Sivu 1/2

Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ma Tammi 07, 2019 11:33 pm
Kirjoittaja poikani
Iltalehti kirjoitti:Ylikomisario huolestui köyhyyden aiheuttamasta toivottomuudesta: Itsemurhayrityksistä tai niiden uhasta kymmeniä tehtäviä yhtenä viikonloppuna

Tänään klo 21:55

Helsingin poliisilaitoksen johtokeskuksen johtaja, ylikomisario Jussi Huhtela tviittaa elämän karusta todellisuudesta uudenvuoden ensimmäisen viikonlopun työtehtävien valossa.

– Poliisilla on ollut perjantaista 4.1. alkaen Helsingin, Vantaan, Espoon ja muun Uudenmaan alueella 47 itsemurhayritystä tai sen uhkatehtävää.

– Köyhyyden lisäksi taustalla on myös muuta toivottomuutta ja pahoinvointia, kirjoittaa Huhtela tviitissään.

Kymmenen vuotta sitten tilastoituja itsemurhayrityksiä ja niiden uhkatehtäviä poliisilla oli noin 7 000. Viime vuonna luku oli liki 14 000. Tilasto on Poliisihallituksen ja Tilastokeskuksen laatima. Luvusta puuttuvat ne tapaukset, joissa poliisia ei paikalla tarvita.

Köyhyys lannistaa

Ylikomisario Jussi Huhtela viittaa kirjoituksessaan myös Helsingin Sanomien viikonloppuna julkaisemaan artikkeliin niukkuudessa elävistä.

Artikkelissa todettiin, että lukijoiden tarinoiden kuvaama todellisuus on karmea: köyhyyden nujertamat ihmiset harkitsevat itsemurhaa tai huokuvat vihaa ja raivoa ”päättäjiä yhteiskuntaa, systeemiä ja koko elämää kohtaan”.

Helsingin Sanomat oli haastatellut Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saarta. Hänen mukaansa HS:n kyselyn vastaukset kertovat siitä mekanismista, jolla niukkuus vaikuttaa ihmiseen: köyhyys lannistaa, alentaa elämänlaatua ja vie uskon tulevaisuuteen.

KARI KAUPPINEN
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/beaa ... 5a4599923c

Tätä on selvästi ilmassa. Läheisille se on helvetin kova paikka. En kuitenkaan syyllistä itsemurhan tehneitä tai sitä yrittäneitä; ei kukaan siihen läpällä ryhdy.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ma Tammi 07, 2019 11:51 pm
Kirjoittaja Tohtori Tolonen
Huolissaan, kun vähäosaisilta pätkitään sieltä 40 prosenttia pois ja tuolta toinen?
Tee työtä valkoinen roska-alkuasukas, että maahantunkeutujilla olisi paremmat oltavat.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 12:05 am
Kirjoittaja Silli
Eräs aika paljonkin minulle läheinen nuori teki joitakin vuosia sitten itsarin vasta 19-vuotiaana. Hän ei jättänyt viestiä, eikä hänen tekonsa syitä paljon spekuloitu. Henkilökohtaisesti satun tietämään, että kyseisen nuoren perhe oli sekaantunut rikoksiin, joihin he yrittivät nuortakin sotkea. Perheen aikuisilla oli muutenkin omat asiansa ihan sotkussa, vaikka työssäkäyviä ja veroja maksavia ovat kumpikin. En halua yksin vanhempia syyttää, vaan sitä suurempaa sukukuntaa. Vaikka nuorella saattoi olla muitakin syitä itsemurhaan, pidän suvun rikollisuutta tärkeimpänä yksittäisenä syynä. Enkä usko olevani ainoa. Kun heidän eteenpäin rämpimistä nuoren kuoleman jälkeen seurasin, uskon heidän itsekin pitäneen rikossotkujaan nuoren itsarin syynä.

Sanoisinkin, että miettikää vähän. Varsinkin te vanhemmat ja isovanhemmat, että mihin soosseihin lapsianne ja nuorianne sotkette.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 12:24 am
Kirjoittaja Hawthorne
En ymmärrä miksi valittaa jos ihmiset tekevät itsemurhia. Maapallo on täysin ylikansoitettu niin antaa niiden mennä ketkä haluavat. Toki se on yksilötasolla läheisille surullista, mutta lopulta parhaaksi kaikille jäljelle jääville.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 12:42 am
Kirjoittaja poikani
Hawthorne kirjoitti:En ymmärrä
Lainasin olennaisimman.

Väestöräjähdyksen lyömiseen on varmasti parempiakin lähestymistapoja, kuten happy-go-lucky-porukan suitseminen. Ei tarvitse luopua niistä herkimmistä kanssaihmisistämme.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 12:48 am
Kirjoittaja PoliisimestariSisu
Minkähän helvetin takia siihen pitää tuhlata resursseja jos joku haluaa itseltään henkensä riistää? Toki fiksu ihminen ei ilmoita siitä kenellekään, ettei kukaan tule pilaamaan. Itse olisin raivoissani mikäli joku estäisi verenpaineen laskemisen.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 12:56 am
Kirjoittaja poikani
PoliisimestariSisu kirjoitti:Minkähän helvetin takia siihen pitää tuhlata resursseja jos joku haluaa itseltään henkensä riistää?
Tässähän herää kysymys, että säästääkö keskimäärin itsemurhan mahdollistaminen resursseja, vai säästyisikö niitä enemmän, mikäli itsemurha saataisiin estettyä? Aika makaaberia pohdintaa, mutta mehän olemmekin MURHA.infossa.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 5:10 am
Kirjoittaja MohammedMohammed
10v sitten Futuramassa esiteltiin itsemurhakoppi, joka toimi kolikoilla. Sellainen Helsinkiin. Arkadianmäkeä vastapäätä. Tai Sipilän ikkunan alle. Näkevät päättäjät sitten konkreettisesti tekojensa seuraukset.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 5:13 am
Kirjoittaja poikani
MohammedMohammed kirjoitti:10v sitten Futuramassa esiteltiin itsemurhakoppi, joka toimi kolikoilla. Sellainen Helsinkiin. Arkadianmäkeä vastapäätä. Tai Sipilän ikkunan alle. Näkevät päättäjät sitten konkreettisesti tekojensa seuraukset.
Miksi suoda heille se ilo?

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 11:06 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
poikani kirjoitti:
Iltalehti kirjoitti:Ylikomisario huolestui köyhyyden aiheuttamasta toivottomuudesta: Itsemurhayrityksistä tai niiden uhasta kymmeniä tehtäviä yhtenä viikonloppuna

– Poliisilla on ollut perjantaista 4.1. alkaen Helsingin, Vantaan, Espoon ja muun Uudenmaan alueella 47 itsemurhayritystä tai sen uhkatehtävää.

– Köyhyyden lisäksi taustalla on myös muuta toivottomuutta ja pahoinvointia, kirjoittaa Huhtela tviitissään.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/beaa ... 5a4599923c
Me muistamme parin vuoden takaa kun yksi Helsingin rautatientorilla päivystäneistä saapujista kiipesi puuhun ja uhkasi hirttää itsensä koska oleskelulupa oli hylätty.

Feikkiähän koko tempaus oli, mutta saatiinhan taas nostettua pöydälle ajatus siitä, että oleskelulupa on ihmisoikeus ja yhdenkin palauttaminen kotimaahansa on suurin mahdollinen vääryys.

Vaan millainen mediamyrsky asiasta nousikaan; mm. HS teki siitä uutisen

Minfossakin on aiheesta ketju täällä

Lisäksi on ollut joitakin uutisia "epätoivosta" jossa oma huone vok:ssa on tuikattu tuleen. Nämä ja pari muuta tapausta ovat saaneet meediassa suhteettoman paljon palstatilaa versus kantasuomalaisten itsarit ja niiden yritykset.
- Tilanne on potenssiin 3000 koska maahanmuuttajien tuska on aina suurempi ja arvokkaampi.

Mutta hyvä kun nyt on huomattu, että myös suomalaisilla saattaa olla ahdistusta. Vaikka sellaista vähempiarvoistakin.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2019 7:17 pm
Kirjoittaja PeeJii
Doctor Lecter kirjoitti: Mutta hyvä kun nyt on huomattu, että myös suomalaisilla saattaa olla ahdistusta. Vaikka sellaista vähempiarvoistakin.
Onhan tosta aiheesta ollut lukuisia juttuja ja puhuttu vuosikausia eri ohjelmissakin.
Toiset silti huomaa tosin vaan ne aiheet ja jutut, jotka liittyy maahanmuuttajiin.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ke Tammi 09, 2019 4:59 pm
Kirjoittaja Murhasta Tuli Totta
poikani kirjoitti:
PoliisimestariSisu kirjoitti:Minkähän helvetin takia siihen pitää tuhlata resursseja jos joku haluaa itseltään henkensä riistää?
Tässähän herää kysymys, että säästääkö keskimäärin itsemurhan mahdollistaminen resursseja, vai säästyisikö niitä enemmän, mikäli itsemurha saataisiin estettyä? Aika makaaberia pohdintaa, mutta mehän olemmekin MURHA.infossa.
Itsemurha aiheuttaa lähipiiriin traumatisoitumista, joka puolestaan aiheuttaa sairaslomia, työkyvyttömyyttä, masennusta jne. Tarapiat, lääkärit, menetetyt työpäivät/-vuodet maksavat yhteiskunnalle. Jos suicidihenkilöltä jää alaikäisiä lapsia, heille saattaa jäädä hyvinkin kauaskantoisia traumoja, jotka on joko kalliilla rahalla työstettävä tai kestettävä seuraukset: lisää itsemurhia (on tutkittu, että itsemurhat ovat yleisempiä suvuissa, joissa on jo aiemmin päädytty itsariin), mt-ongelmia, itsetunto-ongelmia, syrjäytymistä...

Asiat eivät koskaan ole aivan niin yksinkertaisia kuin äkkiseltään luulisi.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ke Tammi 09, 2019 6:20 pm
Kirjoittaja Hawthorne
Murhasta Tuli Totta kirjoitti:

tästä päästään taas siihen ylikansoitusongelmaan ja sen ratkaisuun, ne jotka haluavat pois menkööt ja ne joiden päät ei elämää kestä menkööt perässä. Vittuako hyysäämään ihmisiä jotka ovat liian heikkoja selvitäkseen elämän normaaleista käänteistä.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ke Tammi 09, 2019 6:54 pm
Kirjoittaja Taakibörsta
Doctor Lecter kirjoitti:Me muistamme parin vuoden takaa kun yksi Helsingin rautatientorilla päivystäneistä saapujista kiipesi puuhun ja uhkasi hirttää itsensä koska oleskelulupa oli hylätty.

Feikkiähän koko tempaus oli, mutta saatiinhan taas nostettua pöydälle
Muistelisin että maahantulijoiden muista itsemurha YRITYKSISTÄ uutisoitiin myös kiivaaseen tahtiin ja päiviteltiin niitä yrityksiä ja paheksuttiin suureen ääneen maahanmuutto politiikkaa.
Itsellä tuli mieleen että todella huonolla prosentilla itsemurhia tekevät, ettei olisi huomion hakuisuus takana? Sitä myös saivat.

Re: Stadin poliisi huolissaan alkuvuoden 47 itsaritehtävästä

Lähetetty: Ke Tammi 09, 2019 9:12 pm
Kirjoittaja tötterö
Onko tuo itsemurhien lisääntyminem jotenkin yllätys joillekin?
Harmi ettei nämä itsemurhaajat ensin kävele arkadianmäelle ja kosta hieman järjestelmälle.
Työttömyysetuuksia leikataan ja köyhiä sekä sairaita ajetaan aina vaan ahtaammalle.
Jos et ole menestyjä tai kaunis niin et ole käytännössä mitään (isossa kuvassa).
Miksei ihmiset osaa auttaa ja tukea lähimmäistään jos näkee hänen voivan huonosti?
Tietty kaikkia ei voi auttaa koska jos ihminen vetelee jatkuvasti "matkoja" niin eihän hän enää ole välttämättä "tavoitettavissa".
Surullista luettavaa ainakin tälläiselle empaattiselle yksilölle :(