Mies ja nainen vangittiin vanhasta henkirikoksesta Turussa - vapautettiin myöhemmin
Lähetetty: To Syys 06, 2018 3:44 pm
Poliisin salaperäisessä, 14 vuotta vanhassa tappotutkinnassa yllätyskäänne – ”Meillä on niin hankala tilanne”
Julkaistu: 6.9. 15:08
IS:n tietojen mukaan poliisi tutkii Turussa tasan 14 vuotta sitten tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Poliisi on asiasta poikkeuksellisen vaitonainen.
Mitä tapahtui Turussa 6.9.2004, eli tasan 14 vuotta sitten? Sitä poliisi yrittää kuumeisesti parhaillaan selvittää.
IS:n tietojen poliisi nimittäin epäilee, että tuolloin kaupungissa tapahtui henkirikos, jota tutkitaan tappona. Tapauksesta ei ole hiiskuttu julkisuuteen ainakaan vuosikausiin mitään.
IS:n tietojen mukaan poliisi on kuitenkin ainakin viime aikoina tutkinut asiaa aktiivisesti, ja tapaukseen liittyen on vangittuna 52-vuotias mies.
HÄNET vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa maanantaina syytä epäillä -perusteella, joka on kahdesta vangitsemisperusteesta lievempi. Se tarkoittaa sitä, että miehen vangitsemista käsitellään uudelleen viikon sisällä, eli ensi maanantaina. Jotta miehen vangitseminen jatkuisi, poliisin pitää kerätä siihen mennessä lisänäyttöä epäillyn rikoksen tueksi.
IS:n tietojen mukaan ketään muuta henkilöä ei ole aikaisemmin vangittu kyseiseen epäiltyyn henkirikosasiaan liittyen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
IS tavoitti tapauksen tutkinnanjohtajan rikoskomisario Matti Salosen Lounais-Suomen poliisista keskiviikkona. Hän on asiasta poikkeuksellisen vaitonainen.
– Nyt on niin, että meillä on niin hankala tilanne, että ei voida vielä tiedottaa, Salonen sanoo.
– Meidän täytyy pitää vielä tiedotushiljaisuutta, että saadaan asiaa eteenpäin, Salonen muotoilee.
– Meillä on niin kova intressi tutkinnan turvaamiseksi, että me ei voida paljastaa vielä, Salonen sanoo.
HÄN ei kommentoi esimerkiksi sitä, joutuiko epäillyn henkirikoksen uhriksi mies vai nainen. Salonen ei kerro myöskään, minkälaisia toimenpiteitä poliisi tekee asian selvittämiseksi.
Myös vangitun miehen asianajaja Kari Ek on vaitonainen.
– Tässä on tutkinta sen verran alussa, että en ota siihen mitään kantaa.
– Mutta noin yleisellä tasolla, onhan tämä poikkeuksellisen vanha asia. Se on selvää, että se on ainoa asia, mitä voin asiasta tässä vaiheessa kommentoida, Ek selvittää.
Tappo on tahallisista henkirikoksista toiseksi vakavin rikosnimike. Se vanhenee rikoksena 20 vuodessa. Kaikkein vakavin tahallinen henkirikosnimike on murha, joka ei vanhene rikoksena koskaan.
Niko Ranta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005817679.html
Kenestähän tässä on kyse, Johann Hagerström ehkä?
Otsikkoon lisätty paikkakunta ja päivityksen myötä myös tieto vapauttamisistaan
-NILS-