Mustasukkaisuusdraama Imatralla 1958. Viisi kuoli!
Lähetetty: La Joulu 29, 2007 12:35 pm
38-vuotias veturinkuljettaja Eino Matti Ahtiainen asui perheineen Imatran Linnankoskella. Väkivahvalla ja lihaksikkaalla Matilla oli ollut suhde lähellä asuvan nuoren, tuolloin alle kaksikymppisen Sinikka Pirhosen kanssa. Ajan mittaan omaiset ja naapurit huomasivat kahden ihmisen salatun romanssin. Merkitseviä katseita vaihdettiin keskenään ja omaiset ja ystävät varoittivat Sinikkaa hänen luvattomasta suhteesta Ahtiaiseen… Naapurin emännän varoitukset ”Sinulle käy vielä kun Kyllikki Saarelle, ellet ajoissa lopeta” jne... kaikuivat kuuroille korville. Matin kunniantunnossa oli syvä ja kirvelevä haava.
Moninkertaisilla työponnistuksillaan ja henkisellä ylimielisyydellään naapureitaan kohtaan hän lienee vain yrittänyt kompensoida tuskaansa. Kotonaan hän teki niin miesten kuin naisten työt ja piti – niin kerrotaan, vaimoaan kuin kukkaa kämmenellä. Kuitenkin ajatuksissa takoi taukoamatta Sinikka, Sinikka, Sinikka…
Olihan Sinikalla toki muitakin poikaystäviä. Niin hän oli itse kertonut. Ehkäpä hän tietoisesti yrittikin päästä eroon häntä Mattiin kiinnittävästä voimasta, demonista. Juhannuksena 1957 Sinikka vihittiin avioliittoon trukinkuljettaja Paavo Malisen kanssa, jonka vanhempien yläkertaan nuoripari perusti pienen ja kauniin kodin. Sinikan ja Matin kotona huokaistiin helpotuksesta. Ajateltiin, että kaikki on ohi ja turvallisessa avioliiton satamassa tyttö helposti unohtaa romanssinsa. Ensimmäinen vuosi lienee mennytkin jotenkuten, mutta sitten se alkoi jälleen… Tuliset lemmenviestit alkoivat vaihtua ja Matti ja Sinikka palasivat takaisin ”salattuun puutarhaansa”.
Matti vaelteli rauhattomana Malisen talon ympärillä ja milloin minkäkin syyn varjolla poikkesi taloon. Sinikan appivanhemmat olivat tietoisia asian todellisesta luonteesta. Heille tämä kaikki oli hyvin tuskallista. He olivat hyvin hienotunteisia, mutta Antti Malista, Paavon isää tilanne kiukutti asian tila. Erään kerran hän näki tumman liikkumattoman hahmon seisovan talonsa lähellä, otti kirveen ja huusi ”Onko se Ahtiaisen mehtärosvo siellä?” Vastausta ei kuulunut ja hahmo häipyi.
Kevätkesällä 1958 Sinikka synnytti pojan, joka sai kasteessa nimen Juha. Koko odotusajan, lapsen syntymään saakka oli romanssi jatkunut herkeämättä. Paavo Malisen korviin oli myös kantautunut huhuja vaimonsa Sinikan ja Matti Ahtiaisen suhteesta. Paavo päätti tehdä lopun tuosta suhteesta ja 14.8.1958 klo 19.15 – 19.30 hän ajoi autollaan Ahtiaisen kotiin. Miesten kesken syntyi kiivas sanaharkka, jossa kirosanojakaan ei säästetty. Malinen vaati tiukassa äänilajissa Ahtiaista jättämään Sinikan rauhaan. Tämän sanottuaan Paavo lähti kotiinsa – ehkäpä häntä tyydytti asiantila, sillä olihan hän varmasti ensimmäinen mies, joka oli uskaltanut sanoa tuolle pelätylle voimapesälle totuuden vasten naamaa. Kotimatkalla Paavo tapasi Ahtiaisen vaimon, jolle vielä selvitti asiantilaa. Asian julkinen ilmitulo kotipiirissä oli se seikka, joka ilmeisesti luhisti Ahtiaisen itsekunnioituksen.
Samanaikaisesti oli Malisten kodissa vierailulla Sinikan äiti, Siiri Pirhonen. Kaikki kolme – Paavo, Sinikka ja Siiri olivat kokoontuneena nuorenparin asunnon keittiöön. Kamarin puolella pieni Juha-poika nukkui lapsenuntaan. Yhtäkkiä Ahtiaisen hahmo vilahtaa metsänreunassa. Kaikki huomaavat sen, mutta eivät osaa pelätä mitään. Ahtiainen läheni, hän harppoi portaat ylös ja avaisi oven. ”Ai, teillä on maalattu”, sanoi hän ensitöikseen ja salamannopeasti hänen käteensä ilmestyi kiiltävänmusta Browning 7.65. Ensin Ahtiainen ampui Paavo Maliseen kaksi laukausta ja Malinen vaipui pahoin haavoittuneena asunnon lattialle. Sitten oli vuorossa lapsensa pyykkiä pesevä Sinikka, johon Ahtiainen ampui kaksi laukausta. Sinikka kuoli heti. Veri vain pulppuaa tuosta povesta. jota nyt pistoolia pitelevä karhunkämmen oli hyväillyt salaisilla kohtauspaikoilla. Vielä kaksi laukasta Siiri Pirhosta kohden, joka kaatui kuolettavasti haavoittuneena pöydän viereen. Tämän jälkeen Ahtiainen syöksyy kamarin puolelle, jossa lastenvaunuissa nukkuu kaksi ja puolikuinen Juha. Murhaaja nostaa varovasti peitteen lapsen päältä, painaa pistoolin piipun lapsen rintaan ja laukaisee. Luoti tunkeutuu maksan läpi ja vioittaa selkärankaa. Teon tehtyään hän peittää lapsen uudelleen.
Alakerrassa asuva Antti Malinen hyppää henkensä hädässä alusvaatteisillaan ulos ikkunasta hakamaan apua. Heikkokuuloinen Hilda-rouva ryntää eteiseen ja tapaa portaita laskeutuvan Ahtiaisen. Vielä kerran pistooli kohoaa ja naks. Ase ei lauennut. Ahtiainen oli ampunut lippaan tyhjäksi. Emäntä vetäytyy tupaan. Ahtiainen lataa rappusilla aseensa ja lähtee juoksemaan pihan poikki häviten pian metsänreunaan.
Yläkertaan apuun menneille näkymä oli kammottava; Ikkunan ääressä makaa hengettömänä tuo äsken niin upea ja elämänhaluinen Sinikka-miniä, Siiri Pirhosen kasvoilla näkyvät vielä kuolemaa edeltävät, nykivät refleksit ja pian hänkin kangistuu. Paavo makaa haavoittuneena ja vaunuissa itkee pieni Juha-poika sydäntä särkevästi.
Ahtiainen juoksee vimmatusti läpi metsän pyrkien Linnansuon asutusalueelle johtavalle maantielle. Hän saavuttaa tien, varastaa osuusliikkeen seinustalta polkupyörän ja lähtee ajamaan Iivari Pirhosen taloa kohden. Vuosia kytenyt viha Sinikan vanhempia kohtaan kannusti kostonajatusta. Ahtiaisen saapuessa pihamaalle oli Iivari Pirhonen jo riisuuntunut nukkumaanmenoa varten. Lisäksi kotona oli hänen 12-vuotias Leena-tyttärensä. Murhaaja harppaa sisälle ja neljä laukausta pamahtaa peräjälkeen. Kaksi niistä katkaisee Leena-tyttären elämänlangan. Iivari hoippuu kuolemankielissä eteiseen, ottaa päällyshousunsa naulakosta käteensä ja lähtee hakemaan naapurista apua. Rapulla Ahtiainen vielä täydentää työnsä yhdellä laukauksella ja uhri käpertyy kuoliaan kotitalonsa rappujen eteen, johon tuotapikaa muodostuu suuri verilammikko.
Murhaaja ei vielä pidä tekoaan täydellisenä, vaan lähtee ajamaan rajanaapurinsa uudistilalle. Viisi vuotta vanha kauna on koko ajan kirvellyt mielessä. Koston aika on tullut. Vähän ennen naapuriin tuloaan hän tapaa kaksi tyttöstä. ”Nyt on liikekannallepanon aika”, sanoo murhaaja tytöille julmasti hymyillen. Talon emäntä näkee Ahtiaisen tulevan ja vaistomaisesti lukitsee oven. Ahtiainen havaitsee oven lukituksi, mutta huomaa auki olevan välioven kautta nojatuolissa istuvan naapurinsa. Ampuu tätä ulko-oven lasin läpi, mutta luoti osuu tuoliin, lävistää sen ja päätyy seinään. Toinen laukaus tulee oven läpi osumatta kehenkään. Hermostuneesti heiluvat takinliepeet olivat viimeinen näky Ahtiaisesta kun hän hyppäsi pyörän selkään ja lähti vimmatusti polkemaan erään tuttavansa asunnolle. Perille tultuaan Ahtiainen huikkasi, ”että tulkaa auttamaan, ryssä hyökkää enkä minä yksi mahda sille mitään”.
Pian tämän jälkeen Ahtiainen lähti ajamaan pyörällä Imatrankosken suuntaan. Pysähtyi tiensivuun, käänsi pistoolin piipun rintaansa kohden ja laukaisi kaksi kertaa. Hänen elinvoimansa valtavuutta kuvaa se, että hän vielä tämän jälkeen nosti pistoolin ohimolleen ja laukaisi kerran. Matti Ahtiaisen amok-juoksu oli päättynyt kestettyään vain noin 30 minuuttia. Ahtiaisen perheestä jäi kolme lasta orvoksi, Pirhosen talo autioitui kokonaan.
Murhaajan henkilökuvasta annetut ristiriitaiset lausunnot ovat varmasti vaikeuttaneet perussyiden selville saamista. Toisten mielestä murhaaja on ollut yksityiselämässään mitä mallikelpoisin perheenisä, toimissaan tunnollinen ja avulias, sosiaalinen luonne. Toisten mielestä taas alati rähjäävä ja uhkaileva kyläläisten kiusa ja mieliharmi, naisten ahdistelija ja naurattaja.
…että kyläläistenkin mielikuvissa esiintyy sekä Paha-Matti että Hyvä-Matti. Näin todettavaksemme jää, että tuossa jättiläisessä ja yli-ihmisessä ovat ehkä sittenkin esiintyneet molemmat.
Luvattomien romanssien kauneutta ei voida kieltää. Normaali perheinstituutio ei kuitenkaan voi hyväksyä niiden olemassaoloa. Ne olisi unohdettava…
Artikkelin yhteydessä oli joitakin valokuvia, mm. Matti Ahtiaisen hautajaisista, Iivari Pirhosen talosta ja sen rappujen edessä olevasta verilammikosta sekä surma-asetta tarkastelevasta etsivä Olavi Suomelasta
Kursivoidut tekstit suoraan lähteenä olleesta julkaisusta!
Lähde: Rikospoliisin mukana 26/1958
Kyseinen lehti ilmestyi vuodesta 1954 vuoteen 1959 tai 1960. Se oli tilattavissa oleva julkaisu, jota kustansi Kustannus Oy Valokirjat Helsingistä. Päätoimittajina olivat mm. Osmo Leivo ja Seppo Humalisto. Lehti ilmestyi joka perjantai. (En tosin tiedä miksi 14.8. tapahtuneet Imatran surmat ovat numerossa 26, vaikka tuolloin elettiin jo viikkoa 33 tai 34. Selitys löytyy ehkä numerosta 20, jossa sanotaan; ilmestyy kolme kertaa kuukaudessa: 5., 15. ja 25. päivänä. Numerossa 26 jo mainitaan siis lehden ilmestyneen joka perjantai).
Lehdessä ollut aineisto oli pääosin USA:ssa tapahtuneista rikoksista. (Copyright 1958 by Fawcett Publications Inc. and Dell Publishing Company Inc.). Mutta esim. numerossa 26 oli artikkeli myös Düsseldorfin syankaliumimurhaajasta. Suomessa tapahtuneista rikoksista kerrottiin myös silloin tällöin, mm. kaikki poliisisurmat, Teiskon ja Nurmijärven surmat
”Kaikki tässä lehdessä kerrotut rikostapaukset ovat tositapahtumia, tapahtumapaikat ja henkilöiden nimet ovat oikeita – paitsi siinä tapauksessa, että jonkin syyttömän henkilöllisyys halutaan pitää salassa, on siitä erikoisesti mainittu. Rikostapauksia valaisevat valokuvat ovat alkuperäisiä rikospoliisien arkistovalokuvia ja vain muutamat tähdellä (*) merkityt rikostapauksen ”uudelleenlavastusta”, koska kamera ei aina voi olla mukana itse rikoksen tapahtuessa”.
Tästä Imatran tapahtumasta en ollut aiemmin kuullut enkä lukenut. Ehkä tapauksesta on jossakin PPK-kirjassa historiallisten juttujen ”osastossa”, mutta omasta arkistostani en löytänyt, (kirjat vuosilta 71 – 88, 90 – 92, 94 – 95 ja 97).
muokattu! kappalejakoa muutettu.
Moninkertaisilla työponnistuksillaan ja henkisellä ylimielisyydellään naapureitaan kohtaan hän lienee vain yrittänyt kompensoida tuskaansa. Kotonaan hän teki niin miesten kuin naisten työt ja piti – niin kerrotaan, vaimoaan kuin kukkaa kämmenellä. Kuitenkin ajatuksissa takoi taukoamatta Sinikka, Sinikka, Sinikka…
Olihan Sinikalla toki muitakin poikaystäviä. Niin hän oli itse kertonut. Ehkäpä hän tietoisesti yrittikin päästä eroon häntä Mattiin kiinnittävästä voimasta, demonista. Juhannuksena 1957 Sinikka vihittiin avioliittoon trukinkuljettaja Paavo Malisen kanssa, jonka vanhempien yläkertaan nuoripari perusti pienen ja kauniin kodin. Sinikan ja Matin kotona huokaistiin helpotuksesta. Ajateltiin, että kaikki on ohi ja turvallisessa avioliiton satamassa tyttö helposti unohtaa romanssinsa. Ensimmäinen vuosi lienee mennytkin jotenkuten, mutta sitten se alkoi jälleen… Tuliset lemmenviestit alkoivat vaihtua ja Matti ja Sinikka palasivat takaisin ”salattuun puutarhaansa”.
Matti vaelteli rauhattomana Malisen talon ympärillä ja milloin minkäkin syyn varjolla poikkesi taloon. Sinikan appivanhemmat olivat tietoisia asian todellisesta luonteesta. Heille tämä kaikki oli hyvin tuskallista. He olivat hyvin hienotunteisia, mutta Antti Malista, Paavon isää tilanne kiukutti asian tila. Erään kerran hän näki tumman liikkumattoman hahmon seisovan talonsa lähellä, otti kirveen ja huusi ”Onko se Ahtiaisen mehtärosvo siellä?” Vastausta ei kuulunut ja hahmo häipyi.
Kevätkesällä 1958 Sinikka synnytti pojan, joka sai kasteessa nimen Juha. Koko odotusajan, lapsen syntymään saakka oli romanssi jatkunut herkeämättä. Paavo Malisen korviin oli myös kantautunut huhuja vaimonsa Sinikan ja Matti Ahtiaisen suhteesta. Paavo päätti tehdä lopun tuosta suhteesta ja 14.8.1958 klo 19.15 – 19.30 hän ajoi autollaan Ahtiaisen kotiin. Miesten kesken syntyi kiivas sanaharkka, jossa kirosanojakaan ei säästetty. Malinen vaati tiukassa äänilajissa Ahtiaista jättämään Sinikan rauhaan. Tämän sanottuaan Paavo lähti kotiinsa – ehkäpä häntä tyydytti asiantila, sillä olihan hän varmasti ensimmäinen mies, joka oli uskaltanut sanoa tuolle pelätylle voimapesälle totuuden vasten naamaa. Kotimatkalla Paavo tapasi Ahtiaisen vaimon, jolle vielä selvitti asiantilaa. Asian julkinen ilmitulo kotipiirissä oli se seikka, joka ilmeisesti luhisti Ahtiaisen itsekunnioituksen.
Samanaikaisesti oli Malisten kodissa vierailulla Sinikan äiti, Siiri Pirhonen. Kaikki kolme – Paavo, Sinikka ja Siiri olivat kokoontuneena nuorenparin asunnon keittiöön. Kamarin puolella pieni Juha-poika nukkui lapsenuntaan. Yhtäkkiä Ahtiaisen hahmo vilahtaa metsänreunassa. Kaikki huomaavat sen, mutta eivät osaa pelätä mitään. Ahtiainen läheni, hän harppoi portaat ylös ja avaisi oven. ”Ai, teillä on maalattu”, sanoi hän ensitöikseen ja salamannopeasti hänen käteensä ilmestyi kiiltävänmusta Browning 7.65. Ensin Ahtiainen ampui Paavo Maliseen kaksi laukausta ja Malinen vaipui pahoin haavoittuneena asunnon lattialle. Sitten oli vuorossa lapsensa pyykkiä pesevä Sinikka, johon Ahtiainen ampui kaksi laukausta. Sinikka kuoli heti. Veri vain pulppuaa tuosta povesta. jota nyt pistoolia pitelevä karhunkämmen oli hyväillyt salaisilla kohtauspaikoilla. Vielä kaksi laukasta Siiri Pirhosta kohden, joka kaatui kuolettavasti haavoittuneena pöydän viereen. Tämän jälkeen Ahtiainen syöksyy kamarin puolelle, jossa lastenvaunuissa nukkuu kaksi ja puolikuinen Juha. Murhaaja nostaa varovasti peitteen lapsen päältä, painaa pistoolin piipun lapsen rintaan ja laukaisee. Luoti tunkeutuu maksan läpi ja vioittaa selkärankaa. Teon tehtyään hän peittää lapsen uudelleen.
Alakerrassa asuva Antti Malinen hyppää henkensä hädässä alusvaatteisillaan ulos ikkunasta hakamaan apua. Heikkokuuloinen Hilda-rouva ryntää eteiseen ja tapaa portaita laskeutuvan Ahtiaisen. Vielä kerran pistooli kohoaa ja naks. Ase ei lauennut. Ahtiainen oli ampunut lippaan tyhjäksi. Emäntä vetäytyy tupaan. Ahtiainen lataa rappusilla aseensa ja lähtee juoksemaan pihan poikki häviten pian metsänreunaan.
Yläkertaan apuun menneille näkymä oli kammottava; Ikkunan ääressä makaa hengettömänä tuo äsken niin upea ja elämänhaluinen Sinikka-miniä, Siiri Pirhosen kasvoilla näkyvät vielä kuolemaa edeltävät, nykivät refleksit ja pian hänkin kangistuu. Paavo makaa haavoittuneena ja vaunuissa itkee pieni Juha-poika sydäntä särkevästi.
Ahtiainen juoksee vimmatusti läpi metsän pyrkien Linnansuon asutusalueelle johtavalle maantielle. Hän saavuttaa tien, varastaa osuusliikkeen seinustalta polkupyörän ja lähtee ajamaan Iivari Pirhosen taloa kohden. Vuosia kytenyt viha Sinikan vanhempia kohtaan kannusti kostonajatusta. Ahtiaisen saapuessa pihamaalle oli Iivari Pirhonen jo riisuuntunut nukkumaanmenoa varten. Lisäksi kotona oli hänen 12-vuotias Leena-tyttärensä. Murhaaja harppaa sisälle ja neljä laukausta pamahtaa peräjälkeen. Kaksi niistä katkaisee Leena-tyttären elämänlangan. Iivari hoippuu kuolemankielissä eteiseen, ottaa päällyshousunsa naulakosta käteensä ja lähtee hakemaan naapurista apua. Rapulla Ahtiainen vielä täydentää työnsä yhdellä laukauksella ja uhri käpertyy kuoliaan kotitalonsa rappujen eteen, johon tuotapikaa muodostuu suuri verilammikko.
Murhaaja ei vielä pidä tekoaan täydellisenä, vaan lähtee ajamaan rajanaapurinsa uudistilalle. Viisi vuotta vanha kauna on koko ajan kirvellyt mielessä. Koston aika on tullut. Vähän ennen naapuriin tuloaan hän tapaa kaksi tyttöstä. ”Nyt on liikekannallepanon aika”, sanoo murhaaja tytöille julmasti hymyillen. Talon emäntä näkee Ahtiaisen tulevan ja vaistomaisesti lukitsee oven. Ahtiainen havaitsee oven lukituksi, mutta huomaa auki olevan välioven kautta nojatuolissa istuvan naapurinsa. Ampuu tätä ulko-oven lasin läpi, mutta luoti osuu tuoliin, lävistää sen ja päätyy seinään. Toinen laukaus tulee oven läpi osumatta kehenkään. Hermostuneesti heiluvat takinliepeet olivat viimeinen näky Ahtiaisesta kun hän hyppäsi pyörän selkään ja lähti vimmatusti polkemaan erään tuttavansa asunnolle. Perille tultuaan Ahtiainen huikkasi, ”että tulkaa auttamaan, ryssä hyökkää enkä minä yksi mahda sille mitään”.
Pian tämän jälkeen Ahtiainen lähti ajamaan pyörällä Imatrankosken suuntaan. Pysähtyi tiensivuun, käänsi pistoolin piipun rintaansa kohden ja laukaisi kaksi kertaa. Hänen elinvoimansa valtavuutta kuvaa se, että hän vielä tämän jälkeen nosti pistoolin ohimolleen ja laukaisi kerran. Matti Ahtiaisen amok-juoksu oli päättynyt kestettyään vain noin 30 minuuttia. Ahtiaisen perheestä jäi kolme lasta orvoksi, Pirhosen talo autioitui kokonaan.
Murhaajan henkilökuvasta annetut ristiriitaiset lausunnot ovat varmasti vaikeuttaneet perussyiden selville saamista. Toisten mielestä murhaaja on ollut yksityiselämässään mitä mallikelpoisin perheenisä, toimissaan tunnollinen ja avulias, sosiaalinen luonne. Toisten mielestä taas alati rähjäävä ja uhkaileva kyläläisten kiusa ja mieliharmi, naisten ahdistelija ja naurattaja.
…että kyläläistenkin mielikuvissa esiintyy sekä Paha-Matti että Hyvä-Matti. Näin todettavaksemme jää, että tuossa jättiläisessä ja yli-ihmisessä ovat ehkä sittenkin esiintyneet molemmat.
Luvattomien romanssien kauneutta ei voida kieltää. Normaali perheinstituutio ei kuitenkaan voi hyväksyä niiden olemassaoloa. Ne olisi unohdettava…
Artikkelin yhteydessä oli joitakin valokuvia, mm. Matti Ahtiaisen hautajaisista, Iivari Pirhosen talosta ja sen rappujen edessä olevasta verilammikosta sekä surma-asetta tarkastelevasta etsivä Olavi Suomelasta
Kursivoidut tekstit suoraan lähteenä olleesta julkaisusta!
Lähde: Rikospoliisin mukana 26/1958
Kyseinen lehti ilmestyi vuodesta 1954 vuoteen 1959 tai 1960. Se oli tilattavissa oleva julkaisu, jota kustansi Kustannus Oy Valokirjat Helsingistä. Päätoimittajina olivat mm. Osmo Leivo ja Seppo Humalisto. Lehti ilmestyi joka perjantai. (En tosin tiedä miksi 14.8. tapahtuneet Imatran surmat ovat numerossa 26, vaikka tuolloin elettiin jo viikkoa 33 tai 34. Selitys löytyy ehkä numerosta 20, jossa sanotaan; ilmestyy kolme kertaa kuukaudessa: 5., 15. ja 25. päivänä. Numerossa 26 jo mainitaan siis lehden ilmestyneen joka perjantai).
Lehdessä ollut aineisto oli pääosin USA:ssa tapahtuneista rikoksista. (Copyright 1958 by Fawcett Publications Inc. and Dell Publishing Company Inc.). Mutta esim. numerossa 26 oli artikkeli myös Düsseldorfin syankaliumimurhaajasta. Suomessa tapahtuneista rikoksista kerrottiin myös silloin tällöin, mm. kaikki poliisisurmat, Teiskon ja Nurmijärven surmat
”Kaikki tässä lehdessä kerrotut rikostapaukset ovat tositapahtumia, tapahtumapaikat ja henkilöiden nimet ovat oikeita – paitsi siinä tapauksessa, että jonkin syyttömän henkilöllisyys halutaan pitää salassa, on siitä erikoisesti mainittu. Rikostapauksia valaisevat valokuvat ovat alkuperäisiä rikospoliisien arkistovalokuvia ja vain muutamat tähdellä (*) merkityt rikostapauksen ”uudelleenlavastusta”, koska kamera ei aina voi olla mukana itse rikoksen tapahtuessa”.
Tästä Imatran tapahtumasta en ollut aiemmin kuullut enkä lukenut. Ehkä tapauksesta on jossakin PPK-kirjassa historiallisten juttujen ”osastossa”, mutta omasta arkistostani en löytänyt, (kirjat vuosilta 71 – 88, 90 – 92, 94 – 95 ja 97).
muokattu! kappalejakoa muutettu.
Kiitos, tohtori! Tämä tarina kiinnostaa tavallista enemmän, sillä oma äitini (syntynyt -39) lienee vain vuoden-pari Sinikkaa nuorempi ja asui Imatralla koko nuoruusikänsä, omaan avioitumiseensa keväällä -58 asti.....
(oli jo muuttanut keväällä -58 pois Imatralta)
