Tämä on se pointti, seksuaalirikoksissa on määritelty kussakin maassa vähän eri tavalla mutta yleisesti ottaen samaan suuntaan menevästi mikä on todiste oikeudessa. Tästä on varmaan kiistelty nyt eri kuppikuntien kanssa jopa vuosikymmeniä, välillä esillä ovat naisjärjestöt, jotka eivät näytä käsittävän, että myöskin naiset voivat valehdella. Esim. nyt ihan tässä muutama päivä tai viikko sitten tuli joitakin tahoja kuohuttanut uutinen Britanniasta, että nyt myös väitetyn uhrin puhelutiedot voidaan tutkia. Minkä päätöksen ei todellakaan olettaisi edes päätöstä tarvitsevan, tutkitaanhan esim. henkirikoksissa myöskin uhrin liikkeet ennen tekoa.Kuolemannaakka kirjoitti:Tässä on nyt niin pitkään keskusteltu samasta asiasta, että alkaa mennä vaikeaksi. Joten onko nyt niin, että
a) jos ei epäillä seksuaalirikoksesta, siittiöt eivät kuole niin nopeasti kuin raiskaajan siittiöt?
b) nahkatuolilla siittiöt säilyvät huomattavasti pidempään kuin esim raiskauksen uhrin nahkahousuilla?
Siis jos vaikka oletetaan, että nahkahousunainen on raiskattu ja siittiöitä mennyt ns. reisille ja uhri on housut tallettanut ja ne tutkitaan pari vuotta myöhemmin. Tällainen tutkimus ei kelpaa, eikä siittöitä löydy, mutta jos tutkitaan koko ajan aktiivikäytössä olevan nahkatuolin tahroja, eikä syytetä seksuaalirikoksesta, niin tutkimus kelpaa ja siittiötkin ovat tallella?
Vai mikä on se pointti, kun kerrotaan uudestaan ja uudestaan, ettei aarniota epäilty seksuaalirikoksesta, vaan virkarikoksesta? Eikös tässä tapauksessa ollut ihan sama päämäärä: tutkia, oliko näytteessä siittiöitä ja tunnistettava dna, eli onko ollut seksuaalista kanssakäymistä? Onko idea se, että virkarikoksen todistamiseen riittää vähän epämääräisempikin tutkimustulos, mutta seksuaalirikokseen vaaditaan jo ihan kivikovat todisteet? Aarnion dna ja siittiöitä uhrin nahkahousuilla ei olisi todistanut raiskauksesta tai seksuaalisesta kanssakäymisestä näin pitkän ajan kuluttua?
Pop käsittää, että on olemassa forensinen tutkimus, joka ei ole seksuaalirikostutkintaa, eikä sen siis tarvitse sitten olla myöskään määrämuotoinen millään tavalla. Jos kyseessä olisi seksuaalirikostutkinta, niin oikeudessa puolustus ei sallisi tätä näyttöä, vaan varmuudella jossain vaiheessa oikeudenkäymiskaarta näyttö kumottaisiin sillä perusteella, että sille ei löydy käytännössä todisteita. Sen takia onkin kyllä mielenkiintoista tietää, että mitä hovi tekee tämän dna:n kanssa. Jos se nimittäin hyväksyy tämän todisteeksi seksuaalisesta kanssa käymisestä kahden henkilön välillä, niin silloin vastaava käytäntö tulee siirtymään varmuudella myöskin seksuaalirikospuolelle. Mitähän siinä vaiheessa oikein tapahtuu?