Sivu 1/1

Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli?

Lähetetty: To Marras 09, 2017 10:19 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Naisen pää löytyi metsästä kolme vuotta sitten USA:ssa - vieläkään ei tiedetä, kuka hän oli ja miksi hänet tapettiin
Torstai 9.11.2017 klo 12.34
Huolimatta tutkinnan alkuvaiheessa saamistaan useista vihjeistä, poliisilla ei ole ensimmäistäkään epäiltyä kiikarissaan, mutta teoria heillä on.

Kuva
Naisesta tehty luonnos. Sen toivotaan johtavan arvoituksen ratkaisemiseen. (REUTERS)

Naisen pää lojui maassa, lehtien seassa, noin kymmenen metrin päässä tiestä. Silmät olivat kiinni ja suu auki. Hiukset olivat harmaat ja pörröiset. Pään löysi joulukuussa 2014 metsässä liikkunut teinipoika pienessä Economy Boroughin kaupungissa Pennsylvaniassa.

Hetkeä myöhemmin poika soitti poliisille.

- Löysin ihmisen pään, poika sanoi rauhallisesti uutistoimisto Reutersin mukaan.

Ammattimaisesti paloiteltu

Löydöstä on kulunut kohta jo kolme vuotta eikä poliisi tiedä vieläkään, kuka nainen oli. Viranomaiset eivät ole myöskään kyenneet päättelemään, miten nainen kuoli, minkä ikäinen hän oli, miksi hänen päänsä oli irrotettu kehosta ja miksi hänen päänsä oli päätynyt metsään pieneen 12 000 asukkaan pikkukaupunkiin.

Kuva
Naisen silmäkuoppiin oli laitettu tällaiset, Kiinassa tehdyt muovipallot. Tutkijat ihmettelevät miksi. (REUTERS)

Huolimatta tutkinnan alkuvaiheessa saamistaan useista vihjeistä, poliisilla ei ole ensimmäistäkään epäiltyä kiikarissaan, mutta teoria heillä on. He uskovat ruumisvälittäjien olevan arvoituksen takana. Tällaiset välittäjät myyvät tieteen käyttöön lahjoitettujen ruumiiden osia eteenpäin. Tällaista kauppaa ei ole säännelty Yhdysvalloissa, ja siksi tieteelle lahjoitettujen ruumiiden jäljittäminen on äärimmäisen hankalaa ja vaikeaa.

- Nainen oli paloiteltu ammattimaisesti. Kyse on ruumiskaupasta, Edinboron yliopiston anatomian professori Michelle Vitali sanoi.

- Kukaan ei ole tehnyt sitä keittiöpuukolla tai muulla sellaisella. Se on tehty hyvin, Vitali sanoi.

Poliisi sanoo tarvitsevansa yleisön apua elämänsä oudoimman arvoituksen ratkaisemiseksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

- Kaksi ja puoli vuotta on kulunut emmekä ole päässeet mihinkään. Tulen hulluksi. Olen tehnyt tätä hommaa kauan aikaa enkä ole koskaan törmännyt vastaavaan juttuun, Beaverin piirikunnan päätutkija Andrew Gall sanoi Reutersille.

Dna:ta ei löytynyt

Pään löytymisen aikoihin poliisi käytti paikalla ruumiskoiria. He etsivät myös dna:ta naisen palsamoidusta päästä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Metsästä ei löytynyt mitään todisteita eikä naisen jäännöksissä ollut dna:ta.

Lopulta poliisi päätti ottaa Vitalin mukaan tutkintaan. Hän teki kallon perusteella luonnoksen siitä, miltä nainen oli ehkä näyttänyt. Poliisi avasi vihjepuhelimen, mutta mitään ei tapahtunut. Juttu kuivui kasaan.

Tilanne kismittää myös poliisipäällikkö Gallia, joka pitää kaikki mahdollisuudet avoinna.

- Todistakaa minulle, että se ei ollut murha, että nainen oli elossa ja joku murhasi hänet ja leikki sen jälkeen ruumiilla.

- En aio luopua toivosta. Uskon, että läpimurto vie meidät eteenpäin. Joku tulee ja auttaa meitä ratkaisemaan tämän jutun, Gall sanoi.

KATRIINA MÄKELÄ
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711 ... 7_ul.shtml

Ruumisvälittäjät ja ruumiskauppa - outoja asioita minulle, joista oli kiva tietää vähän enemmän.

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: To Marras 09, 2017 11:17 pm
Kirjoittaja dazu
Hyi *ittu. Ihmettelen, että miksi tällaisia pitää ylipäätään uutisoida, kun todellisuudessa jenkeissä on näitä tunnistamattomia vainajia ja kateisiin jääneitä useita tuhansia. Lähinnähän nämä ovat sarjamurhaajien uhreja. Usein taustalla on sellaisia asioita, että joku kusipää masturboi samalla, kun kiskoo joltain ihmiseltä päätä irti.

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: To Marras 09, 2017 11:25 pm
Kirjoittaja Irene Huss
Miten niin ei löytynyt DNA:ta?? Hiukset olivat pörröiset - kirjoitettiin. Saahan hiuksista DNA:n.

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: Pe Marras 10, 2017 12:13 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Siis ilmeisesti epäilys on, että nainen on kuollut sairaalassa luonnollisen kuoleman. Ruumis on lahjoitettu tieteelliseen käyttöön, mutta jostain syystä pää on päätynyt maastoon.

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: Pe Marras 10, 2017 12:24 am
Kirjoittaja putsari
Irene Huss kirjoitti:Miten niin ei löytynyt DNA:ta?? Hiukset olivat pörröiset - kirjoitettiin. Saahan hiuksista DNA:n.
Tarkoitettiin varmaan vieraan dna:ta? Kummastakaan tosin ei ole hyötyä, jos ei ole mihin verrata dna:ta.

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: Pe Marras 10, 2017 11:54 am
Kirjoittaja VoDKa
putsari kirjoitti:
Irene Huss kirjoitti:Miten niin ei löytynyt DNA:ta?? Hiukset olivat pörröiset - kirjoitettiin. Saahan hiuksista DNA:n.
Tarkoitettiin varmaan vieraan dna:ta? Kummastakaan tosin ei ole hyötyä, jos ei ole mihin verrata dna:ta.
Samaa ihmettelin, lisätiedot kertoi että tapa jolla naisen pää oli valmisteltu, oli vähintäänkin vaarantanut ellei peräti tuhonnut (?) naisen oman DNA:n. Ainakin suomalaisittain tämä meinaisi sitä, että ruumis on ollut opetuskäytössä sillä balsamointiaineet tekevät ruumiista sellaisen ettei se edes maadu haudassa, joten ainoa tapa olisi polttohaudata ruumis opetuskäytön jälkeen.

Uutisessa oli näemmä jäänyt aika paljon tärkeää informaatiota suomentamatta tuohon päähän liittyen. Pää oli tutkijoiden mukaan "kuin elävä", niin hyvässä kunnossa se oli. Iho oli virheetön, muutama luomi näkyi poskessa hyvin, hiukset oli valmisteltu kuin kirkkoon. Ainoa äkkiseltään havaittava "virhe" oli (puuttuvan ruumiin lisäksi) se, että siltä puolelta millä pää oli lojunut maassa, iho oli muuttunut hieman roikkuvammaksi. Pää oli siis "viimeistelty" ammattimaisesti kuin hautajaisia varten.

Pään löytänyt teinipoika oli matkalla koulusta kotiin ja ilmeisesti oikaisi metsän kautta. Pää löytyi noin 9 metrin päässä vieressä kulkevalta maalaistieltä. Silmät oli suljettu ammattimaisesti silmä"korkeilla" ( http://www.embalmers.com/images/instruments/EyeCaps.png ) ja silmämunien sijaan kuopista löytyi tosiaan nuo uutisessa mainitut muovipallot.

Useat labrat tarjoutuivat auttamaan pään tutkimisessa ja siitä saatiin kuin saatiinkin lopulta pieni määrä DNA:ta irti. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä sen vastaavuutta ei löytynyt käytettävistä tietokannoista. Ongelma on siinäkin, että pään omistajan sukulaiset tuskin tietävät pään kadonneen, joten on vaikea löytää edes ketään johon verrata DNA:ta. Hammastietojen kanssa kävi samalla tavalla. Kaikki hampaat löytyivät, mutta kun ei ollut ketään eikä mitään mihin verrata, niin vaikea löytää nimeä päälle.

Seuraavaksi poliisi yritti jäljittää opetuskäyttöpaikkoja mistä pää voisi olla peräisin. Kävi ilmi, että ruumiita käytetään niin monissa paikoissa (lääketieteellisen lisäksi mm. kolaritesteissä ja armeijan testeissä) että sekin vaihtoehto oli käytännössä mahdotonta selvittää.

Päästä on tehty tuo piirrosluonnos (sekä myös nuorempi versio että silmälasipäinen versio) että patsasluonnos. Niitä on esitetty julkisuudessa ja muutamia vihjeitä on tullutkin. Ne ovat kuitenkin osoittautuneet vääriksi hammastietojen perusteella.

Isotooppitestien perusteella nainen on elänyt viimeiset 7kk elämästään Ohion, Pennsylvanian, Länsi-Virginian, Marylandin ja New Yorkin alueella. Kasvanut hän on todennäköisesti Länsi-Pennsylvanian alueella. Päästä löytyi merkkejä lääkkeistä nimeltä Lidocaine ja Atropine, joita käytetään sydänlääkkeinä. Tutkijat epäilevätkin naisen kuolleen sydänkohtaukseen.

Pää oli tutkijoiden mielestä liian kaukana tiestä että se olisi voinut vain pyörähtää sinne esimerkiksi ohiajavan auton kyydistä. Balsamointiaineet puolestaan aiheuttivat sen, etteivät eläimet koskeneet siihen, mikä selittää pään kuntoa.

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: Pe Marras 10, 2017 2:02 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Ruumiita saa kaupata USAssa vapaasti, sitä ei säädellä laeilla. Omaiset myyvät ruumiin välittäjälle, joka lupaa toimittaa sen lääketieteelliseen tutkimukseen, mutta aina ei näin käy.
Lisää englanniksi: https://www.reuters.com/article/us-usa- ... SKBN1CT1F5

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: Su Marras 12, 2017 1:10 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Minä en usko henkirikokseen tai mihinkään niin dramaattiseen. Luulen että kyseessä on ollut normaalin, säädyllisen elämän elänyt rouva joka on aikanaan menehtynyt potemiinsa sydänsairauksiin. Hän on testamentannut ruumiinsa tieteelle ja tehnyt elintestamentin. Monasti perheeton ihminen pitkään sairaaloissa aikaa vietettyään herää tajuamaan sekä luovutuselinten tarpeen että sen, miten tärkeä on lääkintähenkilökuntaa kouluttaa oikeilla vainajilla.

Aikanaan kun kuolinhetki koittaa, käyttökelpoiset elimet otetaan talteen. Myös silmien verkkokalvot. Silmiä ei muutenkaan jätetä kuoppiinsa sulahtamaan, siksi ne korvaavat pallot että luomien linja säilyisi luontevana. Ruumis käsitellään pilaantumattomaksi. Ehkä tämä nimenomainen ruumis menee useampaan käyttöön tai harjoitukseen jolloin se palsamoinnin jälkeen paloitellaan osiin. Tyyliin : ortopedioppilaille nämä kuluneet lonkkanivelet ja sisätautien kirurgien harjoitteluun se risa sydän. Loppukeho hävitetään, mutta päätä ei.

Joskus pelkkä pää siistitään arkkuun omaisille, eteenkin jos alueen hautajaiskulttuuriin kuuluu avoin arkku. Tähän viittaisivat ne silmäkuoppien pallotkin. Samoin huoliteltu kampaus. Sehän riittää jos arkku on vielä sitä lajia jossa vain pääpuolesta avataan neljännes kannesta. Tällaiset "lavastukset" eivät ole mitenkään harvinaisia. Eteenkin jos hautaustapana on tuhkaus mutta saattoväki on perinteiden ystäviä.

Joka tapauksessa jotakin kuitenkin tapahtuu ja pään nappaa mukaansa joku. Joko hautaustoimiston työntekijä tai joku lääketieteen opiskelija. Luultavasti tarkoitus on tehdä joku jäynä tai teekkaripila. Mutta balsamoitu pää auton takapenkillä muovikassissa alkaa ahdistaa ja siitä hankkiudutaan eroon ajamalla vähän kauemmas ja viskaamalla se penkalle.
Aikanaan pää löytyy mutta ei sitä enää sitten kukaan osaa yhdistää rouva X.n henkilötietoihin kun rouvan kirjataan tuhkatun jo aikapäivää sitten.

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: Su Marras 12, 2017 1:47 pm
Kirjoittaja Irene Huss
VoDKa kirjoitti:
Samaa ihmettelin, lisätiedot kertoi että tapa jolla naisen pää oli valmisteltu, oli vähintäänkin vaarantanut ellei peräti tuhonnut (?) naisen oman DNA:n. Ainakin suomalaisittain tämä meinaisi sitä, että ruumis on ollut opetuskäytössä sillä balsamointiaineet tekevät ruumiista sellaisen ettei se edes maadu haudassa, joten ainoa tapa olisi polttohaudata ruumis opetuskäytön jälkeen.

Uutisessa oli näemmä jäänyt aika paljon tärkeää informaatiota suomentamatta tuohon päähän liittyen. Pää oli tutkijoiden mukaan "kuin elävä.....
. Lainausta lyhennetty

Kiitos, VoDKa, tämä selvensi asiaa huomattavasti. Kaikkein merkityksellisin osuus siis jaäänyt suomentamatta, mutta hyvä kun sinä teit sen.

Re: Naisen pää löytyi 3 vuotta sitten USA:ssa - kuka hän oli

Lähetetty: Su Marras 12, 2017 2:49 pm
Kirjoittaja VoDKa
Täysi Purenta kirjoitti:Minä en usko henkirikokseen tai mihinkään niin dramaattiseen. Luulen että kyseessä on ollut normaalin, säädyllisen elämän elänyt rouva joka on aikanaan menehtynyt potemiinsa sydänsairauksiin. Hän on testamentannut ruumiinsa tieteelle ja tehnyt elintestamentin.
Tämä tuntui olevan poliisienkin tutkintalinja ulkomaan julkaisuiden mukaan, eikä tässä nyt mitään muuta merkkiä oikein olekaan kuin juuri se että kaikki on mennyt niin kuin on pitänytkin aina siihen asti että pää nyt vain on sattunut syystä tai toisesta päätymään väärään paikkaan.

Tuo kyseinen pää muuten on jo haudattu nimettömään hautaan (tai no, Jane Doena kuten nämä yleensäkin), hautakiveen ei ole voitu merkitä muuta kuin Jane Doe ja löytöpäivä, eikä mitään muuta. Vuoden verran päätä säilytettiin jotta sille saataisiin nimi, mutta lopulta oli pakko laittaa se maahan. Aika erikoista, kun tosiaan kuten kirjoitin, pää oli niin viimeistelty ettei se edes maatuisi. Olisiko ajatuksena että jos myöhemmin kuitenkin selviäisi omistajuus, niin pää olisi mahdollista kaivaa ylös ja siirtää omaisten kautta kunnialliseen polttohautaukseen lopullisesti?

Noista punaisista palloista vielä sen verran, että se ei ole yleinen tapa ainakaan Jenkeissä, sillä siellä asia otettiin esille ja ruumiinvalmistelijoita ja hautaustoimistojen väkeä on haastateltu sen tiimoilta - kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan että moisia käytettäisiin ruumiin valmistelussa tyhjiin silmäkuoppiin. Yleisempää on täyttää tyhjä silmäkuoppa pumpulilla ja sen päälle asetellaan sitten se muovikorkki, joka pitää silmäluomen muodon luonnollisempana ja luomen kiinni. Joku firma kuulema tekee jenkeissä samantyyppisiä palloja tuohon käyttöön, mutta niiden pinta ja materiaali on täysin erilainen kuin noissa löydetyissä halpiskiinapalloissa.

Löytyi muuten sen verran tietoa että jokaikiseen Jane Doen hampaaseen oli tehty jonkinlaista remonttia hänen elämänsä aikana, yhteen jopa 7 kertaa. Yksi hampaista irrotettiin tutkimuksiin ja selvisi, että siinä on täyteainetta jota ei ole ollut hammaslääkäreillä saatavissa vasta kuin aikaisintaan vuonna 2004. Sen puolesta nainen on siis kuollut 2004 jälkeen. Aika pitkä aikaväli silti, sitä jotenkin olettaisi että kuolema olisi tapahtunut lähempänä löytöhetkeä, mutta kun se on tosiaan valmistettu ja säilötty ties missä, niin päähän voi olla vanhakin jo... Ihan jo sen vuoksi voi olla vaikea löytää omaisia, jos näitä edes on jäljellä. Hammaslääkärit päättelivät ettei nainen ole kuitenkaan ollut rikas hampaiden korjauksista huolimatta ja että tämä oli kasvanut alueella jossa vettä ei fluorisoida. Hammaslääkäreiden mielestä naisella ei ollut esimerkiksi työn kautta tulevaa vakuutusta jolla olisi voinut hoidattaa hampaansa, mutta hänellä oli joku alennukseen oikeuttava systeemi jonka avulla hampaat on kuitenkin voitu korjata. Työn jälki on ollut ammattimaista, vaikkakin selkeästi sitä jälkeä mitä esimerkiksi Suomessa saa kunnallisella. Hampaita on hoidettu ainoastaan tarvittaessa, eikä esimerkiksi koitettu ennakkoon estää ongelmia. Laajojen remonttien vuoksi Jane Doe olisi kuitenkin helppo tunnistaa hammaskartasta jos löydettäisiin se oikea mihin verrata.