Sivu 1/1

Yksi kuollut yökerhoammuskelussa Saksan Konstanzissa

Lähetetty: Su Heinä 30, 2017 11:55 am
Kirjoittaja vempele
Yksi kuollut ja useita loukkaantunut yökerhoammuskelussa Saksassa – ampuja ja poliisi tulitaistelussa
Yökerho sijaitsee teollisuusalueella Konstanzin kaupungissa.

Julkaistu: 30.7. 11:16

Tekijä ja poliisi tulitaistelussa yökerhon edustalla.
Ainakin yksi ihminen on kuollut ja ainakin kolme ihmistä on loukkaantunut yökerhon ammuskelussa eteläisessä Saksassa Konstanzin kaupungissa, kertoo Reuters.

34-vuotias mies avasi tulen yökerhossa varhain sunnuntaiaamuna. Tekijä haavoittui poliisin luodeista yökerhon edustalla. AFP:n mukaan hän kuoli myöhemmin sairaalassa. Laukaustenvaihdossa haavoittui myös poliisi.

Tekijän motiivi on epäselvä. Poliisi määräsi erikoisjoukkoja kaupunkiin, koska oli epäselvää, toimiko tekijä yksin.

Ammuskelusta kertovat useat saksalaisviestimien ja esimerkiksi ruotsalainen Expressen.

Poliisin mukaan osa paikalla olleista pystyi pelastautumaan poistumalla yökerhosta tai piiloutumalla sinne.

Silminnäkijät kertovat, että yksi loukkaantuneista on yökerhon portsari, joka yritti estää automaattiasein hyökännyttä ampujaa.

Yökerho sijaitsee yliopistokaupungin teollisuusalueella. Viranomaiset saivat hälytyksen varhain sunnuntaiaamuna.

Lähistöllä asuvia pyydettiin pysyttelemään sisällä sunnuntaiaamuun saakka.

Paikallispoliisi tviittasi aamulla, että vaaraa ei enää ole ja että poliisi jatkaa tutkimuksia.
jälleen kerran uksittaistapaus, pokessa ollut miestä.

Re: yökerhoammuskelussa Saksassa

Lähetetty: Su Heinä 30, 2017 1:20 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Automaattiaseella varustautunut irakilainen ullatus. Ei kuitenkaan tph, eikä tietenkään terroristi, vaikka motiivi ei selvillä olekaan.
http://www.independent.co.uk/news/world ... 67166.html

Pian saamme lukea alkoholiongelmasta, huumeista ja siitä kuinka ei ollut koskaan käynyt moskeijassa.
Edut: Miten unohdinkaan, ja mielenterveysongelmasta.

Re: yökerhoammuskelussa Saksassa

Lähetetty: Su Heinä 30, 2017 2:32 pm
Kirjoittaja URSA
Niinpä niin...

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005308232.html
Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut yökerhoammuskelussa Saksassa – ampuja ja poliisi tulitaistelussa

Yökerho sijaitsee teollisuusalueella Konstanzin kaupungissa.

Julkaistu: 30.7. 11:16 , Päivitetty: 30.7. 13:37

Tekijä ja poliisi tulitaistelussa yökerhon edustalla.
Kaksi ihmistä on kuollut ja ainakin kolme ihmistä on loukkaantunut vakavasti yökerhon ammuskelussa eteläisessä Saksassa Konstanzin kaupungissa.

Poliisin mukaan 34-vuotias mies avasi tulen yökerhossa varhain sunnuntaiaamuna.

Tekijä on toinen kuolleista. Mies haavoittui poliisin luodeista yökerhon edustalla ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Laukaustenvaihdossa haavoittui myös poliisi, mutta hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.

Tekijän motiivi on epäselvä. Saksalaisen n-tv-uutiskanavan mukaan poliisi on alustavissa tutkimuksissa sulkenut pois terrorismin. Tekijä oli Irakin kansalainen, mutta oli asunut Saksassa pitkään. Hän ei ollut turvapaikanhakija. Toisen poliisilähteen mukaan miehen mahdollisena motiivina iskuun olivat ongelmat ihmissuhteissa.


Poliisi määräsi erikoisjoukkoja kaupunkiin, koska oli epäselvää, toimiko tekijä yksin.

Ammuskelusta kertovat useat saksalaisviestimien ja esimerkiksi ruotsalainen Expressen.

Poliisin mukaan osa paikalla olleista pystyi paniikissa pelastautumaan poistumalla yökerhosta tai piiloutumalla sinne.

Silminnäkijät kertovat, että yksi loukkaantuneista on yökerhon portsari, joka yritti estää automaattiasein hyökännyttä ampujaa.

Yökerho sijaitsee yliopistokaupungin teollisuusalueella. Viranomaiset saivat hälytyksen varhain sunnuntaiaamuna.

Lähistöllä asuvia pyydettiin pysyttelemään sisällä sunnuntaiaamuun saakka.

Paikallispoliisi tviittasi aamulla, että vaaraa ei enää ole. Poliisi ja syyttäjänvirasto jatkavat tutkimuksia.
Ruumiit eivät ole ehtineet kylmetä, kun poliisi jo julistaa ettei kyse missään tapauksessa ollut terrorismista. Eiköhän ole kuitenkin selvää, että iskun oli tarkoitus olla samantyyppinen yökerhoisku kuin Orlandossa, mutta aseen huomannut portsari pilasi suunnitelman.

Re: Yksi kuollut yökerhoammuskelussa Saksan Konstanzissa

Lähetetty: Su Heinä 30, 2017 6:55 pm
Kirjoittaja chadspill
Mutta, tappaahan ne suvakitkin!

Re: Yksi kuollut yökerhoammuskelussa Saksan Konstanzissa

Lähetetty: Ma Heinä 31, 2017 3:17 pm
Kirjoittaja Kaito Kid
Suomalaisnaisten bileilta sai hirveän lopun – säntäsivät piiloon Saksan asemieheltä: ”Laukauksia kuului välillä kaukaa ja välillä läheltä”

Ihmiset piiloutuivat minne pystyivät, kun asemies liikkui yökerhossa.
LYHYT odotus piilopaikassa keskellä yötä tuntui iäisyydeltä. Kaksi suomalaisopiskelijaa toivoivat, ettei yökerhossa liikkuva asemies huomaisi heitä.

Konstanzilaisessa yökerho Greyssä oli turmayönä satoja juhlijoita. Kaksi heistä oli suomalaisia vaihto-opiskelijoita. 24-vuotiaat tamperelaisnaiset olivat muuttaneet Konstanziin yliopisto-opintojen vuoksi, vaihtolukukausi lähestyi loppuaan, ja nuoret olivat saapuneet illanviettoon tuttuun baariin.

Ilta oli sujunut iloisesti, ja ystävykset olivat tanssimassa keskellä tanssilattian tungosta.

Yhtäkkiä kuului pamaus. Musiikki loppui. Paniikki valtasi juhlijat, ja yökerhossa saattoi kuulla vain huutoa.

Naiset ymmärsivät nopeasti, että joku oli ampunut yökerhon sisällä.

– Kuului kovaa pauketta.

Nainen arvioi, että asemies avasi tulen aamuyöllä noin kello 4:15. Saksalaislehti Der Spiegel uutisoi, että viranomaiset saivat hälytyksen paikan päälle puoli viideltä.

Saksalaislehti Die Welt kirjoittaa, että ihmiset pakenivat ja piiloutuivat, minne pystyivät. Niin tekivät myös suomalaisopiskelijat.

– Juoksimme massan mukana ulos takaovesta ja piilouduimme muiden kanssa takapihan varastoalueen valtavien konttien taakse, nainen sanoo.

Osa piiloutui yökerhoon, osa juoksi ulos.

– Ihmiset itkivät ja säntäsivät eri suuntiin paniikissa.

Ystävykset pelkäsivät, että ampuja tulee yökerhon takaovesta ulos sinne, missä he ja muut ulos paenneet piileskelivät.

– Piilouduimme ystäväni kanssa muutaman tuntemattoman ihmisen kanssa samaan paikkaan, ja lohdutimme toisiamme paniikissa.

Nainen arvioi, että he odottivat piilossa yli 10 minuutin ajan. Odotus tuntui ikuisuudelta.

– Ihmiset soittivat koteihinsa ja kertoivat rakastavansa perheitään. He kertoivat, että kohta ampuja saattaisi löytää meidät. Kamalinta oli epätietoisuus piilossa kyyhöttäessä, kun aseen laukauksia kuului välillä kaukaa ja välillä läheltä.

IHMISET ryhtyivät auttamaan toisiaan. Jotkut kapusivat konttien päälle ja huitoivat apua paikalle saapuneilta poliiseilta, jotka olivat korkean aidan toisella puolella.

Opiskelijan mukaan eräät ulos paenneet miespuoliset henkilöt alkoivat auttaa ihmisiä noin kolme metriä korkean aidan yli.

– He olivat käsittämättömän reippaita ja rohkeita.

Aidan toisella puolen naiset kuulivat jälleen laukauksia, vaihto-opiskelija kertoo.

Hän kuvailee, kuinka paikalle saapui hurja määrä takseja. Taksit veivät säikähtäneitä ihmisiä pois tapahtumapaikalta.

– Juoksimme parkkeerattujen autojen takana piilotellen lähemmäs paikalle tulleita ambulansseja ja poliisiautoja. Ihmiset anelivat ambulanssikuskeja päästäkseen autoihin turvaan. Poliisit neuvoivat ihmisiä poistumaan paikalta mahdollisimman pikaisesti, ja me nappasimme kadun varresta taksin ja ajoimme kotiin.

YÖKERHO on vaihto-opiskelijan mukaan suosittu erityisesti opiskelijoiden keskuudessa.

– Siellä on vietetty useat illat vaihto-opiskelun aikana. Ihmiset tulevat viettämään sinne iltaa aina Sveitsistä ja muualta lähiseuduilta saakka. Tämän kesän aikana en sinne enää uskalla mennä, pelkkä ajatuksin pelottaa.

Molemmat opiskelijat luonnehtivat Konstanzia kauniiksi pieneksi kaupungiksi – varsinaiseksi lintukodoksi.

Vaihto-opiskelijoiden opinnot jatkuvat saksalaisyliopistossa vielä hetken, eivätkä turmayön tapahtumat jää viimeiseksi muistoksi idyllisestä saksalaiskaupungista.

Yksi uhri ja 34-vuotias surmasta epäilty irakilaismies kuolivat ja ainakin kolme ihmistä loukkaantuivat vakavasti yökerhon ammuskelussa Etelä-Saksassa Konstanzin kaupungissa sunnuntain vastaisena yönä. Poliisi ampui epäiltyä, joka kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.

TRAGEDIAN näyttämönä oli epäillyn appiukon omistama yökerho Grey, jonka tanssilattia oli tapahtumayönä täynnä nuoria.

Epäilty oli irakilaislähtöinen kurdi, kertovat saksalaisviranomaiset. Mies ampui yhden ihmisen, yökerhon ovimiehen, kuoliaaksi, kertoo saksalainen Bild-lehti.

Kimmoke veriteolle oli riita, uutisoi Der Spiegel. Mies poistettiin yökerhosta ennen kuin ampumavälikohtaus sai alkunsa. Pian mies kuitenkin palasi yökerhoon kiväärin kanssa.

Asemies avasi tulen noin puoli viiden aikaan paikallista aikaa. Hän ampui ovimiehen, mutta myös kolme muuta henkilöä haavoittui.

Luoti haavoitti myös poliisia, mutta vammat eivät ole vakavia. Kypärä pelasti virkamiehen hengen.

Asemiehen M16-kivääri on tyypillinen yhdysvaltain armeijan käyttämä sota-ase.

Epäilty oli asunut Saksassa vuodesta 1991 asti. Miehellä oli rikosrekisteri, ja merkintä muun muassa väkivaltarikoksesta. Der Spiegel kirjoittaa, ettei teolle ollut islamistista motiivia.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005308749.html

Jossain huhuttiin, että ammuskelun taustalla olisi perheriita. Ampujan sukulainen siis omistaisi tämän yökerhon ja sen vuoksi epäilty tekijä olisi suunnistanut sinne aseen kanssa.

EDIT. Löysin kuin löysinkin uutisen noista sukulaisuussuhteista. Eli yökerhon omistaja oli epäillyn appiukko.
Saksalaisessa yökerhossa ampunut mies oli omistajan vävy – välikohtausta edelsi riita

Viimeöisessä ampumavälikohtauksessa kuoli ampujan lisäksi yksi ihminen ja haavoittui neljä.

Saksan viranomaisten mukaan viimeöistä yökerhoampumista edelsi riita. Sitten yökerhon omistajan vävy lähti paikalta, palasi rynnäkkökiväärin kanssa ja alkoi ampua.

Tapahtumien kulusta ovat kertoneet esimerkiksi uutistoimisto AP sekä saksalaislehti Der Spiegel.

Ampumavälikohtaus tapahtui eteläsaksalaisessa Konstanzin kaupungissa. Yökerhon vartija kuoli ja neljä ihmistä haavoittui, kolme heistä vakavasti. Poliisi ampui epäiltyä ja tämä kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Viranomaisten mukaan 34-vuotias epäilty oli tullut Irakista Saksaan vuonna 1991. Riidasta ei ole kerrottu yksityiskohtia, mutta poliisi on sulkenut terroristisen motiivin pois.

Poliisin mukaan epäillyllä oli aiempia tuomioita väkivalta- ja huumerikoksista.

Lähde: AP
https://yle.fi/uutiset/3-9748890

Re: Yksi kuollut yökerhoammuskelussa Saksan Konstanzissa

Lähetetty: Ma Heinä 31, 2017 6:44 pm
Kirjoittaja Lassie
Päivittyviä uutisointeja tähän tapaukseen saa hyvin tältä paikalliselta sivulta:

http://www.suedkurier.de/region/kreis-k ... 48,9353297

Laitan tuolta sivustolta (ja der Bildistä, josta mainitsen erikseen milloin sieltä poimittua juttua) pointteja, joita ketjussa ei ole vielä mainittu.

- Virkavalta oli aiemmin sitä mieltä, että ampumiset ovat tapahtuneet yökerhon ulkopuolella - tapahtuman todistajilta on tullut päinvastaista selontekoa että ampumisia olisi käynyt sisälläkin . Poliisin edustaja on aiemmin sanonut virkavallan toimineen oikein turvaamalla diskon sisällä olleen porukan, koska siellä oli turvallisinta > < yökerhossa ollut toisaalta kritisoi että pariin tuntiin eivät päässeet paikasta mihinkään eikä poliisia näkynyt sisällä turvaamassa.

:!: Viimeisin päivitys tästä "diskon sisä- ja ulkopuolella ampumisia "- aiheesta on, että poliisi on selvittänyt tekijän ampuneen myös yökerhon sisällä. Tekijä oli mennyt pääovista sisään ja sitten eteistilaan (narikkatilaan?) jossa oli ampunut ovimiehen/portsarin, jonka jälkeen paikan muut turvallisuudesta vastaavat työntekijät olivat onnistuneet pakottamaan tekijän ulos paikasta ja telkesivät ovet jälkeensä. (Omaa: elikkä suuremmilta vahingoilta vältyttiin kiitos paikan rohkean ja nopeasti toimineen henkilökunnan. )

Portsarin ammuttuaan tekijän kerrotaan der Bildissä ampuneen sisääkäyntitilassa 3 muuta ihmistä ei-kuolettavin tuloksin. (Tapahtumakuviot vielä varmaan yhä tarkentumassa..)

- Yökerhon työntekijä (sanotaan myös yökerhon pitäjäksi toisessa kohtaa) oli tekijän lanko ja/tai tekijä tämän lanko (molemmin päin kirjoitettu lehdissä, en ole tarkkaan selvillä voivatko langot olla esimerkiksi toisilleen lankoja ja eri ilmaisut johtuisivat tästä asiantilasta) - lehdistötilaisuudessa puhuttiin virheellisesti tekijän olleen pitäjän vävy.

- Ampumisessa kuollut ovimies/portsari Ramazan Ö (FB:n perusteella ilmeisesti turkkilaistaustaa) oli työkaverinsa Björn Affan mukaan mukavaa seuraa ja ihminen, johon hänellä oli 100% luottoa. Affa muistuttaa miten vähällä palkalla portsarit joutuvat työskentelemään vaarallisissa olosuhteissa ja kuinka bileporukka voisi miettiä näitä asioita/miten turvallisuudesta huolehditaan, kun seuraavan kerran menevät pitämään hauskaa .

- Tekijä kutsuu Facebookissa itseään Rozaba S.:ksi kurditaustaisen rokkiryhmän (bändi?) mukaan, ei ole tiedossa kuuluiko tekijä rokkibändiin vai ottiko nimen sympatioista sitä kohtaan. Ryhmä on poliisin mukaan kallellaan/lähellä kurdilaista "untergrundorganisation" PKK:tä.

- Tekijä, Rozaba S. 34 v, jota ystävät kutsuivat Rozzoksi, oli hänet tunteneiden ihmisten mukaan toisaalta rakastava ja auttavainen ja toisaalta hän pystyi olemaan myös äkisti kiivas ja menettämään itsehillintänsä/kontrollin käytöksestään. Tuttava pelkäsi että tekijä oli kykeneväisellä päällä tappamaan, jos joku aiheutti hänelle ongelmia.

- Keillään tekijän tietäneistä ei ollut tietoa, miten hän oli saanut haltuunsa M16 rynnäkkökiväärin/tekovälineen - kukaan ei aavistanut että hänellä olisi kotonaan M 16.

- Teon riitataustat ovat selvityksen alla : mistä tanssilattialla käynyt riita sai alkunsa, mistä riitelyssä oli kyse - todistajia tullaan kuulustelemaan varovaisuudella näiden shokkitila huomioiden. Miten riita eskaloitui traagisiin mittoihin. Tekijän ja paikan pitäjän, langon, suhde on tarkastelussa.
Der Bildin mukaan on mahdollista että riitaan on voinut osallistua useampi ihminen, on puhuttu portsarin ja tekijän ja mahdollisesti vieraiden välisistä erimielisyyksistä. Selvää ei ole, oliko portsari satunnainen uhri vaiko tuliko tekijä kostamaan ulosheittämistään/riitelyä jne.

- Tekovälineen taustat ovat selvityksen alla: mistä tekijä oli saanut Yhdysvaltojen sotavoimien standardiaseeksi sanotun "sota-aseen", M16, haltuunsa. Hän osasi myös käyttää kyseistä asetta. Der Bildin mukaan tekijä ampui aseen 15-20 patruunaa sisältäneen lippaan tyhjilleen. Oliko ase peräisin esimerkiksi armeijan varastosta vaiko Darknetistä hankittua.

- Poliisi toivoo tapahtumista mahdollisesti videokuvaa/kameramateriaalia ottaneiden todistajien olevan virkavaltaan yhteydessä.

- Teossa anti-terrorikypärään (titaniumia, ja der Bildin mukaan reilut 2 kg, n. 300 euroa) ammuttu ja sen ansiosta henkiin jäänyt poliisi on ollut leikkauksessa, joka meni hyvin, pääkallo säilynyt ehjänä, missään vaiheessa hän ei ollut hengenvaarassa. Teossa 2 vakavasti loukkaantunutta eivät myöskään ole hengenvaarassa.

Kuva
Der Helm des Polizisten mit dem Einschussloch
Foto: - / dpa


http://www.bild.de/news/inland/schiesse ... .bild.html

- Tapauksen äärellä työskentelee n. 100 tutkijaa. (Omaa: tapausta ei pidetä terroritekona, mutta aika paljon tutkijoita laitettu työskentelemään sen parissa. Onko epäilyksiä jostakin yhteyksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai johonkin laajempaan.., kuitenkin. )