Sivu 1/1

Tukholma: 23-vuotias suomalaismies murhasi vuokraisäntänsä

Lähetetty: Ti Touko 22, 2018 6:22 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Myrskylästä kotoisin oleva ja Loviisassa yläasteen sekä lukion suorittanut Christian Antman, 23, sai 16 vuoden tuomion 25-vuotiaan vuokraisäntänsä murhasta.

Kammottava teko suoritettiin 18.10.2017 Södermalmilla. 17 tuntia teon jälkeen, aamulla klo 03:30 Antman ilmoittautui poliisille ja tunnusti surmanneensa ihmisen.
Antman.jpg
Antman.jpg (7.42 KiB) Katsottu 6494 kertaa
Antman oli lukion ja varusmiespalveluksensa jälkeen muuttanut Ruotsiin. Hän opiskeli insinööriksi yliopistossa. Taloutensa oli sikäli turvattua, että Antmanin vanhemmat olivat lähettäneet pojalleen joka kuukausi 30 000 kruunua, hieman runsaat 3000 euroa.

Hengenriistoon johtanut episodi sai alkunsa kun Antman epäili vuokranantajansa - hän oli siis muuttanut 25-vuotiaan luokse alivuokralaiseksi 4 kk aiemmin - vieneen hänen rahojaan ja käyttäneen luottokorttiaan luvatta. Miehet siis asuivat yhdessä.

Meillä on toki vain Antmanin kertomus miksi hän surmasi 25-vuotiaan; epäily kasvoi vihaksi ja viha lähti käsistä, mutta että 25-vuotias olisi ollut hän, kuka ensin uhkasi veitsellä.

Mutta mutta... Antmanin tietokoneelta selvitettiin, että hän oli tehnyt erilaisia hakuja miten selviää murhasta jäämättä kiinni, mihin ihmistä pitää lyödä että se kuolee heti tms... Oli mm. käytetty hakuja: ”Mörda någon utan att bli upptäckt”, ”Säkra ställen att knivhugga någon” sekä ”Behöver döda någon snabbt och smidigt med en kniv?”
Vasaraostoksilla Claes Ohlsonilla. Kuva Loviisan Sanomat.
Vasaraostoksilla Claes Ohlsonilla. Kuva Loviisan Sanomat.
muurahaismies.jpg (55.35 KiB) Katsottu 6494 kertaa
Hakuhistoria oli tietysti raskauttava asiainhaara syytteen kannalta. Kävi vielä ilmi, että nämä vastaavanlaiset haut olivat lisääntyneet noin viikkoa ennen surmatyötä. Antmanin selitykset äkkinäisestä riidasta eivät kelvanneet oikeudelle ja tuomio tuli murhasta. Veitsellä oli lyöty 20-30 kertaa.
murhapaikka_Södermalmilla.jpg
murhapaikka_Södermalmilla.jpg (85.33 KiB) Katsottu 6494 kertaa
Antmanin facebook: https://www.facebook.com/christian.antman

Lähteet: Loviisan Sanomat
Expressen
IltaSanomat

Oliko missään todettu, että 25-vuotias olisi käyttänyt Antmanin varoja oikeudetta? Jos ei, niin mikä olisi murhan syy? Hummasiko Antman rahansa kuitenkin itse ja/tai 25-vuotias oli mukana ja olisi ollut jokin velkasuhde, mistä ei päästy yksimielisyyteen?
- Palautuuko Antman Suomeen suorittamaan tuomionsa loppuun niin halutessaan?

Re: Tukholma: 23-vuotias suomalaismies murhasi vuokraisäntän

Lähetetty: Ti Touko 22, 2018 11:53 pm
Kirjoittaja Äitylit-Oulu
Vieläkö joku ihmettelee miksi ruotsalaiset eivät pidä suomalaismamuista?

Re: Tukholma: 23-vuotias suomalaismies murhasi vuokraisäntän

Lähetetty: Ke Touko 23, 2018 4:40 pm
Kirjoittaja wretch
Toisaalta kuinka moni pitää aidosti suomenruotsalaisista?Vuoroin vieraissa käydään :P

Re: Tukholma: 23-vuotias suomalaismies murhasi vuokraisäntän

Lähetetty: Ke Touko 23, 2018 11:55 pm
Kirjoittaja Äitylit-Oulu
wretch kirjoitti:Toisaalta kuinka moni pitää aidosti suomenruotsalaisista?Vuoroin vieraissa käydään :P
Semmoinen pikkujuttu kuitenkin, etteivät suomenruotsalaiset ole mamuja, vaan alueen alkuperäisväestöä. Oikeita suomalaisia, ei mitään idästä tulleita mongoloideja.

Re: Tukholma: 23-vuotias suomalaismies murhasi vuokraisäntän

Lähetetty: To Touko 24, 2018 10:39 am
Kirjoittaja Moderaattorit
Pidetään keskustelu ketjun aiheessa! Äitylit-Oulu voi etsiä sisältöä viesteihinsä tai lähteä vaikka kesälomalle ja saada ajatuksensa tuoreeks terveeks.
-NILS-

Re: Tukholma: 23-vuotias suomalaismies murhasi vuokraisäntän

Lähetetty: To Touko 24, 2018 11:32 am
Kirjoittaja annaanna
Äitylit-Oulu kirjoitti:Vieläkö joku ihmettelee miksi ruotsalaiset eivät pidä suomalaismamuista?
Aivan.
Joillekin nämä kansallisuusasiat tuntuvat nousevan aina näissä rikosjutuissa pääasiaksi, näin tapahtuu myös Ruotsissa.
Entä mahtaako sielläkin joku lapsellisesti pohtia "mamun" syrjäytyneisyyttä ja hoitamatta jätettyjä mielenterveysongelmia, liian lepsua käytäntöä ulkomaalaisopiskeluun yliopistossa, avoimia rajoja :D .

Tämä nuorimies on laskelmani mukaan siis aamulla tuon murhan tehnyt, syönyt ennen tai sen jälkeen aamupalan ja painunut yliopistolle. Eikö sitten iljennyt palata iltasella asuntoon nukkumaan vainajan kanssa, vaan sinnitteli kaupungilla hereillä aamuyöhön.

Ainakin Ilta-Sanomien uutisen mukaan mahdollinen tapahtumakulku.
Veriteko tapahtui lokakuussa. Asia tuli Expressenin mukaan ilmi, kun Antman oli ilmoittautunut itse Västbergan poliisiasemalla yöllä kello 3.30. Mies kertoi poliisille puukottaneensa 17 tuntia aiemmin miehen kuoliaaksi Södermalmilla sijaitsevassa asunnossa, mutta sanoi, ettei kerro enempää ilman asianajajaa.

Ennen poliisille ilmoittautumista hän oli oikeuden mukaan syönyt aamupalaa ja mennyt tavalliseen tapaan yliopistolle hoitamaan opintoihinsa liittyviä asioita.