniikkihäiriö kehittymää, mies kuvaili.
Mies kertoi alkaneensa juoda punaviiniä reippaaseen tahtiin. Lisäksi mies alkoi käyttäytyä aggressiivisesti tarjoilijaa kohtaan ja haukkui tälle karhuannoksen.
Tarjoili vei miehen puoliksi juodun viinipullon pois pöydästä.
Ravintolasta mies myös soitteli sukulaisilleen. Hieman ennen kello kuutta illalla mies soitti tädilleen puhelun, jossa hän sanoi: "20 minuutin päästä tapahtuu jotakin". Tädin mukaan tämä oli ainoa lause, josta hän sai puhelussa selvää.
"Päätin katsoa väistävätkö"
Maksettuaan ruoan ja puolikkaan viinipullon, mies hyppäsi autoonsa ja kaahasi pitkin Aleksanterinkatua. Monet silminnäkijät Aleksanterinkadulla kiinnittivät huomiota lujaa musiikkia huudattaneeseen ja kaahanneeseen Jaguariin.
Syytetty kertoi poliisille pitäneensä äänitorvea pohjassa ajaessaan Aleksanterinkadulla. Hänen mukaansa sielläkin tapahtui useampi "läheltä piti" -tilanne.
- Pidin tööttiä pohjassa sen vuoksi, että ihmiset olisivat tajunneet väistää koska minä tulin kovalla vauhdilla Aleksanterinkadulla. Loppupeleissä minulle ei ollut väliä, että tapahtuiko joku onnettomuus.
Mies kääntyi Mannerheimintielle ja sieltä edelleen Lönnrotinkadulle.
Noin kello 18.20 punainen Jaguar törmäsi suojatietä ylittäneeseen väkijoukkoon Lönnrotinkadun ja Mannerheiminkadun risteyksessä.
Mies kertoi poliisille jalankulkijoiden väistäneen häntä aiemmin.
- Siksi päätin katsoa, että väistävätkö nämä suojatiellä olevat minua. Ajoin risteykseen 60-70 km/h. Törmäsin suojatiellä olevaan ihmisjoukkoon, mies kuvaili.
Miehen mukaan konepellille lentäneet kaksi naista kirkuivat. Toinen, raskaana ollut nainen putosi kyydistä muutaman kymmenen metrin jälkeen auton oikealle puolelle.
Näki naisen ruumiin
- Poliisin havainnekuva näyttää millaisen matkan uhri raahautui auton mukana. (POLIISI)
- kartta_yliajo.jpg (113.8 KiB) Katsottu 6389 kertaa
Sen sijaan 51-vuotias nainen jäi kiinni autoon ja raahautui Annankadulle saakka noin 260 metrin päähän. Mies kertoi poliisille nähneensä naisen kasvot tämän roikkuessa kiinni autossa.
Naisen irrottua auton rakenteista mies ajoi tämän yli ja parkkeerasi autonsa. Mies kertoi poliisille nähneensä ruumiin auton takana. Miehestä se näytti kuvottavalta.
- Mun mielestä se oli kuvottava näky, se oli ensimmäinen mitä mieleen tuli. Todella niinku, mies kertoi myöhemmin poliisille.
Havainnosta huolimatta mies käveli suoraan Bar Looseen ja yritti tilata tuplaviskin. Tarjoilija ei anniskellut sekavan oloiselle miehelle. Noin kello 18.27 mies otettiin kiinni baarista.
Noin 20 minuuttia miehen puhelun jälkeen täti näki uutisen Helsingissä tapahtuneesta yliajosta.
- Ajattelin heti kauhuissani, että onkohan se (nimi poistettu), kun hänen puhelusta oli tapahtuman ajankohtana juuri kulunut se 20 minuuttia. Sitten velipoikani soitti ja sanoi, että hän on puhunut (nimi poistettu) äidin kanssa. He olivat myös päätelleet, että se on (nimi poistettu) joka on ajanut näiden ihmisten yli.[/i]
Iltalehti
24.10.2017 klo 21.50
Kirjoitus HS:n kommenttiosastolta:
Miehestä oli tehty samalla viikolla tehty useita ilmoituksia kaahauksesta ja yöllisestä kotirauhan häiritsemisestä, sekä edellisellä viikolla rikosilmoitus tappouhkauksesta Jaguarin myyjän taholta. Myös poliisiin oltiin oltu hänestä lukuisia kertoja yhteydessä aikaisemmin, sekä suullisesti, että kirjallisesti ja hänestä oli poliisin ilmoituksen mukaan tehty myös uhka-arvio.
Aikaisemmin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hänet oli vapautettu pakkohoidosta noin kuukautta ennen yliajoa, vaikka sairaalan lääkäreille oli lähiomaisten taholta sekä suullisesti, että kirjallisesti varoitettu hänen vaarallisuudestaan. Myös HUS:in potilasasiamiehelle oli soitettu ja kerrottu, että kyseisen potilaan päästäminen vapaaksi on hoitovirhe ja hän tulee varsin todennäköisesti syyllistymään henkirikokseen, jos pääsee vapaaksi.
Silti mitään ei tehty. Mies mellasti, häiriköi, ajoi. Taas yksi viranomaisten vapaaksi päästämä aiheutti sivullisen kuoleman. Vastuu? Ei sellaista ole.