MURHA.INFO

Juu, otsikkohan sen kertoo...

Itse olen ylpeä siitä että on taas motivaatio noussut urheiluun, painojakin tulee taas nosteltua suht. paljon, ja salillakin käynti pitäisi sitten ensivuoden puolella aloitella.

Mitäkö häpeän tällä hetkellä? Njaah, en oikeastaan mitään... Ehkä sitä ettei kouluun yksinkertaisesti riitä motivaatio, olen yhdeksännellä luokalla ja käyn kyseisen luokan kokeet tekemällä sillä ei huvita/ei jaksa mennä normaalisti.

En oikeastaan häpeä mitään. Korkeintaan häpeän jotain turhia, pieniä juttuja. Lähinnä sellainen tilannekomiikka siis saa minut nolostumaan; kaadat kahvikupin huoltoasemalla tai kompastut kaupan kynnykseen.
Häpeää parempi sana on vaikka harmittaa. Minua harmittaa, etten käynyt kouluja kunnolla, etten mennyt armeijaan tai etten hankkinut kunnon työpaikkaa ajallaan. Eli lähinnä tekemättömät asiat ottavat päähän, mitään tehtyä en kadu.

Ylpeä olen ensinnäkin siitä, että mulla on niin suloinen ja mukava lapsi. Olen ylpeä siitä, että olen kaikesta huolimatta aina hoitanut raha-asiani hyvin. Olen ylpeä vanhoista urheilusaavutuksistani. Olen ylpeä siitä, että olen aina ollut oma itseni, vaikka suurimmaksi osaksi se on ollut vastatuuleen kulkemista. Olisi helpompaa olla sellainen kuin muut, mutta ylpeys ei ole koskaan antanut periksi olla mitään muuta kuin sitä mitä on. Voin katsoa itseäni peilistä jatkossakin.
Koen myös ammattiylpeyttä.

Olen ylpeä siitä, että näin kypsässä iässä sain yliopistotutkinnon työn ohessa tehtyä. Plus pomonpaikan työssä, sijaisuuden tosin alkuun. Ja lapsistani olen ylpeä, kun ovat fiksuja hyvätapaisia nuoria.

Häpeän sitä, etten jaksa raahautua räntään reippailemaan, vaan istun koneella, syön iltaisin suklaata ja lihon. Kunto mallia rapa tällä hetkellä. Kesällä sentään jaksan polkea pyörällä töihin, mutta nämä pimeät vuodenajat vievät kaikki mehut.

Minä olen ylpeä, että minä olen onnistunut hankkimaan ylioppilaslakin yhdessä iltalukiossa. Ja olen myös onnistunut hankkia uuden työpaikan kahden vuoden työttömyyden jälkeen.


Olen yhä häpeissäni nuoruuteni toilailuistani.

Häpeän menneisyyttäni, ylpeä en ole juuri mistään.

Ylpeillä voin ihanalla lapsellani!! Hävetä taas kesken jäänyttä koulutusta!!

Koruttoman kanssa täsmälleen samalla linjalla.

Ensinnäkin DonHessulle propsit äärimmäisen hyvästä kysymyksestä

Olen ylpeä siitä, että olen nyt juuri tässä, vaikka vielä muutama vuosi sitten olisi voinut olettaa aivan muuta... Olen myös äärimmäisen ylpeä eräästä opiskeluun liittyvästä asiasta, jota aloin n. 13-14 vuotta sitten tavoittelemaan, ja jonka saavutin tässä aivan taannoin. Vieläpä erinomaisesti.

Itse oon sellainen, että häpeän lähinnä tehtyjä asioita, en niinkään tekemättömiä.. Huono piirre sinänsä. Häpeän välillä äkkipikaisuuttani. Ja erittäin paljon siihen liittyviä asioita, joita olen menneisyydessäni tehnyt.

Olen ehkä ylpeä siitä, että tulin suorittaneeksi mallikkaasti kaksi yliopistotutkintoa (sinänsä en mitään tutkintoja kovin arvosta, kuten on käynyt selväksi ), olen kasvattanut hyvällä menestyksellä viisi lasta, ja teen aina kahta-kolmea työtä yhtä aikaa menestyksekkäästi.

Häpeän sitä, että hullussa nuoruudessani laiskottelin pois monta vuotta hyvää työ- ja opiskeluaikaa. Mutta ehkä se koitui lopulta rakennukseksi. Häpeän myös sitä, että minulta puuttuu tyystin kunnianhimo. En ota mitään oikein vakavissani.

Olen ylpeä siitä, että minulla on selkärankaa oikeastaan asiassa kuin asiassa. Pidän puoleni nyt ja tulevaisuudessa. Menneisyyden ymmärtäminen on antanut aika hyvät eväät jatkaa siitä mihin joskus jumahdin.

Häpeän käytöstäni vanhempiani kohtaan nuorena likkana. Muuta en juurikaan häpeä.