Kuvitteellinen sota sai aikaan paniikin
Lähetetty: Su Marras 25, 2018 8:29 pm
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/04/0 ... n-paniikin
Seuraava sota -kuunnelma aiheutti tahatonta paniikkia vuonna 1985, kun osa kuulijoista luuli kolmannen maailmansodan oikeasti syttyneen.
Seuraava sota -kuunnelman aiheena on Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kriisi, joka kärjistyy ydinsodaksi. Suuret kaupungit tuhoutuvat ja lopulta koko maailma on radioaktiivisen säteilyn peitossa.
Seuraava sota -kuunnelmaa tehdessä otettiin huomioon Orson Wellesin Maailmojen sota -kuunnelman aiheuttamat reaktiot vuonna 1938. Maailmojen sota kuvasi tilannetta, jossa marsilaisten hyökkäys alkaa pienestä New Jerseyyn kaupungista. Orson Wellesin kuunnelman säikäyttäessä amerikkalaisia radio oli vielä suhteellisen uusi median muoto, eikä normaalin radiolähetyksen tapaan rakennettua kuunnelmaa ymmärretty pelkkänä fiktiona.
Myös Seuraava sota perustuu radiolähetykselliseen kerrontaan ja siinä toimittajat eri puolilta maailmaa kuvaavat tilanteen kärjistymistä. Sekaannusten välttämiseksi Seuraava sota -kuunnelman alussa ja sen aikana muistutettiin, että kyseessä on fiktiivinen dokumentti. Todentuntuinen kuunnelma kuitenkin säikäytti osan kuulijoista ja yhteydenottoja tuli sekä Ylelle, että terveyskeskuksiin. Soittajat olivat huolissaan lähinnä ikäihmisistä, jotka eivät ymmärtäneet, että kyseessä on kuunnelma. Soittajien joukossa oli myös yksin kotona olleita lapsia, jotka eivät tienneet mistä on kysymys.
Teatteriosaston päällikkö Mirjam Polkunen oli yllättynyt kuunnelman aiheuttamasta hätääntymisestä. Polkusen mukaan kuunnelmaa ei olisi lähetetty lainkaan, jos sen vaikutukset olisi tiedetty etukäteen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tuo on ollut aikaa, kun kaikki oli vielä mallillaan. Puhelimet olivat kotona ns. puhelinpöydillä, eikä niitä voinut ottaa mukaan. Hyvin nostalginen radiokuunnelma. Tuohon aikaan radiolähetykset olivat paljon laadukkaampia kuin nykyään. Nykyään radioaalloilla on vain Jone Nikula lässyttämässä, eikä yölähetykset juuri poikkea päivälähetyksistä. Samaa discomusiikkia ja jorinoita. Siihen aikaan kun Pekka Sauri piti Yölinjaa, oli radioon soittajatkin laadukkaampia kuin nykyään. Aitoja sekopäitä, jostakin Myrskylän korvesta. Heille oli tärkeää saarnata ja kertoa jeesuksesta 2,8 promillen kännissä klo 01:00-04:00 välisenä aikana.
Uskoisin tuollaisen radioaalloilla toimivan Kansanradion toimivan yhä tänäkin päivänä. Ei mitään maahanmuuttolässytystä, vaan ihka aitoa 80-lukua. Neuvostoliittoa kaipailevat saisi soittaa ja julistaa ilosanomaansa. Ja miksi ei natsitkin ja anarkistit saisi suunvuoroa? Paras olisi kunradiokanavalla ei olisi minkäänlaista sensuuria ja siellä saisi huoritella ihan vapaasti. Viherahon radiotyyli ei itseäni miellyttänyt, mutta eiköhän tässä joku päivä ilmaannu nostalginen radiokanava, jolle minäkin sitten soittelen tuhdissa humalassa ja haukun ministerit jne.